Job Sosiaalialan ohjaaja Pirkanmaa Pihlajalinna Terveys Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaalialan ohjaaja

Työnkuvaus:
Olemme suurin kotimainen yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Pihlajalinna -brändin alla tarjoamme kunnille innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuotantomalleja, muun muassa kokonaisulkoistuksia ja terveysasemaulkoistuksia. Tavoitteenamme on olla valtakunnallinen ja kokonaisvaltainen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottaja sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Haemme Parkanoon vammaispalveluiden sosiaaliohjaajaa. Etsimme laaja-alaista vammais- ja kehitysvammapalvelun osaajaa, edellytämme sosiaali- ja/tai terveysalan AMK-tutkintoa. Tehtävä on aluksi vammais- ja kehitysvammapalvelujen sosiaaliohjaajan opintovapaan sijaisuus huhti- toukokuun ajan. Tehtäviin kuuluu mm. hakemusten käsittelyä ja palvelusuunnitelmien laatimista sekä asiakkaiden ohjausta, neuvontaa ja palvelutarpeen arviointia. Tehtävänkuvaa on mahdollista muokata työntekijän osaamisen mukaan. Organisaatiomme kehittyessä on mahdollista osallistua kehittämiseen ja löytää itselleen sopiva tehtävänkuva energisessä vammaispalvelun tiimissämme, tehtävällä on mahdollisuus jatkua pidempiaikaisena työnä sijaisuuden jälkeen.

Työnantajan nimi: Pihlajalinna Terveys Oy

Työnantajan osoite: Parkanontie 37, 39700 PARKANO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyritykselle Ylöjärvelle asentajaa hydrauliikkaletkujen ja asennelmien tekoon. Arvostamme aikaisempaa koulutusta/työkokemusta käsillä tehtävästä asennustyöstä.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-31 - Pirkanmaa

Asiakas- ja tutkimushaastattelija 15 €/h -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Etsimme nyt myyjiä kauppakeskusten ständitiimeihimme ja Call Centereihin. Toimenkuvaasi kuuluu edustaa päämiehiemme tarjoamia tuotteita tai palveluita kauppakeskuksissa ja toimistoissamme eri myyntikampanjoissa. Toivomme sinulta: -
Eira Oy - 2016-05-19 - Pirkanmaa

Elintarvikepesijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-19 - Pirkanmaa

farmaseutti -

Farmaseutit
Sampo Apteekki Rovaniemellä hakee kesälomansijaiseksi reipasta ja asiakaspalveluhenkistä farmaseuttia/ farmaseutin oikeudet omaavaa opiskelijaa. Töitä on tarjolla kesä-elokuuksi tai sopimuksen mukaan. Apteekkimme on moderni
Sastamalan 1. apteekki,Tuija Poutanen - 2016-03-23 - Pirkanmaa

Hissiasentaja -

Muut sähköasentajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-04-19 - Pirkanmaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Keittiöpäällikkö -

Keittiöpäälliköt
Tunnelmallinen italialaisravintola Ristorante Como on Hämeenkadun italialainen helmi. Comossa nautitaan ruoasta modernissa, mutta lämminhenkisen rennossa tunnelmassa ilman turhaa hienostelua. Ravintolassamme on 133 asiakaspaikkaa. Haemme nyt
Restamax Oyj - 2016-05-30 - Pirkanmaa

Kioskimyyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Jaksatko hymyillä ja palvella asiakkaita vaikka kiireen keskellä? Oletko omatoiminen ja valmis ottamaan haasteita vastaan? Osaatko ratkaista ongelmia kiperissäkin tilanteissa? R-kioskilla asiakkaamme odottavat erinomaista palvelua. Haemme
1451 Marika Junttila Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme ammattitaitoista kirvesmiestä työmaallemme Sastamalan keskustaan. Työ alkaa heti sopimuksen mukaan ja kestää vähintään marraskuun loppuun. Työ sisältää monipuolisia kirvesmiehentöitä.
Amiko Pori Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Kojeistoasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle kojeistoasentajaa. Työ on sähkökeskusten kokoonpanotyötä. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa, yritys valmistaa useita erilaisia sähkökeskuksia. Osa töistä tehdään
Job Services Finland Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tammerkosken välittömässä läheisyydessä sijaitseva August von Trappe etsii kesäksi joukkoonsa kahta kokkia sekä keittiöapulaista! Maestro Välimäen bistrotyyppisessä belgialaisravintolassa kohtaavat
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-16 - Pirkanmaa

Koneenasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Etsimme asiakkaillemme osaavia ja kokeneita koneenasentajia. Sinulla tulee olla koulutusta ja kokemusta mekaanisesta asennuksesta, hydrauliikasta ja sähköosaaminen katsotaan eduksi. Jos olet
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Koneinsinööri -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Quattrotec Oy on vuonna 2002 perustettu yritys, päätoimialueen kone- ja prosessisuunnittelu. Päätoimialueena Suomi sekä Eurooppa. Etsimme Myyntihenkistä Projektipäällikköä / Mekaniikkasunnittelijaa Etsimällämme
Quattrotec Oy - 2016-03-19 - Pirkanmaa

Leipomotyöntekijä/pakkaaja -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

MAG-Hitsaaja -

Ohutlevysepät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-06-09 - Pirkanmaa

Manuaalikoneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-22 - Pirkanmaa

Muovityöntekijä -

Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme nyt MUOVITYÖNTEKIJÄÄ Virroilla toimivalle asiakasyrityksellemme. Muovityöntekijän työtehtäviin kuuluvat: - muovikoneiden käyttö - muottien asennukset ja huoltotyöt - automatisoitujen muovikoneiden
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Pääkirjanpitäjä -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Haemme Tampereelle Kesko Shared Service Centeriin RtoR-yksikköön SERVICE SPECIALISTIA Haemme 1-2 määräaikaista Service Specialistia RtoR-yksikköön pääkirjanpitotiimin
Proffice Finland Oy, Tampere - 2016-02-22 - Pirkanmaa

Ravintola-apulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haetaan Naapuri Ravintolaan työntekijää äitiysloman sijaiseksi. Työtehtävät sekä keittiötyöskentelyä että tarjoilua ja kassatyötä. Haettavalla henkilöllä voi olla keittäjän
Tmi Senni Ojainmaa - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sairaanhoitajantoimen sijaisuus Ylöjärven terveyskeskuksessa, avosairaanhoito Kokemus laaja-alaisesta, itsenäisestä vastaanottotoiminnasta perusterveydenhuollon avohoidossa katsotaan hakijalle eduksi. Arvostamme asiakassuuntautuneisuutta
Ylöjärven kaupunki - 2016-05-05 - Pirkanmaa

Saksan kielen tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Saksan kielen tuntiopettaja IWG Instituutti etsii saksan kielen tuntiopettajaa Lempäälään syksy 2016 - kevät 2017. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 31.08.2016 mennessä sähköpostitse osoitteella maria.kunz (at) iwg-kielet.fi
IWG Instituutti Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Yhteisöllinen, kodinomainen toiminta, jossa työntekijä toimii yhteisön jäsenenä, osallistujana. Päivittäin tehdään ruokaa yhdessä ja iltapäivisin on ryhmätoimintaa. Osallistujat ovat mielenter-
Hyvä Koti ry - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kiviranta Kodit Oy perustaa yhteistyössä Sipoon kunnan ja Uudenmaan Ely-keskuksen kanssa 7- ja 21-paikkaiset perheryhmäkodit Sipooseen osoitteeseen Martiksentie 83 sekä Kotimäentie 213. Perheryhmäkodit tarjoavat pitkäkestoista
Kiviranta Kodit Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tehdassiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista ja tarkalla työotteella varustettua TEHDASSIIVOOJAA Työtehtäviin kuuluvat tehtaan sosiaalitilojen ja toimistojen siivous sekä jonkun verran tehtaan piha-alueiden kunnossapitoa, isojen koneiden
Alen Consulting Oy - 2016-05-12 - Pirkanmaa

Terveysmyyjä -

Myyntiedustajat
Moi! Olemme Ocean Stone, myynnin ja markkinoinnin huippuammattilainen. Haemme tiimiimme neljää henkilöä terveystuotteiden myyntiin ja markkinointiin. Edellytämme sinulta rentoa ja rohkeaa asennetta halua oppia tärkeitä
Ocean Stone Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Tietohallintosuunnittelija -

Systeemisuunnittelijat
Tampereen kaupunki on edelläkävijä kuntien toimintamallien kehittämisessä. Toimintamallin uudistumisella vastataan toimintaympäristön kasvaviin haasteisiin, kuten palvelutarpeiden muutoksiin ja taloudellisen liikkumavaran
Tampereen kaupunki - 2016-03-25 - Pirkanmaa

Timanttiporaaja -

Muut rakennustyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa

Tuotantotyöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Etsimme vakavaraiselle ja pitkän historian omaavalle asiakkaallemme tuotantotyöntekijää Tampereelle. Yhtiö on yksi Pohjoismaiden johtavista tasotiivisteiden ja sovitelevyjen valmistajista. Työtehtävät koostuvat
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Työnjohtaja, Pajatyö Keskinen Oy -

Teollisuuden työnjohtajat
Pajatyö Keskinen Oy on metalli-alihankintaan erikoistunut yritys. Meiltä saat rautarakenteet, teräsrungot ja muut alan työt pintakäsiteltyinä ja asennettuina. Hoidamme myös hiekkapuhallus-, sinkous- ja maalaustyöt.
Job Services Finland Oy - 2016-03-17 - Pirkanmaa

Välinehuoltaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajavälitykseen ja kotihoitoon erikoistunut yritys. Olemme välittäneet hoitoalan ammattilaisia vuodesta 2001 ja nykyisin kauttamme työskentelee satoja hoitajia kuukausittain. Haemme nyt välinehuoltajia
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 6.1691520214081 sekuntia