Job Perusopetuksen lehtori (musiikki) Pohjois-Savo Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Perusopetuksen lehtori (musiikki)

Työnkuvaus:
Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueella on haettavana toistaiseksi voimassa oleva perusopetuksen lehtorin (matematiikka ja tietotekniikka) virka 1.8.2016 alkaen. Viran sijoituskoulu on Hatsalan klassillinen koulu. Tehtäväkuvaus: Perusopetuksen lehtorin (matematiikka ja tietotekniikka) tehtävät vuosiluokilla 7-9. Kelpoisuusvaatimukset: aineenopettajan kelpoisuus (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 §5). Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme sähköisten opetusmenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti. Palkkaus: 2582,64 - 2789,27 €/kk Viran opetusvelvollisuus 21 t/vko. Hakemus tulee tehdä sähköisesti Kuntarekryn internet-sivuilla osoitteessa: www.kuntarekry.fi. Viran täyttämisessä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Työnantajan nimi: Kuopion kaupunki työnantajapalvelu

Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Alihankkija/siivousyrittäjä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivousyrittäjä/ alihankkija, Kuopio H&H puhtaudenhallinta hakee alihankkijoita Kuopion talousalueelle vastaamaan rakennus-/ja loppusiivouksista. Jos omaat hyvän kokemuksen vähintään P2-luokan loppusiivouksista ja jopa
H&H puhtaudenhallinta - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Apulaisylilääkäri -

Erikoislääkärit
Siilinjärven kunnan vastaanottopalveluissa on uudelleen haettavana vastaanottotoiminnan apulaisylilääkärin virka 1.9.2016 alkaen. Aiemmin tulleet hakemukset huomioidaan. Siilinjärven terveyskeskuksessa väestövastuualueita
Siilinjärven kunta - 2016-03-19 - Pohjois-Savo

Automaalari -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Hämeen Autovaruste Oy on Suomen suurimpiin autotaloihin kuuluva yritys. Jyväskylässä ja Jämsässä toimimme markkinointinimellä Hämeen Auto. Kuopiossa, Joensuussa, Varkaudessa ja Iisalmessa toimimme markkinointinimellä
Hämeen Autovaruste Oy - 2016-05-13 - Pohjois-Savo

Feissari, pr-työntekijä -

Puhelin- ym. myyjät
Oletko ihmisten kanssa hyvin toimeentulevaa tyyppiä Eihän sinulla mene "sormi suuhun" uusissa tilanteissa. Tarvitsemme toimistoamme edustamaan räväkän ja sanavalmiin henkilön. Saat koulutuksen ja perehdyksen tulevaan
Finnacta Oy - 2016-03-19 - Pohjois-Savo

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Työ sisältää liikuntavammaisten ja/tai neurologisesti pitkäaikaissairaiden lasten ja nuorten yksilö- ja ryhmäfysioterapiaa, fysioterapeuttista arviointia, kannanottoa ja ohjausta kuntoutuksellisissa asioissa, moniammatillista
Oppimis- ja ohjauskeskus Mäntykangas Mäntykankaan koulu - 2016-03-30 - Pohjois-Savo

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymässä Rautalammin hammashoitolassa on haettavana hammashoitajan sijaisuus 15.9.2016 saakka, joka mahdollisesti jatkuu pidempään. Hakemukset pyydetään lähettämään
Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Harjoittelija -

Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-03-01 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa Alapitkällä asuvalle noin 50-vuotiaalle miehelle. Avustamista tarvitaan pienissä arjen askareissa enintään 6h/vko ja vapaa-ajalla enintään 30h/kk. Työtehtäviin
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Savo

Jäätelönmyyjä (Siilinjärvi) -

Myyjät
Etsimme asiakasyrityksellemme iloisia, reippaita sekä asiakaspalveluhenkisiä jäätelönmyyjiä kesän 2016 sesonkiin Siilinjärvelle. Työ sopii erinomaisesti opiskelijoille sekä koululaisille. Ensimmäiset
Banssi pohjoinen Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivisia ja asiakaspalveluhenkisiä palveluvastaavia siivoustyöhön Iisalmeen. Työvuorot sisältävät aamu- ja viikonloppuvuoroja. Olethan avoin, reipas ja iloinen asiakaspalvelija
SOL Palvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Kesätyö, puistojen siivous ja kunnossapito -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Iisalmen kaupunki hakee kesätyöntekijöitä erilaisiin puistojen siivous- ja kunnossapitotöihin sekä ruohonleikkuukonetyöhön aj. 6.6. -10.7.2016 ja 11.7.-7.8/14.8.2016..
Iisalmen kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Kesätyö, Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Palkkaamme Varkauden toimistoomme nyt yhteensä 15 kesätyöntekijää tutkimushaastattelijoiksi eri mittaisiin kesätyösuhteisiin. Työ pitää sisällään asiakkaiden haastattelemista, tulosten tilastointia,
M&J Dynastia Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Savo

Koneautomaatiosuunnittelija -

Systeemisuunnittelijat
Etsimme asiakasyrityksellemme Kuopioon koneautomaatiosuunnittelijaa kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työtehtävän hoitaminen edellyttää kokemusta ja osaamista ainakin seuraavista osa-alueista: - Siemens-logiikan tuntemus - Servojen
Sihti Sisä-Suomi - 2016-04-15 - Pohjois-Savo

Laboratorioinsinööri -

Kemistit
Tehtävän kuvaus: Valmet Technologies Oy valmistaa Juankosken tehtaallaan märkäviiroja. Tehdasalueella sijaitsee tuotannon lisäksi mm. modernit tuotekehitys- ja laboratoriotilat. Valmet Juankosken tehtaalla työskentelee noin
Valmet Oyj - 2016-05-02 - Pohjois-Savo

Lähihoitajan sijaisuus -

Lähihoitajat
Haemme lähihoitajan sijaista ajalle 18.7.2016 - 28.8.2016. Tehtävän sijoituspaikka on 35-paikkainen lyhytaikaishoitoa tarjoava Siilinjärven vuodeosasto. Haemme perus- tai lähihoitajaa tai alan opiskelijaa, jolla olisi kokemusta
Siilinjärven kunta - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Lastensuojelupäällikkö -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Siilinjärven kunnassa on haettavana lastensuojelupäällikön sijaisuus ajalle 3.10.2016 - 30.6.2017. Hakuaikaa on jatkettu 29.6.2016 klo 15.00 asti. Aiemmin tulleet hakemukset huomioidaan. Lastensuojelupäällikkö vastaa
Siilinjärven kunta - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Levyseppähitsaaja -

Ohutlevysepät
VPS Henkilöstöpalvelu Haemme asiakasyrityksellemme MAG-hitsaajaa Vieremälle. Hakijoilta edellytetään kuvien lukutaitoa ja kokemusta monipuolisesta hitsaustyöstä. Työstettävä materiaali pääosin
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Matkailuneuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko ulospäinsuuntautunut henkilö, jonka seurassa kaikki viihtyvät? Tule mukaan mahtavaan ja nuorekkaaseen matkailupalveluidemme eliitti-tiimiin! Haemme myynnin osaajia Lomapalveluiden myyntiin ja markkinointiin. Työtehtävinäsi
KCA-Group Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Savo

Myyjä -

Myyjät
Kukkakapupan myyjä ( Floristi tai muu kokemus kukka alalta suotavaa) aluksi osapäiväinen työ , jatkossa mahd.kokopäivätyö. Yrityksessä myös hautaustoimisto palvelut ( jos kokemusta hautaustoimisto työstä
Juankosken Kukkasidonta Oy - 2016-03-07 - Pohjois-Savo

Myyjä -

Myyjät
Etsitkö osa-aikatyötä opintojesi ohelle tai haluat muuten tehdä työtä vain osan viikkoa? Haemme nyt tiimiämme täydentämään Gigantin Kuopion-myymälään myynti- ja palveluhenkistä
Gigantti Oy, Kuopio - 2016-02-28 - Pohjois-Savo

Myyntiagentti (Kesätyö/Kokopäiväinen/Osa-aikainen) -

Myyntiedustajat
Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa kesällä siistissä sisätyössä? Etsimme kahta kesätyöntekijää Kuopion toimipisteeseemme kahteen eri projektiin: - Urheiluvarainhankkija - Myyntineuvottelija
Finnacta Oy - 2016-05-25 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Savon alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pohjois-savoon. Toimittamamme sähkö tuotetaan
Contact &Travel Finland Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Econex on 1999 perustettu puolijohdetehdas jossa kaupallisten LED-valaisimien valmistaminen aloitettiin 2009. 2013 perustetun Econex Oy:n tehtävänä on markkinoida sekä Econexin että muiden valmistajien laadukkaita tuotteita Suomessa.
Azortec Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat

Infonor Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Savo

Myyntikonsulentti -

Tuote-esittelijät
Haetaan MYYNTIKONSULENTTI/ TUOTE-ESITTELIJÄ/ PROMOOTTORI Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy on valtakunnallisesti toimiva, voimakkaasti kasvava tapahtumatoimisto. Olemme mukana messuilla, tapahtumissa ja erilaisissa kuluttajakohtaamisissa. Tarjoamme
Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Savo

Myyntineuvottelija, osa-aikatyö -

Myyjät
Kevään 2016 hauskimmat osa-aikapaikat jaossa nyt Varkaudessa! Tarjoamme helppoa ja joustavaa osa-aikatyötä moneen eri elämäntilanteeseen. Meillä ovat viihtyneet niin opiskelijat, eläkeläiset kuin lisätyötä
M&J Dynastia Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Ohjelmoija/Harjoittelija -

Sovellusohjelmoijat
KomeroFood hakee ohjelmistokehittäjää. Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden tulla mukaan nopeasti kasvavaan startup-yritykseen. Komero on resepti ja tuoreet ateria-ainekset kahdelle yhdessä kassissa. Se on helppo ja edullinen tapa
Hopshop Oy - 2016-05-25 - Pohjois-Savo

Ratkaisu- ja palvelumyynnin ammattilainen -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Data-Enter Oy on tieto-, viestintä ja toimistoratkaisujen toteuttamiseen erikoistunut palvelu- ja laitetoimittaja. Yrityksemme on perustettu vuonna 1989 ja toimimme tällä hetkellä alueellisesti etelä- ja pohjois-savon ja savo-karjalan
Eilakaisla Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

TV- ja Viihdepalvelumyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Meillä DNA:lla vallitsee nuorekas ja rento tekemisen meininki, johon kelpaa liittyä, olitpa sitten jo kannuksesi myynnin parissa ansainnut tai vasta uuden uran alkutaipaleella. Meillä sinusta kasvaa TV- ja Viihdepalvelumyyjä Päätehtäväsi
Barona Sales Services Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Vastuullinen Kesäduuni- töitä loppukesäksi -

Myyjät
Viimeisiä viedään! Olemme mukana Vastuullinen Kesäduuni 2016- kampanjassa ja olemme sitoutuneet työllistämään yhteensä 60 kesätyöntekijää valtakunnallisesti. Tarjoamme monipuolisia ja mielenkiintoisia
M&J Dynastia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 2.986799955368 sekuntia