Job Röntgenhoitaja unspecified Janakkalan kunta - Työtarjoukset
M2FlMTJkMjMtYTFjYy00M2Q3LThjY2ItYTE1ZjVhZDUwYTMyIDgx
reference: 3ae12d23-a1cc-43d7-8ccb-a15f5ad50a32
documentId: 9828521
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1548315003330
Työnimike: Röntgenhoitaja
Työnkuvaus:
Haemme Janakkalan kunnan palvelukseen
RÖNTGENHOITAJAA VUOSILOMASIJAISUUTEEN
Haemme Janakkalan terveyskeskuksen röntgeniin kahden ja puolen (2,5) kuukauden sijaisuuteen laillistettua röntgenhoitajaa tai loppuvaiheen röntgenhoitaja opiskelijaa. Suunniteltu työpiste on Turengin terveysasemalla.
Röntgenimme toimii ajanvaraussysteemillä ja potilastietojärjestelmänämme on Effica. Röntgenhoitajan työnkuvaan kuuluu natiivikuvantaminen ja ultraäänivastaanotolla radiologin avustaminen. Yksikkö on digitalisoitu.
Haemme röntgenhoitajaa sijaisuuteen pieneen kahden työntekijän yksikköön tuomaan oman osaamisensa, persoonansa ja energiansa työyhteisön ja asiakkaiden käyttöön, jossa ammattiylpeät, innostuneet, toisiaan tukevat ja huomioivat työkaverit työskentelevät rennon iloisessa työilmapiirissä. Vastuullisella, itsenäistä työtä pelkäämättömällä työntekijällä tulee olla myös asenne kohdallaan ja joustavana pystyä työskentelemään sekä pari- että tiimityössä. Tehtävässä vaaditaan tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotussuoja.
Sijaisuus alkaa 24.6.19 reilu viikon perehdytyksellä ja kestää 25.8.19 asti.
Tietoa Janakkalan kunnasta ja organisaatiostamme löydät osoitteesta www.janakkala.fi ja www.facebook.com/janakkalankunta.
Laillistettu röntgenhoitaja tai loppuvaiheen röntgenhoitaja opiskelija.
Tehtävässä vaaditaan tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotussuoja.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3211
abstractJV_contact_0:
http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/213391/fi_FI
positionTypeCode: temporary
Työnantajan nimi: Janakkalan kunta
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Aloittelevia Rakennusmiehiä -
Haemme nyt asiakasyrityksillemme Turun talousalueelle rakennusmiehiä työskentelemään uudis- ja korjausrakennuskohteisiin.Järjestämme sinulle työmailla osaamistasi vastaavia työtehtäviä, joten työ sopii esimerkiksi työksi välivuoden ajaksi niin vasta-alkavalle valmistuneelle rakennusmiehelle
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2019-03-05 - unspecified
Asiakashankkija (avainasiakkaat) -
M&J Dynastia Oy, telemarkkinoinnin asiantuntijayritys Savon sydämestä. Olemme vakaavarainen, luotettava perheyritys, meille on myönnetty korkein AAA-Luottoluokistus ja olemme myös ASML:n reilun pelin jäsen. Toimimme Kuopiossa, Varkaudessa, Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä sekä Kajaanissa
M&J Dynastia Oy - 2019-03-09 - unspecified
Asiakkuuspäällikkö -
Helsingin seudun ympäristöpalvelut on kuntayhtymä, joka tuottaa vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Autamme asukkaita toimimaan paremman ympäristön puolesta. Meillä työskentelee runsaat
Helsingin seudun ympäristöpalvelut-kuntayhtymä HSY - 2018-09-27 - unspecified
Diakonian virka -
Rovaniemen seurakunnassa on haettavana DIAKONIAN virka Diakoniatyöntekijöitä on 12 ja diakoniatoimiston toimistosihteeri. Esimiehenä toimii diakonian johtava viranhaltija Viran tehtäväsisältönä on diakoninen perhe- ja lähiötyö. Kelpoisuusehtona
Rovaniemen seurakunta - 2018-09-06 - unspecified
E-kortillinen varastotyöntekijä/pakkaaja -
Haemme asiakkaallemme Juvanmalmille Espooseen reippita ja hyvällä asenteella varustettuja E-ajokortillisia varastotyöntekijöitä ja teollisuuspakkaajia.Työtehtäviin kuuluvat varastotyöt ja tuotteiden huolellinen pakkaus puupakkauksiin rahtia varten. Puupakkaukset kootaan käyttämällä naulapyssyä,
Carrot Uusimaa Oy - 2019-03-04 - unspecified
Elektroniikkatyöntekijä -
Etsimme asiakkaallemme Senop Oy:lle tuotantotyöntekijää led-moduulituotteiden kokoonpanoon. Työsuhde alkaa vuokratyösuhteena ja solmitaan puoleksi vuodeksi eteenpäin, mahdollinen jatko selviää syksyn aikana. Työaika on klo 8-16. Mikroelektroniikan kokoonpanotehtävissä
Eilakaisla Oy - 2018-08-17 - unspecified
Kaivinkoneenkuljettaja -
unspecified
Koneellinen Puhdistushuolto Sakka Oy - 2018-10-16 - unspecified
Kesätyö Osastonsihteeri HUS Kuvantaminen -
HUS Kuvantaminen on Suomen johtava lääketieteellisen kuvantamisen, fysiologisten ja neurofysiologisten tutkimusten, niihin liittyvien toimenpiteiden ja asiantuntijapalvelujen tuottaja. Etsimme osastonsihteereitä kesäloman sijaisuuksiin HUS Kuvantamiseen. Osastonsihteerin tehtäviin kuuluu toimipisteestä
HUS - 2019-02-02 - unspecified
KIRJANPITÄJÄ TURKUUN -
Administer Oy (www.administer.fi) on suomalainen sähköisen taloushallinnon edelläkävijä ja yksi suurimmista taloushallinnon palveluntarjoajista Suomessa. Yhtiö työllistää noin 700 taloushallinnon ammattilaista. Asiakaskuntamme koostuu lukuisten toimialojen
Administer Oy - 2018-10-27 - unspecified
Kirvesmies -
VPS HenkilöstöpalveluVPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi meillä on toimipisteet Budapestissa ja Tallinnassa. Olemme HPL Henkilöstöpalveluyritysten
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2018-11-21 - unspecified
Lähihoitaja -
Deal henkilöstöratkaisut ovat terveydenhuollon välittämiseen erikoistunut suomalainen henkilöstöpalveluyritys. Toimimme valtakunnallisesti Suomen alueella. Dealissa toimimme täydellä sydämellä ja rennolla otteella tukien työntekijöitämme sekä yhteistyökumppaneitamme.Nyt haemme EspooseenLÄHIHOITAJIA
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2019-08-10 - unspecified
Lähihoitaja -
Lähihoitajien määräaikaiset tehtävät sijoittuvat kotihoitoon Parikkalaan ja Rautjärvelle kesän 2019 aikana.Kelpoisuutena tehtäviin on nimikesuojattu perus- tai lähihoitajan tutkinto, kelpoisuutena hyväksytään myös geronomin tutkinto. Myös alalle opiskeleva, sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2019-03-22 - unspecified
Liikenteenohjaaja -
StaffMill - henkilöstövuokraus (https://www.staffmill.fi/) etsii liikenteenohjaajia Jyväskylän alueella. Työt alkavat toukokuussa ja jatkuvat marraskuulle asti. Työtä voi tehdä kesätyönä tai pidempään. Työajat ovat yleensä päivällä, mutta joskus päivät voivat venyä tarpeen mukaan
StaffMill Oy - 2019-03-20 - unspecified
Maalari saneeraus työmaalle -
Hakusessa olisi maalari jolla olisi väh 1.v kokemus allalta. Kohde on saneeraustyömaa ja sijaitsee Helsingissä.Työmaalla pääsee tekemään monipuolisesti maalarille kuuluvaa työtä. Työ alkaa heti oikean henkilön löydyttyä. Maksamme
Arsenaali Oy - 2018-09-18 - unspecified
Maankäyttöinsinööri -
Haemme Tuusulan kunnan maankäytön palveluyksikköön vakinaiseen virkaanMAANKÄYTTÖINSINÖÖRIÄMaankäyttöinsinöörin tärkeimmät tehtävät ovat vuokrasopimusten laatiminen ja vuokrauspäätösten valmistelu sekä täytäntöönpano ja vuokrauksiin liittyvien rekisterien ylläpito, maankäyttölupien
Tuusulan kunta - 2019-06-28 - unspecified
Mekaniikkasuunnittelija -
Haemme kokenutta mekaniikkasuunnittelijaa. Sinulla on kokemusta teollisuuden painelaite-, putkisto, voimalaitoskattilasuunnitelusta tai muusta teollisuuden suunnittelusta. Toimit suunnittelijoiden esimiehenä suunnitteluryhmässä ja sinulla on käytössäsi laskentaryhmämme, jonka avulla haastavimpienkin
Global Boiler Works Oy - 2019-03-07 - unspecified
Myyjä -
Haemme täysi-ikäistä osa-aikaista työntekijää Kauppakeskus Chydenian Spice Ice -jäätelöbaariin. Työtehtäviin kuuluu Spice Ice tuotteiden myyntiä ketjun ohjeistaman palvelukonseptin mukaisesti. Työntekijöissämme arvostamme erityisesti iloisuutta, ahkeruutta, joustavuutta sekä yhteistyökykyisyyttä.Vuoroja
Video Film Town Oy - 2019-07-16 - unspecified
Myyjiä -
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan dynamiikan muuttamisesta. Konseptimme ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen
Lidl Suomi Ky - 2019-08-20 - unspecified
Myyntipäällikkö -
Liity joukkoomme ja tule suunnittelemaan teollisuuden uudistuvia ratkaisuja ja asiakkaillemme alan uusinta uutta. Meitä rautaisia kone- ja tehdastekniikan asiantuntijoita sekä loistavia sähkö-, instrumentointi- ja automaatiosuunnittelun ammattilaisia on Suomessa jo lähes 250.
Rejlers Finland Oy - 2018-08-08 - unspecified
Perheterapeutti -
Hyvinvointipalvelut Arjessa tuottaa asiakkaan kotiin ja arkiympäristöön toteutettavaa ja vietävää kuntouttavaa työtä, jotka tukevat kokonaisvaltaisesti asiakkaiden arkea ja hyvinvointia.Haemme Pohjois-Pohjanmaalle Ouluun PERHETERAPEUTTIA osa-aikaiseen työsuhteeseenAuttamisen kulttuuri on meille
Hyvinvointipalvelut Arjessa Oy - 2019-04-10 - unspecified
Putkiasentaja -
PutkiasentajaAsiakkaan eri työmaille kova tarve osaaville putkimiehille! Vastaat LV-asennus- ja huoltotöistä sopimusasiakaskohteissamme.Edellytämme sinulta tehtävään soveltuvaa LVI-teknistä koulutusta (esim. LV- tai LVI-asentajan tutkinto) sekä muutaman vuoden kokemusta vastaavista tehtävistä.
Bolt.Works Oy - 2019-03-06 - unspecified
RAKENNUSSIIVOJA, KESÄTYÖ, Tampere -
Etsimme RAKENNUSSIIVOOJIA kesätöihin Tampereelle sekä Pirkanmaan alueelle. Työtehtäviä ovat rakennusten siivous, suojaus ja yleisen siisteyden ylläpitäminen. Töitä on tarjolla KOKO KESÄKSI ja työt alkavat sopimuksen mukaan kevään aikana.Työntekijöiltä odotamme:- intoa tehdä töitä
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj - 2019-02-26 - unspecified
Sosiaaliohjaaja -
unspecified
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2018-08-07 - unspecified
Työntekijäksi pientavarakeräilyyn -
Haluatko päästä työskentelemään moderniin logistiikkakeskukseen? Pidätkö liikunnallisesta työstä?Haemme Keravan alueelle varastotyöntekijöitä valo-ohjattuun keräilyyn asiakkaamme moderniin logistiikkakeskukseen. Töitä on aluksi tarjolla syyskuun 2019 loppuun asti, mutta myös pidempiaikainen
Barona Oy - 2019-04-12 - unspecified
työpajakurssien ohjaaja -
Hyria säätiö sr edistää työllistymistä ja ehkäisee syrjäytymistä. Palveluitamme ovat etsivä nuorisotyö, työpajatoiminta, Ohjaamo-toiminta, kuntouttava työtoiminta ja työhönvalmennus. Meillä on erilaisia valmennusympäristöjä
Hyria säätiö sr - 2018-09-26 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-13 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-28 - unspecified
Viherrakennustyöntekijä -
VM Suomalainen Oy on vuonna 1980 perustettu vakavarainen infrarakennusliike. Kaudella 2018 meillä oli noin 45 työntekijää ja liikevaihto noin 25 miljoonaa euroa.Haemme palvelukseemme viherrakennuskohteisiimme ahkeria ja yhteistyökykyisiä viherrakentajia!Hakemuksen käsittelemme luottamuksellisesti.B-kortti
VM Suomalainen Oy - 2019-03-08 - unspecified
Visual Merchandiser for Mohito -
Finally, the long-waited brands will be available in Finland! RESERVED, CROPP, HOUSE, MOHITO and SiNSAY will open fascinating stores in Mall of Tripla in October.Therefore, we are now enthusiastically looking for a creative and modernVISUAL MERCHANDISER for MOHITO.Do you have passion for fashion and
Barona Oy - 2019-05-09 - unspecified
Vuoropäällikkö, Kotipizza Palosaaren tori -
Oletko toimelias tyyppi, joka nauttii monipuolisista haasteista, eikä pelkää tarttua tuumasta toimeen? Haluatko päästä aidosti vaikuttamaan omalla toiminnallasi asiakkaan palvelukokemukseen?Mikäli vastasit johonkin näistä kyllä, saatat olla etsimämme henkilö, sillä etsimme nyt ravintolaamme
Asante Oy - 2019-08-24 - unspecified