Job Puheterapeutti Varsinais-Suomi Naantalin kaupunki - Työtarjoukset

zaplecza SEO Pakistan

Käytä
Työnimike: Puheterapeutti

Työnkuvaus:
Naantalin terveyskeskus palvelee Naantalin saaristokaupungin yhteensä n. 19 000 asukasta. Puheterapeutin toimia on kaksi. Haemme sijaista toisen puheterapeutin äitiys- ja hoitovapaan ajaksi vuoden 2016 loppuun. Puheterapeutin työ painottuu alle kouluikäisten lasten tutkimukseen ja kuntoutukseen, mutta myös kouluikäisten ja aikuisväestön palveluita annetaan. Puheterapeutit toimivat osana moniammatillista neuvolatyöryhmää, johon kuuluvat puheterapeuttien lisäksi psykologi, toimintaterapeutti, fysioterapeutti sekä lastenneuvolan terveydenhoitajat ja lääkärit. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös päivähoidon kanssa. Ammatillista täydennyskoulutusta tuetaan, lisäksi on mahdollisuus työnohjaukseen. Työvälineet ovat ajanmukaiset ja työpiste sijaitsee uusissa lastenneuvolan tiloissa terveyskeskuksen yhteydessä.

Työnantajan nimi: Naantalin kaupunki

Työnantajan osoite: Tuulensuunkatu 6, 21100 NAANTALI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kuulontutkijat ja puheterapeutit

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

AAA-Myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Jäikö kesätyö saamatta? ei hätää meillä on vielä paikkoja vapaana. Mikäli olet ahkera, positiivinen ja omaat hyvän aseenteen työntekoon olet juuri etsimämme henkilö. Kaikki työntekijät
AAA-Palvelut Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme kuljettajaa kappaletavarajakeluun kesälomien ajaksi toukokuusta-syyskuhun reitille Turku-Salo-Turku, sekä yö-runkoliikenteeseen. Jakelua suoritetaan täysperävaunulla. Salon ja sen lähikuntien tuntemus katsotaan eduksi.
Salon Logistiikka Ky - 2016-04-26 - Varsinais-Suomi

Aluevastaava suunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Meyer Turku Oy (Turun telakka) vahvistaa varustelun suunnittelua ja laadunvalvontaa tulevaisuuden laivaprojektien toteuttamiseksi. Tarjoamme kiinnostavia ja monipuolisia tehtäviä laivanrakennuksen kansainvälisellä näköalapaikalla
Meyer Turku Oy - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi

Asiakaspalvelija/myyjä -

Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Motivus on 31-vuotias kotimainen kuntokeskusketju, joka toimii Helsingissä ja Turussa. Tarjoamme kattavan valikoiman ryhmäliikuntatunteja, monipuoliset kuntosalit sekä mm. laadukkaita personal trainer -palveluita ilman pakkositoutumista.
Kuntokumppanit Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

B2B-myyjä -

Myyntiedustajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Franchisingyrittäjä meksikolaisravintolaan -

Ensimmäinen Pancho Villa - ravintola on avattu Tampereella v. 2001. Tänä päivänä tämä täysin suomalainen konsepti on laajentunut jo 23 meksikolaisen ravintolan ketjuksi, joka toimii ympäri Suomen. Kaikki Pancho Villan ravintolat tarjoavat herkullisia
Frantrain Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Mieshenkilö etsii reipasta naispuolista avustajan sijaista viikonloppuihin elokuun ajalle. Työajat ovat: pe 14-22, la 8-22 ja su 8-16. Kaikki lisät maksetaan, joten viikonlopun palkka vastaa n. 40h:n työtä. Työhön sisältyy
Turun seudun lihastautiyhdistys ry - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Henkilöstökonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Etsimme tuloshakuista ja myyntihenkistä HENKILÖSTÖKONSULTTIA Turun alueelle uuteen toimipisteeseen. Tehtäviisi kuuluvat: - Asiakassuhteiden luominen ja kehittäminen sekä asiakaskäynnit
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Kymppi Service Oy on vuonna 2011 perustettu paikallinen henkilöstöpalvelualan yritys. Haluamme olla työnantajan ja työntekijän tukena tarjoamalla käyttöönne osaavan ja vankan kokemuksen alalta omaavat henkilöstökonsultit.
Kymppi Service Satakunta Oy - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi

Kock -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kafé Gadolinia Kb ägs av Åbo Akademis Studentkår och Akademiföreningen Åbo Akademiker r.f. Bolaget har sex enheter och bedriver i främsta hand restaurangverksamhet för studenter och personal vid Åbo Akademi.
Café Gadolinia Kb - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Kondiittori -

Leipurit ja kondiittorit
Asiakaspalvelusta pitävä ammattilainen, jolle leipominen on intohimo. Alkuun kesätyönä toukokuusta-syyskuun loppuun. 5pv viikossa 8.30-16.00 Hakemukset sähköpostilla ILMAN LIITETIEDOSTOJA, anne.haahti (at) promonova.fi Puhelintiedusteluihin
Projektitoimisto Promonova Oy / Café Art - 2016-02-25 - Varsinais-Suomi

Kosmetologi -

Kosmetologit ym.
Etsimme reipasta tuotekouluttajaa joka on ulospäin suuntautuva sekä omatoiminen. Uusasiakas hankinta sekä asiakkaiden luona tapahtuva esittely on päätehtäviäsi, jolloin tarvitset auton käyttöösi koulutuspäiviä
Thalgo Finland Oy - 2016-03-25 - Varsinais-Suomi

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista laatoittajaa. Työtehtävät ovat sisätiloissa tapahtuvaa kylpyhuoneen laatoitusta. Työt alkavat nopealla aikataululla. Olet oma-aloitteinen, huolellinen ja suoriudut töistäsi
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Laivan maalari/hiekkapuhaltaja -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat

Belkalis OÜ - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Levynpyöristysmankelin käyttäjä -

Ohutlevysepät
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut. Toiminnassamme tärkeää
Kaiku HR Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Halti on suomalainen urheilu- ja ulkoiluvaatetukseen sekä retkeilyvarusteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Söderkullassa. Vuodesta 1976 vetovoimaisena pysynyt Halti-tuotemerkki on yksi arvostetuimmista urheiluvaatebrändeistä
Halti Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Myymälävahtimestari -

Vartijat
Haemme Kirppis-Centeriin myymälävahtimestaria. Työtä on pääsääntöisesti viikonloppuisin ja mahdollisesti myös joskus arkivuoroja. Työ ei edellytä vartijan koulutusta, mutta aikaisemman työkokemuksen
Naantalin Jantex Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Myyntialalla vakituinen työpaikka -

Kioski- ja torimyyjät
Onko vaikeaa löytää vakituista työpaikkaa? Oletko laittanut työhakemuksia useampia eri avoimena oleviin työpaikkoihin? Minulla on viidelle aivan tavalliselle ihmiselle tarjolla vakituinen työpaikka myynnin alalla. Sinun
Finnacta Oy - 2016-05-05 - Varsinais-Suomi

Perhetyöntekijä (sosiaaliala) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Neljä Astetta Oy on vuonna 2005 perustettu lastensuojelualan yritys. Tuotamme lastensuojelun vaihtoehtopalveluja avo- ja jälkihuollon asiakkaille. Yrityksessämme toimii yli 100 työntekijää ja toimimme valtakunnallisesti.
Neljä astetta Oy - 2016-03-08 - Varsinais-Suomi

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme vahvistusta kesärengassesonkiin. Tarjoamme vaihtelevan tehtävän nuorekkaassa, palvelevassa joukkueessamme. Työn painopistealue on kevyen kaluston asennuksessa. Myös autonasentajan kokemus katsotaan eduksesi. Suomen Euromaster
Suomen Euromaster Oy - 2016-03-01 - Varsinais-Suomi

Ruokapalvelutyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Uudenkaupungin kaupungin ruoka- ja puhdistuspalveluihin haetaan osa-aikaista (32,5 h/vko) ruokapalvelutyöntekijää 1.8.2016 - 31.7.2018 väliseksi ajaksi. Ruokapalvelutyöntekijä työskentelee erilaisissa avustavissa tehtävissä
Uudenkaupungin kaupunki - 2016-03-19 - Varsinais-Suomi

Sairaanhoitaja (Aikuispsykiatria) -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirissä psykiatrian tulosalueella on haettavana sairaanhoitajan sijaisuus Kaarinan Aikuispsykiatrian poliklinikan päiväyksikön työryhmässä. Sijaisuus on ajalle 1.8. - 31.12.2016. Poliklinikalla
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - 2016-05-12 - Varsinais-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Poistoa Oy on Suomen ensimmäinen homesiivouksiin erikoistunut siivousalan yritys. Toimimme erityyppisissä ja vaihtelevissa asiakasympäristöissä. Yrityksemme toiminta kattaa siivoukset ja puhtaanapitopalvelut aina toimistosiivouksista
Poistoa Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Raina-säätiö valmentaa avoimilla työmarkkinoilta paikkaansa hakevia henkilöitä. Tuotamme valmennuspalveluita nuorille ja aikuisille, ammatillisen koulutuksen omaaville ja kouluttautumista suunnitteleville, ensimmäistä
Sosiaalipalvelusäätiö Raina - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Suunnittelukoordinaattori (ilmastointi) -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Barona Engineering on tekniikan rekrytointeihin erikoistunut yksikkö, joka työllistää kymmeniä asiantuntijoita asiakkailleen kuukausittain. Haemme nyt kehittyvälle asiakkaallemme
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-19 - Varsinais-Suomi

Talous-/Toimistopäällikkö -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
AM Automäkinen Oy valmistaa kuljetuskaluston päällirakenteita ja perävaunuja sekä harjoittaa korjaustoimintaa ja varaosakauppaa, raskaalla puolella. Yritys on maineikas ja tunnettu
Barona Palvelut Oy - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi

Toimistonhoitaja -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat

Varsinaisbitumi Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakkaallemme Piikkiöön varastotyöntekijää Edellytämme aikaisempaa työkokemusta varastoalalta, reipasta ja ripeää työotetta sekä hyvää työmotivaatiota. Toivomme, että
Opteam Turku Oy - 2016-03-31 - Varsinais-Suomi

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi- ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-05-12 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 8.4420599937439 sekuntia