Job Projektikoordinaattori Keski-Suomi Maaseudun Sivistysliitto ry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Projektikoordinaattori

Työnkuvaus:
Haetaan projektikoordinaattoria 5E kylät - vähähiiliset yhteisöt -hankkeeseen ajalle 1.9.2016-31.8.2018. Hankkeen toiminta-alue on Saarijärvi-Viitasaaren seutukunta ja Äänekosken maaseutualueet. Hankkeen tavoitteena on innostaa ja aktivoida maaseudun asukkaita ja yhteisöjä mukaan vähähiilisyyttä edistävien toimien toteuttamiseen. Hankkeen avulla lisätään alueen yhteisöjen tietoisuutta siitä, millaisia konkreettisia toimia kylätasolla voi tehdä vähähiilisyyden edistämiseksi. Hankkeen toimenpiteet ovat luonteeltaan neuvonta-, innostamis-, tiedotus- ja koulutustoimenpiteitä. Hankkeen aikana järjestetään mukaan lähteville kylille seminaareja, opintomatkoja, esittely- ja neuvontatilaisuuksia sekä työpajoja erilaisista hankkeen teemoihin liittyvistä kylillä kehittämiskohteiksi nousevista teemoista. Aikaisempi kokemus kehittämistehtävistä ja hanketyöstä on välttämätön. Tehtävän hoitaminen edellyttää myös erittäin hyviä vuorovaikutustaitoja sekä tavoitteellista ja luovaa työotetta. Yhteisökehittäjän ja / tai ympäristöalan koulutus ovat eduksi. Työ edellyttää matkustamista sekä ilta- ja viikonlopputyötä. Lisätietoja tehtävästä 18.-22.07.2016 klo 13-15

Työnantajan nimi: Maaseudun Sivistysliitto ry

Työnantajan osoite: Paavontie 26, 43100 SAARIJÄRVI

Työn lyhyt kuvaus:
Ympäristön- ja luonnonsuojelun erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aluemyyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Ecolab on maailman johtava ensiluokkaisten puhdistus- ja desinfiointituotteiden sekä -palveluiden kehittäjä ja toimittaja teollisuus- ja laitoshygieniamarkkinoilla. Konsernin vuosiliikevaihto on yli 6 miljardia dollaria. Tärkeimmät
InHunt Group Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Asentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
SKF on globaali markkinajohtaja keskusvoitelun rasva- ja öljyratkaisuissa teollisuuteen ja ajoneuvoihin. Voitelujärjestelmät -liiketoiminta-alue on tärkeä osa SKF-konsernia ja yksi SKF:n teknologia-osaamisalueista. Lubrication
Go On Yhtiöt/ Jyväskylä - 2016-08-02 - Keski-Suomi

EEG-biopalautehoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sairaanhoitaja, lähihoitaja, toimintaterapeutti tai fysioterapeutti! Oletko kiinnostunut oppimaan uutta, työskentelemään joustavasti ja haluat tehdä päivävuoroa tuntityöntekijänä? Etsimme iloista, positiivista
Jyväskylän Neuroterapia Oy - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Etuputsari -

Talonrakentajat
Etsimme asiakkallemme kokemusta omaavaa etuputsaria. Työt alkavat heti. Edellytämme hakijalta: - Aiempaa kokemusta - Työturvallisuuskorttia - Reipasta asennetta ja huolellisuutta - Oma auto katsotaan eduksi. Rekrytointipalvelu Sihti Oy
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-28 - Keski-Suomi

Hankepäällikkö /Aerostructures, Halli -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Patriassa puolustus-, turvallisuus- ja ilmailuteollisuuden monipuoliset tehtävät työllistävät yhteensä 2900 osaajaa. Esimiestyön ja osaamisen kehittäminen ovat henkilöstöasioiden painopistealueita. Ainutlaatuinen
Patria Aerostructures Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjauksen ja neuvonnan kautta haemme henkilökohtaista urheilullista miesavustajaa kehitysvammaiselle 28-vuotiaalle mieshenkilölle. Työnantaja ilmaisee itseään viittomilla
Jyväskylän kaupunki/ Henkilökohtaisen avun palveluohjaus - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Huonekalumyyjä -

Myyjät
Myyjä Masku Jyväskylään! Haemme nyt energiseen tiimiimme Jyväskylän toimipisteeseen HUIPPUMYYJÄÄ. Mikäli koet että sinulla on rohkeutta, päättäväisyyttä, kykyä kantaa vastuuta
Maskun Kalustetalo Oy - 2016-04-01 - Keski-Suomi

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-04-19 - Keski-Suomi

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaillemme Jyväskylään ammattitaitoisia, monipuolisia ja luotettavia kirvesmiehiä uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijalta työturvallisuuskorttia, tulityökortti eduksi. Oma auto helpottaa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Keski-Suomi Oy - 2016-03-08 - Keski-Suomi

Lähihoitaja sairaan lapsen hoitorinkiin -

Lähihoitajat
Lähihoitaja, sairaanhoitaja! Etsitkö osa-aikatyötä? Onko sinulla kokemusta vammaisen/sairaan lapsen hoitamisesta? Haemme sijaisia osa-aikatyöhön ja mm. satunnaisiin sairaslomatilanteisiin lapsirakasta hoitajaa 3-vuotiaalle
Sairaanhoitopalvelu Medicum/ Oy Medicum Services Ab - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Levyseppähitsaaja -

Ohutlevysepät
Etsimme metallialan asiakkaallemme LEVYSEPPÄHITSAAJAA Jyväskylään alkuun määräaikaiseen työsuhteeseen. Työtä on tarjolla monipuolisissa metallin hitsaustehtävissä, erityisesti mig-, tig- ja robottihitsauksessa.
Go On Yhtiöt/ Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Monitoimikoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat

Juha Paakkonen Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ . Täytä lomake nyt, niin lupaamme ottaa sinuun yhteyttä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-06-14 - Keski-Suomi

Opettaja, vieras kieli -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Konneveden kunta - 2016-06-04 - Keski-Suomi

Pelastusaliupseeri -

Aliupseerit
Haemme pelastusaliupseeria määräaikaiseen aliupseerin virkaan (5 v) Ilmasotakoulun lentotekniikkalaivueeseen Tikkakoskelle. Tehtävänhoitaja työskentelee pelastus- ja tukeutumisjaoksessa operatiivisena pelastusryhmänjohtajana.
Puolustusvoimat - 2016-05-22 - Keski-Suomi

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Keski-Suomi Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Rakennusmaalari -

Rakennusmaalarit ym.
Jobrent on innovatiivinen ja kasvava yritys. Olemme henkilöstöalan asiantuntijoita ja tarjoamme henkilöstövuokrausta ja rekrytointia. Tarjoamme sinulle arvokkaita työmahdollisuuksia työurasi kaikissa vaiheissa. Kauttamme
Suomen Jobrent Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Rakennuspurkutyöntekijä -

Talonrakentajat
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2003 perustettu henkilöstöpalveluihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Toimintamme kattaa henkilöstövuokraus- ja suorarekrytointipalvelut, soveltuvuusarvioinnit sekä henkilöstöhallinnon-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Rakennustyöntekijöitä Keski-Suomeen -

Talonrakentajat
Etsimme valtakunnalliselle yhteistyökumppanillemme ratatyöntekijöitä alkukesästä käynnistyvälle työkaudelle. Tehtävään valittavilta edellytämme voimassaolevia työturvallisuus- ja tieturva
HR Yhtiöt - 2016-03-25 - Keski-Suomi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Jyväskylän kaupunki hakee sosiaalityöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.6.2016 alkaen Lastensuojelun avohuoltoon. Tapionkadun sosiaaliasema vastaa Jyväskylän kaupungin lastensuojelun avohuollon sosiaalityöstä
Jyväskylän kaupunki - 2016-03-23 - Keski-Suomi

Tig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Oletko ammattimainen tig-hitsaaja (kirkas putki) ja valmis töihin Äänekoskelle? Jos vastaus on kyllä, niin älä anna osaamisesi mennä hukkaan vaan pistä hakemus tulemaan! Hakijoilta toivomme, aikaisempaa kokemusta
Banssi Keski Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Toiminnanjohtaja -

Sosiaalihuollon johtajat
Puustellin Työkylä on Puustellin Tuki ry:n hallinnoima, työllistymisessään erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistymiseen sekä itsenäisemmän elämän ja työelämävalmiuksien
Puustellin työkylä - 2016-07-28 - Keski-Suomi

Varastonhoitaja -

Varastonhoitajat ym.
TYÖPAIKKA KUVAUS Puolustusvoimat on arvostettu, nykyaikainen valtion työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia ja haasteellisia tehtäviä 12 000 työntekijälle eri puolilla Suomea. Tutkimusten mukaan henkilökunnan keskuudessa
Puolustusvoimat - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Varhaisjakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Haemme VARHAISJAKELUUN LEHDENJAKAJAA ESA Jakelut on sanomalehtien varhaisjakeluorganisaatio, jonka luotettavuus on valtakunnallista huippuluokkaa. Etsimme nyt Joutsan alueen varhaisjakeluun täysi-ikäistä, reipasotteista ja työtä
Esa Jakelut Oy - 2016-06-14 - Keski-Suomi

Varhaiskasvatuksen alue-esimiehen virka -

Lastenhoidon johtajat
Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen alue-esimiehen virka (vakanssinro 411201) 1.8.2016 alkaen. Viran sijoituspaikka on Koivulinnan alue. Etsimme uusia pedagogisia ratkaisuja yhdessä henkilöstön
Jämsän kaupunki - 2016-05-15 - Keski-Suomi

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 000 ympäri maailmaa 88 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Restel
Restel Oy - 2016-05-03 - Keski-Suomi

Yleismies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haetaan Jämsän alueella lisääntyneisiin töihin yleismiestä. Kokemus kaivinkoneen ja kuorma-auton kuljetuksesta eduksi (sekä tarvittavat kortit). Myös lapiointihommia yms. yleistyötä voi olla. Työtehtävät
Alurtek Oy - 2016-04-16 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 0.46261310577393 sekuntia