Job Sandwich Artist Pohjois-Pohjanmaa Subcom Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sandwich Artist

Työnkuvaus:
Etsimme joukkoomme reippaita ja iloisia työntekijöitä syyskuussa Oulun Yliopistolle avattavaan Subway- ravintolaan. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja mukaansatempaavan työympäristön. Monipuolisiin työtehtäviin kuuluvat mm. asiakaspalvelu, puhtaanapito, leivän ja ruoan valmistus SUBWAY® -konseptin mukaan, myynnin seuranta sekä muut ravintolan yleiset työtehtävät. Toivomme hakijan olevan iloinen ja oma-aloitteinen joukkuepelaaja. Omaat hyvät sosiaaliset taidot eikä hymysi hyydy kiireenkään keskellä. Osaat toimia suunnitelmallisesti ja tehokkaasti. Uusien ihmisten kohtaaminen ja reipas asiakaspalvelu tuntuvat sinusta luontevalta. Olet myös joustava työaikojen suhteen. Toimit osana energistä porukkaamme, jonka päätarkoituksena on tuottaa asiakkaillemme paras mahdollinen kokemus. Työssä maistuu subi-leipien lisäks reipas tekemisen meininki! Kokemus ravintola- tai asiakaspalvelualalta on ehdottomasti etu, mutta ei vaatimus. Ennen kaikkea haemme oikealla asenteella varustettuja tekijöitä. Koulutamme sinut työtehtäviin. Työ sopii esimerkiksi lisätyöksi osa-aikaiselle opiskelijalle. Työvuorojn pääpaino on kuitenkin päiväaikaan. Laita rohkeasti hakemusta, jos kiinnostuit!

Työnantajan nimi: Subcom Oy

Työnantajan osoite: 90014 OULUN YLIOPISTO

Työn lyhyt kuvaus: Pikaruokatyöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme ammattitaitoista täysperävaunuyhdistelmän kuljettajaa, b-linkki ja vasikkayhdistelmille. Kuljettajalla tulee olla voimassaoleva digipiirturi-kortti. ADR-kappaletavaralupa on myös eduksi. Ajoalueena koko Suomi. Kuljettajaa haetaan
Kuljetus Pekka Hyrkäs Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiakasneuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Kuulumme vahvasti kehittyvän Alma Media Oyj -konsernin Alma Talent -liiketoimintayksikköön. Alma Talent on monipuolinen mediaperhe,
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Hallintojohtaja -

Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan kirjon erilaisia tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluja. Talenomilla on omaa ohjelmistokehitystä, ja se
Talenom Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Huoltoasentaja -

Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Asiakkaamme on Oulun seudulla toimiva kansainvälinen elektroniikka-alan yritys. Haemme nyt heille huoltoasentajaa kone- ja laitehuollon osastolle. Tehtäviisi kuuluu Asettelukoneiden huolto, ylläpito ja korjaus. Muiden tuotannon laitteiden
Adecco Finland Oy, Oulu - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Ilmastointiasentaja -

Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Itä-Suomi Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Insinöörin toimi, lääkintätekniikka -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
Lääkintätekniikka huolehtii lääkintälaitteiden ja muiden irtainten sairaalalaitteiden kunnossapidosta, niiden käytöstä sekä teknisestä asiantuntijapalvelusta hankinnoissa. Lääkintätekniikka
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Jäätelönmyyjä (Auto) -

Myyjät
Suomen Lähijätski Oy on Suomalaisen JÄTSKIAUTO tuotemerkin alla toimiva yritys. Myymme ja toimitamme korkealaatuista jäätelöä perhepakkauksissa hyvän asiakaspalvelun kera suoraan lähelle kotiovea. Liiketoimintamme
Suomen Lähijätski Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme yhteistyökumppaneillemme Oulun talousalueelle ammattitaitoisia kaivinkoneenkuljettajaa. Tällä hetkellä etsimme kolmea kaivinkonekuskia erilaisiin työtehtäviin. Sinulla on kokemusta tela-alustaisen kaivinkoneen käytöstä
Sihti Oulu Oy - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme asiakaskohteeseemme Ppshp:n ravintokeskukseen ammattitaitoisia, työntekoon motivoituneita, alan tutkinnon omaavia keittiötyöntekijöitä. Kohteessa tehdään töitä kahdessa
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Oulun eteläpuolella sijaitsevaan liikenneasemaravintolaan KOKKIA Työtehtäviisi kuuluu à la carte- ja lounasruokien valmistus. Toivomme, että hakijalla on ravintola-alan koulutus ja kokemusta alalta. Luonteeltasi olet
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme tiimiimme täydennystä! Odotamme sinulta reipasta otetta ja asennetta, asiakaspalveluhenkisyyttä, paineensietokykyä ja oma-aloitteisuutta. Työtehtäviin kuuluvat pizzerian päivittäiset toimet: mm. pizzan valmistus,
AJ Ravintolat Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Ärsyttääkö herätyskellon ääni aamuisin? Haluatko herättyäsi juoda aamukahvit rauhassa ilman kiirettä? Onko työmatkasi liian pitkä ja aikaa vievä? ja onko sinulla mahdollisuus työskennellä
A-Cuter Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat

JOVI CARE OY - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Lähihoitajia ja sairaanhoitajaia -

Lähihoitajat
ODL on säätiöpohjainen sote-alan pohjoissuomalainen toimija, joka tunnetaan asiatuntevasta henkilökunnasta ja huippulaatuisesta palvelusta. ODL tuottaa palveluja, jotka kuntouttavat ja edistävät terveyttä, tarjoavat
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Kiiminkijoen koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Tehtävään kuuluu alkuopetus ja käsityön vastuuopettajuus. Kelpoisuusehdot määräytyvät
Oulun kaupunki - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme maanrakennustyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen Ouluun. Työtehtäviin kuuluu mm. rummun asennusta, sähköratapylväiden perustuksien tekoa ja turva/raja-aidan asennus.Työt kestävät
Nordic JobCentre Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Mittamies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme yrittäjäpohjaista MITTAMIESTÄ Pohjois-Pohjanmaan alueelle. Elega Oy on valtakunnallinen keittiön ovenvaihtoihin erikoistunut yritys, alan markkinajohtaja. Työllistämme Suomessa ja Ruotsissa noin 150 henkilöä.
Elega Oy - 2016-03-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntisihteeri -

Yleissihteerit
Tehtäviisi ja vastuualueisiin kuuluvat: Osto- ja myyntireskontran hoitaminen Tuotetietojen päivittäminen järjestelmään sekä tietojen ylläpitäminen Sisäkaupan tilastoinnin hoitaminen Tilausten käsittely
Oy Audioimport Group Kinnunen AB - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Ontelolaatta/Betonituotetyöntekijä, teollisuus -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Peruskoulun (7-9) ja lukion liikunnan lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme peruskoulun (7-9) ja lukion liikunnan lehtoria määräaikaisesti 9.8.2016 - 3.6.2017 Valtarin koululle ja Iin lukiolle velvollisuudella opettaa tyttöjen liikuntaa. Valtarin koululla on lv. 2016-2017 360 oppilasta ja Iin lukiossa
Iin kunta - 2016-03-04 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖÄ Torikeskuksen Subway® - ravintolaan. Ravintolapäällikkö vastaa ravintolan tuloksesta ja myynnin kehityksestä, henkilökunnan johtamisesta ja ohjauksesta, tuotteiden valmistuksesta,
Subcom Oy - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa

Remonttimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Oulun julkisivusaneeraus Oy on kodin remontteihin erikoistunut yritys. Teemme kaiken tyyppisiä remontteja kodin sisä- ja ulkopuolella Avaimet käteen -periaatteella Oulun ja Meri-Lapin alueella. Toimintamme kasvaessa ja kehittyessä
Oulun Julkisivusaneeraus Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme joukkoomme lisää alan parhaita ammattilaisia. Vianor hakee Kalajoen toimipaikkaan vakituiseen työsuhteeseen Asentajaa Asentaja toimii monipuolisesti eri rengasryhmien (henkilöauto, kuorma-auto, raskas kalusto) asennustehtävissä.
Vianor Oy - 2016-04-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Oulunkaaren kuntayhtymä/ Pudasjärven vanhuspalvelut/Sairaanhoitajan toimi Haku päättyy 1.5.2016 klo 16. Oulunkaaren kuntayhtymä, Pudasjärven vanhuspalvelut hakee kotihoitoon sairaanhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan toimeen.
Oulunkaaren kuntayhtymä - 2016-04-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuotantotyöntekijä suojaus- ja kokoonpanotehtäviin -

Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Etsimme asiakasyrityksellemme Sieviin hyvän asenteen omaavia tuotantotyöntekijöitä maalaamoon. Työ tapahtuu tehdasympäristössä, ja kestää vähintään heinäkuun loppuun. Työtehtävät
Nordic JobCentre Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-05-16 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa

Vastaava kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-03-08 - Pohjois-Pohjanmaa

Yritysneuvottelija -

Myyntiedustajat
Etsimme suoraan työsuhteeseen asiakkaallemme Oulun keskustaan YRITYSNEUVOTTELIJOITA. Asiakkaamme on vakavarainen ja pitkään alalla toiminut yhteyspalvelualan huippuosaaja, jolla on omat laadukkaat- ja kilpailukykyiset tuotteet. Asiakkaamme
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 0.67028093338013 sekuntia