Job Puheterapeutti Pohjois-Pohjanmaa Kalajoen kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kalajoen kaupungin hyvinvointipalveluissa on ke 21.9.2016 klo 15.00 mennessä haettavana PUHETERAPEUTIN toimi Puheterapia painottuu ensisijaisesti alle kouluikäisten lasten puheen ja kielen kehityksen tutkimiseen ja kuntoutukseen. Tämän lisäksi puheterapiapalveluja saavat osaston potilaat ja sieltä kotiutuneet asiakkaat. Puheterapeutti tekee yhteistyötä kuntoutujan lähiverkoston ja eri ammattihenkilöiden kanssa. Odotamme valittavalta henkilöltä oma-aloitteisuutta, tiimityöskentelytaitoja, innovatiivisuutta ja aitoa kiinnostusta työskennellä lasten, perheiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Kelpoisuusvaatimuksena on laillistetun puheterapeutin pätevyys (FM). Palkkaus määräytyy KVTES:in mukaan. Toimen täyttämisessä noudatetaan (4 kk) neljän kuukauden koeaikaa. Hakemus tulee jättää Kuntarekry.fi:n hakulomakkeen kautta. Valitun on ennen työsuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Lisätietoja antaa Kuntoutuspäällikkö Anne Haapala p. 044-4691 365, anne.haapala (at) kalajoki.fi
Työnantajan nimi: Kalajoen kaupunki
Työnantajan osoite: Kalajoki, 85100 KALAJOKI
Työn lyhyt kuvaus: Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ammatillinen erityisopettaja -
Erityisopettajat
Työtehtäviisi kuuluvat tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tuntiopettajan tehtävät (käytön tuen osaamisala) ajalla 8.8.2016-2.6.2017. Opetettavia aineita ovat mm. asiakaspalvelu, työväline- ja viestintäohjelmat,
Ammattiopisto Luovi, Oulu - 2016-06-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
Uuden projektin alkaessa rekrytoimme asiakaspalveluhenkisiä ajanvaraajia vakituiseen työsuhteeseen. JMGroove Oy on pohjoissuomalainen telepalvelu-alan yritys, ja toimimme neljällä paikkakunnalla. Jmgroove Oy on perustettu vuonna 2012
JMGroove Oy - 2016-03-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Asiakasneuvottelija -
Myyntiedustajat
Suomen Vaihdepalvelut Oy on vuonna 2012 perustettu yksityinen suomalainen yritys. Tuotamme asiakkaidemme käyttöön laadukkaita ja edullisia vaihdepalveluita, jotka ovat aiemmin olleet vain suuryritysten saatavilla korkeiden hintojen vuoksi.
Suomen Vaihdepalvelut Oy - 2016-03-25 - Pohjois-Pohjanmaa
Hankintajohtaja -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
- Lehto (ent. Päätoimija) on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Suosiomme perustuu asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen, kustannustehokkaaseen suunnitteluun ja rakentamiseen. Talousohjattu toimintamallimme
Lehto Group Oyj - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan luotettavaa ja reipasta henkilöä näkövammaisen pojan henkilökohtaiseksi avustajaksi koulukäyntiin lukiossa. Avustaa liikkumisessa lukion tiloissa, avustaa laitteiden (tietokone ja visio book-lukulaite) siirroissa
Tuomikoski Timo - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa
Keittiömestari -
Keittiöpäälliköt
Etsimme Oulussa avattavaan ravintolaan keittiömestaria. Edellytämme hakijalta esimies-ja vuorovaikutustaitoja. Sinulla on jo kokemusta esimiestehtävistä, etkä pelkää haasteita. Johdat keittiötä esimerkilläsi
HW Restaurants Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Rakennusliike Häyrynen Oy tarjoaa rakentamispalveluita Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kuntiin. Palveluksessamme on n. 30 rakennusalan osaajaa. Yrityksemme toiminta pohjautuu vuosikymmenten kokemukseen, ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja asiakaslähtöiseen
Rakennusliike Häyrynen Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-03-08 - Pohjois-Pohjanmaa
kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Hakijalla pitää olla intialaisen ruuanvalmistuksen ammattitutkinto. Hakijan pitää osata Tandoorigrillatun lihan, leipien ja Roomali rotin valmistus. Hakijalla on, odotetaan myös tarpeellista ammattitaitoa valmistaa erilaisia curry-annoksia.
Katiusa Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Laboratoriohoitaja -
Laboratoriohoitajat
Haemme laboratoriohoitajaa / bioanalyytikkoa toistaiseksi voimassa olevaan työsopimussuhteeseen NordLab Oulun aluelaboratorioon Erityisanalytiikan toimialueelle. Ensisijaisena aloituspaikkana on genetiikan laboratorio. Työtehtävät
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Kuokkamies hakee ammattitaitoista maanrakennuksen / viherrakentamisen moniosaajaa. Työtehtävät mm. salaoja-sadevesijärjestelmien asennus, avustava kivetystyö, kaivinkoneen-pyöräkuormaajan kuljettaja ym. maanrakennus
H. Saastamoinen Import Oy/Kuokkamies - 2016-04-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä Change-myymälään, osa-aikainen -
Myyjät
Myyjä Change-myymälään (Zeppelin, Oulu) Onko laadukas ja asiakkaan tarpeet huomioiva asiakaspalvelu sinulle kaikki kaikessa? Inspiroidutko tavoitteellisesta tekemisestä, hyvistä myyntituloksista ja erinomaisesta asiakaskokemuksesta?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme Oulun toimipisteeseemme pirteitä MYYJIÄ kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy, Oulu - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Oletko kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen myynnin osaaja? Haluatko työskennellä myynnin parissa osana ammattitaitoista tiimiä? Haemme asiakasyrityksellemme Elisa Oyj:lle Oulun keskustan myymälään myymälämyyjää
Barona Palvelut Oy - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
TRAINERS' HOUSE GROWTH ACADEMY Työ -ja valmennusohjelma nyt myös Oulussa! Haemme energisiä, vakuuttavia ja sanavalmiita markkinoijia B2B-tiimiin. Haluatko nostaa työmarkkina-arvoasi ja sijoittaa tulevaisuuteesi? Growth Academy on
Trainers' House Oyj - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Novia Finland Oy on monipuolinen myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja toimialansa kiistaton edelläkävijä. Palkkaamme nyt lisää novialaisia myyntialan parhaisiin työtehtäviin; MYYNTINEUVOTTELIJOITA YRITYSMYYNTIIN
Novia Finland Oy - 2016-03-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Nosturiautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Koillismaan Työkonepalvelu Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
ODL on säätiöpohjainen sote-alan pohjoissuomalainen toimija, joka tunnetaan asiatuntevasta henkilökunnasta ja huippulaatuisesta palvelusta. ODL tuottaa palveluja, jotka kuntouttavat ja edistävät terveyttä, tarjoavat
ODL Hoivapalvelut Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjelmistotestaaja -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Talenomin Digitaaliset palvelut -yksikössä työskentelee noin 50 huippuammattilaista. Meillä on kehittäjiä, suunnittelijoita, arkkitehtejä, asiantuntijoita ja tukihenkilöitä eri osa-alueilla luomassa digitaalisen
Talenom Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Palveluneuvoja, Haukipudas -
Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Puu- ja sahatavaran prosessityöntekijät -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa
RAKENTAMISEN ASIANTUNTIJA -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Pohjolan Voima on voimavarojen yhdistäjä, joka tuottaa asiakkailleen tehokkaita ja innovatiivisia energiapalveluita omakustannushintaan - taitavasti, rohkeasti, yhdessä. Asiakkaitamme ovat osakkaamme: laaja joukko suomalaisia teollisuus-
PVO-Vesivoima Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Raskaankaluston asentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme palvelukseemme työntekijjää iltakohteisiimme. Kohteet sijaitsevat pääasiassa keskustan alueella. Odotamme työntekijältä oma-aloitteisuutta ja reipasta otetta työhön. Edellytämme koulutusta
Meranti Siivouspalvelut Ky - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Sisustuskirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Tarvitsemme kokeneita sisustuskirvesmiehiä Oulun seudulle asiakkaamme työmaalle. Tarvitset vankan kokemuksen sisäpuolen töistä. Olet tarkka kädentaitaja ja sinulla on kova työmoraali. Sinulla tulee olla myös sujuva
Värväämö Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Torninosturin kuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme yhteistyökumppanillemme matkatöihin ammattitaitoista TORNINOSTURIN KULJETTAJAA. Työtehtävän kuvaus: Työtehtäviisi kuuluu torninosturikuljettajan työt mm. Tampereen työmailla. Työ on pitkäkestoinen
Sihti Oulu Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuntiopettaja, ammatilliset aineet, taloushallinto -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Oulun seudun ammattiopiston Kaukovainion liiketalouden yksikköön haetaan taloushallinnon päätoimista tuntiopettajaa määräaikaiseen palvelussuhteeseen nuorisoasteelle ja aikuiskoulutukseen. Palkkaus- ja palvelusuhteen
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Vuoropäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Hemingway'sit ovat kodikkaita ja tunnelmallisia kaupunkipubeja joissa pidetään asiakkaasta hyvää huolta luontevalla ja huomaavaisella palvelulla. Vuoropäällikkö Hemingway's Rotuaari Oulun vilkkaan ja eläväisen
Restel Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Yritysneuvottelija -
Myyntiedustajat
Etsimme suoraan työsuhteeseen asiakkaallemme Oulun keskustaan YRITYSNEUVOTTELIJOITA. Asiakkaamme on vakavarainen ja pitkään alalla toiminut yhteyspalvelualan huippuosaaja, jolla on omat laadukkaat- ja kilpailukykyiset tuotteet. Asiakkaamme
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa