Job Rälläköitsijä Päijät-Häme Troupex Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
PEIKKO FINLAND OY Vuodesta 1965 lähtien toiminut Peikko tarjoaa asiakkailleen innovatiivisia ratkaisuja, joiden avulla he voivat helpottaa ja nopeuttaa rakennusprosessiaan ja tehdä siitä turvallisemman. Peikko on yksi eniten tutkimukseen ja kehitykseen sijoittavista toimijoista alallaan. Peikko Finland kuuluu Peikko Groupiin, josta voit lukea lisää konsernin englannin kielisiltä sivuilta osoitteesta www.peikko.com. Peikko Group työllistää maailmanlaajuisesti noin 1200 henkeä. Suomessa Peikon palveluksessa on noin 250 henkeä. Peikko Groupin ja Peikko Finlandin pääkonttori sekä Suomen tehtaat sijaitsevat Lahdessa. Tuotteita valmistetaan Suomen tehtaiden lisäksi myös Liettuan, Kiinan, Saksan ja Slovakian moderneissa ja tehokkaissa tuotantoyksiköissä. Peikolla on myös pienemmät tehtaat USA:ssa, Iso-Britanniassa, Saudi-Arabiassa, Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa ja Venäjällä. Haemme nyt kansainvälisesti menestyvälle Peikko Finland Oy:lle useampia tekijöitä, joilla pysyy rälläkkä kädessä. Töitä olisi tarjolla useammaksi kuukaudeksi. Sinulla tulee olla valmius itsenäiseen työskentelyyn ja vuorotyöhön. Rälläkkä on sinulle tuttu laite ja osaat toimia sen kanssa. Metallialan kokemus lasketaan eduksi. Kiinnostuitko ja haluaisit olla osana isoa kansainvälistä yritystä? Täytä hakemus www.vmp. fi tai soita 03 873200 jos sinulla on jo hakemus meillä valmiina. Toimithan pikaisesti, sillä paikka täytetään heti sopivien tekijöiden löydyttyä. VMP Varamiespalvelu on lähes 30 vuotta toimialaa kehittänyt, yksi Suomen johtavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä, jonka ydinosaamista on henkilöstövuokraus ja rekrytointi kaikille toimialoille. Meillä on ilo tarjota osa-aikaisia ja vakituisia työtehtäviä vuosittain 3 000 asiakasyrityksen palveluksessa yli 12 000 työntekijälle. Olemme Reiluja vuokratöitä -auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys. www.vmp.fi
Työnantajan nimi: Troupex Oy
Työnantajan osoite: Voimakatu 3, 15170 LAHTI
Työn lyhyt kuvaus: Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Maa: Suomi
Alue: Päijät-Häme
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvottelija -
Myyntiedustajat
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Myymme puhelimitse monia erilaisia tuotteita sekä yrityksille että kuluttajille; mm. juridiikan ja liiketoiminnan kirjallisuutta, koulutuksia,
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-05-15 - Päijät-Häme
Baarimestari/tarjoilija -
Baarimestarit
Cronin's Café & Guesthouse Oy on vuonna 2003 perustettu perheyritys Heinolassa. Ravintola RantaCasino (www.rantacasino.fi ) on tasokas yli 300 asiakaspaikan seurustelu- ja ruokaravintola isoine kesäterasseineen Heinolan vilkkaassa satamassa.
Cronins Cafe ja Guesthouse Oy - 2016-03-01 - Päijät-Häme
F2F-varainhankkija / Feissari -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
ETSIMME VARAINHANKKIJOITA LAHDEN OVITIIMIIN Kiinnostaako sinua tärkeä työ suomalaisten lasten puolesta? Tule mukaan SOS-Lapsikylän varainhankintakampanjaan Lahteen! Etsimme touko-elokuulle
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-05-13 - Päijät-Häme
Kahviotyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme kahviotyöntekijöitä Aavan alueelle (Nastola, Iitti ja Myrskylä). Haemme sekä keikkatyöntekijöitä että määräaikaisia työntekijöitä. Työvuoroja on tarjolla arkisin sekä
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Katsastaja -
Konetekniikan asiantuntijat
Hei, Q-asema kutsuu! Olemme suomalainen katsastusalan perheyritys. Toimimme tällä hetkellä Joensuussa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Kouvolassa työllistäen noin 25 henkilöä. Meidät tunnetaan hyvästä
Launee Consulting Oy/ Lahden Q-katsastus - 2016-03-18 - Päijät-Häme
Kerroshoitaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme ammattitaitoiseen joukkoomme kerroshoitajaa / yleisten tilojen siivoojaa Lahden keskustassa sijaitsevaan tasokkaaseen hotelliin. Työtä tehdään viitenä päivänä viikossa, myös viikonloppuvuoroja. Työvuorot
SAN-PALVELUT KY - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Kesämyyjiä -
Myyntiedustajat
KESÄTYÖTEKIJÖIDEN MOMENTUM NYT! Tässä on tilaisuutesi. Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien kustantajien, jo entuudestaan
Turotim Oy - 2016-05-30 - Päijät-Häme
Kiinteistöhuoltomies -
Kiinteistöhuollon työntekijät
OrigoHuolto Oy on luotettava orimattilalainen perheyritys (ent. Huoltokeskus T. Salmi) , joka tekee kiinteistönhoitoa vuosien kokemuksella asuin- ja liikekiinteistöissä. Etsimme joukkoomme reipasta, oma-aloitteista, palveluhenkistä
OrigoHuolto Oy - 2016-05-07 - Päijät-Häme
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kuljetus VIRRAT OY - 2016-05-22 - Päijät-Häme
Laatupäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Wihuri on teollisuutta ja kauppaa harjoittava kansainvälinen suomalainen monialakonserni. Wihurin neljä toimialaa ovat pakkausteollisuus, päivittäistavaratukkutoiminta, tekninen kauppa ja liikelentotoiminta. Konsernin liikevaihto on
Wipak Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Jyränkölän Setlementti ry on monipuolinen sosiaali- ja koulutuspalveluja tuottava yleishyödyllinen yhdistys Heinolassa. Jyränkölän palvelutalot ja Jyränköläkoti tarjoavat turvallista palveluasumista sekä
Jyränkölän Setlementti r.y. - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Laitosmies, koneasentaja/-korjaaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Vimelco Oy toimittaa murskaukseen, seulontaan ja muuhun erotteluun liittyviä laiteratkaisuja kierrätysalan toimijoille. Toimitamme Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:lle Lahteen
Vimelco Oy - 2016-06-01 - Päijät-Häme
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Fysioline Fressi Oy etsii Fressi Traineriä ( Personal Trainer ) Lahden Fressi-liikuntakeskukseen. Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi on maan johtava kotimainen liikuntakeskusketju. Kuluneen 35 vuoden aikana Fressi on laajentunut nykyiseen mittaansa,
Fysioline Fressi Oy, Helsinki - 2016-05-15 - Päijät-Häme
Lukion matematiikan ja kemian lehtori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme Kannaksen lukioon matematiikan ja kemian lehtoria 9.8. alkaen. Tehtävään kuuluu lukion matematiikan ja kemian opettajan tehtävät (kansallisella puolella molemmat aineet ja IB-linjalla kemia) sekä mahdolliset muut tehtävät
Lahden kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Uudenkylän koulu sijaitsee osoitteessa Heinolantie 278, 16100 Uusikylä. Koulu on puhdas sisäilmaltaan ja ATK- laitteiden osalta hyvin varusteltu 1-6- luokkien koulu, jossa on kolme yhdysluokkaa ja reilut 50 oppilasta. Haemme luokanopettajaa
Lahden kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Myyjä, Marieblats Oy, Tarvikekeskus, Heinola -
Myyjät
Haemme asiakkaallemme Marieblats Oy:lle Tarvikekeskus Heinolaan reipasta ja asiakaspalveluhenkistä myyjää. Myyjän työtehtäviin kuuluu tavaran hyllyttäminen, hinnoittelu, siivous ja kassatyöt. Tarvikekeskuksen tuhansista
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-01 - Päijät-Häme
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät
Werel Oy - 2016-03-15 - Päijät-Häme
Myyntineuvottelija, Elisa Viihde -
Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, Elisa Viihde Etsitkö uusia haasteita myyntityön saralla? Haluatko markkinoida tuotetta, josta on asiakkaille niin todellista hyötyä kuin iloakin ja jonka puolesta haluat siksi itsekin puhua? Enia Oy on Saunalahden
Enia Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Sinä ammattikoululainen, ammattikorkeakoululainen tai muuta harjoittelupaikkaa etsivä: Mikäli olet vailla työharjoittelupaikkaa ole rohkeasti yhteydessä ja katsotaan yhdessä soveltuuko paikka sinulle työharjoittelupaikaksi.
Buusteri Oy, Lahti - 2016-03-01 - Päijät-Häme
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin keskustan toimistollemme! Voit tulla työskentelemään vakituisesti, osa-aikaisesti tai merkonomin oppisopimuksella. Palkkaamme myyntineuvottelijoita työskentelemään arkisin klo 9-21 välillä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
Viittakivi Oy hakee Heinolan vastaanottokeskukseen OHJAAJIA Haemme kahta ohjaajaa Heinolan vastaanottokeskukseen. Työ vastaanottokeskuksessa on työtä kulttuurien, erilaisten ihmisten sekä laajojen sidosryhmien kanssa. Ohjaajien tehtävänä
Viittakivi Oy - 2016-02-18 - Päijät-Häme
Ostaja -
Ostajat
Haemme kokenutta OSTAJAA ostamaan tehtaallamme valmistettaviin tuotteisiin käytettäviä komponentteja ja raaka-aineita. Tehtävä painottuu valaistuselektroniikan rakenneosien ostamiseen, hankintakanavien ylläpitoon sekä
Teknoware Oy - 2016-02-24 - Päijät-Häme
Palvelumyyjä -
Myyjät
Etsimme taitavia palvelumyyjiä asiakkaallemme Fressille. Olet ehkä ollut jo muutaman vuoden työelämässä ja kerännyt kokemusta niin myynnistä kuin asiakaspalvelustakin. Toisaalta, jos persoonasi on välitön
Lammervo & Torikka Oy - 2016-03-10 - Päijät-Häme
Palvelupäällikkö -
Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
Mehiläinen-konserni on tunnetuin ja arvostetuin yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläisessä palveluita tuottaa yhteensä noin 9 000 työntekijää ja ammatinharjoit-tajaa. Haemme nyt
Mehiläinen Oy - 2016-04-16 - Päijät-Häme
PERSONAL TRAINER -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Lumo liikuntakeskukset on nuori ja energinen yritys, joka haluaa kehittyä alan johtavaksi organisaatioksi Suomessa. Haluamme tehdä liikunnasta innostavan ja kiinnostavan tuotteen jo liikkuvien lisäksi niille, jotka eivät ole vielä
Wellfit Finland Oy / Liikuntakeskus Lumo - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Rengasasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haen oma-aloitteisia ja reippaita henkilöitä lähinnä henkilöautojen rengasasentajiksi. Mielellään alan työkokemusta, mutta ei välttämätön. Ota pikaisesti yhteyttä työnantajaan ja sovi
Rengaspalvelu Kaasinen Oy - 2016-02-18 - Päijät-Häme
Suunnittelijaharjoittelija, kesätyö -
Yhdyskunta- ja liikennesuunnittelijat
Palkkaamme kesäharjoittelijoiksi kaksi (2) yhdyskuntasuunnitteluun suuntautunutta insinööriopiskelijaa (AMK). Työllistämisjakson pituus on 1 kk, työn ajankohta on toukokuu. Työtehtävänä on laatia maisemaselvitys
Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme
Toimistosiivooja/Siistijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
A1 Asunnot TL Oy - 2016-05-28 - Päijät-Häme
Vakuutustarkastaja -
Arvioitsijat ja vahinkotarkastajat
Haemme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa VAKUUTUSEDUSTAJAA LAHDEN myyntialueelle. Jos olet yrittäjähenkinen, ulospäin suuntautunut ja motivoitunut oppimaan uutta, olet etsimämme henkilö. Turvan vakuutusedustajana
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva - 2016-03-23 - Päijät-Häme