Job Sairaanhoitaja Helsinki-Uusimaa Käpyrinne ry - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme 30 ikäihmisen kodinomaiseen palvelutaloon sairaanhoitaja koulutuksen saanutta tiimivastaavaa. Odotamme, että tiimivastaavamme on motivoitunut kehittämään sekä hoitotyötä, että moniammattilisen ja monikulttuurisen 20 jäsenisen tiimin yhteistoimintaa niin, että ikääntyneet asiakkaamme tulevat kohdatuiksi yksilöinä ja saavat korkeatasoista hoivaa ja huolenpitoa sallivassa yhteisössä. Tiimivastaavan tulee osallistua asiakastyöhön sairaanhoitajan tehtävissä, mutta hän ei ole tiimin ainoa sairaanhoitaja. Edellytämme koulutusta tai kokemusta myös haastavasti käyttäytyvien ikäihmisten hoitamisesta. Arvostamme johtamisen koulutusta , RAI asiantuntijuutta, sekä aikaisempaa vastaavaa työkokemusta sisältäen työvuorosuunnittelun, sekä näkemystä ja halua olla mukana kehittämässä yhdessä tiimin ja johdon kanssa hyvän ikääntymisen mahdollistavaa vanhuspalvelua. Tarjoamme paikan perinteikkään yleishyödyllisen Käpyrinne ry:n työyhteisessä, muiden tiimivastaavien ja johdon (toiminnanjohtaja, palvelujohtajat) tuen työhön, lakisääteistä laajemman työterveyshuollon, ravintoedun ja kulttuuri/virikeseteleitä. Tehtävä tarjoaa kehittyvässä organisaatiossa ja rakentuvassa tiimissä mahdollisuuksia luoda uusia toimintamalleja ja uudenlaista tapaa organisoida henkilökunnan arjen työtä niin, että asiakkaiden hyvä elämä toteutuu ja työntekijät voivat kokea iloa ja onnistumista työssään.
Työnantajan nimi: Käpyrinne ry
Työnantajan osoite: Humalistonkatu 4, 00250 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakashankkija / remonttimyyjä -
Myyntiedustajat
Haemme yritykseemme reippaita ja innokkaita asiakashankkijoita. Työssä on mahdollisuus kehittyä ja edetä myös osaksi myyntitiimiämme. Työ soveltuu hyvin esim. opiskelijoille iltatyöksi. Soita ja kysy lisää
Veljekset Nuutinen Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Avohoidon erikoislääkäri -
Erikoislääkärit
Sosiaali- ja terveysvirasto, Lännen psykiatria- ja päihdekeskus Tehtävän kuvaus: Haemme maahanmuuttajataustaisten potilaiden hoidosta kiinnostunutta psykiatrian erikoislääkäriä Helsingin kaupungin moniammatilliseen
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Bitumieristäjä -
Eristäjät
Etsimme 3 ammattitaitoista bitumieristäjää. Työ käsittää lähinnä bitumikattojen asennustyötä pääasiassa hitsaten. Työ saattaa sisältää myös kattojen purkutyötä.
Tammerbitumi Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Eläintenhoitaja -
Liha- ja lypsykarjan kasvattajat sekä muiden kotieläinten kasvattajat
Korkeasaaren eläintarha, Korkeasaaren eläintarha Korkeasaaren eläintarha on maamme tunnetuimpia matkailukohteita, jonka tehtävänä on osallistuminen lajien suojeluun ja ympäristökasvatukseen.
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Erikoistavarakaupan myyjä -
Myyjät
HenkilöstöPartneri Vertico on palvelualan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut yritys. Haemme nyt MYYJÄÄ laadukkaaseen laukkukauppaan BELIZIAAN. Myymälät sijaitsevat Itäkeskuksessa, Sellossa
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa
Erityislastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Olemme yli 100 vuotta myynnissä olleen kodin monitoimilaitteen maahantuojia Vantaalla, joka ylensi jälleenmyyjänsä maahantuojaksi Kirkkonummelle. Rekrytoimme nyt kasvavaan tiimiimme urallaan eteenpäin pyrkiviä esimiesharjoittelijoita.
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Farmaseutti -
Farmaseutit
Yliopiston Apteekki on yksi Suomen parhaista asiakaspalveluyrityksistä, jossa työskentelee noin tuhat asiantuntijaa. Autamme asiakkaita onnistumaan lääkehoidossaan sekä edistämme heidän terveyttään ja hyvinvointiaan.
Yliopiston Apteekki - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) on perustettu vuonna 1938. Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on lisätä vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä. HIY:n arvoja
Helsingin Invalidien Yhdistys r.y. - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Hyllyttäjätiimin esimies -
Myyjät
Humanlink Finland Oy on yksi alansa innovatiivisimmistä yrityksistä palvelujen kehittämiseen liittyvissä tehtävissä. Panostamme kansainväliseen osaamiseen tarjoten henkilöstöä tarpeen mukaan ja toimimme
Humanlink Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Hyvinvointiterapeutti -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
ETSITÄÄN TAIDOKKAITA TEKIJÖITÄ & HYVIÄ TYYPPEJÄ VAUHDILLA KASVAVAAN KAUNEUS- JA HYVINVOINTIHOITOLAAN HELSINKIIN Haemme Helsingin keskustassa sijaitsevaan 2014 avattuun tyylikkääseen kauneus- ja hyvinvointihoitolaan
Looks Deluxe Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Imuauton kuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Etsimme asiakasyrityksellemme suurtehoimuauton kuljettajaa. Työssäsi toimit ajoneuvonkuljettajana ja hoidat laitteiston avulla tapahtuvat puhdistustyöt työmailla. Edellytämme sinulta Kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyttä,
StaffPoint Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Kassamyyjä -
Myyjät
Etsimme kassamyyjiä Keravan Prismaan. Henkilöstöpartneri on erityisesti kaupan alan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Arvostamme kokemusta asiakaspalvelu- tai kassatyöskentelystä.
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kirjanpitäjä / Accountant -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Poolia Suomi Oy is looking for an Accountant to work at our client company located in Espoo Karaportti with excellent public connections. Preferable starting date would be during April 2016 and the assignment will last till end of year 2016. Job description
Poolia Suomi Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Hangon Makaronitehdas avasi ovensa Hangossa vanhaan makasiinirakennukseen kesällä 2010. Vuosia on kulunut, reseptiikkaa on hiottu ja ravintolakonseptia rakennettu huolella. Makaronitehdas, työväenluokan pastapaikka, on nyt valmis!
Hangon Makaronitehdas Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme reipasta asiakaspalveluhenkistä henkilökuntaa Hartwall Areenalle, Espoon Metro Areenalle, sekä muihinkin vauhdikkaisiin tapahtumiin. Monipuoliselle lahjakkuudelle ja työintoiselle on luvassa työvuoroja keittiö sekä
Premier Services OY - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kotipalvelumyyjä/feissari (Asiakashankkija) -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt nopeasti kasvavaan nuorekkaaseen ja innostuneeseen joukkoomme kolmea ahkeraa ja positiivista asiakashankkijaa. Toimistomme sijaitsee Tikkurilan keskustassa hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Kysymyksiinne vastaa Myyntijohtaja
FINELLO SUOMI OY - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Maalari -
Rakennusmaalarit ym.
Haemme sisämaalareita pääkaupunkiseudulla sijaitseviin uudiskohteisiin. Kohteet ovat pääasiassa asuntotuotantoa. Tarjoamme: - hyvän palkan ammattitaitosi mukaan - mahdollisuuden pitkäkestoiseen työhön - vakavaraisen
Maximus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Marketing Technology Specialist -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Would you like to have the opportunity to work with future marketing technologies? Are you keen on creating ultimate customer experiences? How about working for a company that exists for a good cause? Mobile Operations and Site Experts Unit in Helsinki
Barona IT Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Monipalvelutyöntekijä -
Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Haemme nyt ammattitaitoista ja asiakaspalveluhenkistä aula- ja postituspalvelutyöntekijää tiimiimme Vantaalle. Tehtävässä huolehdit mm. vieraiden vastaanottamisesta ja vierailijakorteista, puhelimeen vastaamisesta, postipalveluista,
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Saneeraus-Palvelu Ovilla Oy on nuorekas, nopeasti kasvava kaluste-ja saneerausalan yritys. Palvelukonseptimme sisältää kaikki kodinkiintokalusteet, säilytysratkaisut sekä sisustus-väliovet.Teemme myös sisutusremontointia.
Saneeraus-Palvelu Ovilla Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Sähkötestausinsinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme sähköinsinööriä Järvenpään toimistolle komponenttien magneettikentän testaukseen. Olet koulutukseltasi sähkövoimatekniikan insinööri/DI ja täytät seuraavat vaatimukset:
Comatec Group - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Senior SW Engineer -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Are you passionate about making the best camera related innovations in the world? Do you want to build applications that will help you and others to capture great moments as they happen around us in high quality and full of emotion? If you are a SW developer
Microsoft - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Service Desk Agent -
Käytön tukihenkilöt
ManpowerGroup Solutions Oy on ManpowerGroupin palvelutuotantoon erikoistunut yksikkö, jonka tarkoituksena on kehittää ja tuottaa räätälöityjä palveluratkaisuja. ManpowerGroup Solutionsin ydinliiketoimintaa ovat
ManpowerGroup Solutions Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Startup-minded Lead Mobile Developer -
Sovellusohjelmoijat
Do you have experience in building mobile applications from scratch? Are you a passionate software developer who truly works with a 110% attitude? And most importantly: Do you have what it takes to play a key role on an extremely potential startup's
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Suurtehoimuauton kuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme asiakkaallemme BE- tai C-ajokortin omaavaa kiinteistöhuollon työntekijää suurtehoimurointitehtäviin pääkaupunkiseudun alueelle. Kuljettajan ammattipätevyys vaaditaan. Toimit asiakkaamme työkohteessa
Suomen Henkilöstötalo - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Varhaisiän musiikinopetuksen tuntiopettaja -
Muut musiikin opettajat
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2200 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön
Järvenpään kaupunki - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa