Job Perusopetuksen tuntiopettaja (päätoiminen), Ruotsi Helsinki-Uusimaa Tuusulan kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike:
Perusopetuksen tuntiopettaja (päätoiminen), Ruotsi

Työnkuvaus:
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Tuusulan kunta hakee: Ruotsinkylän kouluun perusopetuksen tuntiopettajaa (päätoiminen) ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Opetettavat aineet englannin ja saksan kieli. Työaika on 19 h/vko (sis. myös resurssitunteja). Lisätietoja antaa rehtori Jukka Moisio, puh. 040 314 4320 tai sähköposti: jukka.moisio (at) tuusula.fi Kelpoisuusehto: Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Merkitse hakemukseen kelpoisuutesi sekä siihen liittyvät osasuoritukset. Kelpoisuutta osoittavat todistusjäljennökset tarkistetaan haastattelun yhteydessä. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien tulee esittää nähtäväksi rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen ote rikosrekisteristä sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista.

Työnantajan nimi: Tuusulan kunta

Työnantajan osoite: 04300 TUUSULA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Muut kieltenopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA loppukesän ajalle. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin
Buusteri Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Aulapalveluhenkilö -

Vartijat
Etsimme juuri nyt sinua - aulapalvelun rautainen ammattilainen! Haemme jälleen kokeneita aulapalveluhenkilöitä, koska työvoimatarpeemme on kasvanut. Otamme tässä haussa huomioon myös aikaisempaan hakuun hakeneet henkilöt.
G4S Security Services Oy - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

Autonkuljettaja, Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Etsimme raudan kovaa ammattilaista tai juuri kurssilta valmistunutta kuljettajaa Taksi ja Tilausajoon Tilausliikenne Blue Cart oy:n palvelukseen Helsinkiin. Jos olet ulospäin suuntautuva hyvä joukkuepelaaja ja iloinen asiakaspalvelija joka ei
Tilausliikenne Blue Cart Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Opetusvirasto, daghemmet Staffan Beskrivning av jobbet: Barnskötarens arbetsuppgifter i daghemmet Staffan / förskolan. Arbeta med barn i 6-års åldern. Barnskötaren ansvarar för barnets grundvård och andra dagliga
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Erityisavustaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Satakieli, päivähoitoyksikkö Satakieli-Tähkä LATOKARTANOSSA LIIKUTAAN LUONNOSSA! Latokartanon varhaiskasvatusalueella voi liikkua ja seikkailla vehreissä metsissä, jännittävillä
Helsingin kaupunki. - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
30-v iloinen sähköpyörätuolia käyttävä, kroonisesta kivusta kärsivä helsinkiläistyttö hakee kahta avustajaa kotiin ja vapaa-ajan rientoihin. Työ on ilta-/iltapäiväpainotteista. Toisen
Starck Laura - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

IT-asiantuntija -

Elektroniikan asiantuntijat
PH Data Oy on IT-palveluihin erikoistunut yritys ja haemme IT-asiantuntijaa vahvistamaan palveluorganisaatiotamme. Odotamme hakijalta osaamista Windows-palvelinympäristöistä, verkoista ja tietoturvasta. Isoksi eduksi arvostamme osaamista
PH Data Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kattoasentaja -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Haluatko työskennellä katolla? Kykenetkö itsenäiseen työhön ja jaksat painaa hommia koko työpäivän ja muistat vielä huolehtia, että asiakaskin on tyytyväinen? Hae meille töihin vapaalla
LA Kattohuolto Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Kittari -

Muut rakennustyöntekijät

Rakennusliike Reponen Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Työ on kotien siivousta ja se alkaa n. klo 7.30. Työkohteisiin lähdetään pareittain autolla. Tarvitset ajokortin sekä sujuvaa suomenkielen taitoa ohjeiden tulkintaan ja kommunikointiin. Työkohteet sijaitsevat Järvenpää-
Evinic Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettajan apumies -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme kodinkoneiden kotiinjakeluun kuorma-auton apukuljettajia. Hakijat perehdytetään toimenkuvaan työn yhteydessä. Mikäli kiinnostuit työpaikasta, lähetä vapaamuotoinen työhakemus sähköpostiin kari.koskinen (at) peepee.fi.
Pee&Pee Solutions Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Liikenteenohjaaja yövuoroon -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

LVI-insinööri -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia kaupungin toimitilojen ja rakennusten hankkimisesta ja vuokraamisesta, ylläpidosta, korjaus-, kunnossapito- ja rakentamispalveluista, kiinteistöjen
Espoon kaupunki - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haluamme olla Suomen paras palveluyritys - sekä vastuullisella toiminnalla, että asiakaspalvelulla mitattuna. Tavoitteemme on myös paras työ, jossa korostuvat huippupalveluosaaminen ja asiakastarpeen mukainen tuoteosaaminen, aktiivinen
Alko Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntikoordinaattori -

Myyntiedustajat
Myyntikoordinaattori Etsimme vihersisustusalan yritykseemme energistä myyntikoordinaattoria vastaamaan asiakashankinnastamme. Vihersisustusalan kokemus on toivottavaa, mutta ei välttämätöntä. Ehdoton edellytys tehtävään
Vihersisustus Luwasa Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, Jatopal / Porvoo, Porvoo VAKITUISEEN TYÖSUHTEESEEN Mahdollisuus hakea myös palkalliseen työharjoitteluun tai osapäivätöihin. Jatopal Oy on 1998 perustettu hyvin menestyvä telemarkkinointiyritys. Myymme
Jatopal Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarjoamme touko-/ kesäkuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme uuteen myyntitiimiimme 2 myyntineuvottelijaa Helsingin ytimessä starttasi uusi helposti
Riafi Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Parturi -

Kampaajat ja parturit
GROOM Parturit on miesten hiuksiin erikoistunut parturi Helsingissä, Lohjalla ja Järvenpäässä. Tarjoamme kaikki miesten parturipalvelut nopeasti ja helposti. Haetaan iloista ja ammattitaitoista tekijää rentoon parturiin
Wroom Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Pienkoneasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Mäntsälän Puutarhakone myy ja huoltaa moottorisahat, raivaussahat, ruohonleikkurit, mönkijät ja trimmerit. Lisäksi valikoimiimme kuuluvat varaosat, polttoaineet ja metsurin
Mäntsälän Puutarhakone Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Perinneleikit ry on vuonna 2009 perustettu voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on säilyttää, elvyttää ja koota erilaisia perinneleikkejä kirjoihin ja kotisivuilla ylläpitää
Perinneleikit ry - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Talonrakentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Apumiehiä rakennuksille Espooseen. Hakijalta edellytämme hyvää asennetta sekä työturvallisuuskortin. Olethan henkilönä oma-aloitteinen, olet fyysisesti hyvässä kunnossa sekä
Job Services Finland Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme reippaita ja ammattitaitoisia RAKENNUSSIIVOOJIA. Asiakkaamme on suomalainen siivoisliike, jolla on tarjolla paljon töitä ja monipuolisia kohteita. Toivomme hakijoilta kokemusta siivouksesta ja/tai rakennussiivouksesta.
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kaksi ohjaajan sijaisuutta, Temakodit Oy / Lastenkoti Veera, Järvenpää Temakodit Oy:llä on Lastenkoti Veera Järvenpäässä ja Perhekoti Veerala Tuusulassa. Lastenkoti Veera yksityinen lastensuojelulaitos, joka on
Temakodit Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sprinkleri-projektipäällikkö -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Suursiivooja/Vahaaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
WorkPower on luotettava, useita vuosia toiminut henkilöstöpalveluyritys. Rekrytoimme työntekijöitä suoraan asiakasyrityksillemme ja vuokraamme eri alojen osaajia sekä lyhyt- että pitkäkestoisiin työsuhteisiin.
Workpower Oy, Hki - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Taloushallinnon harjoittelija -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Toimistopäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Contact People Oy on Suomen kunnianhimoisin markkinoin ja myynnin toimija! Toimimme pääkaupunkiseudulla ja Turkin Alanyassa. Olemme toimineet jo vuodesta 2006. Toimeksiantajiamme ovat useat maineikkaat yhtiöt mm. sähköyhtiöt,
Contact People Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Värikonsultti, yrittäjä -

Stailamos® värikonsultti yrittäjä! Sopii sisustussuunnittelijoille, kosmetologeille, pukeutumisen myyjille, ompelijoille, ym. värien kanssa työskenteleville henkiöille. Sinua odottaa pitkälle kehitetty työ metodimme parissa. Sähköinen henkilön
Stailamos Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Yhteisökoordinaattori -

Lainopilliset avustajat
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto on alueellinen järjestöjen yhteistyöelin, joka edistää järjestöjen välistä yhteistyötä, kunta-järjestöyhteistyötä ja tukee alueensa vapaaehtoistoimintaa.
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.4614350795746 sekuntia