Job Psykologi Helsinki-Uusimaa Helsingin Diakonissalaitos - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Psykologi

Työnkuvaus:
Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö ja yhteiskunnallinen konserni, joka on tunnettu monipuolisten ja laadukkaiden sosiaali-, terveys- sekä koulutusalan palvelujen tuottajana. HDL on vaikeiden yhteiskunnallisten haasteiden asiantuntija ja alan suunnannäyttäjä, jolla on vahva sosiaalinen omatunto. Henkilöstöä on noin 1700. Tytäryhtiöistä merkittävimpiä ovat Diacor terveyspalvelut Oy ja Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Konsernin toiminnan tuotot ovat noin 150 miljoonaa euroa vuodessa. Kidutettujen kuntoutuskeskus on erikoissairaanhoitotasoinen poliklinikka, joka arvioi, hoitaa ja kuntouttaa Suomessa asuvia kidutuksen vuoksi traumatisoituneita pakolaisia ja turvapaikanhakijoita sekä heidän perheenjäseniään. Kliinisen työn ohella Kidutettujen kuntoutuskeskus tarjoaa työyhteisöille koulutusta, konsultaatiota ja työnohjausta. Haemme Helsingin Diakonissalaitoksen Kidutettujen kuntoutuskeskukseen Kitu lapset ja nuoret-hankkeeseen ajalle 2016 - 2018 PSYKOLOGIA Kitu lapset ja nuoret -hanke on uusi hanke ajalle 2016 - 2018. Hankkeen rahoittajana on Euroopan unionin sisäasian rahastojen Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto. Hankkeen tavoitteena on kiintiöpakolaisina maahan tulleiden alle 24-vuotiaiden kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden lasten ja nuorten hoidon tarpeen arviointi, hoito, kuntoutus ja palveluohjaus sekä kiintiöpakolaisia vastaanottavien kuntien kapasiteetin kasvattaminen valtakunnallisesti koskien kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden lasten ja nuorten hoidon tarpeen arviointia, hoitoa ja kuntoutusta. Hanke on osa Kidutettujen kuntoutuskeskuksen kokonaisuutta. Työ on kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden pakolais- ja turvapaikanhakijalasten ja -nuorten arviointia ja hoitoa, sekä hankkeeseen sisältyvää kehittämistyötä. Käytämme ammattitulkkeja, joten erityisiä kielitaitovaatimuksia ei ole. Psykologina keskeisiä tehtäviäsi ovat mm. - potilastyö - verkostotyö sekä yhteistyö kuntien kanssa - koulutus ja konsultaatiot - perhetyö ja palveluohjaus - kehittämistyö moniammatillisessa tiimissä ja verkostoissa - sekä asiantuntijana toimiminen julkisuudessa. Tehtävä edellyttää transkulturaalista perehtyneisyyttä sekä traumaterapiaosaamista. Tehtävässä on eduksi aikaisempi työkokemus kyseisen potilasryhmän osalta. Tehtävä on määräaikainen projektitehtävä ajalla maaliskuu 2016 - 31.12.2018. Työ on osa-aikaista (63% työaika) päivätyötä, johon liittyy matkustustyötä. Tehtävän palkkaus on sopimuspalkka. Hae tehtävää kotisivuiltamme www.hdl.fi löytyvän hakemuslinkin kautta 25.2.2016 mennessä.

Työnantajan nimi: Helsingin Diakonissalaitos

Työnantajan osoite: Mäkelänkatu 58-60, 00510 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Psykologit

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: Yli 5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraus vastaava -

Yleissihteerit
Etsimme nyt uudelle Porvoon toimistollemme ajanvaraus vastaavaa, joka on oma-aloitteinen, johtajahenkinen, sekä positiivinen persoona. Työn kesto on noin 35-40 tuntia/viikko. Työtehtäviisi kuuluu: Johtaa ajanvaraus tiimiä Varata
Ikonen Marketing Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Betonityöntekijä -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Rewolt Henkilöstöpalvelut on kotimainen, yksityisomistuksessa oleva nuorekas henkilöstöpalveluita tuottava yritys. Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoisia betonityötekijöitä pääkaupunkiseudun kohteisiin.
Rewolt Henkilöstöpalvelut - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Edunvalvonta-asiantuntija -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Suomen Ilmailuliitto hakee Edunvalvonta-asiantuntijaa Ilmailuliiton edunvalvonta-asiantuntijana vastaat harrasteilmailun toimintaedellytysten turvaamisesta, seuraat ilmailun lainsäädäntöä ja määräyksiä sekä
Suomen Ilmailuliitto ry - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

Englannin ja ruotsin kielen tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2200 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön
Järvenpään kaupunki - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Toimistotyön esimiehet
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
mikonen tmi - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Henkilö- ja/tai pakettiautosuorapalvelumekaanikko -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Henkilö- ja/tai pakettiautosuorapalvelumekaanikko, Raskone Vantaan Airportin korjaamolle Etsimme vakinaiseen työsuhteeseen ammattitaitoista kevyen kaluston mekaanikkoa (henkilö- ja pakettiautot) vaihtoautokunnostukseen suorapalvelumekaanikoksi
Raskone Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Hyllyttäjä -

Hyllyjen täyttäjät
Humanlink Voimahyllytys (Humanlink Finland Oy) kuuluu Humanlink Baltic konserniin. Konseptejamme ovat VOIMAHYLLYTYS, VOIMAKASSA ja VOIMARYHMÄ-myyntipalvelut. Konseptimme työllistävät tällä hetkellä noin 300 henkilöä
Humanlink Finland Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Ilmoitusmyyjä / mainosten myyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat
Haemme ammattitaitoisia ilmoitusmyyjiä. Tehtävänä ilmoitusten / mainosten myynti yritysasiakkaille virka-aikana puhelimitse. Tehtävä sisältää myös pikkuilmoitusten myyntiä Työssä tarvitaan
TJM-Systems Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

IT Development Manager -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
IT Development Manager online-palveluiden kehitykseen Oletko kiinnostunut digitaalisten- ja online-palveluiden kehittämisestä kansainvälisessä yrityksessä ja sinulla on aikaisempaa kokemusta ohjelmistokehityksestä, järjestelmäylläpidosta
Academic Work Suomi Ab - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kahvila-pizzatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Tarjoamme monipuolista ja haastellista työtä täysi-ikäiselle Kotipizza-kahvilatyöntekijälle Shell Vaaralassa Koillis-Vantaalla. Arvostamme catering-alan peruskoulutusta tai työkokemusta asiakaspalvelutyöstä.
Tamoils Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Kassa -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haemme iloisia ja asiakaspalveluhenkisiä työntekijöitä kassatehtäviin. Et tarvitse valmista osaamista, sillä koulutamme sinut tehtävään. Työ on keikkaluonteista ja tulet työskentelemään
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Urakointi Ami Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kallio 5 lähipalvelualue Kotihoito on osa Helsingin sosiaali- ja terveysviraston toimintaa. Tarjoamme asiakkaillemme heidän hoidon tarpeisiinsa perustuvaa moniammatillista, osaavaa ja laadukasta hoitoa, jotta aktiivinen
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee kahta (2) laitoshuoltajaa Simonkodin vanhainkotiin. Puhtauspalvelumme huolehtii tilojen siisteydestä. Viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö lisää ihmisten
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

LVI-suunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Sweco Talotekniikka on LVI-, sähkö- ja rakennusautomaatiosuunnittelun sekä kiinteistöjen energiataloudellisen käytön ja ylläpidon asiantuntija. Energia-, elinkaari- ja ympäristöpalveluidemme avulla varmistamme
Sweco Talotekniikka Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Markkinoija -

Myyntiedustajat
MITEN SINÄ KEHITÄT ITSEÄSI SEURAAVAN VUODEN AIKANA? Trainers' House Growth Academy on vuoden mittainen työ- ja valmennusohjelma. Työskentelet opintojen ohella markkinoijana mielenkiintoisissa asiakasprojekteissa ja valmentaudut
Trainers' House Oyj - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Matkamyyjä -

Konduktöörit, lipuntarkastajat ym.
Tallinkin ja Silja Linen laivat kuljettavat ihmisiä Itämeren aalloilla vuoden jokaisena päivänä. Tallink Silja Oy:n tavoitteena on, että satamissa maihin nousee tyytyväisiä ja virkistyneitä matkustajia. Haemme
Tallink Silja Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
S-marketissa on aina edullinen hintataso sekä laaja ja kiinnostava tuotevalikoima. Myymälät ovat siistejä, ja palvelutiskiltä voi ostaa esim. tuoretta kalaa ja grillituotteita. Ketjussa panostetaan erityisesti tuoretuotteiden
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkaallemme Suomen Kala-Auto Oy:lle myyntipäällikköä. Suomen Kala-Auto Oy on vuonna 2006 perustettu kala- ja äyriäismyyntiin erikoistunut yritys. Kala-Auto toimii Etelä-Suomessa myyden korkealuokkaisia kala-
Lammervo & Torikka Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö ratkaisumyyntiin -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Oletko kiinnostunut vastuullisista ratkaisumyynnin tehtävistä räjähdysmäisesti kasvavalla alalla? Haluatko työskennellä monipuolisissa työtehtävissä tulosorientoituneessa työympäristössä
Academic Work Suomi Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Runkotyönjohtaja -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
MaxBuild on uudis- ja korjausrakentamiseen erikoistunut rakennusliike, jonka referenssit kattavat kaiken kerrostalon täyssaneerauksesta uusien asuinalueiden rakentamiseen. Vuonna 2015 MaxBuild Oy:n liikevaihto oli 15,5 M€ ja tilauskanta vuodenvaiheessa
MaxBuild Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmäperhepäivähoiotaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Ryhmäperhepäiväkoti Osteri Tervetuloa Kampinmalmi-Lauttasaari-Töölö varhaiskasvatusalueelle urbaaniin ja merelliseen etelä Helsinkiin. Meillä on loistavat mahdollisuudet sekä kaupunkikulttuurin,
Helsingin kaupunki. - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Taloushallintoassistentti, pääkaupunkiseutu -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Tervetuloa kiinteistöalan näköalapaikalle pääkaupunkiseudulle. Ovenia-konsernissa pääset mukaan voimakkaasti kehittyvään ja kasvavaan kiinteistöjohtamisen sekä isännöinnin maailmaan. Haemme
Ovenia Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Haemme tutkimushaastattelijaa kahden pääkaupunkiseudulla sijaitsevan kauppakeskuksen asiakastyytyväisyystutkimuksen suorittamiseen kevään aikana. Toivomme, että Sinulla on aikaisempaa asiakaspalvelukokemusta ja reipas ote
Manhelp Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Työmaamestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin.
Experis - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijöitä, Espoo (Kilo) -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Varastotyöntekijä, Espoo (Kilo), 3 työntekijää Etsimme asiakkaallemme Transval Services Oy:lle varastotyöntekijöitä kevät/kesäkaudelle 2016 määräaikaisiin työsuhteisiin. Työtä
StaffPoint Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.72609996795654 sekuntia