Job Psykologi Kanta-Häme Rikosseuraamuslaitos - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Psykologi

Työnkuvaus:
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta sekä yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta. Ydintoimintojen toteuttamista varten Suomi on jaettu kolmeen rikosseuraamusalueeseen, joihin kuuluu yhteensä 26 vankilaa ja 15 yhdyskuntaseuraamustoimistoa. Lisäksi Rikosseuraamuslaitoksessa on kolme valtakunnallista yksikköä. Työpaikan tiedot: Riihimäen vankila PL 100 (Kaunolanraitti 3) 11311 Riihimäki TYÖTEHTÄVÄT Riihimäen vankila on korkean turvallisuustason suljettu laitos, jossa on vankipaikkoja 223. Vangit sijoitetaan vankilaan Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen arviointikeskuksen päätöksellä. Riihimäen vankilan psykologin työ koostuu yksilö- ja ryhmämuotoisista interventioista vankiasiakkaiden kanssa. Työ kohdentuu mielenterveyden ja akuuttien kriisien hallinnan tukemiseen sekä uusintarikollisuutta vähentävään muutostyöskentelyyn. Valittavan henkilön tulee pystyä itsenäisesti toteuttamaan koko hoitojatkumo hoidon tarpeen arvioinnista, hoidon suunnitteluun, toteutukseen ja raportointiin sekä jatkohoidon järjestämiseen. Lisäksi hänen tulee olla yhteistyökykyinen toimiakseen moniammatillisissa työryhmissä ja eri henkilöstöryhmien kanssa. VAATIMUKSET Rikosseuraamuslaitoksen virkaa/virkasuhdetta täytettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hakijan henkilökohtaiseen sopivuuteen rikosseuraamusalan tehtäviin (asetus 1739/2015). Eduksi katsotaan: työkokemus rikosseuraamusalalta, erityisesti toimintaohjelmaosaaminen (väkivalta-, seksuaali-, päihde- ja ongelmanratkaisuproblematiikka); hyvä kyky toimia sekä itsenäisesti että osana työryhmää; psykoterapiakoulutus ; valmius ohjata psykologiharjoittelijaa; hyvät yhteistyötaidot, riittävän yhteneväinen kuntoutus-/hoitoideologia niin laitoksen kuin lähikollegojenkin tasolla; kyky työskennellä myös englannin kielellä, muu kielitaito. Edellytämme hakijalta alalle soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta. Kelpoisuusvaatimuksena on laillistetun psykologin pätevyys. Kielitaitovaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (Julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain 424/2003 6§:n mukaan). Viran tehtäväkohtainen palkka on sijoitettu vaativuustasolle 14 (3064,77€/kk), jonka lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 36 % sekä kokemusosaa enintään 12 % tehtäväkohtaisesta palkasta. äitiysvapaan sijaisuus tai sopimuksen mukaan Määräaikainen (alle 12 kk). Virka on viraston yhteinen. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi. Viitenumero: 25-210-2016

Työnantajan nimi: Rikosseuraamuslaitos

Työnantajan osoite: Kaunolanraitti 3, 11310 RIIHIMÄKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Kanta-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Tilausliikenne Atro Vuolle Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Hammaslääkäri -

Hammaslääkärit
Etsimme viihtyisälle pienklinikallemme koko- tai osa-aikaista hammaslääkäriä. Toimintafilosofiana meillä on kokonaisvaltaiset hoidot ja hyvä palvelu. Tarjoamme vakiintuneen potilaskannan ja kilpailukykyisen korvauksen.
Attendo Forssan Hammaslääkärikeskus Oy - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan luotettavaa ja mielellään alan kokemusta omaavaa henkilökohtaista avustajaa. Avustettava henkilö liikkuu pyörätuolilla ja tarvitsee apua päivittäisissä toimissa. Nosteluissa on apuna lattianosturi.
Jokinen Aarni - 2016-08-17 - Kanta-Häme

Jälkimarkkinointikoordinaattori -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Tunnetko jo Kamuxin? Olemme suomalainen vaihtoautokauppaan erikoistunut yritys. Ostamme ja myymme käytettyjä autoja Suomessa 34 toimipisteessä. Toimimme myös Ruotsissa yhdeksällä paikkakunnalla ja avasimme ensimmäisen
Kamux Oy - 2016-06-22 - Kanta-Häme

Kassatyöntekijä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haemme asiakasyrityksellemme kassatyöntekijää Hämeenlinnaan. Työtehtäviin kuuluu pääsääntöisesti kassatyöskentely ja asiakaspalvelu, tarvittaessa myös tietojen tallennus sekä muut myymäläympäristön
Eilakaisla Oy - 2016-08-02 - Kanta-Häme

Kasvomuotokonsultti, yrittäjä -

Etsimme myös meikkaajia, maskeeraajia lisäbusineksen tekemiseen. Kasvomuotoihin erikoistunut konsulttiyrittäjä osaa opastaa silmälasien, kampausten ja hattujen valintaan asiakkaitaan. Yrittäjiä etsimme seuraaville paikkakunnille, Rovaniemi, Oulu, Kuusamo, Vaasa, Joensuu,
Stailamos Oy - 2016-03-19 - Kanta-Häme

Kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
Mahtava tilaisuus eläinrakkaalle! Nyt on elämäsi tilaisuus aloittaa unelmiesi työ ja toimia kauppiaana omassa myymälässäsi, lemmikkieläinten ja mukavien asiakkaiden parissa. Faunatar on vuodesta 1980 toiminut lemmikkieläinliike-ketju,
Eläinsoppi - Animalshop Oy / Faunatar - 2016-04-12 - Kanta-Häme

Keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakkaallemme ravintolatyöntekijöitä aamu- / iltavuoroihin. Tarjolla monipuolista keittiötyötä mm. ruoan kuljetusta, salaatin tekoa, astiahuoltoa, saliapua, muonien pakkausta. Liitä hakemukseen myös Cv:si.
Kairest Oy - 2016-05-05 - Kanta-Häme

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme keittiöömme innokasta ja ahkeraa kokkia. Työtä tehdään meillä pääasiassa kolmessa vuorossa, aamiaisvuoro klo 6-13.30, lounasvuoro klo 8-15.30 ja päivällinsvuoro klo 12-19.30 Lisäksi teemme
Lautsian Lomakeskus Oy - 2016-05-28 - Kanta-Häme

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Etsimme kokenutta, omalla toiminimellä toimivaa ja itsenäiseen työhön tottunutta remonttimiestä jolla on kokemusta erilaisista rakennus-ja saneeraustöistä. Työkohteet pääasiassa Hämeenlinnan alueella.
Pestone Oy - 2016-03-30 - Kanta-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Tunne Hoiva Oy on vuonna 2014 perustettu innovatiivinen hoiva-alan yritys. Työantajana ja palveluntarjoajana tavoitteemme on luoda uudenlaiset puitteet laadukkaan ja ihmislähtöisen hoivan antamiselle ja vastaanottamiselle. Toiminnassamme
Tunne Hoiva Oy - 2016-03-23 - Kanta-Häme

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Toimi Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumisvaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. Lastenhoitajan
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-06-09 - Kanta-Häme

Levyseppä-hitsaaja -

Ohutlevysepät
Levyseppähitsaaja M-Components Oy on konepajatuotteiden tuotekehitykseen ja valmistukseen erikoistunut yritys. Päätoimipisteemme on Hämeenlinnassa. Sopimusasiakkaillemme vaativienkin tuotteiden toimitusajat ovat varsin lyhyitä.
M-Components Oy - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Mig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Wiler Oy on Viita-yhtiöihin kuuluva tilauskonepaja, jonka tuotannon pääpaino on raskaan ajoneuvokaluston päälirakenteissa ja alihankinnassa. Valmistusohjelmaan kuuluvat muun muassa perävaunut, ajoneuvojen lavat ja apurungot.
Kuljetus ja maansiirto Viita Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Ypäjälle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat
StaffPoint Oy - 2016-02-28 - Kanta-Häme

Myyjä -

Myyjät
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-28 - Kanta-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Hämeen Sanomat on vakavarainen mediatalo, joka julkaisee mm. seitsemän päiväistä Forssan Lehteä ja kaupunkilehti Seutu-Sanomia. Forssan lehden lukijamäärä on noin 33 000 ja Seutu-Sanomien 58 000. Haemme nyt
Hämeen Sanomat Oy - 2016-03-15 - Kanta-Häme

Porrassiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kiinteistöpalvelu Kariniemi Oy hakee ammattitaitoista porrassiivoojien lomien tuuraajaa päivätyöhön Hämeenlinnan keskustaan. Ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus on eduksi. Työn luonteen vuosi vaaditaan
Kiinteistöpalvelu Kariniemi Oy, Hämeenlinna - 2016-04-12 - Kanta-Häme

Prosessin laadunvalvoja -

Kemianteollisuuden prosessinohjaajat
Tehtäviin kuuluu tuotteiden ja laadun määritysmittauksien tekeminen, laadun ohjaustoimenpiteiden määrittely sekä muut laboratorio työt. Toimenkuvaan kuuluu myös laatujärjestelmän ylläpito. Työn
Henkilöstöpalvelu Syrjälä Oy/ VMP Group - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Psykologi -

Psykologit
Sijaisuus on Seinäjoen mielenterveyskeskuksessa. Kelpoisuusehtona on laillistetun psykologin pätevyys. Pätevien hakijoiden puuttuessa sijaisuuteen voidaan ottaa koulutuksessa oleva psykologi. Psykologi toimii osana moniammatillista työryhmää,
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Ryhmänjohtaja -

Myyjät
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä ryhmänjohtajia. Ryhmänjohtajana
Tmi T.Helminen - 2016-05-15 - Kanta-Häme

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Vankiterveydenhuollon yksikkö on osa Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen itsenäinen yksikkö. Vankiterveydenhuollon yksikkö organisoi vankien terveydenhuollon
Vankiterveydenhuollon yksikkö - 2016-05-20 - Kanta-Häme

Sairaanhoitaja, kesä, ikäihmiset, HML -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävä Sairaanhoitajan kesäajan sijaisuus Hämeenlinnassa Ikäihmisten hoito- ja hoivapalveluilla. Itäinen kotihoito sairaanhoitajan sijaisuus ajalle 23.5.-4.9.2016 Työsuhde Seuturekryyn. Tehtävä täytetään
Seuturekry Oy - 2016-04-29 - Kanta-Häme

Siistijä -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Haemme ammattitaitoista siistijää asiakasyritykseemme Riihimäelle! Työnkuvaan kuuluu taloyhtiöiden ja muiden kiinteistöjen porraskäytävien, saunojen ja yleisten tilojen siivous. Työkohteet sijaitsevat Riihimäen
SunUra Oy - 2016-05-12 - Kanta-Häme

Tarvittaessa kutsuttava siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme Hämeenlinnan alueelle eri mittaisiin sijaisuuksin siivoojia. Osa kohteista vaatii oman auton käyttöä. Aikaisempi kokemus alalta tai laitoshuoltajan tai -apulaisen koulutus katsotaan eduksi, muttei ole välttämätön.
Henkilöstöpalvelu Syrjälä Oy/ VMP Group - 2016-03-31 - Kanta-Häme

Tietojärjestelmäarkkitehti -

Systeemisuunnittelijat
Haemme sairaanhoitopiirin palvelukseen vakituiseen työsuhteeseen Enterprise-tason tietojärjestelmäarkkitehtiä. Työssäsi vastaat ICT-hankintojen valmistelijana, asiantuntijana ja vaikutat projektien ohjaukseen. Vastaat ylimpänä
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-01 - Kanta-Häme

Tiiminjohtaja -

Henkilöstöjohtajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme tiimimme lisää menestyjiä ja tarvitsemme nyt muutaman oma-aloitteisen, johtajahenkisen ja kunnianhimoisen tiiminjohtajan.
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Uimavalvoja -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy on Hämeenlinnan kaupungin omistama osakeyhtiö ja toimii liikuntapalveluiden tuottajaorganisaationa. Osakeyhtiö hallinnoi kaupungin areenoita, liikuntahalleja, suurkenttiä, uimahalleja ja sisäliikuntatiloja
Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy - 2016-06-27 - Kanta-Häme

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.

KKJ-Kuljetus Oy - 2016-06-01 - Kanta-Häme

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Aftersalestyöntekijä/Asiakaspalvelija Haemme nyt Hämeenlinnan myymälämme varastoon, noutopalvelupisteelle ja knowhow asennus/huoltopisteelle maailmanluokan asiakaspalvelijoita! Gigantin varasto ja noutopiste ovat ensiarvoisen
Gigantti Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

 
 
site syntyy 8.7361991405487 sekuntia