Job Sosiaaliohjaaja Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaaliohjaaja

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Vantaan sosiaali- ja terveystoimen perhepalveluiden alaisuudessa toimivan maahanmuuttajapalveluiden tehtävänä on tarjota ensivaiheen vastaanottopalvelut Vantaalle muuttaville pakolaisille. Haemme moniammatilliseen ja -etniseen työyhteisöömme sosiaaliohjaaja, jonka tehtävävänä on ohjata, opastaa ja neuvoa asiakkaita käytännön asioissa. Ohjaaja kertoo alueen palveluista, auttaa ensisijaisten etuuksien hakemisessa, avustaa erilaisten lomakkeiden täytössä, tekee palvelutarpeenarviointia, dokumentoi asiakkaan perustietoja ja hoitaa myös muita kotoutumiseen liittyviä tehtäviä. Kyseessä on uusi perustettu sosiaaliohjaajan virka. Sosiaaliohjaaja tekee uusille asiakkaille alkuvaiheen toimeentulotukeen liittyvät päätökset. Myöhemmin toimeentulotukipäätökset siirtyvät normitetun toimeentulotukiyksikön tehtäviksi (myöhemmin Kelaan). Sosiaaliohjaaja opastaa ja ohjaa asiakkaita sähköisten palvelujen käytössä. Sosiaaliohjaaja on mukana luomassa uutta toimintamallia vastaanottotiimille ja on toteuttamassa ryhmämuotoisia informaatiotilaisuuksia. Sosiaaliohjaaja työskentelee yhteistyössä useiden eri toimijoiden kanssa. Suomen kielen lisäksi arvostamme englannin kielen taitoa ja muiden ns. pakolaiskielten hallintaa ja aikaisempaa kokemusta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottotyöstä. Työpaikan osoite tulee kesän aikana muuttumaan, mutta työpiste säilyy Tikkurilassa. Sopimusala: Yleinen kunnallinen virka- ja työehtosopimus. Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Kelpoisuusehto: Laki 272/2005 6 § mukainen kelpoisuus. Luemme eduksi: - kiinnostuksen maahanmuuttajatyöhön - hyvät sosiaaliset taidot - innovatiivisen ja kehittämismyönteisen työnotteen - hyvät IT-tekniset taidot Haethan paikkaa vain sähköisesti (www.tyonhaku.vantaa.fi).

Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki

Työnantajan osoite: Talvikkitie 37, 01300 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: Yli 5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aamusiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää aamutyöhön Vantaan Tammistoon.
Inhouse Partners Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Alueinsinööri -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Tekninen ja ympäristötoimi luo päivittäisellä työllään asumiselle ja yrittämiselle toimivat ja viihtyisät edellytykset. Kaupunkitekniikan keskus turvaa osaltaan kaupunkielämän perusedellytykset.
Espoon kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Asentaja, raskas autokalusto -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme vahvan osaamisen raskaan kaluston asentajia, joille ajoneuvojen sähkötyöt eivät ole outo asia. Lisäksi edellytetään kokemusta diagnoositestereiden käytöstä. Haku päättyy viimeistään
Pehycon Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Assistant Controller -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Academic Work etsii kokoaikaista Assistant Controlleria media-alan asiakkaalleen Helsinkiin! Onko sinulla tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja jo hieman kokemusta taloushallinnosta? Silloin tämä tehtävä saattaa
Academic Work Suomi Ab - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

CNC Machinist (Mazak, milling machining center) -

Koneenasettajat ja koneistajat
Global Work is a responsible and trustworthy authorized recruiting company. Our services include Insights Discovery: coaching of manager, team and interaction skills; Glow coaching for the staff and managers and Glow career services i.e. the relocating
Global Work, Lappeenrannan Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Fysioterapeut -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Är du vår nästa medarbetare? Vill du vara med och utveckla och jobba med äldre personer? Vill du ha en stor frihet i att själv bestämma din kalender? Är du postitiv person som är intresserad av fysioterapi för
Three E. Champs Oy Ab - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Tuusula on 38 000 asukkaan hallitusti kasvava, viihtyisä, perheitä tukeva ja turvallinen kunta Helsingin seudulla. Kunnassa työskentelee noin 2 000 eri alojen ammattilaista. Haemme Sosiaali- ja terveystoimialalle vakinaista Hammashoitajaa
Tuusulan kunta - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Iltapäivätoiminnan avustava ohjaaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Iltapäivätoiminnan avustava ohjaaja, Lastenliitto Uudenmaanpiiri, Kirkkonummi, Kantvik Kansallinen lastenliitto - Uudenmaan piirijärjestö ry on Uudenmaan alueella toimiva lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö ja osa valtakunnallista
Kansallinen Lastenliitto - Uudenmaan piiri - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kangasmyyjä -

Myyjät
Asiakkaamme on laadukas kotimainen kangaskauppaketju, jolla on liikkeitä kaikkialla Suomessa. Etsimme heille nyt KANGASMYYJÄÄ Helsingin seudulle sijaitseviin liikkeesiin noin puolen vuoden työsuhteeseen. Liikkeet ovat auki pääsääntöisesti
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähiesimies Fortumin myyntipisteelle -

Myymälän esimiehet
Ajattelemme, että esimiestyö on palveluammatti. Jos olet samaa mieltä niin jatka lukemista. Laajennamme toimintaamme pääkaupunkiseudulla ja rekrytoimme nyt tärkeää avainpelaajaa - myynnin lähiesimiestä.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Laserleikkaaja/Särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Etsimme hyvämaineiselle ja vakaalle asiakasyrityksellemme Helsinkiin laserleikkaajaa päivätyöhön toistaiseksi voimassa olevan työsuhteeseen. Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hakemamme henkilö
Barona Teollisuus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Etsimme Pääkaupunkiseudun työmaille osaavia maalareita. Työkohteet sijaitsevat ympäri Pääkaupunkiseutua. Työt alkavat välittömästi sopivien henkilöiden löydyttyä. Kohteissa monipuolisesti
Värväämö Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Myyntiedustaja elintarviketukkuun Donier Gastronomie Oy ranskalaisiin herkkuihin erikoistunut elintarviketukku. Valikoimiimme kuuluvat mm. ranskalaiset juustot ja siipikarjan liha, mutta valikoimissamme on myös paljon muita erikoistuotteita ravintoloille
Donier Gastronomie Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Netti-TV-palvelunmyyjä -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme NETTI-TV-PALVELUNMYYJIÄ kokoaikaiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

osastopäällikkö -

Julkishallinnon ylimmät virkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Liikenne- ja viestintäministeriö edistää väestön hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukukykyä. Huolehdimme toimivista, turvallisista ja edullisista yhteyksistä. TYÖTEHTÄVÄT
Liikenne- ja viestintäministeriö - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Pääkirjanpitäjä -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Tehtävä ja työnantaja Haemme kokenutta kirjanpidon osaajaa mielenkiintoisiin taloushallinnon tehtäviin. Kirjanpitotehtävien lisäksi osallistut kirjanpidon ja taloushallinnon
CD-Yhtiöt Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Perusopetuksen tuntiopettaja -

Muut kieltenopettajat
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Kellokosken koulu on Pohjois-Tuusulassa toimiva 750 oppilaan yhtenäiskoulu,
Tuusulan kunta - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Pienkonekorjaaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi Helsinki Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Product Support Engineer -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
We are offering a position as a Product Support Engineer at ABB Oy, Marine and Ports unit in Helsinki. As a member of the technical support team, you will be responsible for providing day-to-day technical support for customers as well as marine services
ABB Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme Haka pks Oy:lle PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ vakituiseen työsuhteeseen. Toimeksiantajayritys Haka pks Oy on metallirakenteiden ja niiden osien valmistukseen erikoistunut asiantuntijayritys, jolla on pitkä
Uniflex Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja RK-Asunnot Kaskeen -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
RK-Asunnot Kaski tarjoaa ryhmäkotimuotoista asumista aikuisille ja ikääntyville kehitysvammaisille asiakkaille. Haemme RK-Asunnot Kaskeen Helsingin Suutarilaan SAIRAANHOITAJAA Sinulla on sairaanhoitajan koulutus, monipuolinen osaaminen
Rinnekoti-Säätiö - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Service Person -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Chinese speaking Service Persons for Helsinki Airport (1 position) We are looking for energetic and friendly Chinese speaking service persons with good sale skills to join our team in summer 2016. The objective of our team is to provide high standard
Lenoni Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivoustyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää päivätyöhön
Inhouse Partners Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme ammattitaitoisia tarjoilijoita Espooseen / PK-seudulle. Töitä tarjolla useissa mielenkiintoisissa kohteissa, aamu- sekä iltavuoroissa. Hyville tekijöille tarjolla runsaasti tunteja. Hakijalla tulisi olla hygienia- / alkoholipassi
Kairest Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Toimistosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Leo Clean Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Vartija -

Vartijat
Securitas Oy tuottaa monipuolisia turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille ja julkisen sektorin tarpeisiin toiminnan pääalueena vartiointi- ja hälytyskeskuspalvelut. Vahvuuksiamme ovat muun muassa tunnettu brändi, ammattitaitoinen
Securitas Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Verkkokaupan asiakaspalvelija -

Puhelinpalveluneuvojat
Suomen suosituimman tasapainoskootterikauppa speedom.fi hakee tiimiinsä vahvistuksesi Verkkokaupan asiakaspalvelijaa Speedomin menestys kertoo meidän poikkeuksellinen osaavasta joukkueestamme ja pyrkimyksestämme palvella asiakkaitamme parhaalla
Speedom Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kilon Osuus-Auto on vuonna 1987 perustettu, kuljettajien omistama kuljetusliike. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli n. 10 MEUR, kalustoa noin 80 yksikköä ja kuljettajia lähes 130. Nyt haemme elintarvikejakeluun yhdistelmäajoneuvonkuljettajaa
Kilon Osuus-Auto - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme maanrakennusalan asiakkaallemme YHDISTELMÄ- ja KASETTIAUTONKULJETTAJIA. Työ on PK-seudulla ison rakennusprojektin maa-aineksen ajoa. Jos olet luotettava ja osaava kuljettaja, niin työtä on paljon tekijälle! - Ammattiajolupa
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.29335379600525 sekuntia