Job Perusopetuksen rehtori Lappi Kolarin kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Perusopetuksen rehtori

Työnkuvaus:
Kolarin kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi perusopetuksen rehtorin vakituinen virka. Perusopetuksen rehtorin virkaan kuuluu Kolarin peruskoulun (0-9), Äkäslompolon (0-6), Sieppijärven (0-6) ja Vaattojärven (0-6) koulujen rehtorin tehtävät. Lisäksi perusopetuksen rehtori toimii Kurtakon alakoulun koulunjohtajan esimiehenä. Kolarin peruskoulu on noin 200 oppilaan yhtenäinen peruskoulu (0-9), joka toimii yhtenäisissä tiloissa kuntakeskuksessa. Opettajakunta on nuorekas, motivoitunut ja yhteistyökykyinen. Tällä hetkellä perusopetuksen oppilasmäärämme on noin 345 ja se kasvaa tilastojen perusteella seuraavan viiden vuoden aikana noin 9%. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisesti. Arvostamme pedagogista kokonaisnäkemystä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä halua kehittää perusopetusta. Virkaa tulee hakea ensisijaisesti www.kuntarekry.fi -sivuston kautta 4.3.2016 kello 12.00 mennessä. Virkaan valitun on esitettävä ennen viran vastaanottamista rikostaustaote ja lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa on 6 kuukauden koeaika.

Työnantajan nimi: Kolarin kunta

Työnantajan osoite: Isopalontie 2, 95900 KOLARI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Opetusalan johtajat

Maa: Suomi

Alue: Lappi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Hankesuunnittelija -

Arkistonhoitajat ja museoalan erityisasiantuntijat
Kemin historialliseen museoon haetaan hankesuunnittelijaa neljäksi kuukaudeksi. Kemin historiallisessa museossa on avoinna hankesuunnittelijan työtehtävä, johon kuuluu suunnitella Entten
Kemin kaupunki - 2016-09-10 - Lappi

Hyllytys -

Myyjät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Lappi

Järjestyksenvalvoja -

Vartijat

Esa Parkkinen - 2016-02-15 - Lappi

Johtava kihlakunnanvouti, Länsi-Pohjan ulosottovir -

Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Ulosotto on osa oikeuslaitosta. Ulosottovirastojen tehtävänä on tuomioistuinten antamien tuomioiden täytäntöönpano sekä esimerkiksi maksamattomien verojen ja sakkojen perintä. Velkojille
Valtakunnanvoudinvirasto - 2016-05-20 - Lappi

Kerrosemäntä -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-19 - Lappi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme reipasta, itsenäiseen työskentelyyn pystyvää kokkia Holiday Club Saariselälle kevätsesongille ja mahdollisesti myös pitempään työsuhteeseen. Työ painottuu aamiais- ja illallisbuffet-ravintola
Holiday Club Resorts Oy, Holiday Club Saariselkä - 2016-02-15 - Lappi

Koululaisten ja opiskelijoiden kesätyöpaikat -

Satunnaistöiden tekijät
Kittilän kunnassa on kuukauden pituisia (120 h) kesätyöpaikkoja kunnan eri osastoilla. Kesätyöpaikkoja voivat hakea v. 1992-2000 syntyneet koululaiset ja opiskelijat, jotka eivät kuulu työttömyysturvan piiriin.
Kittilän kunta - 2016-03-05 - Lappi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sodankylän vanhustyössä on haettavana LÄHIHOITAJAN TOIMI KOTIHOITOON Kelpoisuusehtona lähihoitajan toimeen on sosiaali- ja terveysalan tutkinto. Toimessa katsotaan eduksi työkokemus vanhustyöstä. Hakijoilta odotamme
Sodankylän kunta - 2016-03-19 - Lappi

Matkaopas -

Matkaoppaat
Haemme tulevaksi talvikaudeksi kahta reipasta, englanninkielen ja suomenkielentaitoista opasta ohjelmapalveluyrityksemme palvelukseen Pyhä- Luoston alueelle. Arvostamme aiempaa matkailualan kokemusta tai alan koulutusta, ensiapu- ja hygieniaosaamista,
Tmi Luoston Porosafarit J. Jaakkola - 2016-09-10 - Lappi

Muu myyntialan työntekijä, Osastopäällikkö -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Tele-osaston osastopäällikkö Sinä tiedät miten liittymiä myydään ja ymmärrät miten tulosta tehdään haastavalla markkinalla. Saat porukkasi tahkoamaan
Kodinkone Ollakka Oy - 2016-08-02 - Lappi

Myyjä, Elisa / Saunalahti (oppisopimus mahdollinen -

Myyjät
Myyjä, Elisa / Saunalahti Enia Oy markkinoi Saunalahden liittymiä sekä Elisan elämyksellisiä palveluja suomalaisille kuluttajille. Olemme yksi Pohjoismaiden suurimmista telemarkkinointitaloista työllistäen Suomessa satoja
Enia Oy - 2016-08-10 - Lappi

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Rakennamme uutta tiimiä palvelemaan Rovaniemen asiakkaita. Nyt on sinun mahdollisuutesi päästä mukaan uuden myyntipisteen starttaukseen. Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-24 - Lappi

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Suomen Lähikaupan myymälöihin Rovaniemen alueelle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ Keikkailevan myyjän työtehtäviin kuuluvat kaikki kaupan työt vaihtuvissa myymälöissä.
StaffPoint Oy - 2016-04-24 - Lappi

Myyjä -

Myyjät

Taljun Oy - 2016-04-12 - Lappi

Palveluesimies Kemin ja Tornion alueelle -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-17 - Lappi

Palvelumyyjä -

Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-15 - Lappi

Perhepäivähoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Määräaikainen 1.9.2016 - 30.6.2017. Perhepäivähoitajan määräaikaisen toimen sijoituspaikka on Sevettijärven 8+2-paikkainen kielipesä. Tehtävässä vaaditaan äidinkielenomainen koltansaamenkielen
Inarin kunta - 2016-08-17 - Lappi

Pikaruokakokki, Levi -

Pikaruokatyöntekijät
Haemme asiakkaallemme Leville pikaruokakokkeja. Levi on Suomen suurin hiihtokeskus jossa viihtyvät niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin vieraat. Ravintolat Levillä tarjoavat pohjoisen parhaita herkkuja ja kansainvälisiä makuja.
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Lappi

Puheterapeutin vuorotteluvapaan sijaisuus -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Ylitornion kunta hakee puheterapeutin vuorotteluvapaan sijaista ajalle 1.5.-30.9.2016. Oman auton käyttömahdollisuus on suotavaa laajassa kunnassa, koska työ sisältää käyntejä esim. päivähoitopaikoissa,
Ylitornion kunta - 2016-03-02 - Lappi

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat

Ravintola Faruq Oy - 2016-02-15 - Lappi

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Yökerhon baarityöskentely 2-3 kertaa viikossa. Työntekijä perehdytetään työhön. Myöhemmin työskentelyä omatoimisesti. Lisäksi työntekijällä lomansijaisuuksia 1-2 viikkoa (5-6 työvuoroa
Ravintola Jetset Oy - 2016-07-15 - Lappi

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kelpoisuusehtona sairaanhoitajan toimeen on terveydenhuollon ammattihenkilön tutkinto. Toimessa katsotaan eduksi työkokemus vanhustyöstä. Hakijoilta odotamme oman työn kehittämishalukkuutta, joustavuutta, vuorovaikutus- ja
Sodankylän kunta - 2016-03-19 - Lappi

Sateentekijöitä Elisan Yritysmyyntiin -

Myyntiedustajat
Millainen On Rainmaker? Me nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Lappi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-03-22 - Lappi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Onko tavoitteenasi työllistyä välivuoden ajaksi? Etsitkö joustavaa työtä muun elämän oheen? Olisitko sinä etsimämme kiireapu siivoustöihin? Haemme nyt SIIVOOJAA Äkäslompoloon. Meillä
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-07-15 - Lappi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tervola on n. 3200 asukkaan kunta Lapin läänin eteläosassa, Kemin ja Rovaniemen välissä, kuuluen Kemi-Tornion seutukuntaan. Tervolan kunta julistaa haettavaksi 22.8.2016 klo 15.00 mennessä SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRAN
Tervolan kunta - 2016-07-15 - Lappi

Tullitarkastaja tullivalvonta- ja tulliselvitysteh -

Tulli- ja rajavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Tulli on monialainen palvelu- ja lainvalvontaorganisaatio, joka varmistaa kansainvälisen tavarakaupan sujuvuuden ja oikeellisuuden sekä toimii sisäisen turvallisuuden viranomaisena. Tullin palveluksessa on noin 2 300
Tulli - 2016-02-15 - Lappi

Tuntiopettajan virka -

Muut musiikin opettajat
Ranuan kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi määräaikaista täyttämistä varten ajalle 1.8.2016-3.6.2017 päätoiminen tuntiopettaja, jonka tehtäviin kuuluu yläkoulun ja lukion musiikki sekä
Ranuan kunta - 2016-06-22 - Lappi

Vastaava ohjaaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 100 hoivakodissa, ja 250 kunnan kumppanina. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja, jossa pääset kehittämään työtäsi. Yli 6000 terveydenhuoltoalan ammattilaista
Attendo Oy - 2016-04-13 - Lappi

Yhteisten aineiden erityisopettaja -

Erityisopettajat
Työtehtäviisi kuuluvat yhteisten tutkinnonosien opettaminen erityistä tukea tarvitseville nuorille. Opetettavat aineet painottuvat äidinkielen ja vieraiden kielten (englanti, ruotsi) opetukseen. Vastaat opiskelijoiden opetuksesta,
Ammattiopisto Luovi, Oulu - 2016-03-04 - Lappi

 
 
site syntyy 4.7888219356537 sekuntia