Job Perheryhmäkodin johtaja Pohjois-Pohjanmaa Oulunkaaren kuntayhtymä - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Perheryhmäkoti on 7- paikkainen ilman huoltajaa saapuneille, oleskeluluvan saaneille alaikäisille 13-17 vuotiaille maahanmuuttajille tarkoitettu asumisyksikkö. Perheryhmäkodin johtaja vastaa mm. perheryhmäkodin hoito- ja kasvatustehtävistä, henkilöstöhallinnosta, toiminnan ja talouden suunnittelusta sekä yhteistyöstä eri viranomaisten kanssa. Tehtävään sisältyy myös asiakastyötä. Lisäksi tehtäviin kuuluu vastata 17-21 vuotiaiden maahanmuuttajien tuetun asumisen toiminnasta. Kelpoisuusehto: edellytyksenä on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8 §, 32 §) mukainen sosionomin kelpoisuus:, 2) alan tuntemus sekä 3) riittävä johtamistaito Perheryhmäkodin johtajan on tunnettava sosiaalihuollon ja lastensuojelun toimintaperiaatteet. Eduksi katsotaan kokemus työtehtävien hoitamisesta lastensuojelun yksiköissä- tai laitoksissa tai vastaavasti kokemus avohuollon perhetyöstä. Työtehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja asiakastyössä, työyhteisössä ja verkostoissa sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Virkaan valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen työn aloittamista ja esitettävä nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Viran täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Työnantajan nimi: Oulunkaaren kuntayhtymä
Työnantajan osoite: Rahtimiehentie 14, 93100 PUDASJÄRVI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalihuollon johtajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiantuntijamyyjä -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme nyt Envera Oy:lle kasvun tueksi uusia ASIANTUNTIJAMYYJIÄ Fiksuvesi -palvelun pariin pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään, Kuopioon, Vaasaan ja Ouluun. Envera on voimakkaasti kasvava, 20 henkilöä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
CNC-Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme metallialan asiakkaallemme Ouluun CNC-koneistajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Hyvälle tekijälle työtä on todennäköisesti tarjolla pidemmäksikin aikaa. Edellytämme sinulta Soveltuvaa
StaffPoint Oy - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Elektroniikka-asentaja/kokoonpanija -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstövuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme ja asiakkaitamme myös muualla Suomessa
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Franchicing-yrittäjiä -
Etsimme FRANCHISING-YRITTÄJIÄ yhteistyökumppaneillemme ympäri Suomea. Yrittäjänä vastaat kokonaisuudessaan yrityksen toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä. Osallistut myös itse aktiivisesti työskentelyyn ja luot asiakaspalveluhenkisellä
Personalhuset Staffing Group - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Konepajan työnjohtaja -
Teollisuuden työnjohtajat
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja infrastruktuurille. Palveluitamme käytetään
Caverion - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Koukkuautonkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Kuorman purkaja -
Hyllyjen täyttäjät
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Kuusamon alueelle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita KUORMAN PURKAJIA . Työvuorot sijoittuvat myymälöiden aukiolojen mukaisesti, painottuen arkiaamuihin. Sinulla on mahdollisuus ottaa töitä
StaffPoint Oy - 2016-02-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Laattamyyjä Oulun tavarataloon -
Myyjät
Haemme nyt Oulun tavarataloon LAATTAMYYJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen 31.8.2016 saakka. Työsuhteen keskimääräinen viikkotyöaika on 30 h / vko. Edellytämme hakijalta - asiakaslähtöistä
Bauhaus & Co Ky - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Laborantti -
Bioteknikot (pl. lääketieteellinen tekniikka)
Optitune Oy hakee laboranttia/prosessinhoitajaa Ouluun Etsimme laboranttia/prosessinhoitajaa polymeerituotannon valmistusprosessiin. Laborantin/prosessinhoitajan tehtävänä on valvoa ja säätää prosessia sekä tarkkailla
Optitune Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
lehdenjakaja -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Työ on itsenäisesti suoritettavaa sanomalehtien yms. varhaiskantoa, joka suoritetaan oikealta ohjattavalla autolla aamuisin klo 4:00 alkaen. Työ sopii lisäansioksi eläkkeen tai toisen työn oheen, vuoron kesto on päivästä
Posti Kusti Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Mig-hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haetaan nuorta ja osaavaa mig-hitsaajaa kaivinkoneen kauhojen kasaus- ja hitsaustyöhön. Arvostamme reipasta asennetta ja työotetta. Tehtävän hoitaminen ei edellytä pitkää aikaisempaa työkokemusta, sillä
Oulun Kauha Oy - 2016-05-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajaksi päivittäistavarakaupan asiakkaallemme Oulun seudulle ja lähikuntiin asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Etsimme Kuusamon alueelle Instrumentarium ja Nissen myymälöihin tarvittaessa töihin kutsuttavaa MYYJÄÄ Toimit tehtävässäsi aktiivisella sekä iloisella asenteella ja autat asiakkaitamme löytämään
Instru optiikka Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Haemme Oulun toimipisteeseemme 5 uutta MYYNTINEUVOTTELIJAA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työnkuvasi on tehdä tuloksellista telemarkkinointia kuluttaja-asiakkaille todistetusti toimivilla tuotteilla. Kokemus myynnistä tai asiakaspalvelusta
Prime Sales Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-03-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjelmistotestaaja -
Sovellusohjelmoijat
Oletko kiinnostunut testauksesta? Kiehtooko sinua erityisesti ketterin menetelmin toteutettu testaus? Haluaisitko päästä kehittämään taitojasi erittäin osaavassa porukassa kokeneemman testausmanagerin aisaparina? Etsimme
Academic Work Suomi Ab - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Projektipäällikkö -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Nuorten Ystävät tekee ennakkoluulottomasti töitä tukea tarvitsevien lasten, nuorten, aikuisten perheiden hyväksi. Olemme työskennelleet erityisryhmien parissa jo yli 100 vuotta. NYllä on yli 40 yksikköä tai
Nuorten Ystävät ry - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa
Ruby on rails- kehittäjä -
Ohjelmistokehittäjät
Etsimme mielenkiintoiselle, merkittävälle ja tunnetulle valtakunnalliselle asiakkaallemme Ouluun useita eri osaajia. Alansa edelläkävijänä asiakkaamme tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä työskentelemään
Barona IT Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Sähköverkkosuunnittelija -
Sähkötekniikan asiantuntijat
Relacomin toiminnan kasvaessa haemme kokenutta, muuttovalmista sähköverkkosuunnittelijaa Espooseen vastaamaan uusien asiakasprojektien suunnittelusta ja läpiviennistä. Työtehtävät pitävät sisällään
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Senior Designers, FPGA -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Are you interested to work in our challenging infra development projects in Oulu or Tampere? We have openings for a few more skilled FPGA professionals. As an FPGA Senior Designer you would be a key player in our base station product development projects,
Bittium Wireless Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme Oulun talousalueella sijaitseviin asiakasyrityksiimme näppäriä TARJOILIJOITA keikkaluontoiseen työhön. Työtä on tarjolla monipuolisissa työympäristöissä, kuten esimerkiksi lounas- ja a la carte
Opteam Oulu Oy - 2016-03-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Teollisuuden puhtaanapitotyöntekijä -
Muut puhdistustyöntekijät
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Tiimivastaava/sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
JoviCare Oy, Oulun kotisairaanhoito etsii vakituiseen työsuhteeseen tiimivastaavaa/sairaanhoitajaa. JoviCare on nuorekas, innovatiivinen ja kasvava terveys- ja hyvinvointipalvelujen tuottaja. Tarjontaamme kuuluvat kotihoidon ja palveluasumisen palvelut
JOVI CARE OY - 2016-03-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuntiopettaja (AI), Pöllönkankaan koulu -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN virkasuhteinen tehtävä Pöllönkankaan koulussa. Opetettavina aineina äidinkieli ja kirjallisuus. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Oulun kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotantotyöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Työnjohtaja, maanrakennusala -
Rakennusalantyönjohtajat
Etsimme oululaiselle maanrakennusalan asiakkaallemme työnjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen. Asiakkaamme urakoihin kuuluu mm. infran saneeraustyöt, sekä erilaiset maanrakennus -ja yhdyskuntatekniikan työt. Työkohteita Oulun
HR Yhtiöt - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Uunimuurari -
Muurarit ym.
Uunisepät Pohjois-Suomi ja Lappi hakee takka-asentajaa, uuniseppää Lapin alueelle. Uunisepät on Suomen johtavia valmistulisijojen valmistajia. Olemme tunnettuja kokonaisvaltaisesta palveluotteestamme. Asennustiimissämme on yli
Turun Uunisepät Oy, Oulu - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
VAATEALAN MYYNTIEDUSTAJA -
Myyntiedustajat
BELTTIE OY on vaatealan yritys ja etsii MYYNTIEDUSTAJAA Pohjois-Suomen alueelle. Toimenkuvasi on itsenäinen ja sen menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa myyntiasennetta ja tavoitteellisuutta. Olet etsimämme henkilö jos
Belttie Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Varastomies -
Varastonhoitajat ym.
Haemme asiakkaallemme Avecra Oy:lle kahta reipasta ja oma-aloitteista, itsenäiseen työhön kykenevää varastotyöntekijää. Varasto sijaitsee Oulussa. Edellytämme hakijoilta aikaisempaa kokemusta varastotehtävistä,
Hr Solutions Oulu Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa