Job Perheneuvolan johtaja Pirkanmaa Tampereen kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Perheneuvola tuottaa sosiaalihuoltolain mukaista kasvatus- ja perheneuvontaa sekä avioliittolain mukaista perheasioiden sovittelua lapsiperheille Tampereella ja Orivedellä. Se palvelee perheitä lasten kasvuun ja kehitykseen sekä vanhemmuuteen ja perheen vuorovaikutusongelmiin liittyvissä kysymyksissä. Perheneuvolassa etsitään yhdessä perheen kanssa ratkaisuja huolenaiheisiin. Työmuotoja ovat arviointi, tutkimukset, erilaiset terapiat ja perheasioiden sovittelu. Henkilöstö koostuu 38:sta eri ammattialan henkilöstä. Perheneuvolan johtajan tehtävänä on vastata koko perheneuvolan toiminnasta johtaen sen monialaista henkilöstöä ja vastaten toiminnan laadusta ja kehittämisestä. Perheneuvolatoiminnalla on lukuisia yhdyspintoja muihin keskeisiin lasten ja lapsiperheiden palveluihin ja näissä verkostoissa toiminen ja yhteistyön rakentaminen on yksi johtajan keskeisistä tehtävistä. Kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistettu psykologi tai lastenpsykiatrian erikoislääkäri tai lain 272/2005 ja asetuksen 608/2005 mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys. Lisäksi vaaditaan kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus tai vastaava perehtyneisyys toimialaan. Tehtävä edellyttää hyviä johtamis-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä vahvaa kehittämis- ja muutosjohtamisosaamista. Lasten ja perheiden hoitotyöhön soveltuva terapiakoulutus sekä työnohjauskoulutus luetaan eduksi. Lisätietoja virasta antaa ylilääkäri Tuire Sannisto, puh. 050 468 9166. Hakuaika päättyy 5.5.2016. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon. Hakijoiden toivotaan jättävän hakemuksensa sähköiseen IMURI -rekrytointijärjestelmään, mutta hakemuksen voi lähettää myös postitse osoitteeseen Tampereen kaupunki, Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan tehtävän nimike ja viitekoodi. IMURIn käyttöohjeet löytyvät sivulta www.tampere.fi/tyo/avoimettyopaikat/imuri ja lisätietoa hakemisesta saat TampereRekrystä, puh. 03 5653 4111. Viitekoodi 1-172-16
Työnantajan nimi: Tampereen kaupunki
Työnantajan osoite: PL 487, 33101 TAMPERE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajanvaraaja -
Myyntiedustajat
Medialuotsi Oy on digitaaliseen markkinointiin erikoistunut mediatoimisto. Haemme nyt kahta (2) ammattilaista ajanvarausyksikköömme Tampereelle. Ajanvaraajiemme työtehtäviin kuuluvat avainasiakaspäälliköiden myyntikäyntien
Medialuotsi Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
akseliasentaja, raskas autokalusto -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakkaallemme Tampereella raskaskaankaluston akseliasentajaa. työ sisältää muitakin raskaankaluston huolto ja korjaustoimenpiteitä. edellytämme: - alan koulutusta tai raskaankaluston teknistä tuntemusta - kiinostusta
Innolink Staff Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa
Contact Center Työntekijä, DNA Kauppa, Tampere -
Puhelin- ym. myyjät
DNA:lla tehdään monipuolista ja palkitsevaa myyntityötä alan uusimpien tuotteiden ja laadukkaimpien palveluiden parissa. Tarjoamme nyt loistavan mahdollisuuden olla osana innostavaa ja tuloksekasta myyntitiimiä ja yhden alan johtavan
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-25 - Pirkanmaa
Elementtisaumaaja (Tampere) -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme pirkanmaalaiselle asiakkaallemme ammattitaitoista ELEMENTTISAUMAAJAA Tampereen uudis- ja remonttikohteisiin. Odotamme hakijalta kokemusta alan töistä, työturvallisuuskorttia sekä aktiivista ja motivoitunutta asennetta tehokkaaseen
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Google -tiimin avainasiakashankkija -
Myyntiedustajat
Sinä Googlemyynnin ammattilainen! Liity rentoon joukkoomme ja tee itsestäsi tähti. Tutkitusti Tampereen paras provisiokorvaus myydyistä kaupoista. Opasmedia Oy:n Googletiimi kaipaa kahta vahvistusta. Oletko määrätietoinen,
Smart Context Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 900 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Historian ja yhteiskuntaopin opettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tuntiopettaja opettaa historiaa ja yhteiskuntaoppia Koskelan yläkoulussa, vuosiluokilla 7 - 9 lukuvuoden 2016 - 2017. Tehtävään kuuluu luokanvalvojuus 7. luokalla. Kelpoisuusvaatimuksena on perusopetuksen opettajan pätevyys, asetus
Mänttä-Vilppulan kaupunki - 2016-04-24 - Pirkanmaa
IV-mittaaja/asentaja -
Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista IV-mittaajaa/asentajaa. Edellytämme: - vähintään kahden vuoden kokemusta mittaus- ja säätötöistä - työkokemusta IV-asennus- ja huoltotöistä - kykyä
RenttneR Oy - 2016-02-28 - Pirkanmaa
Jäteautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Kehitysvammahuollon sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kangasala on yli 30.000 asukkaan kasvava ja kehittyvä kunta Tampereen kaupunkiseudulla. Kangasalan kunta järjestää kehitysvammahuollon palvelut Pälkäneen ja Kangasalan kuntien sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueella.
Kangasalan kunta - 2016-05-03 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Oletko valmis hikoilemaan pannun ääressä? Etkä pelkää työntekoa etkä hektisiä hetkiä? Tulet ihmisten kanssa juttuun ja veitsi pysyy kädessäsi keittiön puolella? Wokki ravintola Fitwok etsii
Starck yhtiöt Oy - 2016-05-30 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Pispanrinteen Ohana Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Koneasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Haluaisitko työskennellä yrityksessä jossa monipuolista osaamista arvostetaan ja sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi entisestään? Nyt siihen on mahdollisuus sillä pitkäaikainen asiakkaamme hakee nyt
Soluta Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-03-18 - Pirkanmaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lähihoitajan sijaisuuksia kotihoidossa (5) Tehtävä: Kotihoidon lähihoitaja työskentelee hoitotyössä ja asiakkaan selviytymistä tukevissa muissa tehtävissä vanhusten ja pitkäaikaissairaiden parissa.
Ylöjärven kaupunki - 2016-03-01 - Pirkanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Päiväkoti Kiekkari on Tampereella, Pyynikintorilla toimiva pieni kodinomainen päiväkoti. Päiväkodin palveluihin sisältyy lasten kuljetus kielikouluihin ja Konservatorion muskariin. Lasten kokonaisvahvuus on kokopäiväisten
Päiväkoti Kiekkari Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa
Linjapäällikkö -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
TKM Group on alansa markkinajohtaja ja maailman suurimpia terävalmistajia. Konsernin henkilömäärä on n. 1000 ja liikevaihto n. 130 M€. TKM TTT Finland Oy on puunjalostusteollisuuden terien markkinajohtaja Suomessa. Yhtiön
TKM TTT Finland Oy - 2016-03-02 - Pirkanmaa
LVI-myyjä -
Myyntiedustajat
Etsimme alalla pitkään toimineelle asiakkaallemme oma-aloitteista, luotettavaa ja toimintatarmoa uhkuvaa LVI-myyjää. Työhtehtävät ovat monipuolisia ja sisältävät mm myyntiä sekä asennuspuolen
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija, osa-aikatyö -
Puhelin- ym. myyjät
Kaipaatko lisätuloja 400-1100€ kuukaudessa? Tarvitsetko lisätuloja eläkkeesi lisäksi taikka opiskelujesi takia? Meillä saat loistavan ansiotason tekemällä 10-15 tuntia viikossa aamu- taikka iltavuorossa. Saat koulutuksen
Finnacta Oy - 2016-03-10 - Pirkanmaa
Nostolaitetarkastaja -
Konetekniikan asiantuntijat
Asiakasyrityksemme NLT Nostolaitetarkastus Oy on valtakunnallisesti toimiva, akkreditoitu ja valtuutettu nostolaitetarkastuslaitos. Kasvavan kysynnän vuoksi etsimme heille oppimiskykyistä ja myyntitaitoista NOSTOLAITETARKASTAJAA Hakijalla tulee
Alen Consulting Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Ompelija -
Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
Etsimme ompelijaa asiakasyrityksemme palvelukseen Tampereelle määräaikaiseen työsuhteeseen. Työ on kokoaikainen. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä,
Adecco Finland Oy Tampere - 2016-03-03 - Pirkanmaa
Perämies -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-04-26 - Pirkanmaa
R-kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Ruovedelle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa
Sähköasentaja/korjaaja, raskas autokalusto -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakkaallemme Tampereella raskaankaluston asentajaa huolto/korjaustöihin. Työ sisältää raskaankaluston sähkölaitteistojen, lämmönsäätölaitteiden yms. korjauksia/asennuksia. Edellytämme:
Innolink Staff Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Terveydenh./sairaanhoitaja osa-aikainen sijaisuus -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
KOTIHOIDON TERVEYDENHOITAJA/SAIRAANHOITAJAN OSA-AIKAINEN 50% SIJAISUUS AJALLE 1.11.2016 - 31.10.2017 Kotihoidon työskentely Nokian kaupungin vanhuspalveluissa perustuu moniammatilliseen ja alueelliseen tiimityöskentelyyn. Kotihoidon terveydenhoitajana/sairaanhoitajana
Nokian kaupunki - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
Etsimme nyt Tampereelle reipasta TOIMISTOTYÖNTEKIJÄÄ Etsimämme henkilö - on jo kerryttänyt aiempaa kokemusta toimistotöistä - on ahkera ja tarkka työotteeltaan - ei pelkää rutiininomaisia työtehtäviä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-30 - Pirkanmaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
Liuttu Logistiikka Oy on Tampereella toimiva täyden palvelun logistiikkayritys, joka tarjoaa laadukkaita henkilö- ja tavarakuljetuspalveluita sekä logistisia ratkaisuja Pirkanmaalla toimiville yrityksille ja yksityisasiakkaille. Liuttu
Liuttu Logistiikka Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Torimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Mansen Vihannes Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa
Traktorikaivurinkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Vartija -
Vartijat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-27 - Pirkanmaa