Job Sosiaalialan ohjaaja Helsinki-Uusimaa Kalliolan Kannatusyhdistys ry - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kalliolan kannatusyhdistys ry. on osa Kalliolan Setlementtiä, joka on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö. Edellytämme hakijoilta arvoihimme sitoutumista. Pukkilan perheryhmäkotiin etsitään vakituisiin tehtäviin: Kaksi ohjaajaa Oletko kiinnostunut tekemään merkityksellistä työtä oleskeluluvan saaneiden lasten ja nuorten parissa? Perheryhmäkoti tarjoaa oleskeluluvan saaneille lapsille ja nuorille turvallisen ja kodinomaisen ympäristön. Perheryhmäkodissa on paikka 11 lapselle ja nuorelle. Toiminnassa korostuvat yhteisöllisyys, kotouttaminen, koulunkäynti sekä arjenhallinta. Ohjaajien tehtäviin kuuluu lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, säännölliseen ja mielekkääseen tekemiseen aktivoiminen ja osallistaminen. Ohjaajan työssä merkityksellistä on myös lasten ja nuorten tukeminen kotoutumisessa uuteen ympäristöön sekä yhteiskunnassa toimimisen valmiuksien kehittäminen. Edellytämme sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan perus- tai ammattikorkeakoulututkintoa. Toivomme kokemusta lastensuojelutyöstä, nuorisopsykiatriasta ja maahanmuuttajien kanssa työskentelystä. Arvostamme kielitaitoa esimerkiksi darin ja arabiankielissä sekä hyviä vuorovaikutus-, tiimi- ja verkostotyön taitoja. Työ on kolmivuorotyötä. Palkkaus on yksityisten sosiaalipalvelualojen TES:n mukainen G21 - G23. Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, työterveyspalvelut ja säännöllisen ryhmätyönohjauksen. Koulutamme henkilökuntaamme säännöllisesti työstä nousevien tarpeiden pohjalta. Käytössämme ovat myös kulttuurisetelit sekä muut Kalliolan henkilöstöedut. Työtehtävään valittavan on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504 / 2002) mukainen rikosrekisteriote.
Työnantajan nimi: Kalliolan Kannatusyhdistys ry
Työnantajan osoite: Hallitustie 3, 07560 PUKKILA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Hankintainsinööri -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme Espoossa toimivalle asiakasyrityksellemme HANKINTAISINÖÖRIÄ Tehtäviisi kuuluvat työmaiden hankintatehtävät (materiaalien hankinta), laatu-, turvallisuus yms. suunnitelmien laadinta sekä kustannusseuranta.
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtanen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja, etsitkö vakituista työpaikkaa? Nyt on hyviä työpaikkoja tarjolla Vantaalla henkilökohtaisella avustajalle! Medicum on valittu henkilökohtaisen avun sopimustoimittajaksi Vantaan kaupungille
Sairaanhoitopalvelu Medicum/ Oy Medicum Services Ab - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Inva- / tilataksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Tervetuloa osaksi hyvää työporukkaa ajamaan MB Vitoa (1+8 invavarusteltu). Inva-autolla tekee hyvän tilin mieluisalla tavalla. Kaikki mahdollisuudet tehdä paljon rahaa! Loppu on sinusta itsestäsi kiinni. Etsitään
Turunen Ossi Kalevi / Odecab - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Järjestyksenvalvoja -
Vartijat
Kallen Vahtarit - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
Kaupan moniosaaja -
Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy on yksinomaan päivittäistavarakaupan alalle erikoistunut vuokratyövoimaa välittävä yritys. Asiakkaisiimme kuuluvat kaikki maamme suurimmat päivittäistavarakaupan ketjut.
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Keittiömestari -
Keittiöpäälliköt
HYY Ravintolat Oy toimii opiskelija- ja henkilöstöravintoloitsijana 20 ravintolassa pääkaupunkiseudulla. Omistajiamme ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijat. Ravintolamme UniCafe-opiskelijaravintolat, Gaudeamus Kirja
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
A&S Ravintolat on Suomen johtava elämysravintolaperhe. Etsimme positiivisia ja rautaisen asenteen omaavia KOKKEJA osaksi mahtavaa perhettämme! Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia haasteita kehittyvässä ja palkitussa perheyrityksessä,
A&S Ravintolat - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kosmetologi -
Kosmetologit ym.
Beauty Style Studio Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Kotisiivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
SiPe oü - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Laboratorioalan ammattilaisia ja opiskelijoita -
Laboratoriohoitajat
BIOANALYYTIKKO, LABORATORIOHOITAJA TAI ALAN OPISKELIJA, LIITY AUTTAMISEN KETJUUN! Haemme bioanalyytikoita, laboratoriohoitajia tai alan opiskelijoita vuosilomasijaisiksi laboratoriopalveluihimme Helsingin Kivihakaan. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun
Suomen Punainen Risti, Veripalvelu - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lähihoitajan tehtävät hoivakodissa, 3-vuorotyö. Lähihoitaja vastaa omalta osaltaan hoivakodin asukkaiden hoitotyön suunnittelusta, kuntouttavan toimintatavan mukaisesta hoidon toteuttamisesta, arvioinnista ja asukaslähtöisestä
Keravan kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Laitosmies, Elementtiteollisuus -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Nurmijärvelle laitosmiestä elementtitehtaaseen. Tehtäviisi kuuluu elementtitehtaan koneiden ja kaluston huolto ja korjaus. Hakijoilta odotamme: - Aiempaa kokemusta
Innolink Staff Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Etsimme reipasta ja lapsirakasta hoitajaa 1-vuotiaalle Fridalle kotiimme Ullanlinnaan ajalle 1.9.2016-6/7.2017. Työtehtäviisi kuuluu tyttäremme hoiva ja huolenpito; leikki, ulkoilu, ruokailut sekä turvallisuudesta ja hygieniasta huolehtiminen.
Mäkeläinen Ulla - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Etsimme joukkoomme sitoutunutta lastentarhanopettajaa. Lastentarhanopettajan tehtävät sijoittuu tulevalla kaudella 3-5 vuotiaitten ryhmään. Nokkalanpuiston päiväkodissa on kolme ryhmää
Espoon kaupunki - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Lihanleikkaaja/pakkaaja -
Teurastajat, kalankäsittelijät ym.
Haemme oma-aloitteista ja motivoitunutta lihanleikkaajaa/pakkaajaa asiakasyritykseemme Hyvinkäälle! Työnkuvaan kuuluu lihan leikkaaminen ja pakkaaminen. Edellytämme sinulta hyvän fyysisen kunnon lisäksi hygieniapassia, salmonellatodistusta
SunUra Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Suomen KattoCenter Oy on kattoremontteihin keskittynyt yhtiö ja yksiköitämme on neljä ne sijaitsevat Vantaalla, Lahdessa, Kouvolassa sekä Lappeenrannassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Lahdessa. Vuonna 2015 liikevaihtomme
Suomen Kattocenter Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Onko OLUT lähellä sydäntäsi? Entä myyntityö? Etsimme myyntihenkilöä pääkaupunkiseudulle pienpanimo-oluiden myyntityöhön. Alcola Group OÜ, sivuliike Suomessa on virolaisen yrityksen edustusto
Alcola Group Oü, sivuliike Suomessa - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Päätoiminen tuntiopettaja (matematiikan opettaja) -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Koulutuspalvelut hakee päätoimista tuntiopettajaa (PT20) lukuvuodeksi 2016-2017 MATEMATIIKAN OPETTAJAKSI Rajamäen yläasteelle Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät
Nurmijärven kunta - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Perhetyöntekjiä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Tehostetun perhetyöntekijän työtehtävät lastensuojelussa. Perhetyöntekijän työ on lastensuojelun avohuollon sosiaalityötä tukevaa suunnitelmallista ja muutokseen pyrkivää
Vantaan kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Rengasasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Rengasmaailma Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Sähköinsinööri / Electrical Engineer -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Familings Oy produces and sells motorized baby mattresses that help babies fall asleep. We are now looking to advance the control methods of our mattress. A DC motor control needs to be develop within following 2-4 months. In short, we want to have smart
Familings Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
SENIOR FINANCIAL ANALYST -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Etsimme asiakkaallemme menestyksekkääseen joukkoon asiantuntevaa SENIOR FINANCIAL ANALYSTIA Tehtävä on vakituinen ja toimipiste sijaitsee Espoon Keilarannassa. Tulet työskentelemään
Businesslike Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Specialbarnträdgårdslärare -
Lastentarhanopettajat
Opetusvirasto, Minerva förskola Beskrivning av jobbet: Specialbarnträdgårdslärare i integrerad förskolegrupp. Minerva förskola är belägen i Minerva skolan men tillhör dagvården. Vi har möjlighet
Helsingin kaupunki. - 2016-03-07 - Helsinki-Uusimaa
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Ahlgrens Bilar Oy/Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Toimistoassistentti -
Toimistoavustajat
VMP Varamiespalvelu on lähes 30 vuotta toimialaa kehittänyt, yksi Suomen johtavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä, jonka ydinosaamista on henkilöstövuokraus ja rekrytointi kaikille toimialoille. Meillä on ilo
VMP Group / Bework Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Tuotantotyöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Etsimme asiakkaallemme Norpe Oy:lle reippaita ja oma-aloitteisia työntekijöitä useisiin eri tehtäviin. Haemme työntekijöitä tuotannon kokoonpanoon, pulverimaalaamoon sekä eristysvalu- ja logistiikkatöihin.
StaffPoint Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Tokmanni-konserni on Pohjoismaiden suurin käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt halpakauppaketju. Konserniin kuuluu yhteensä lähes 150 myymälää myymäläketjujen Tokmanni, Tarjoustalo, Robinhood ja Maxi-Kodintukku
CityWork Uusimaa Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Vastaava työnjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
Asiakasyrityksemme etsii kokenutta VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA asuntorakentamisen puolelle. Muu uudispuolen kokemus katsotaan eduksi( toimitila, hoiva, päiväkoti, teollisuus) Tehtävään valittava henkilö rekrytoituu suoraan
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Wokki Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Wokki Kokkia Aasialaiseen pikaruokaravintolaan. Thaimaan tai vietnamin kieli välttämätöntä. Jos olet ahkera ja luotettava, niin ota yhteyttä. Tuntimäärä noin 25 h / vko:ssa Jonna Lepistö 0400 790
Chinaman Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa