Job Psykologi, terveydenhoito ja kuntoutus Keski-Suomi Avire Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Psykologi, terveydenhoito ja kuntoutus

Työnkuvaus:
Avire Oy tuottaa työikäisten toiminta- ja työkykyä tukevia palveluita yhteistyössä kuntoutujien, työnantajien, työterveyshuoltojen ja muun terveydenhuollon kanssa. Omistajamme on Miina Sillanpään Säätiö. Säätiö muodostaa yhdessä liiketoimintayhtiöidensä Wilhelmiina Palvelut Oy:n ja Avire Oy:n kanssa kuntoutus- ja hoiva-alan konsernin, jossa työskentelee noin 200 henkilöä. Liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa. Olemme laajentaneet toimintaamme uusille paikkakunnille ja tarvitsemme joukkoomme Jyväskylään psykologia osa-aikaiseen työsuhteeseen. Aluksi ohjelmassa on perehdytys ja työt alkavat tule-sairauksien kuntoutuskurssitoiminnan käynnistyessä; lokakuussa. Työ on osa-aikaista sekä epäsäännöllisesti työllistävää. Viihdyt tehtävässä, jos olet aktiivinen, oma-aloitteinen, itsenäinen sekä osaat toimia ryhmien kanssa mutta osaat ottaa vastaan myös yksilöasiakkaita. Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtäväkentän asiakkaiden terveyden ja työkyvyn edistämisen parissa. Meille on tärkeää, että olet seurannut työelämän muutoksia ja siihen liittyviä ilmiöitä omasta ammattiroolistasi käsin. Toivomme lisäksi, että sinulla on kokemusta ryhmä- ja yksilömuotoisesta toiminnasta ennaltaehkäisevän ja/tai kuntouttavan työn parissa.

Työnantajan nimi: Avire Oy

Työnantajan osoite: Laajavuorentie 30, 40740 JYVÄSKYLÄ

Työn lyhyt kuvaus: Psykologit

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

2 Asiakas- ja myyntineuvottelijaa (oppisopimus) -

Myyjät
M&J Dynastia on kasvava ja kehittyvä kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Uudeksi vuodeksi uusi ammatti oppisopimuksella?! Haluatko ansaita mukavasti ja hankkia itsellesi samalla ammatin? Meillä se on mahdollista! Pystyt työsi
M&J Dynastia Oy - 2016-03-31 - Keski-Suomi

Aluepäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsitkö vastuullista ja palkitsevaa myynnin tehtävää rakennusalalta? Motivoidutko kaupanteosta ja asiakkuuksien kehittämisestä? Edellisen aluepäällikön edetessä urallaan talon sisällä, haemme
Barona Palvelut Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarjoamme mielekästä myynti- ja markkinointialan työtä 4 henkilölle Jyväskylän ytimessä parhaiden mahdollisten projektien parissa. Kokemusta alalta ei tarvita: koulutamme sinut alkuun ja saat jatkuvan tuen työhösi.
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-02-18 - Keski-Suomi

Asiakasneuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
Haluatko tienata 1700-2500€/kk? Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava markkinointitalo, jossa myyntiasiat hoidetaan perinteistä hieman poikkeavalla, mutta hyvällä tavalla. Laajensimme toimintaamme Jyväskylässä sekä
Finnacta Oy - 2016-03-02 - Keski-Suomi

F2f-varainhankkijoita ja tiiminvetäjä -

Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Kirkon Ulkomaanapu etsii f2f-varainhankkijoita ja tiiminvetäjiä F2f-varainhankkijana tehtävänäsi on hankkia kadulta kohtaamistasi ihmisistä uusia kuukausilahjoittajia, jotka mahdollistavat Kirkon Ulkomaanavun työn paremman
Kirkon Ulkomaanapu-Finn Church Aid (FCA) - 2016-03-02 - Keski-Suomi

Farmaseutti (kesätyö) -

Farmaseutit
Etsimme Jyväskylään asiakaspalveluhenkistä farmaseuttia kesälle 2016 kolmen kuukauden mittaiseen työsuhteeseen. Työn aloitus on kesäkuun 2016 alussa. Odotamme sinulta: - soveltuvaa koulutusta ja kokemusta farmaseutin
Sihti Sisä-Suomi - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Hieroja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haaveiletko omasta liikkeestä? Haemme vuonna 2009 perustettuun kauneus- ja hyvinvointikeskukseen hieroja -yrittäjää vuokralle / jatkajaa liikkeelle. Tarjoamme edullisen tilan toimintasi harjoittamiseen. Meillä on upeat tilat,
Beautiful Life Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Maanrakennus Ari Helminen Oy - 2016-05-05 - Keski-Suomi

Kehitysinsinööri -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe
UPM-Kymmene Oyj - 2016-03-02 - Keski-Suomi

Kehitysvammaisten ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme ohjaajaa kehitysvammaisten asumispalveluihin Jyvässeudulle VUOROTTELUVAPAAN SIJAISUUTEEN ajalle 1.9.2016- 28.2.2017 (6kk) Työsuhteen aloitus 1.9.2016 tai sopimuksen mukaan. Sijaiseksi valittavan tulee täyttää vuorotteluvapaalain
Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Kokoonpanija, konepaja- ja metallituotteet -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme reippaita kokoonpanotyöntekijöitä. Työt alkavat heinä/elokuussa ja jatkuvat arviolta marraskuun loppupuolelle saakka. Tehtäviisi kuuluu: - Metallituotteiden mekaaninen kokoonpano (eri vaihetyöt)
Adecco Finland Oy, Jyväskylä - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Koneinsinööri -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Valtra Oy Ab kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra-traktoreita. Valtra kuuluu yhtenä avainbrändeistä AGCO-yhtymään, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden suunnittelija, valmistaja ja myyjä.
Valtra Oy Ab, - 2016-02-18 - Keski-Suomi

Kukkakaupan työntekijä/floristi -

Myyjät
Haetaan työkokemusta omaavaa työntekijää/floristia kukkakauppaan Kangaslammelle. Toivotaan alasta kiinnostunutta, motivoitunutta, hyvät kädentaidot omaavaa ja asiakaspalvelutaitoista henkilöä. Työtehtävänä
Kangaslammen Kukka - ja Lahja - 2016-05-15 - Keski-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Med Group Oy on terveydenhuoltoalan yritys, joka tuottaa lääkäri-, ensihoito-, hammaslääkäri ja hoivapalveluita eri puolille suomea. Työllistämme yli 1000 ihmistä eri puolilla suomea. Haemme lähihoitajia
Med Group Oy - 2016-04-24 - Keski-Suomi

Maatalousneuvoja -

Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
ProAgria Keski-Suomi hakee luomuasiantuntijaa hankevetäjäksi luomuhankkeeseen. Työ alkaa 1.10.2016 tai sopimuksen mukaan. Hanke kestää 31.12.2018 asti. Hankevetäjältä
ProAgria Keski-Suomi ry - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Muu myyntialan työntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO ETSII F2F-VARAINHANKKIJOITA JYVÄSKYLÄÄN Tule mukaan Suomen luonnonsuojeluliiton F2F-kampanjaan Jyväskylään. Etsimme tammi-kesäkuulle (10.2.-30.6.2016)
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Muu puu- ja sahatavaran prosessityöntekijä -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-05-11 - Keski-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Keski-Suomen alueelle ( Jyväskylä, Äänekoski, Jämsä) Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin
Contact &Travel Finland Oy - 2016-03-17 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarjoamme mielekästä myynti- ja markkinointialan työtä 3 henkilölle kokopäiväisesti Jyväskylän ytimessä parhaiden mahdollisten projektien parissa. Kokemusta alalta ei tarvita: koulutamme sinut alkuun ja
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Päätoiminen tuntiopettaja, erityisopetus -

Erityisopettajat
Hankasalmen kunnan sivistyspalveluissa on haettavana PÄÄTOIMINEN TUNTIOPETTAJAN TEHTÄVÄ, ERITYISOPETUS Haemme perusopetuksen päätoimista tuntiopettajaa erityisopetukseen ja tehtävä täytetään toistaiseksi
Hankasalmen kunta - 2016-05-13 - Keski-Suomi

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Puheterapeutin äitiyslomasijaisuus terapiapalveluiden vastuualueella Saarikassa. Toimen sijoituspaikka Karstulan terveysasema. Saarikassa työskentelee myös toinen puheterapeutti, jonka pääasiallinen vastuualue on Saarijärvi.
SoTe kuntayhtymä/Perusturvaliikelaitos Saarikka - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Ravintolakokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kylpylähotelli Peurunka sijaitsee Keski-Suomessa, Laukaassa, n. 20 min ajomatkan päässä Jyväskylästä. Peurunka on tänä päivänä yksi suurimmista suomalaisista yksityisistä matkailualan toimijoista.
Kuntopolku Oy - 2016-05-02 - Keski-Suomi

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kokkolan Halpa-Halli Oy on 38 myymälää käsittävä täysin yksityinen monimyymäläketju. Palveluksessamme on yli 1500 työntekijää. Valikoimiimme kuuluvat koko perheen tekstiilit, käyttötavarat,
Kokkolan Halpa-Halli Oy, Saarijärvi - 2016-05-30 - Keski-Suomi

Sales Agent, Sonera Kauppa Jyväskylä -

Myyntiedustajat
Haemme nyt Sonera Kaupalle energistä ja myyntihenkistä Sales Agentia. Työhön kuuluu puhelimien, mobiililaitteiden ja liittymien myynti sekä asiakaspalvelu liikkeessä. Työt alkavat sopimuksen mukaan ja työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Keski-Suomi Oy - 2016-05-20 - Keski-Suomi

torimyyjä -

Kioski- ja torimyyjät

Avernia Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Tuottaja, matkailu- ja kulttuuripalvelut -

Muut liike-elämän asiantuntijat
Festivaali/tapahtuma rakentajia kesäksi 2016. Haemme energiseen ryhmäämme lisävahvistusta. Reippaita, oma-aloitteisia ja täysi-ikäisiä rakentajia toteuttamaan Suomen parhaimpia tapahtumia. Aikaisempi kokemus ei ole välttämätön,
Himos Festival Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Vapaa-aikaohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Etsimme Laukaan kunnan vapaa-aikatoimeen nuorisotyön ammattilaista vakituiseen työsuhteeseen. Keskeisiä työtehtäviä ovat Lievestuoreen alueen nuorisotyö ja nuorisotalon toiminnasta vastaaminen sekä lasten ja nuorten
Laukaan kunta - 2016-06-14 - Keski-Suomi

Yliopistonopettaja, kemia -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Jyväskylän yliopisto on ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin keskittyvä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä monialainen tiedeyliopisto ja koulutuksen asiantuntija. Yliopisto on maamme johtava opettajankouluttaja,
Jyväskylän yliopisto - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Yrittäjä -

Etsitään itsenäistä yrittäjää Kotisavun kiertävään savustuspisteeseen. Myyntituotteina paikanpäällä savustettu kirjolohifilee sekä muikku, sesongin mukaan myös muut kalat. Yrittäjä määrittelee itse omat myyntipaikkansa
B-Vision Oy - 2016-04-21 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 5.5521178245544 sekuntia