Job Sivistysjohtaja Helsinki-Uusimaa Porvoon kaupunki/Borgå stad - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Porvoon kaupunki tarjoaa haastavia ja mielenkiintoisia johtotehtäviä laajalla metropolialueella vahvasti kasvavassa, noin 50 000 asukkaan kaupungissa. Haemme SIVISTYSJOHTAJAA Sivistystoimen tehtäväalueita ovat sivistystoimen johdon lisäksi suomenkieliset koulutuspalvelut, ruotsinkieliset koulutuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Toimialalla on noin 1700 viranhaltijaa ja työntekijää. Sivistysjohtaja toimii esittelijänä sivistyslautakunnassa ja sen jaostoissa. Sivistysjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan tuntemus, hyvä johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon. Virassa vaaditaan hyvää suomen ja ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Odotamme myös aktiivista kehittämisotetta ja hyviä yhteistyötaitoja. Virka täytetään seitsemän vuoden määräajaksi. Sivistysjohtajan kanssa solmitaan johtajasopimus. Ennen viran vastaanottamista on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Koeaika on kuusi kuukautta. Kaupunginhallitukselle osoitetut hakemukset palkkatoiveineen lähetetään Porvoon kaupungin kirjaamoon osoitteeseen Porvoon kaupunki, Kompassi, PL 23, 06101 Porvoo (käyntiosoite Rihkamatori B, 06100 Porvoo), kuoreen merkintä 'sivistysjohtaja'. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään 3.6.2016 klo 15.00.
Työnantajan nimi: Porvoon kaupunki/Borgå stad
Työnantajan osoite: 06100 PORVOO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Opetusalan johtajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Alepa-myyjä -
Myyjät
Alepa on pääkaupunkiseudun johtava lähikauppaketju S-ryhmän suurimmassa alueosuuskaupassa, HOK-Elannossa. Alepa-myymälöitä on noin 90 ja henkilökuntaa yli 1000. Etsimme kokeneita kaupan alan tähtiä Alepan
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Automyyjä -
Myyjät
Tunnetko jo Kamuxin? Olemme suomalainen vaihtoautokauppaan erikoistunut yritys. Ostamme ja myymme käytettyjä autoja Suomessa 34 toimipisteessä. Toimimme myös Ruotsissa yhdeksällä paikkakunnalla ja avasimme ensimmäisen
Kamux Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Elektroniikkainsinööri -
Elektroniikan erityisasiantuntijat
We are looking for a quality oriented Senior Test Development Engineer HELVAR is an international lighting technology company specialising in energy efficient components and solutions for lighting and lighting control systems. Do you have deep interest
Helvar Oy Ab - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Erikoislääkäri -
Erikoislääkärit
Erikoislääkärin tehtävä HYKS Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito (ATeK) Kipuklinikalla sisältäen poliklinikka- ja konsultointityötä osana Kipuklinikan moniammatillista tiimiä. Tehtävään kuuluu
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Hiidenkiven peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Olemme kasvussa oleva maahantuontiyritys, joka on juuri avannut uuden toimistonsa Kirkkonummelle. Kuulumme yli 100 vuotta markkinoilla olleen amerikkalaiseen jättikonserniin, jonka tavoitteena on nyt laajentaa tiimiinsä. Meillä on nyt haussa
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
graafikko -
Kuvataiteilijat
Haetaan start-up-yritykseen kesätyöntekijää/harjoittelijaa, mahdollista työskennellä myös opiskelun ohessa. Pääset luomaan yleisilmettä web-sivuille, ohjelmistomme ja toteuttamaan erilaisia videoita. Tukea
ProdLib Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 27-vuotias vaikeasti cp-vammainen nuori nainen ja haen itselleni naispuolista avustajaa. Olen erittäin huumorintajuinen ja työ on hyvin monipuolista. Työtehtäviin kuuluu päivittäisissä toiminnoissa avustaminen kotona
Viitanen Katja A. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Isännöitsijä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien sekä HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Kielten opettaja -
Muut kieltenopettajat
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Tuusulan kunta hakee: Hyökkälän kouluun kielten opettajan hoitovapaasijaista
Tuusulan kunta - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Royal Ravintoloihin ravintola-alan ammattilaisia kesäkaudeksi. Royal Ravintolat tarjoavat monipuolisia työtehtäviä kokemuksesi mukaan. Olit sitten juuri uraasi aloitteleva kokki tai jo pidempää uraa
StaffPoint Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Kosmetologi tai jalkahoitaja -
Kosmetologit ym.
Salon Inkeri Harri /Sailon Hair Piyarina Pirskanen - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa
Liikenne-esimies -
Kuljetuksen toimistotyöntekijät
Haemme nyt ammattitaitoisen joukkomme vahvistukseksi liikenne-esimiehiä pääkaupunkiseudun liikennöinnin pariin Espooseen ja Helsinkiin. Liikenne-esimiehenä toimit linja-autonkuljettajien lähiesimiehenä sekä liikenteen
Oy Pohjolan Kaupunkiliikenne Ab - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Vantaan Salamat ry hakee ohjaajia toimimaan 4-5 - vuotiaiden ja 6-7 - vuotiaiden yleisurheiluryhmään. Ryhmiin tarvitaan ohjaajia, jotka haluavat ja pystyvät toimimaan vastuuohjaajina ryhmissä. Ryhmät harjoittelevat maanantaisin
Vantaan Salamat ry - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Musiikin päätoiminen tuntiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Simonkylän koulu hakee ammattitaitoiseen ja mukavaan joukkoonsa musiikin päätoimista tuntiopettajaa. Simonkylän koulu on noin 660 oppilaan koulu, jossa toimivat luokka-asteet 5 - 9. Simonkylän koulussa
Vantaan kaupunki - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Muuttomies -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Martela-konserni kuuluu alansa johtaviin yrityksiin Pohjoismaissa. Halu tarjota asiakkaille parhaita työympäristöjä on ohjannut toimintaamme jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Ergonomisten ja innovatiivisten kalusteratkaisujen
Opteam Vantaa Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyntiedustajat
Yrityksemme laajentaa ja etsimme nyt uusia myyjiä mukaan tiimiimme. Toivomme työntekijöiden olevan oma-aloitteisia, positiivisia ja innokkaita tekemään töitä. Lisäksi suomenkieli tulee hallita hyvin. Tarjoamme sinulle
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Osastonsihteeri -
Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
HUS-Kuvantaminen liikelaitos on Suomen johtava lääketieteellisen kuvantamisen, fysiologisten ja neurofysiologisten tutkimusten, niihin liittyvien toimenpiteiden ja asiantuntijapalvelujen sekä lääkintäteknisten asiantuntijapalvelujen
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Putkiasentaja -
Putkiasentajat
Bigs Oy on vuonna 2010 perustettu, nopeasti kasvava rakennusyhtiö. Haemme putkiasentajia urakkatyöhön linjasaneerauskohteisiin pääkaupunkiseudulle. Arvostamme kokemusta samankaltaisista tehtävistä, sekä oma-aloitteisuutta
Bigs Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan palveluvastaava -
Avustavat keittiötyöntekijät
Perinteiselle liikennepaikalle Rannikkotielle (tie 51) on avattu täysin uusi moderni, kompakti liikennemyymälä. Uusi Lähi ABC! Siuntion Pickalassa on ensimmäinen uuden liikeidean mukainen ABC-asema. Uudistuksen myötä
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Haemme asiakkaallemme hyvän ammattitaidon omaavia sähköasentajia vaativaan sairaalakohteeseen Helsingin Meilahteen. Työtehtävinä maadoitusten asennusta, leikkaussalien muutostyöt, valaistuksen uusiminen sekä johdotus.
Maximus Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Service Supervisor, Starfood Finland Oy -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
HUOMIO UUSIA HAASTEITA KAIPAAVA ESIMIES! Omaatko erinomaiset sosiaaliset taidot ja hyvän tilannetajun? Osaatko ratkaista ongelman kuin ongelman ja osaat nähdä pienistä asioista koostuvan kokonaisuuden? Oletko kuin kotonasi hektisessä
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Software Graphics Engineer / OpenGL -
Ohjelmistokehittäjät
Symbio helps companies to create great technology products. We believe in innovation co-creation and apply our expertise in software engineering. Headquartered in Silicon Valley and having our engineers located across Finland, Sweden, Norway, China, Taiwan
Symbio Finland Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Aikuissosiaalityö on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja moniammatillista työskentelyä. Espoon kaupunki on
Espoon kaupunki - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Sprinkleri -projektipäällikkö -
Rakennusalantyönjohtajat
Haemme talotekniikan osaajia kasvavaan talotekniikan palvelu- ja urakointiliiketoimintaamme. Jos tunnet vahvuudeksesi asiakaslähtöisen toimintatavan ja olet talotekniikan ammattilainen omalla alallasi, niin saatat olla etsimämme henkilö.
Bravida Finland Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Tulkki (kurdi (kurmandzi)) -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Tulkkaus- ja käännöskeskus Professional Oy tuottaa ammatillisia ja luotettavia tulkkaus- ja käännöspalveluja monella eri kielellä. Haetaan kurdin (kurmandzi) kielen tulkkia. Edellytämme erinomaista suomen ja kurdin
Tulkkaus- ja käännöskeskus Professional Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Työterveyspsykologi -
Psykologit
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Välinehuoltaja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme asiakaspalveluhenkistä, oma-aloitteista myönteisesti asennoituvaa ja joustavasta ryhmätyöstä pitävää ammattilaista sairaalan välinehuoltotehtäviin. Tehtäviin kuuluu potilaan tutkimuksessa ja
HUS - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Yöportieeri -
Hotellin vastaanottovirkailijat
Yöportieeri Cumulus Meilahti Helsinki Cumulus Meilahti on Cumulus-ketjun uusi lippulaiva, joka tarjoaa viihtyisää majoitusta hyvien kulkuyhteyksien varrella Meilahdessa, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Hotellissa on 11 kerrosta,
Restel Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa