Job Projekti-insinööri, Kajaanin yliopistokeskus unspecified Oulun Yliopisto - Työtarjoukset
MmZmYmE5MmEtNzk3NC00ODdhLTkzNDItZGJkM2YwMWE5YjMwIDgx
reference: 2ffba92a-7974-487a-9342-dbd3f01a9b30
documentId: 9730388
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1539145802823
Työnimike: Projekti-insinööri, Kajaanin yliopistokeskus
Työnkuvaus:
Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, jossa työskentelee 16 000 opiskelijaa ja noin 3000 työntekijää. Yliopiston vahvuuksia ovat laaja monitieteisyys ja nykyaikainen tutkimus- ja oppimisympäristö sekä tiiviit yhteistyösuhteet kansainvälisiin koulutus- ja tutkimuslaitoksiin.
Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskus on Kainuun alueen yliopistollisten toimintojen muodostama osaamiskeskittymä, jossa yliopistot tekevät yhteistyötä Oulun yliopiston koordinoimana. Yliopistokeskuksen yhteisenä yhteiskunnallisena tehtävänä on kohottaa toiminta-alueensa osaamisen tasoa sekä edistää sen hyvinvointia, kilpailukykyä ja kulttuuria yliopistollisen ja asiakaslähtöisen tutkimus-, koulutus- ja kehittämistoiminnan avulla.
Mittaustekniikan yksikkö on Kajaanin yliopistokeskukseen kuuluva tutkimusyksikkö Kajaanissa. Yksikkö toimii kahdella sovellusalueella: cleantech sekä terveys ja hyvinvointi. Tutkimustyötä toteuttaa n. 35 eri alojen ammattilaista.
Kajaanin yliopistokeskuksen mittaustekniikan yksikössä on haettavana
PROJEKTI-INSINÖÖRIN
määräaikainen työsuhde ajalle 1.11.2018 - 30.6.2019.
Projekti-insinöörin tehtävänä on, yhdessä teknisen ryhmän kanssa, toteuttaa tutkimushankkeisiin liittyvää ohjelmistokehitystä mittalaitteiden, mobiililaitteiden ja palvelimien osalta. Projekti-insinööri toimii ryhmässä ohjelmistojen asiantuntijana.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää alan koulutusta ja perehtyneisyyttä ohjelmointitekniikkaan. Ohjelmoinnin osalta vaatimuksena on joko C/C++, Java tai Labview-kielen hyvä osaaminen. Muu ohjelmointiosaaminen (mm. html, php) ja Linux-käyttöjärjestelmätuntemus katsotaan eduksi.
Palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaan vaativuustasolle 7-8 (muu henkilöstö). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 46,3 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.
Työsuhteen kesto on 8 kk, mutta työsuhteen jatko on mahdollinen uusien tutkimushankkeiden myötä. Tehtävässä sovelletaan 4 kuukauden koeaikaa.
Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo sekä muut asiakirjat, jotka voivat vaikuttaa tehtävän täyttämiseen.
Hakemus pyydetään lähettämään liitteineen sähköistä hakulomaketta käyttäen. Hakuaika päättyy keskiviikkona 24.10.2018.
Tiedustelut Kajaanin yliopistokeskuksen johtaja Vesa Virtanen, puh. 0294 484669, sähköposti: vesa.virtanen(at)oulu.fi ja laboratorioinsinööri Veijo Sutinen, puh. 0294 488364, sähköposti: veijo.sutinen(at)oulu.fi.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C2153
positionTypeCode: temporary
Työnantajan nimi: Oulun Yliopisto
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
AJANVARAAJA, kokoaikatyö -
Intensive Sales Partners (www.intensive.fi) etsii nyt AJANVARAAJIA OSA-AIKAISIIN & KOKOPÄIVÄISIIN TYÖTEHTÄVIIN Vaasan keskustassa sijaitsevalle myyntitoimistolle.Vahvistamme tällä hetkellä nykyistä ajanvaraajatiimiämme uusilla osaajilla. Asiakashankinta- ja ajanvaraajatiimme tarjoaa loistavan
Intensive Sales Partners Oy - 2018-12-19 - unspecified
Ammatillinen ohjaaja, media-ala -
Haemme ammatillista ohjaajaa media-alan koulutuksiin Outokummun koulutusyksikköön. Tehtävä täytetään määräaikaisena ajalle 17.9.2018 - 31.5.2019. Ammatillinen ohjaaja valmentaa ja ohjaa päivittäin opiskelijoita yksilö- ja ryhmätasolla
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 2018-08-29 - unspecified
Apulaisosastonhoitaja -
TYÖPAIKAN ESITTELY Vanhan Vaasan sairaala on valtion oikeuspsykiatrinen sairaala, joka tuottaa valtakunnallisia oikeuspsykiatrisia erityistason palveluja sekä mielentilatutkimuksia. Sairaalassa on 155 sairaansijaa ja työskentelee runsaat 260 terveydenhuollon työntekijää.
Vanhan Vaasan sairaala - 2018-09-15 - unspecified
Asiakas - ja Myyntineuvottelija (etätyö) -
Palkkaamme nyt Pirkkalaan 1 uuden etätyöläisen huolehtimaan nykyisistä asiakkaista. Työssäsi vastaat monipuolisesti sekä vanhoista että uusista asiakkuuksista. Oletko vailla lisäansaintaa, työuran jälkeistä jäähyttely työtä
Finnacta Oy - 2018-08-07 - unspecified
Asiakaspalvelija -
Matkahuolto on itsenäinen, suomalaisten bussiyritysten omistama yhtiö.Haemme Porin toimipaikkaan henkilöä asiakaspalvelutehtäviin.Valittavan henkilön tehtäviin kuuluvat monipuoliset asiakaspalvelutilanteet, liittyen lähtevän- ja saapuvan tavaran käsittelyyn.Hakijalta edellytämme:- hymyilevää
Oy Matkahuolto Ab, Pori - 2018-12-29 - unspecified
B2C Markkinoinnin asiantuntija -
St1 on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan
Experis - 2018-12-06 - unspecified
Eristyspeltiseppä/eristäjä -
Asiakkaamme HL Eriste Oy:n ydinosaamista on teollisuuseristysten urakointi. Heidän menestyksensä perustuu pitkään kokemukseen, ammattitaitoon sekä kehittyneimpien standardien ja työmenetelmien tuntemiseen. Huolellinen eristystyö on yhdistelmä virheetöntä
Alen Consulting Oy - 2018-11-03 - unspecified
Henkilökohtainen avustaja / Personal Assistant -
Olen 40-vuotias cp-vammainen mies Vantaalta. Haen vakituista avustajaa itselleni, alkaen 17.9.. Avustus tapahtuu pääasiassa kotonani sekä opiskelupaikallani Helsingissä. Kotona apua tarvitsen pääasiassa peruskotitöissä, ruuanlaitossa, vaatehuollossa sekä kaupassakäynnissä.
Toikkanen Marko - 2018-09-06 - unspecified
Henkilökohtainen avustaja -
Spesio on osa valtakunnallista, kotimaista sosiaali- ja hyvinvointipalveluiden tuottajaa Honkalampea. Spesio Honkalammen tytäryhtiönä tuottaa valtakunnallisesti avustus- ja hoivapalveluja. Juuremme ovat henkilökohtaisessa avussa, jota olemme tarjonneet vuodesta 2001 saakka tuetulla työnantajamallilla.
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2018-11-17 - unspecified
Kasvatuksen ja opetuksen avustaja -
Kasvatuksen ja opetuksen avustaja (SIVLTK 599/2018). Haluatko työskennellä maaseudun rauhassa, mutta kuitenkin lähellä kaupunkia? Siuntion varhaiskasvatuspalvelut tarjoavat tähän oivan mahdollisuuden. Haemme kasvatuksen ja opetuksen avustajaa esiopetusikäisten lasten
Siuntion kunta - 2018-11-06 - unspecified
Koneistajia -
Haemme asiakasyrityksellemme Nastolaan koneistajia määräaikaiseen työsuhteeseen. Työ sisältää monipuolisia koneistuksen tehtäviä. Tehtävä edellyttää: -Vähintään viiden vuoden kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä
Enersense International Oy - 2018-08-08 - unspecified
Konepuuseppä -
Haemme asiakkaallemme HollolaanKONEPUUSEPPÄÄTyöskentelet puuteollisuudessa konepuuseppänä. Pääasiallinen tehtäväsi on CNC-koneen käyttö. Teet mahdollisesti myös ohjelmointia osaamisesi mukaan. Työssä käytät myös tuotannon muita puuntyöstökoneita ja käsityökaluja.Hakijalta edellytetään
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2018-11-17 - unspecified
Kosteuskartoittaja/ kuivausasentaja -
Haemme nyt asiakasyrityksellemme Ouluun KOSTEUSKARTOITTAJAA / KUIVAUSASENTAJAA. Tarjoamme perehdyttämisen työtehtäviin, kannustavan palkan ja ennen kaikkea positiivisen työyhteisön. Odotamme sinulta:- oma-aloitteista ja ulospäinsuuntaunutta luonnetta- kykyä toimia luontevasti asiakaskohtaamisessa-
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2018-11-14 - unspecified
Kotipalvelumyyjä -
Suomen Lämpöikkuna Oy / Lämpölux on omakotitalojen ikkuna- ja oviremonttien markkinajohtaja Suomessa. Työllistämme 250 henkilöä.Toteutamme joka viikko yli 100 remonttia ympäri vuoden. Ikkuna- ja oviremonttimarkkina kasvaa voimakkaasti Suomessa lähivuosina (Vtt). Palkkaamme nyt lisää kotipalvelumyyjiä
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2018-11-21 - unspecified
Kunnossapitoasentaja -
Olemme aidosti välittävin vuodesta 2003 toiminut rekrytointialan yritys. Työllistimme viime vuonna yli 2000 henkilöä ja suuri joukko hakijoita sai kauttamme uusia työmahdollisuuksia. Miksi valita meidät työnantajaksesi? Olemme kotimainen ja vakavarainen yritys.
WorkPower Oy - 2018-09-29 - unspecified
Laaduntarkastaja -
Haemme uutta osaajaa Laaduntarkastajan tehtävään. Työtehtäviin kuuluu lämmönsiirtimien lopputarkastus, joka sisältää mm. mittatarkastuksen, tuotteen ja hitsausten silmämääräisen tarkastuksen ja materiaalien jäljitettävyyden varmistaminen. Tehtävään voi sisältyä myös materiaalien
Vahterus Oy - 2018-12-22 - unspecified
Leipomotuotteiden myyjä -
Pirkanmaan Karjankuljetus Oy:n aputoiminimi on Rieväpojat. Rieväpojat hakee nyt leipomotuotteiden myyjiä koko Suomen alueelle, erityisesti Lappiin, johon haemme 3 myyjää. Työhön kuuluu (tuotteiden lastaus autoon ja) myynti kauppakeskuksissa ja markkinoilla. (ulko-
Pirkanmaan Karjankuljetus Oy - 2018-09-18 - unspecified
Linja-autonkuljettaja -
Koulukuljetuksiin Mäntsälän alueella tarvitaan ammattilaisen kuljettajan, joka puhuu hyvin suomea, on D-ajokortti ja voimassaoleva ammattipätevyyskortti. Kuljettajan on oltava täsmällinen ja ystävällinen. Säännöllinen työaika 5-6 tuntia päivässä,
K-Max Oy - 2018-08-16 - unspecified
Myyjä / konsulentti -
Toimintamme kasvaessa haemme myyntihenkisiä henkilöitä myymään liha- ja einestuotteita Hyvinkäälle Arvostamme aiempaa asiakaspalvelu-, promootio-, tai myyntikokemusta. Aikaisempi työkokemus ja tuotteiden tuntemus elintarvikealalta on eduksi, mutta ei välttämätöntä.
Palvimestarit MM Oy - 2018-08-22 - unspecified
Ravintolatyöntekijä -
Liity leijonalaumaan!Leijona Cateringin keittiöissä eri puolilla Suomea valmistetaan päivittäin maistuvaa ja mahdollisimman pitkälle itse tehtyä ruokaa. Tule vahvistamaan joukkoamme ja varmistamaan lupaustamme laadusta!Etsimme ammattitaitoistaRAVINTOLATYÖNTEKIJÄÄvaruskuntaravintolaamme HILMAAN
Barona Oy - 2018-12-23 - unspecified
Sähkö- ja Automaatiosuunitelija -
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Toiminnassamme tärkeää on saada työnhakijalle riittävän haasteellinen ja motivoiva työ tai muuten elämäntilanteeseen sopiva tehtävä.
Kaiku HR Oy - 2018-10-02 - unspecified
Sairaanhoitajan sijaisuus kotihoidossa -
Sairaanhoitajan sijaiseksi hoitotyön ykkösketjuun, huippuosaajien joukkoon Riihimäen kehittyvä kotihoito tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä itsenäisesti asiakaslähtöistä hoitotyötä. Meillä pääsee myös
Riihimäen kaupunki - 2018-09-14 - unspecified
Sosiaalityöntekijä -
Kemijärvi on n. 7 500 asukkaan tuntureiden kaupunki taivaan tulien loisteessa. Vesistöjen ympäröimänä Kemijärvi tarjoaa asukkailleen ja matkailijoille loistavat harraste- ja ajanviettomahdollisuudet sekä viihtyisän asuinympäristön. Kemijärven
Kemijärven kaupunki - 2018-08-18 - unspecified
Suunnitteluassistentti, sähköpuoli -
Haemme asiakasyrityksellemme osaavaa suunnitteluassistenttia sähkösuunnittelun puolelle, pieneen insinööritoimistoon Vantaalle. Voit olla vasta alkava ammattilainen tai vanha konkari, mutta toivomme sinulta alan koulutusta ja/tai aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä.
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-10-02 - unspecified
Tietotekniikka-arkkitehti -
unspecified
Q-NET OY - 2018-08-17 - unspecified
Trukkikuski (asiakaspalvelutaitoinen) -
Trukinkuljettaja Hei Sinä, joka olet omillasi trukin ratin takana! Nyt olisi osa-aikaista työtä tarjolla. ---------- Tarkempi info työtehtävästä: Etsimme kaupan alan asiakkaallemme Raisioon osaavaa trukinkuljettajaa, jolta luonnistuu tavaran siirtelyt ja
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-08-28 - unspecified
Työnjohtaja kemianteollisuuteen -
Haemme kemianalan asiakasyritykseemme Sipooseen työnjohtajaa toistaiseksi jatkuvaan työsuhteeseen. Toivomme, että voit aloittaa työt mahdollisimman pian.Työnjohtajana vastaat noin 10 hengen tuotantotiimin työskentelystä, tuotannon suunnittelusta ja laadukkaasta tuotannon läpiviennistä. Huolehdit
Barona Oy - 2019-01-04 - unspecified
Varastotyöntekijä -
Varastotyöntekijöitä Tuusulaan (keikkatyö) TARJOAMME sinulle mahdollisuuden työllistyä asiakkaamme viileävarastoon. Tehtävään sisältyy terminaalin avustavia tehtäviä mm. lavoitusta ja muita varasto rutiineja. Asiakkaamme perehdyttää sinut tehtävän osalta ja tarjoaa työvarusteet. ETSIMME
VMP Group / Bework Oy - 2018-12-15 - unspecified
Vuorovastaava, ravintola -
TEHTÄVÄNKUVAUS Vuorovastaavana vastaat osastosi päivittäisestä toiminnasta. Johdat esimerkilläsi tiimiäsi sekä pyrit jatkuvasti kehittämään osastoasi operatiivisesti sekä kaupallisesti. Sinulle asiakas on tärkein ja työskentelet asiakaskokemuksen
Ikea Oy, Espoo - 2018-10-17 - unspecified
Yhdistelmätyöntekijä siivous- ja ruokapalvelut -
Oletko sinä etsimämme yhdistelmätyöntekijä, jolla arki rokkaa ja rollaa?Oletko aina tehnyt parhaasi ja haluat jatkaa sillä tiellä? Tule valmistamaan ruokaa, jota haluat itse syödä ja työskentelemään kotimaisen ruokapalvelun kehittämisen eteen. Tule tekemään puhdasta jälkeä tehokkaasti,
Arkea Oy - 2018-11-13 - unspecified