Job Rakennesuunnittelija tuotekehitystehtäviin Helsinki-Uusimaa Sweco Rakennetekniikka Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Rakennesuunnittelija tuotekehitystehtäviin

Työnkuvaus:
Sweco Rakennetekniikka työllistää noin 700 rakennesuunnittelun asiantuntijaa ollen alallaan Suomen markkinajohtaja. Osaamisemme kattaa rakennesuunnittelun kaikki osa-alueet, kohdetyypit ja materiaalit. Tunnettuja työnäytteitämme ovat mm. Kaisatalo, Tampereen tornihotelli sekä maan suurimmat kauppakeskukset. Haemme Helsinkiin RAKENNESUUNNITTELIJAA TUOTEKEHITYSTEHTÄVIIN Osallistut asiakkaiden tuotekehityshankkeiden toteutukseen. Projektit ovat monipuolisia ja voivat esimerkiksi liittyä uusiin tuotteisiin, järjestelmäkehitykseen tai suunnittelun työkaluihin. Tehtävää on mahdollista muovata kokemuksesi ja kiinnostuksesi mukaan. Raportoit tuotekehityksen teknologiapäällikölle. Työsuhde on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan. Projektien erilaisuuden ansioista pääset kartuttamaan tietojasi ja taitojasi monipuolisesti ja kehittymään ammatillisesti. Koulutusmyönteisessä alan johtavassa yrityksessä pystyt kehittämään omaa osaamistasi. Olemme mukana valtakunnan kärkihankkeissa sekä lukuisissa kansainvälisissä toimeksiannoissa. Työyhteisössä löytyy asiantuntemusta ja osaamista, ja yhdessä löydämme vastauksia työssä eteen tuleviin kysymyksiin, eikä tyhmiä kysymyksiä ole. Monipuoliset henkilöstöetumme tukevat muun muassa liikunnallisia ja kulttuurillisia harrastuksia. Avaimia tehtävässä menestymiseen: - Sopiva koulutustausta on esimerkiksi AMK- insinööri tai diplomi-insinööri - Kokemusta eri materiaalien mitoituksesta ja rakennesuunnittelusta - Suunnittelutyökalujen tuntemus Sinulla on halua kehittää uutta ja oppia jatkuvasti. Pystyt viemään asioita järjestelmällisesti ja itsenäisesti eteenpäin. Yhteistyökyky ja sosiaaliset taidot ovat kaikki kaikessa, sillä olet tekemisissä eri sidosryhmien kanssa. Olet lisäksi hyvä kuuntelija ja kuuntelutaitojesi ansiosta hahmotat kokonaistilanteen sekä ymmärrät asiakkaan tarpeet. Olisitko sinä yksi meistä? Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Kansainväliseen Sweco-konserniin kuuluva Sweco Finland on rakennetun ympäristön ja teollisuuden innovatiivinen ja arvostettu asiantuntija Suomessa ja maailmalla. Palvelemme asiakkaitamme rakennetekniikan, talotekniikan, teollisuuden sekä ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan aloilla ja tarjoamme myös projektinjohto- ja rakennuttamispalveluita, arkkitehtisuunnittelua sekä asiantuntijapalveluita. Kaikkiaan 14 500 swecolaisesta lähes 2 000 työskentelee Suomessa.

Työnantajan nimi: Sweco Rakennetekniikka Oy

Työnantajan osoite: Ilmalanportti 2, 00240 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme kesätyöntekijöitä tulevalle kesälle auton korjaus ja huolto tehtäviin. Aiempi työkokemus katsotaan eduksi. Etsimme sinua, joka olet motivoitunut, halukas oppimaan, ahkera ja huolellinen työntekijä. Tarjoamme
Malminkartanon autohuolto Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Autonpesijä -

Ajoneuvojen pesijät

HMHelp - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Front-End / UX Developer -

Sovellusohjelmoijat
Are you fascinated by the IoT & possibilities of Data Driven businesses? Do you have a rapid growth mindset and would you like to work among young specialists surrounded by professionals? This position provides an excellent possibility to develop
Academic Work Suomi Ab - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Karaokejuontaja -

Juontajat, kuuluttajat ym.
Etsimme Helsingin talousalueella sijaitseviin asiakasravintoloihimme 2-3 kpl karaokejuontajia. Työt lähinnä viikonloppuisin ilta/yö -aikaan. Sinulla tulisi olla jo hiukan kokemusta alalta. Voimme myös tarvittaessa kouluttaa Sinut,
L4 Events Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyö -

Myyjät
Kesällä 2016 tarjoamme yli 1 000 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea myymälöissämme, jakelukeskuksissamme ja pääkonttorillamme. Työskentely Lidlissä antaa kesätyöntekijöillemme arvostettua
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Klaus K on Suomen ensimmäinen design -hotelli. Designin inspiraationa toimii Suomen kansalliseepos, Kalevala. Nuorekas ja ammattitaitoinen palvelutiimimme tarjoaa mutkatonta ja aidosti välittävää palvelua. Ravintola Toscanini
Kämp Group - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Manhattan Steak House - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Päivittäin kaupunkilaisten arkea auttamassa työskentelee noin 1600 seurelaista. Seure - kun työllä on väliä! Tutustu
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päivähoitoyksikkö Kumina-Neilikka Tervetuloa Jakomäki-Puistola-Suutarila varhaiskasvatusalueelle! Toimintaympäristömme tarjoaa lapsille monipuoliset ulkoilu- ja liikkumismahdollisuudet; metsät,
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Jokivarren koulu on lämminhenkinen kouluyhteisö, joka toimii kahdessa opetuspisteessä. Koulussamme pidetään tärkeänä, että oppilaat saavat iloita tekemästään työstä
Vantaan kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyjä -

Myyjät
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Oy Scanria Ab - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Vantaalla sijaitseva myyntifirmamme etsii uusia työntekijöitä, palkkaamme muutaman uuden myyjän heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tarjoamme sinulle joustavat työajat sekä kannattavan palkkauksen (pohjapalkka
Tmi T.Helminen - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etkö saanut mieluista opiskelupaikkaa vai jäitkö kokonaan vaille opiskelupaikkaa? Oletko miettinyt, että työmaailmaan pääsylle on toinenkin vaihtoehto kuin koulun penkillä istuminen? Finnacta Oy on innovatiivinen
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarjolla hyväpalkkainen kesätyö, jonne on aina kiva tulla töihin! Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita
Kareta Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Päiväkotiapulainen -

Lastenhoitotyöntekijät
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana Vakituinen päiväkotiapulaisen tehtävä 1.8.2016 alkaen Tehtävän sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Heikkilän päiväkoti. Heikkilän päiväkoti
Keravan kaupunki - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö /suunnittelija, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme asiakkaallemme Helsinkiin vakituiseen työsuhteeseen PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ /-SUUNNITTELIJAA! Työtehtävän kuvaus Projektipäällikkönä vastuullasi ovat monipuoliset LVI-suunnittelu - ja asiantuntijatehtävät.
Uniflex Suomi Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Promootiomyyjä -

Myyjät
Vitamail on toiminut menestyksekkäästi Norjassa usean vuoden ajan ja saanut kaksi palkintoa loistavasta asiakaspalvelusta. Olemme nyt tulossa näyttävästi Suomen markkinoille. Vitamailin ravintolisätuotteet ovat ainutlaatuisia
Vitamin mail oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Promootiotyöntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
HUS Apuvälinekeskus vastaa vaativan erityistason asiakasryhmien apuvälinepalveluista ja niiden kehittämisestä. Kommunikoinnin apuvälinepalveluita kehittää moniammatillinen, puheterapeuttijohtoinen Tietoteekki-tiimi.
HUS - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Haartmanin sairaala / os. 3 Haartmanin sairaala toimii Meilahden sairaala-alueella hyvien kulkuyhteyksien varrella. Sairaalassamme on päivystyspoliklinikka, päivystys- ja valvontaosasto sekä neljä päivystyksen
Helsingin kaupunki. - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Suursuon sairaala Tehtävän kuvaus: Haemme sairaanhoitajaa kolmivuorotyöhön vuodeosastollemme määräaikaiseen tehtävään 18.12.2016 asti, tehtävä täytetään
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Toimintamme laajennuttua haemme uusia taksinkuljettajia erityisesti yövuoroihin! Perinteikäs taksitalomme tarjoaa kilpailukykyisen palkan, sinulle sopivan määrän työvuoroja sopivina ajankohtina sekä myös liikuntaedun.
Helsingin Taksipalvelu Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Tarjouslaskija -

Myyntiedustajat
Kreate on Suomen johtavia infrarakentajia. Keltamustissa riveissämme työskentelee 250 rakentamisen ammattilaista erilaisissa työtehtävissä. Tarjoamme kokonaisvaltaiset ratkaisut silta-, väylä-, pohja-, teollisuus- ja
Kreate Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

TESTAUSPÄÄLLIKKÖ -

Systeemisuunnittelijat
Haluatko päästä osaksi maailman ensimmäistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistävää toiminnan muutoshanketta, jota tukemaan on hankittu maailmanluokan asiakas- ja potilastietojärjestelmä? Jos nautit merkityksellisestä
Oy Apotti Ab - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminjohtaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia työntekijöitä joukkoomme. Tarvitsemme motivoituneita, tavoitteellisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, joita kiinnostaisi oman tiimin vetäminen.
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
TOIMINTAMME KASVAESSA HAEMME SEINÄJOELLE TYÖMAAPÄÄLLIKKÖÄ INFRAPROJEKTEIHIN Olemme monipuolisten ja vaativien infraratkaisujen toteuttaja Suomessa, Skandinaviassa ja Baltian maissa. Strategiamme mukaisesti pyrimme kasvamaan
Lemminkäinen Infra Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.76588416099548 sekuntia