Job Promoottori Pohjanmaa HR Solutions Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Promoottori

Työnkuvaus:
Haemme Specsaversille iloista ja energistä promotyöntekijää! Promoottorin työ tapahtuu Vaasan Specsavers myymälän läheisyydessä. Tehtävänäsi on kohdata potentiaalisia asiakkaita ja varata aikoja näöntutkimukseen Specsaversin myymälöihin. Annamme sinulle kattavan perehdytyksen tehtävään, työvaatteet ja työvälineet. Työ on osa-aikaista, joten tehtävä soveltuu hyvin esimerkiksi opiskelijalle. Työtä on tarjolla syyskuusta vuoden loppuun saakka viikoittain. Työajat tulevat sijoittumaan vaihdellen keskiviikosta lauantaihin klo 11-19 välillä, noin 4 tuntia kerrallaan. Voimme ottaa huomioon toiveesi ja käytettävyytesi tulevia työvuoroja suunniteltaessa. Mikäli saat hyvää tulosta aikaiseksi, toivomme että voimme hyödyntää ammattitaitoasi myös tulevissa Specsaversin tapahtumissa. Tässä tehtävässä kohtaat eri-ikäisiä ihmisiä ja toivomme kokemusta ihmisten parissa työskentelystä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä myyntihenkisyyttä. Ratkaisevana tekijänä työn saamiseen ei kuitenkaan ole se mitä olet aiemmin tehnyt, vaan asenne ja motivaatio. "Specsaversillä haluamme luoda asiakkaisiin läheisen suhteen sekä asettaa asiakkaat aina etusijalle. Teemme aina parhaamme, koska uskomme voivamme vaikuttaa ihmisten elämään positiivisesti." Työt alkavat mahdollisimman pian syyskuun alussa. Haastattelemme hakijoita jo ennen hakuajan umpeutumista. Käy siis pikaisesti täyttämässä hakemuksesi nettisivujemme kautta ja lisää mukaan ansioluettelosi, niin olemme sinuun yhteydessä. Valitettavasti emme pysty käsittelemään sähköpostitse tulleita hakemuksia. Toimi nopeasti, sillä tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä!

Työnantajan nimi: HR Solutions Finland Oy

Työnantajan osoite: 66999 VAASA

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asentaja -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Snellmanin Lihanjalostus Oy etsii asentajaa Kuusisaaren huolto-osastolle. Työskentelet asentajana vianetsinnässä ja koneiden kunnossapidossa tuotantoympäristössä, yksin tai yhdessä tiimin kanssa. Onnistuaksesi työssä
Snellmans Köttförädling Ab - 2016-05-22 - Pohjanmaa

Asiantuntijamyyjä Fiksuvesi- palvelun pariin -

Myyntiedustajat
Haemme nyt kasvumme tueksi uusia ASIANTUNTIJAMYYJIÄ Fiksuvesi -palvelun pariin pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään, Kuopioon ja Vaasaan. Envera on voimakkaasti kasvava, 20 henkilöä työllistävä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Pohjanmaa

Esiopetuksen opettaja -

Lastentarhanopettajat
Isonkyrön kunnassa on haettavana esiluokanopettajan tuntiopettajan virka 1.8.2016 alkaen. Alkusijoituspaikka on Keskustan koulu ja opetettavana esiopetusryhmän lisäksi aineita perusopetuksen luokilta 1-6. Kelpoisuusehdot määräytyvät
Isonkyrön kunta - 2016-03-19 - Pohjanmaa

Försäljare -

Myyjät

Ab Pederest Oy - 2016-05-11 - Pohjanmaa

Grafisk planerare -

Graafiset ja multimediasuunnittelijat
Grafisk formgivare - moderskapsvikariat Duell Bike-Center är Nordens största importör av reservdelar och tillbehör för motorcyklar, snöskotrar, mopeder, crossar och båtar. Nu söker vi en grafisk formgivare till
Duell Bike Center Oy Ab - 2016-03-16 - Pohjanmaa

Kassamyyjä -

Myyjät
TOIMENKUVA Haemme asiakkaallemme Erkin Hallille Pietarsaaren myymälään pitkäaikaiseen työsuhteeseen kassamyyjää. Työtehtäviin kuuluu kassamyynnin lisäksi muut myymälän työtehtävät.
Vimida Oy - 2016-02-15 - Pohjanmaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Kaskisten kaupungin sivistyslautakunta julistaa haettavaksi 1.6.2016 mennessä VASTAAVAN LASTENTARHANOPETTAJAN virka Vastaava lastentarhanopettaja palkataan päiväkoti Ankkuriin 1.7.2016 lukien . Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon
Kaskisten kaupunki - 2016-05-19 - Pohjanmaa

Lehdenjakaja (varajakaja) -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Tarjolla säännöllistä osa-aikatyötä joustavin työajoin! Jaamme lehtiä ja mainoksia kaksi kertaa viikossa (keskiviikkoisin ja lauantaisin). Etsimme varalehdenjakajia vaihtuville jakopiireille eri puolille Vaasan
Pasi-Jakelut Oy - 2016-04-16 - Pohjanmaa

Lukion lehtori, historia-yhteiskuntaoppi -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Vaasan lyseon lukio hakee historian ja yhteiskuntaopin lehtoria. Vaasan lyseon lukio on yli 800 opiskelijan lukio, joka toimii kaksikielisellä kampuksella. Virkaan on asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Edellytämme hakijalta hyviä yhteistyötaitoja,
Vaasan kaupunki. - 2016-02-25 - Pohjanmaa

Määräaikaisia IV-asentajia -

Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Are on yli 100-vuotias edistyksellinen ja palveleva talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet.
Are Oy - 2016-04-12 - Pohjanmaa

Mig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
NTM markkinoi, kehittää ja valmistaa korkealaatuisia jätteenkeräysajoneuvoja, perävaunuja ja auton pällirakenteita. NTM:llä on tytäryhtiötä Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Virossa, Venäjällä
Ab Närpes Trä & Metall - Oy Närpiön Puu ja Metalli NTM - 2016-05-05 - Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Vanhaan Vaasaan asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot myymälän
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme nyt energiseen tiimiimme Vaasan toimipisteeseen HUIPPUMYYJÄÄ! Mikäli koet että sinulla on rohkeutta, päättäväisyyttä, kykyä kantaa vastuuta sekä mikä tärkeintä nautit kaupanteosta
Maskun Kalustetalo Oy, Mustasaari - 2016-06-04 - Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajaksi Siwa Merikaartoon asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työtä
StaffPoint Oy - 2016-02-25 - Pohjanmaa

Myyjiä -

Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Pohjanmaa

Myyntiedustaja (PROMAN) -

Myyntiedustajat
Suomen Teollisuusvaate Oy kehittää, tuo maahan ja markkinoi turvakenkiä, henkilösuojaimia sekä yksilöiviä työ- ja mainosasuja ammattikäyttöön. Asiakkaitamme ovat mm. teollisuus, maatalous, koneyrittäjät
Suomen Teollisuusvaate Oy - 2016-06-22 - Pohjanmaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-04-12 - Pohjanmaa

Päätoiminen tuntiopettaja (S2) -

Muut kieltenopettajat
Vaasan kaupungin suomenkielinen perusopetus hakee yhteistä S2-kielen päätoimista tuntiopettajaa Nummen ja Vanhan Vaasan kouluun lukuvuodeksi 2016-2017. Virkaan on asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Tehtävään valitun
Vaasan kaupunki. - 2016-05-15 - Pohjanmaa

Promoottori -

Tuote-esittelijät
Promotion Point on johtava kohtaamistoimisto Suomessa - tapaamme asiakkaita juuri siellä, missä he viettävät aikaansa. Tärkeimmät työvälineemme ovat face-to-face kohtaamiset lentoasemilla, yrityksissä, messuilla,
Promotion Point Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Promoottori -

Tuote-esittelijät
Työllistämme tällä hetkellä yli 50 alan ammattilaista. Erityisen kova kysyntä tuotteillemme mahdollistaa nyt ständitiimimme kasvattamisen Suomen laajuisesti yli 10 eri kaupunkiin. Ständimyyjänä toimenkuvaasi
Ensikontakti Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Rikosseuraamusesimies -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta
Rikosseuraamuslaitos - 2016-02-15 - Pohjanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille ja teollisuudelle. Palveluitamme käytetään muun muassa
Caverion - 2016-03-25 - Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kaskisten kaupungin perusturvalautakunta julistaa kaupungin haettavaksi 23.9.2016 klo 12.00 mennessä SAIRAANHOITAJAN toimi Sairaanhoitajan pätevyysvaatimus on laillistettu sairaanhoitaja. Sairaanhoitajan sijoituspaikka on Kaskisten kaupungin
Kaskisten kaupunki - 2016-09-10 - Pohjanmaa

Samservicerådgivare -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Vård- och omsorgsnämnden i Närpes lediganslår en befattning som samservicerådgivare, 80%, från 1.4.2016 eller enligt överenskommelse. Samservicebyrån i Närpes planeras starta från 1.4.2016. Vid en
Närpes stad - 2016-02-15 - Pohjanmaa

Senior Buyer -

Ostajat
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. Yhtiössämme työskentelee globaalisti noin 20 000 henkilöä ja palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti.
UPM-Kymmene Oyj - 2016-04-01 - Pohjanmaa

Ständimyyjä -

Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Pohjanmaa

Summer Trainee, Reliability -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Summer Trainee, Reliability We are looking for an R&D Reliability Trainee to work in our AC drives related R&D Reliability Engineering and Test team in Vaasa. We offer you an ambitious and passionate working atmosphere with highly skilled, experienced
Danfoss Drives - 2016-02-15 - Pohjanmaa

Tekninen myyjä, sähkö -

Myyntiedustajat
Haemme Onninen Suomen Teollisuus-yksikköön Vaasaan Sinua, Tekninen myyjä, sähkö aktiiviseen sähkötuotteiden myyntiin. Tehtävänäsi on hoitaa sähkötuotteiden konsultoivaa palvelumyyntiä Vaasan
Onninen Oy - 2016-04-16 - Pohjanmaa

Tuote-esittelijä -

Tuote-esittelijät
Retail 24 on Pohjoismaiden suurin myyntiesittelyjen järjestäjä. Lähdemme jokaiseen esittelyyn myynti edellä! Työskentelemme päivittäin mielenkiintoisten asiakkaiden kanssa toimialalla, joka kasvaa ja voi hyvin.
Retail24 Finland Oy - 2016-03-25 - Pohjanmaa

Tuotemarkkinointipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
ABB (www.abb.fi) on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden sekä liikenne- ja infrastruktuurialojen asiakkaiden kilpailukykyä
ABB Oy - 2016-08-17 - Pohjanmaa

 
 
site syntyy 1.1870710849762 sekuntia