Job Sosiaalialan ohjaaja Etelä-Pohjanmaa Familar Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaalialan ohjaaja

Työnkuvaus:
Ohjaaja (sosiaaliala), Familar Oy, Lastensuojelun yksikkö Kaarisilta Lapua Familar Oy tuottaa ennalta ehkäiseviä perhepalveluita, lastensuojelun avopalveluita ja lastensuojelun sijaishuollon palveluita sekä jälkihuoltoa. Asiakkainamme on yli 100 kuntaa, 35 toimipistettä ja työllistämme yli 600 työntekijää valtakunnallisesti. Tavoitteenamme on tarjota parasta mahdollista palvelua palveluidemme piirissä oleville lapsille ja perheille sekä kunnille ja kuntayhtymille. Kaarisillan yksikkö tekee yhteistyötä useiden kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Kaarisilta on valittu kuntien sijaishuoltopalveluita sekä lastensuojelun avopalveluita koskevissa kilpailutuksissa sopimuskumppaniksi mm. Seinäjoen kaupungin kanssa. Haemme ohjaajaa toistaiseksi olevaan työsuhteeseen, kaksivuorotyöhön. Haluamme vahvistaa tiimiämme lastensuojelun avopalveluiden ammattilaisella, joilta löytyy asennetta, tahtoa, ja nöyryyttä työskennellä sekä kehittää Kaarisillan toimintaa yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Kelpoisuusehtona on sosiaalialan AMK-/opistotasoinen tutkinto. Monipuolinen työtehtävä koostuu asiakkaiden perheiden kanssa työskentelystä, työskentelystä Kaarisillan avopalvelutiimissä sekä tarvittaessa ohjaajana. Arvostamme vaativiin kasvatustehtäviin soveltuvaa koulutusta ja/tai aiempaa kokemusta lastensuojelutyön avopalveluista. Sijaishuollon kokemus voidaan katsoa eduksi. Tehtävä edellyttää ammattimaista ja oma-aloitteista työotetta, kykyä suunnitella ja vastata laadukkaasti omista asiakkuuksista, hyviä tiimityötaitoja, joustavuutta ja kykyä toimia yhteistyössä perheiden, muiden läheisten ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi työtehtävä edellyttää ajokorttia. Tarjoamme: näköalapaikan laadukkaiden lastensuojelupalveluiden toteuttajana ja kehittäjänä joustavan ja kannustavan toimintaympäristön ja vahvan tuen kilpailukykyisen palkan ja edut työpaikan, jossa arvostetaan työntekijöitä ja hyvin tehty työ huomioidaan säännöllisen työnohjauksen tiimin jossa on tekemisen meininki! Työ alkaa 1.9.2016 tai erikseen sovitusti. Valitun henkilön tulee ennen tehtävässä aloittamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Lisätietoja tehtävästä antaa palvelujohtaja, Lauri Jolula puh. 045 7732 4285 Hakemukset ja CV sähköisesti 21.8.2016 klo 20.00 mennessä sähköpostilla: lauri.jolula (at) familar.fi

Työnantajan nimi: Familar Oy

Työnantajan osoite: Vasunmäentie 198, 62100 LAPUA

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Alpon ja Annelin henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Alpo ja Anneli etsivät henkilökohtaista avustajaa 10-20h/kk.Pääsääntöisesti työtä iltaisin,joskus päivisin,tarpeen mukaan. Apua tarvitaan raskaammissa töissä mm. Lapioinnissa,kompostin tyhjennyksessä.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-19 - Etelä-Pohjanmaa

Asiakashankkija -

Myyntiedustajat
HALOO Seinäjoki ja tervetuloa töihin! Prime Sales on avannut alkuvuodesta 2016 uuden upean toimiston Seinäjoen keskustaan. Tule osaksi mahtavaa työyhteisöä. Palkkaamme nyt kokoaikaiseen työsuhteeseen 5 UUTTA TYÖKAVERIA
Prime Sales Oy - 2016-04-15 - Etelä-Pohjanmaa

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Vianor on rengasmyyntiin ja autojen huoltopalveluihin erikoistunut ketju, jonka liikevaihto vuonna 2015 oli n. 328 miljoonaa euroa. Ketjuumme kuuluu yli 1470 toimipistettä 26 maassa, mm. Pohjoismaissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Olemme
Vianor Oy, Hyllykallio - 2016-02-18 - Etelä-Pohjanmaa

Elektroniikan korjaaja -

Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Epec Oy on suomalainen teknologiayritys, joka on erikoistunut vaativissa ympäristöolosuhteissa toimivien työkoneiden sulautettuihin ohjausjärjestelmiin, ajoneuvo PC-laitteisiin sekä logistiikkajärjestelmiin. Epec toimii yhteistyössä
Epec Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa -50 syntyneelle miehelle 10h/vko. Työajat tarkentuvat myöhemmin (tällä hetkellä toiveena aamut) sekä huomioitava, että tuntimäärä voi muuttua suurempaan. Työtehtävinä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa -62 syntyneelle miestyönantajalle. Työaika 30 h / kk. Työtehtävinä asioinnissa avustaminen, kodinhoitotehtäviä ja ruokailussa avustamista. Lisäksi liikkumisessa, pukeutumisessa
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaisen avustajan sijaista pääsykokeisiin Jyväskylään 19.5 ja Tampereelle 24.5. naistyönantajalle. Tunnit tulevat päivän kulun mukaan. Jyväskylän pääsykokeeseen olisi lähtö
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-05-05 - Etelä-Pohjanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme ammattitaitoista ja itsenäiseen työskentelyyn pystyvää kaivinkoneenkuljettajaa. Työkohteet sijaitsee Seinäjoen seudulla. Hakijalta edellytämme aikaisempaa kokemusta kaivinkonekuljettajan töistä tai vaihtoehtoisesti
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-06-04 - Etelä-Pohjanmaa

Kattoasentaja / asennusryhmä -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme kattoasentajaa/ asennustyöryhmää
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-05-28 - Etelä-Pohjanmaa

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Onko fyysinen työ sinulle tuttua? Etsitkö työpaikkaa, jossa pääset näkemään heti oman työsi tuloksen? Tässä saattaa olla sinulle sopiva työpaikka! Etsimme asiakasyrityksellemme Seinäjoelle
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Kiinteistöhuoltomies -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Nammo Lapua Oy kuuluu pohjoismaiseen Nammo-konserniin ja yhtiöllä on tehtaat Lapualla, Vihtavuoressa ja Sastamalassa sekä toimistot Tampereella ja Vantaalla. Palveluksessa on n. 220 henkilöä, joista Lapuan tehtaalla n. 150. Lapuan
Nammo Lapua Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Kiinteistönvälittäjä/asuntomyyjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Huom! on kiinteistönvälityksen perinteikäs asiantuntija ja Suomen voimakkaim-min kasvava kiinteistönvälitysketju. Vuodesta 1969 alalla toiminut Huom! palasi uudistuneena markkinoille keväällä 2011 ja on osa Realia
SoffanPaikka Oy / Huom! - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

LÄHIHOITAJA -

Lähihoitajat
Lähihoitajan sijoituspaikka on perheessä, jossa on kehitysvammaisia lapsia. Perheessä työskentelee kaikkiaan neljä työntekijää eri vuoroissa. Tehtäviin kuuluu lasten päivittäinen hoitaminen ja siihen
Lapuan kaupunki - 2016-05-02 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Siltalan Etueuron Kesätyöntekijähaku Haemme KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Myymälöihimme Kauhajoelle, Kristiinankaupunkiin ja Kurikkaan. Olet reipas, oma-aloitteinen ja iloinen asiakaspalvelija. Kykenet itsenäiseen
Silepa Oy - 2016-03-03 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät

Remont Group oy - 2016-06-04 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-06-04 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
A-lehdet Oy tunnettu kustantaja ja mediatalo hakee MYYNTINEUVOTTELIJOITA Seinäjoelle. Lehtivalikoimamme KASVAA ja MUUTAMME uusiin tiloihin kesän alussa. Soitamme omille asiakkaillemme. Koulutuksemme myyntityöhön on jatkuvaa. Työstä
A-lehdet Oy - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa

Personal Trainer -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
PT BY FITNESS24SEVEN ON FITNESS24SEVENIN PT-ORGANISAATIO, joka tarjoaa laadukkaita Personal Training -palveluita alan parhaaseen hintaan. Tavoitteenamme on asiantuntemuksella ja omistautumisella auttaa ihmisiä saavuttamaan täydet voimavaransa.
PT by Fitness 24Seven Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Projektipäällikkö, BioHub-hanke -

Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
SeAMK Elintarvike ja maatalous hakee määräaikaiseen työsuhteeseen (100 %) BioHub -hankkeeseen Projektipäällikköä ajalle 1.8.2016 - 31.12.2018 Seinäjoen ammattikorkeakoulun
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Pt. tuntiopettaja, yhteiset tutkinnon osat, englan -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Koulutuskeskus Sedussa on haettavana Päätoiminen tuntiopettaja, yhteiset tutkinnon osat; englanti, ajalle 1.8.2016 - 31.7.2017, Kurikka (Dnro KY/137/2016) Hakijalta edellytetään asetuksen 986/1998 mukaista pätevyyttä, opettajako-kemusta,
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä - 2016-05-25 - Etelä-Pohjanmaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 5 uutta TYÖNTEKIJÄÄ toimistollemme SEINÄJOELLE! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-06-01 - Etelä-Pohjanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
AVA ProRent Oy on henkilöstövuokraukseen ja rekrytointipalveluihin erikoistunut yritys. Meille asiakkaan ja työntekijän kokonaisvaltainen palvelu on ykkösasia. Toiminnassamme korostuvat laatu, osaaminen, luotettavuus, joustavuus
AVA ProRent Oy, Seinäjoki - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Ryhmäperhepäivähoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Ilmajoen kunnassa on haettavana RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITAJAN TOIMI. Alkusijoituspaikkana Krannin ryhmis. Kelpoisuusehto on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoissa annetun lain (272/2005 8§) mukainen. Vahvana
Ilmajoen kunta - 2016-03-03 - Etelä-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat

Seinäjoen kaupunki , - 2016-05-15 - Etelä-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja, Kauhajoki -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palveluissa haettavana 9.2.2016 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset toimet SAIRAANHOITAJA, 2 vakinaista tointa 1.3.2016 alkaen
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Tekninen myyjä/suunnittelija(Junior) -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme hydrauliikka-alan asiakasläheiselle ja luotettavalle asiakasyrityksellemme Seinäjoen alueelle vastavalmistunutta sähkö/automaatio insinööriä. Toimit myyntipäällikön oikeana kätenä. Vastaat
Barona Oy, Vaasa - 2016-04-21 - Etelä-Pohjanmaa

Tuntiopettaja -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Koulutuskeskus Sedussa on haettavana Päätoiminen tuntiopettaja, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja; hoitotyö, ajalle 1.8.2016 - 31.7.2018, Lapua-Lappajärvi (Dnro KY/69/2016) Tehtävään kuuluvat sosiaali-
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä - 2016-03-23 - Etelä-Pohjanmaa

Tuotantotyöntekijöitä ikkuna- ja ovitehtaallemme -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Kotimainen Skaala on vuonna 1956 perustettu, Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva ikkunoiden ja ovien sekä terassi- ja parvekelasitusten valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut palvelu- ja ratkaisutoimittaja.
Skaala Production Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Vuorovastaava, ravintola -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme joukkoomme reipasta, luotettavaa ja asiakaspalveluhenkistä vuoropäällikkö, jolla on mahdollisuus edetä ravintolapäälliköksi jos motivaatio ja taito löytyy koeajan jälkeen. Työ on välillä
Helens Pietarsaari Oy - 2016-03-21 - Etelä-Pohjanmaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Innohouse Henkilöstöpalvelut on valtakunnallinen Suomessa toimiva henkilöstöalan osaamista tarjoava yritys. Haemme aikaisempaa kokemusta omaavaa YHDISTELMÄAJONEUVON KULJETTAJAA kappaletavaran runko-, nouto- ja jakelukuljetuksiin
Sublog Oy - 2016-06-01 - Etelä-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 1.1097540855408 sekuntia