Job Perustason ensihoitaja (kesätyö) Helsinki-Uusimaa UUDENMAAN SAIRAANKULJETUS OY - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Usk:n päätoimi paikka on Vantaan Ilolassa oleva asemapaikka sekä toinen asema paikka on Helsingin Lyhtytielle. Työvuorot meillä on 8 tunista-24 tuntiin. Autoja meillä on 8kpl perustason yksiköitä, sekä 1 hoitotasonyksikkö. Jokaisesta yksiköstä löytyy cpap, ruiskupumput ja 12kan ekg. Kuusi autoa on suoraan Hyks autokeskuksen alaisuudessa (josta 1 hoitotasonauto) sekä 3 autoa jotka toimivat oman keskuksen alla, sekä lisäksi löytyy yksi vara auto. Usk järjestää aktiivisesti koulutusta henkilökunnalle (noin 8-10pv/Vuodessa), ja pyrimme tukemaan henkilökuntamme liikuntaa mm liikuntaseteleillä. Tarvittaessa voimme yrittää auttaa myös esimerkiksi asunnon hankkimisessa. Palkkaus on Sairaankuljetusliiton Tes mukainen lisineen ja ylitöineen ja työaika on114t/3viikkoa. Vuorot pyritään pääsääntöisesti tekemään työntekijän toiveiden mukaisesti. Haemme nyt joukkomme joustavia, iloisia, palvelualttiita henkilöitä kesän ajaksi toimimaan kesälomittajina. Työt saattavat mahdollisesti jatkua syksyllä. Vaatimuksena on Vähintään lähihoitajan koulutus(ensihoito) sekä terveydenhuollon rekisteriin merkitty (asia tarkistetaan Terhikistä). Kokemusta sairaankuljetus-ensihoidosta katsotaan plussaksi.
Työnantajan nimi: UUDENMAAN SAIRAANKULJETUS OY
Työnantajan osoite: Nietostie 4, 01390 VANTAA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajanvaraaja -
Yleissihteerit
Kiinnostavatko joustavat työajat? Haluatko itse vaikuttaa palkkaasi? Kiinnostaako monipuolinen myyntikoulutus? Harkitsetko kenties alan vaihtoa? Meillä Naikon Oy:ssä saattaa olla uusi työ juuri sinulle, sillä toimintamme laajentuessa
Naikon Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Akson Hoivapalvelut - yrittäjäksi -
Kotihoito, hoivapalvelut, kotisairaanhoito ja kotiapu ovat palveluita, joiden tarve on voimakkaasti kasvussa, nyt on oikea aika aloittaa yritystoiminta ja toteuttaa haaveet tehdä hyvää työtä omaksi ja asiakkaiden parhaaksi. ETSIMME AKSON HOIVAPALVELUT YRITTÄJÄÄ
Akson Group Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Asiakas- ja tutkimushaastattelija -
Myyntiedustajat
Etsimme nyt myyjiä kauppakeskusten ständitiimeihimme ja Call Centereihin. Toimenkuvaasi kuuluu edustaa päämiehiemme tarjoamia tuotteita tai palveluita kauppakeskuksissa ja toimistoissamme eri myyntikampanjoissa. Toivomme sinulta: -
Eira Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasneuvoja -
Puhelinpalveluneuvojat
Tarjolla hyväpalkkainen kesätyö, jonne on aina kiva tulla töihin! Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita
Kareta Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Johdon sihteeri -
Yleissihteerit
TYÖPAIKKA KUVAUS Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vastaa Suomen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöstä, työmarkkinoiden toimivuudesta ja työntekijöiden työllistymiskyvystä
Työ- ja elinkeinoministeriö - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Kehitysjohtajan virka -
Julkishallinnon ylimmät virkamiehet
Kirkkonummen kunta hakee vakinaiseen virkaan kehitysjohtajaa. Kehitysjohtajan tehtäviin kuuluvat kunnan maankäytönlinjaukset, elinkeino- ja työllisyyspolitiikka, kilpailukyvyn kehittäminen, kuntamarkkinointi, markkinointiviestintä,
Kirkkonummen kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöntekijä -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Jäitkö ilman kesätöitä? Ei hätää, meillä on vielä paikkoja jäljellä! Tulemme palkkaamaan vielä yhteensä 5 uutta kesätyöntekijää
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies (10 kpl) pääkaupunkiseutu -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Ammattitaitoinen kirvesmies pääkaupunkiseudulta! Etsimme sinua! Etsimme kirvesmiehiä asiakasyrityksemme yli vuoden mittaiseen projektiin pääkaupunkiseudulle. Työkohteina vaihtoehtoina mielenkiintoisia uudiskohteita mm.kylpylä,
Uniflex Suomi Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Kosteudenmittaaja -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Haemme kosteudenmittaajaa / asentajaa Vantaan asennuspalveluun Asennuspalveluiden tehtävänä on tarjota asiakkaillemme ammattitaitoista, tehokasta ja luotettavaa asennuspalvelua, johon kuuluu myös kosteudenhallintaan liittyvät
Cramo Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sosiaali- ja terveysvirasto, Koskelan monipuolinen palvelukeskus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston laitoshuoltoyksikössä työskentelee noin 680 laitoshuollon osaajaa. Laitoshuoltaja tekee työtään erilaisissa
Helsingin kaupunki - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitajia Karhunpoikapalveluun -
Lähihoitajat
Onko työskentely lasten kanssa vahvuutesi? Tarjoamme nyt sinulle työtä hyvässä tiimissä, sillä Medicum Karhunpoikapalvelu on valittu 1.6.2016 alkaen ensisijaiseksi sopimustoimittajaksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirn
Sairaanhoitopalvelu Medicum/ Oy Medicum Services Ab - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Karkkila on kasvava ja kehittyvä noin 9 000 asukkaan puutarhakaupunki harjujen ja vesistöjen äärellä. Sijaitsemme valtatie 2:n varrella, puolen tunnin ajomatkan päässä kehä III:lta. Kuulumme Helsingin metropolin
Karkkilan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Liikenneasematyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
LIIKENNEASEMATYÖNTEKIJÄ ABC Deli Vuosaari Etsimme asiakasyrityksillemme osa-aikaisia liikenneasematyöntekijöitä PÄÄKAUPUNKISEUDULLE. Arvostamme kokemusta asiakaspalvelu- ja kassatyöskentelystä, eduksi on pikaruoka-
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa
Lomamyyjä -
Matkatoimistovirkailijat
About the job Haemme Finnmatkojen asiakaspalvelukeskukseen lomamyyjää Asiakaspalvelukeskuksemme sijaitsee Ruoholahdessa. Palvelemme asiakkaitamme 7 päivänä viikossa. Työajat sisältävät aamu- ja iltavuoroja
Oy Finnmatkat Ab - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Myyjiä -
Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Myyjä/tuote-edustaja Työpaikka etsii työntekijää! Oletko sinä kaipaamamme myyntitykki? Omaat joko ennestään rautaisen otteen myyntityöstä tai olet avoin oppimaan ja kehittymään vielä tämän
RTS Direct Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Toimintamme kasvaessa haemme myyntiedustajia myymään ikkuna- ja oviuudistuksia. Erinomainen tuote- ja palvelukonsepti, siksi suosittu. Myyntityöhösi saat vahvan tuen johdolta. Tämä on todellinen menestyspaikka nälkäiselle
Suomen Tiimi-Ikkuna Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Tervetuloa huipulle! Finnacta Oy on kasvava telemarkkinoinnin edelläkävijä. Toimimme 11 paikkakunnalla ympäri Suomen. Etsimme nyt joukkoomme Helsingin Kampin toimistoon kahta myyntihenkistä ja ennakkoluulotonta henkilöä
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija, kesätyö -
Myyntiedustajat
Voiko kesätöissä olla kivaa(kin)? Meillä on. Haemme joukkoomme motivoituneita nuoria töihin kesäksi erilaisiin puhelimen välityksellä tapahtuviin tuote-esittely ja myyntiprojekteihin Helsingin ydinkeskustassa hyvien
Live Promoters Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Projektikoordinaattori -
Systeemisuunnittelijat
Haemme RAY:n rahoittamaan "Maali", matalan kynnyksen kohtaamispaikka- hankkeeseen hankekoordinaattoria. Työtehtävinä toiminnan suunnittelu, koordinointi, hallinnointi ja toteutus. Kulttuuriretkien, taidepiirien ja monikulttuuristen
Helsingin Työttömät HeTy ry - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies / kesätyö -
Rakennusalan avustavat työntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Jobio Henkilöstöpalvelut on räätälöityihin henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Toimimme Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uusimaalla. Kyllä onnistuu! Etsimme asiakasyrityksellemme pääkaupunkiseudulle
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan moniosaaja -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Helsingissä sijaitsevaan henkilöstöravintolaamme iloista, reipasta ja motivoitunutta ravintolan moniosaajaa vakituiseen työsuhteeseen. Työnkuvaasi kuuluu aamuisin edustustarjoilijan apuna oleminen tiskissä ja siivouksessa,
Antell-Ravintolat Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävän kuvaus: Haemme sairaanhoitajaa Tehostettuun kotihoitoon. Meillä on vastuu kotona asuvien asiakkaiden/potilaiden palvelujen järjestämisestä/tuottamisesta ja laadusta Vantaalla. Meillä on vastuu siitä, että
Vantaan kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kontulan monipuolinen palvelukeskus Kontulan monipuolinen palvelukeskus sijaitsee Itä-Helsingissä ja tarjoaa palveluja ikääntyneille helsinkiläisille. Keskeistä toiminnassamme on asiakkaiden arvostava
Helsingin kaupunki. - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
tarjoilija -
Tarjoilijat
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä Helsingissä! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties sinä
StaffPoint Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Tuntiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Vantaan ammattiopisto Varia on Vantaan kaupungin ylläpitämä nykyaikainen, monialainen ammatillista koulutusta järjestävä oppilaitos, joka toimii viidessä toimipisteessä eri puolilla Vantaata.
Vantaan kaupunki - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme osaavaa ja kokenutta VARASTOMIESTÄ Työtehtäviin kuuluvat yleisimmät hommat, kuten tavaran vastaanotto, hyllytys, keräily ja pakkaus. Edellytämme: - Ammattimaista asennetta työntekoon - Kokemusta trukinajosta (sinun
Selekta Rakennus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Vartijoita Riihimäki - Hyvinkää alueelle -
Vartijat
Vartijoita Riihimäki - Hyvinkää alueelle Haemme vartijoita kesätöihin erilaisiin turvallisuusalan ja asiakaspalvelun tehtäviin. Tehtävästä riippuen työssäsi saattaa korostua asiakaspalvelutehtävät,
Securitas Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa