Job Projektipäällikkö / Rikoskomisario Helsinki-Uusimaa Keskusrikospoliisi - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Projektipäällikkö / Rikoskomisario

Työnkuvaus:
TYÖPAIKKA KUVAUS Keskusrikospoliisi on poliisin valtakunnallinen yksikkö, jonka toimialueena on koko Suomi. Keskusrikospoliisin tehtävänä on torjua kansainvälistä, järjestäytynyttä, ammattimaista, taloudellista ja muuta vakavaa rikollisuutta, suorittaa tutkintaa, tuottaa rikostorjunnan asiantuntijapalveluita sekä kehittää rikostorjuntaa ja rikostutkintamenetelmiä. Työpaikan tiedot: Keskusrikospoliisi Vantaan toimitalo Jokiniemenkuja 4 01370 VANTAA TYÖTEHTÄVÄT Henkilö työskentelee määräaikaisena projektipäällikkönä viranomaishankkeessa Keskusrikospoliisin Tiedusteluosaston Tilannekeskuslinjalla. Hanke on alustavasti suunniteltu toteutattevaksi useamman vuoden ajalle. Alkuvaiheessa projektipäällikön määräaikainen tehtävä on 31.12.2016 saakka. Ennen määräajan päättymistä ratkaistaan hankkeen jatkuminen. Hankkeen tavoitteena on kehittää, hankkia ja ottaa käyttöön automaattiseen kasvovertailuun liittyvää teknologiaa Poliisin, Tulliviranomaisen ja Rajavartiolaitoksen käyttöön. Alkuvaiheessa valittava henkilö laatii tarkemman hankesuunnitelman pilottivaiheesta ja suunnitelman jatkohankkeeksi. Valittava henkilö vastaa projektin ja projektirymän vetämisestä ja huomioi työssään muut vastaavantyyppiset hankeet. Eri PTR-viranomaisista muodostuva projektiryhmä nimetään erikseen. Projektipäällikön tehtäviä ovat operatiivisten pilottien suunnittelu, käynnistäminen ja läpivienti. Hän työskentelee myös kasvontunnistusteknologian asiantuntijana ja osallistuu järjestelmien toiminnalliseen ja tekniseen vaatimusmäärittelyyn, kilpailutukseen ja hankintaan. Kyseessä on merkittävä valtakunnallinen viranomaisten kehittämishankehanke. VAATIMUKSET Tehtävien menestyksellisessä hoitamisessa tarvitaan biometriaan liittyvien perusasioiden hallintaa ja käytännön kokemusta teknisten välineiden sovittamisesta rikostorjunnan tukemiseen, kansallista ja kansainvälistä verkostoitumista kyseisiin asioihin liittyen. Kokemus projektien ja kehityshankkeiden vetämisestä edesauttaa tehtävän hoitamista. Odotamme erinomaisia yhteistyö-, vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja, paineensietokykyä, oma-aloitteisuutta, sujuvaa suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa sekä halua lähteä rakentamaan uutta teknologiaa viranomaisten käyttöön. Eduksi luetaan poliisitoiminnan tuntemus sekä kuvantamistekniikoiden ja kameratekniikan ja elektroniikan osaaminen. Lisäksi tehtävin hoitamista edesauttaa tietotekniikan ja verkkotekniikan osaaminen sekä ohjelmointikokemus. Projektipäällikön tehtävässä ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Rikoskomisarion kelpoisuusvaatimuksena on poliisipäällystön tutkinto, poliisipäällystön virkatutkinto tai poliisipäällystön tutkinnon A-osan suorittaminen taikka korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys tehtäväalueeseen. Kielitaidon kelpoisuusvaatimuksena on hyvä suomen kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän vaativuustaso on 40.15, jonka peruspalkka on 3591,66 €/kk. Tämän lisäksi maksetaan henkilökohtaista kokemusosaa 0-14 % ja suoritusosaa enintään 32 % peruspalkasta. tehtävän luonne (projekti) Määräaikainen (alle 12 kk). Virka on viraston yhteinen. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014

Työnantajan nimi: Keskusrikospoliisi

Työnantajan osoite: Jokiniemenkuja 4, 01370 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Systeemisuunnittelijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aluksen päällikkö -

Vesiliikenteen perämiehet ja päälliköt
JT-Line Oy omistaa 8 vesibussia. Liikennöimme Helsingissä ja sen lähialueella. Linjaliikennettä on Suomenlinnaan, Vallisaareen, Pihlajasaareen ja Mustasaareen. Aluksen päällikkö tullaan kouluttamaan kaikkiin aluksiimme.
JT-Line Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Hammashoitaja Kiinnostaako sinua hammashoitajan työ huippuosaajien kanssa loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa vastaanotolla, joka on varustettu uusimmalla teknologialla? Dextra hammasklinikka Stockmannilla hakee tiimiinsä tuntityöntekijää.
Oy Dextra Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

IV-asentaja -

Putkiasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme IV-alan huoltoasentajaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Työtehtävän kuvaus Huoltoasentajana teet IV-laitteiden asennuksia sekä perus- ja vuosihuoltoja vaihtelevissa työkohteissa pääkaupunkiseudun
Uniflex Suomi Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät

Siirtomaatavaraliike Parhiala & Co Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme esimieskokemusta omaavaa Kahvilapäällikköä/Kahvilavastaavaa, Helsingissa sijaitsevaan kahvilaan. Olet oma-aloitteinen, organisointikykyinen ja aikaansaava ja haluat johtaa toimintaa omalla esimerkillä eturivistä. Sinulla
Ciao! Caffe. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haetaan ammattitaitoista kaivinkoneenkuljettajaa, vakituiseen työhön. Työ vaatii, että olet oma-aloitteinen, ahkera, luotettava ja yhteistyökykyinen. On eduksi : - että sinulla on voimassa oleva työturvallisuuskortti
Oy Green Machine Infra Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Revimax Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Suomen suurin hotelli SCANDIC PARK etsii kesätyöntekijöitä housekeeping osastolle. Kerroshoitajana tulet toimimaan osana hotellisiivouspalvelun tiimiämme ja vastaat osaltasi hotelliympäristön siisteydestä ja viihtyisyydestä.
RTK-Palvelu Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

kosmetologi -

Kosmetologit ym.
Medical Beauty Station on kauneuteen ja hyvinvointiin erikoistunut medikaalinen kauneushoitola. Hoitolamme sijaitsee Kauniaisten ydinkeskustassa kolmen minuutin kävelymatkan päässä Kauniaisten juna-asemalta. Me tarjoamme mm. - nykyaikaiset
Wellsense Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

GreenWorks Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Arvomme ovat osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen - olemme joustava ja kannustava työnantaja ja pääset myös kehittämään
Attendo Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja alle 3 v ryhmään -

Lastenhoitotyöntekijät
Tehtävän kuvaus: Lastenhoitajan tehtävä Illenpuiston päiväkodissa. Yksikköön kuuluu 3 päiväkotia, avointa päivähoitoa, 2 kerhoa sekä hoitoapupiste. Illenpihan päivähoitoyksikkö
Vantaan kaupunki - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Loungetyöntekijä -

Tarjoilijat
Etsimme Loungetyöntekijöitä Finnairin korkeatasoisiin Loungeihin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Loungien palveluntarjonnasta vastaa asiakkaamme Starfood Finland Oy. Finnairin kolme korkeatasoista Business Loungea palvelee asiakkaitaan
StaffPoint Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Kallahden peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

Manikyristi -

Kosmetologit ym.
Etsitään reipasta luotettavaa kynsiteknikkoa. Olethan asiakaspalveluhenkinen ja osaat Suomen kielen. Myös vaihtokoulutus Pronails-kynsimerkkiin on mahdollista työn ohessa. Työajat sopimuksen mukaan. Kynsistudio Sao on toiminut
Sao Ester - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Matkajulkaisumyyjä -

Myyntiedustajat
HUOMIO! Sinä, joka tykkäät reissata ympäri maailmaa reppu selässä, etkä löydä töitä silloin kun olet Suomessa. Haluatko tienata mukavan summan matkalötää (eli suomeksi sanottuna rahaa)
Finnacta Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Muu muovituoteteollisuuden prosessityöntekijä -

Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät

Europak Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsimme kasvavaan yritykseemme mukaan myyntialan ihmisiä. Mikäli olet sosiaalinen ja positiivinen persoona, jolta löytyy kaupannälkäisyyttä, voit hyvin olla etsimämme henkilö. Vaikka työnkuvamme koostuukin
KT Sales & Solutions Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
S-marketissa on aina edullinen hintataso sekä laaja ja kiinnostava tuotevalikoima. Myymälät ovat siistejä, ja palvelutiskiltä voi ostaa esim. tuoretta kalaa ja grillituotteita. Ketjussa panostetaan erityisesti tuoretuotteiden
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme joukkoomme kolmea Myyntipäällikköä työskentelemään Suomen suosituimpien tuotteiden parissa! Finnacta Oy pähkinänkuoressa: - ASML:n jäsen, eli toimimme reilun pelin sääntöjen mukaan
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Närvårdare -

Lähihoitajat
Folkhälsan Syd Ab är ett av Samfundet Folkhälsan ägt icke-vinstdrivande bolag som producerar social- och hälsovårdstjänster i hela södra Finland. Antalet medarbetare uppgår till ca 800 personer. Trivs du
Folkhälsan Syd Ab - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Scanburger-yrittäjä -

Scanburger-yrittäjä Uusimaalle! Menestyvä yrittäjä ja laadukas tuote kulkevat käsi kädessä. Scanburger-tuotteet tunnetaan parhaiten suuresta maustaan ja mahtavasta koostaan. Herkullisuuden salaisuus on jatkuva tuotekehitys yhdessä parhaiden asiantuntijoidemme;
Scanburger / M.E.S Marketing Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Seniorikonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Pleinert & Partner on sveitsiläislähtöinen rekrytointi- ja HRD konsulttitoimisto, joka on toiminut Suomessa vuodesta 2011 lähtien. P&P on esitellyt Suomen markkinoilla ennennäkemättömiä
Pleinert & Partner Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

SQL osaaja -

Sovellusohjelmoijat
Alexandria Pankkiiriliike on perustettu vuonna 1996 ja yhdeksäntoista vuoden aikana olemme kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Erikoisalaamme ovat monipuoliset sijoittamisen ja säästämisen ratkaisut.
Alexandria Pankkiiriliike Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Systeeminsuunnittelija -

Systeemisuunnittelijat
Odotamme sinulta: - vähintään alempaa korkeakoulututkintoa - useamman vuoden soveltuvaa työkokemusta AV-alalta - hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä - paineensietokykyä - joustavuutta ja kiinnostusta kehittää
Sähkötaso Esitystekniikka Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Haemme yhteistyössä asiakasyrityksemme EndemolShine Finland Oy:n kanssa tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää reilun vuoden pituiseen vanhempainvapaasijaistukseen.
Eilakaisla Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Toimintaterapeutti -

Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Toimintaterapeutin työ ammatinharjoittajana dynaamisessa ja innovatiivishenkisessä pienessä työyhteisössä. Asiakaskuntamme koostuu laaja-alaisesti kaiken ikäisistä lapsista ja nuorista sekä heidän perheistään.
Lasten terapia Verso - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Vartioinnin kohdevastaava -

Vartijat
Spectra Yhtiöt Oy on kasvava lohjalainen perheyritys, jonka toiminnan painopisteenä on erilaisten kaupan tukipalvelujen, kuten mm. vartioinnin, siivouksen ja kierrätys- sekä ostoskärrypalveluiden, tuottaminen yli kahdensadan työntekijän
Spectra Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.67341899871826 sekuntia