Job Puutarhuri-puistonhoitaja Satakunta A. Ahlström Kiinteistöt Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
A. Ahlström Kiinteistöt Oy on 165-vuotiset teolliset perinteet omaava yhtiö, jonka toiminta-ajatuksena on kehittää ja hoitaa yhtiön kiinteistö- ja metsäomaisuutta sekä tuottaa laadukkaita kokous-, majoitus- ja elämyspalveluja. Etsimme nyt Puutarhaosastollemme, Noormarkun ja Kauttuan arvokkaisiin ruukkimiljöisiin reippaita, oma-aloitteisia ja yhteistyökykyisiä kausityöntekijöitä ajalle maalis-marraskuu. Alan koulutus ja aikaisempi työkokemus alalta on tarpeen. Tuleviin töihisi kuuluvat mm. puistojen hoito- ja ylläpitotehtävät sekä viherrakentaminen. Työ edellyttää myös alalla käytettävien koneiden ja laitteiden tuntemusta ja käyttötaitoa. Odotamme kaikilta hakijoita joustavaa ja avointa asennetta, kykyä niin itsenäiseen kuin tiimityöskentelyynkin sekä hyviä sosiaalisia taitoja. Kausityöntekijöiden haku päättyy 23.2.2016. Vastaanotamme ainoastaan sähköisiä hakemuksia, hakukaavakkeen löydät osoitteesta www.a-ahlstrom.fi
Työnantajan nimi: A. Ahlström Kiinteistöt Oy
Työnantajan osoite: Laviantie 22, 29600 NOORMARKKU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus:
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Maa: Suomi
Alue: Satakunta
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aamu-ja iltapäivätoiminnan ohjaajan sijaisuus -
Lastenhoitotyöntekijät
Haemme koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan sijaista elokuusta 2016 alkaen noin vuoden mittaiseen työsuhteeseen. Arvostamme työkokemusta, joustavuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Palkka määräytyy
Eurajoen kunta - 2016-04-13 - Satakunta
Alue-edustaja -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Pohjolan LVIturva Oy on vuonna 2012 perustettu valtakunnallinen omakotitalojen vesijohtoremontteihin erikoistunut yritys. Olemme nopeasti kasvava yritys, jonka huikean menestyksen takana on tyytyväiset
Pohjolan LVIturva oy - 2016-07-15 - Satakunta
Asiakas - ja Myyntineuvottelija, KESÄTYÖ -
Myyjät
Haemme Porin ydinkeskustan toimipisteeseemme MYYJIÄ kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy, Pori - 2016-05-12 - Satakunta
Betonituotetyöntekijä -
Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme betonituotetyöntekijää Kankaanpäähän Valittu henkilö osallistuu betonielementtien valmistukseen. Tekijältä odotamme - hyvää
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-06-04 - Satakunta
Buyer -
Ostajat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Comissionign technician - Mechanical Equipment -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy´s core business is long-term placement of rental personnel and recruitment. We operate as a reliable and professional partner for human resource services. The purpose of our operation is to bring employees and
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-02-18 - Satakunta
Deputy Site Manager (Painting) -
Rakennustoiminnan tuotantojohtajat
The Adecco Group, based in Zurich, Switzerland, is the world's leading provider of HR solutions. With over 31,000 FTE employees and more than 5,500 offices, in over 60 countries and territories around the world, Adecco Group offers a wide variety of
Adecco Finland Oy, - 2016-07-15 - Satakunta
EHDO/Kioskimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Porin kaupunkijuna Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Engineer coordinator -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
The Adecco Group, based in Zurich, Switzerland, is the world's leading provider of HR solutions. With over 31,000 FTE employees and more than 5,500 offices, in over 60 countries and territories around the world, Adecco Group offers a wide variety of
Adecco Finland Oy, - 2016-08-02 - Satakunta
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Lounais-Suomen Avustajakeskus/TSLY ry välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Yhteyshenkilönä toimii Avustajakeskuksen työntekijä mutta avustajan valinnasta päättää
Turun seudun lihastautiyhdistys r.y. - 2016-04-29 - Satakunta
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hei Olen 35-vuotias CP-vammainen mies Porista. Haen yhtä henkilökohtaista viikonloppuavustajaa (la-su) vakituiseen työhön. Työ alkaa 2.4.2016 alkaen. Viikonloppuavustaja vuorottelee toisen viikonloppuavustajan kanssa vuoroviikonlopuin.
Seittonen Toni - 2016-02-18 - Satakunta
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme hitsaajaa asiakkaallemme Poriin. Tehtävä edellyttää alan koulutusta ja muutaman vuoden kokemusta TIG/MIG -hitsauksesta, rosterista sekä ohutlevytuotteista, hyvää kuvienlukutaitoa ja sujuvaa suomenkielen taitoa.
Econia Yrityspalvelut Oy - 2016-08-02 - Satakunta
Hitsausinsinööri -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme Olkiluotoon Hitsausinsinööriä Tehtävänäsi on toimia Posivan hitsaustekniikan asiantuntijana sekä toimia Posivan kapselointilaitokseen tulevan loppusijoituskapselin kannen hitsausjärjestelmän valmistuksen,
Posiva Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Hotellisiivoojia Raumalle -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Oletko valmis tekemään ahkerasti töitä? Kerro itsestäsi, ehkä olet sopiva henkilö tiimiimme. Voit olla keltanokka alalla -koulutamme kyseiseen työhön, tosin kokemus kerroshoitajan työstä katsotaan
SOL Palvelut Oy, - 2016-05-19 - Satakunta
Kehitysvammaisten ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Sosiaalialan yritys etsii kehitysvammatyön ohjaajaa. Haemme yksikköön lähihoitajaa osa-aikaiseen työsuhteeseen. LuviMarika Oy on sosiaalialan yritys, joka ylläpitää Luvialla toimivaa kehitysvammaisten työ-
LuviMarika Oy - 2016-03-30 - Satakunta
Kesätyöntekijöitä -
Metalliteollisuuden prosessityöntekijät
LUVATA HAKEE KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ PORIIN Tarjoamme reippaille ja oppimishaluisille tulevaisuuden tekijöille monipuolisia kesätöitä tuotannossa, kunnossapidossa ja tukitoiminnoissa Porin Kupariteollisuuspuistossa. Tuotanto
Luvata Pori Oy - 2016-02-15 - Satakunta
Kokoonpanija Metalli -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakasyrityksellemme työntekijää kokoonpanoon Hakijalta odotetaan - hiukan kokemusta metalli-alalta - osaat lukea yksinkertaisia kuvia - hyvää työnjälkeä - luotettavuutta - kykyä itsenäiseen/omatoimiseen
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-04-24 - Satakunta
Lead Buyer -
Ostajat
TVO is having the OL3 Nuclear Power Plant built by Areva and Siemens consortium and several of their subcontractors. We are now looking for the following professional to work for our client company Areva NP, based in OL3 site: Lead Buyer to be responsible
Oy Proselectum Ab - 2016-06-09 - Satakunta
Lihanleikkaaja -
Teurastajat, kalankäsittelijät ym.
Etsimme lihanjalostusteollisuudessa toimivalle asiakasyrityksellemme lihanleikkauksen peruskoulutuksen saanutta tai jo osaavaa ja ripeää lihanleikkaajaa. Työ alkaa lokakuun alussa ja työn pituus on arvioitu kestäväksi tammikuun
Econia Yrityspalvelut Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Matemaattisten aineiden (matematiikka) ma lehtori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Euran kunnan kasvatus- ja opetuspalveluissa on haettavana perusopetuksen matemaattisten aineiden (matematiikka) lehtorin virka ajalle 1.8.2016 - 31.7.2017 (1. sijoituspaikka Kiukaisten yhteiskoulu). Virka täytetään määräaikaisesti
EURAN KUNTA - 2016-05-28 - Satakunta
Mehiläishoitaja (harjoittelija) / Beekeeper -
Lemmikkieläinten trimmaajat ja eläintenhoitajat
Mehiläishoitaja (harjoittelija) Tehtäviin kuuluu mehiläistenhoidon avustavat tehtävät mm. puutyöt, mehiläispesien huolto, korjaus sekä myös hunajan kerääminen. Työskentely tapahtuu pääasiallisesti
Pasiina Oy/Lappi-Hunaja - 2016-05-11 - Satakunta
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajaksi Siwa Väinölään asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen.
StaffPoint Oy - 2016-02-25 - Satakunta
Puheterapeutti -
Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Pori ja Ulvila ja Merikarvia muodostavat sosiaali- ja terveystoimen palvelujen osalta ns.yhteistoiminta-alueen, jossa väestöpohja on noin 102 000 asukasta. Perheneuvolapalvelut tuotetaan tämän alueen lapsiperheille. Porin perheneuvola
Porin kaupunki, rekrytointiyksikkö - 2016-04-15 - Satakunta
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme rakennusapumiehiä erilaisiin rakennustöihin Hakijalta edellytetään: - Hiukan kokemusta rakennustöistä - Omatoimisuutta ja itsenäistä työotetta - Positiivista asennetta - Työturvallisuuskorttia
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-05-18 - Satakunta
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme nyt kesäkaudeksi reippaita ja ammattitaitoisia tarjoilijaa asiakasyrityksellemme Yyterin kylpylähotelliin. Työ on kokoaikainen ja alkaa 1.6. Hakemamme henkilö on: - Ammatitaitoinen ja iloinen asiakaspalvelija - tunnollinen ja
Seasons HR Management Oy - 2016-05-28 - Satakunta
Siivooja peruspesuihin ja ikkunapesuihin -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Satakunta
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Satakunta
Test Tools Technician -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the candidate or otherwise well-fitting task for his/
Kaiku HR Oy - 2016-03-18 - Satakunta
Toimeentulotuen etuuskäsittelijöitä, Pori -
Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-08-17 - Satakunta
Vastaava ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
Vastaavan ohjaajan ensisijainen sijoituspaikka: Nakkilan kunta, Palvelutalo Keinustooli Keinustoolin vastaavan ohjaajan toimeen haetaan vanhustyön osaavaa ja innostunutta henkilöä, jolla on kokemusta esimiestyöstä. Vastaavalta
Nakkilan kunta - 2016-04-12 - Satakunta