Job Sosiaaliohjaaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaaliohjaaja

Työnkuvaus:
Aikuissosiaalityö on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja moniammatillista työskentelyä. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Espoon Eteläisessä aikuissosiaalityössä on avoinna sosiaaliohjaajan viransijaisuus 21.3.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan, 31.12.2016 asti. Virka sijoittuu alle 29-vuotiaiden asiakkaiden tiimiin. Tiimissä työskentelee 4 sosiaalityöntekijää, 6 sosiaaliohjaajaa, 7 etuuskäsittelijää sekä johtava sosiaalityöntekijä. Eteläisen aikuissosiaalityön toimipaikka sijaitsee Matinkylässä osoitteessa Pyyntitie 3 (lähellä kauppakeskus Isoa Omenaa). Toimistomme monitoimitiloissa työskentelee tällä hetkellä yhteensä n. 60 työntekijää. Moniammatillinen työyhteisömme toimii Suomen moderneimmassa sosiaalityön yksikössä; tyylikkäissä, raikkaissa ja hyvin suunnitelluissa tiloissa. Toteutamme sosiaalityössä suunnitelmallisuutta ja keskeinen osa toimintaamme on oman työmme sekä yleisesti aikuissosiaalityön kehittäminen. Työntekoamme tukee uudenlainen aikuissosiaalityön tekemisen tapa, jossa painotetaan laajoja neuvontapalveluita, moniammatillista työskentelyä sekä tila- ja tekniikkaratkaisujen hyödyntämistä. Uudenlaisten sosiaalityön menetelmien kehittäminen, kuten ryhmämuotoinen sosiaalityö, kokemusasiantuntijuus, kuntouttava sosiaalityö ja sähköisten palvelujen hyödyntäminen on työssämme keskeisessä roolissa. Lisäksi työtämme on tukemassa kehittämismyönteinen ja avoin organisaatiomalli. Työtiimimme ovat moniammatillisia ja niissä työskentelee sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia, etuuskäsittelijöitä sekä johtava sosiaalityöntekijä. Vastaamme asiakkaiden kanssa tehtävästä suunnitelmallisesta sosiaalityöstä, sosiaaliohjauksesta, palveluneuvonnasta ja taloudellisesta tukemisesta. Sosiaaliohjaajan toimenkuvaan kuuluvat ensisijaisesti suunnitelmallinen asiakastyö ja palvelutarpeen arviointi. Tämän lisäksi tehtäviin kuuluvat neuvontapalvelut puhelinpalvelussa ja palveluneuvonnassa, palveluohjausta ja päätöksentekoa, sekä taloudellisesta tuesta vastaamista (täydentävä ja perustoimeentulotuki). Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 6§:n mukainen pätevyys. Tehtävässä edellytetään soveltuvuutta vaativaan asiakas-, tiimi- ja verkostotyöhön sekä päätöksentekokykyä ja palvelujärjestelmän tuntemusta. Arvostamme kokemusta aikuisten kanssa tehtävästä sosiaalityöstä sekä järjestelmällisyyttä, omatoimisuutta sekä nopeaa arviointi- ja päätöksentekokykyä.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Pyyntitie 3, 02230 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aloitteleva Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme Vantaan rakennustyömaille ALOITTELEVAA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehen tulee hallita lähes kaikki työmaalla tehtävät työvaiheet betonivalusta aina loppuviimeistelyihin
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Autonasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Hinausautokeskus Oy on hinaus- ja tiepalveluihin erikoistunut perheyritys Helsingistä. Toimialueemme kattaa koko Uudenmaan alueen. Tällä hetkellä työllistämme 20 henkilö ja kalustoa meillä on 15 ajoneuvon verran.
Hinausautokeskus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

B2B-myyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
"Ajelehditko vailla työtä? Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo.
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Design Engineer -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
We are offering a position as a Design Engineer at ABB Oy, Drives unit in Helsinki. In this position, you will be responsible for defining, designing, subcontracting and testing electronic PCBAs and PCBA systems for frequency converters. Participating
ABB Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Erityisopettaja/erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Rinnekodin koulu antaa perusopetuslain mukaista 11-vuotista erityisopetusta vaikeasti kehitysvammaisille/autistisille lapsille. Opetusta saavat sekä lyhyt- että pitkäaikaishoidossa olevat lapset. Koulua voivat käydä myös
Rinnekoti-Säätiö - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Neliraajahalvaantuneen 21 v. miehen avustaminen päivittäistoimissa (katetrointi, vatsantoimitus yms. aamutoimet) sekä kaikessa mihin ei itse pysty vapaa-ajalla ja harrastuksissa. Työ olisi pääsääntöisesti viikonlopputyötä
Ihander Henri - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Hitsaajia konepajaan -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakkaallemme hitsaajia Tuusulaan. Olet muutaman vuoden kokemusta omaava ammattilainen, jolla on halu tehdä töitä ja omaat aikaisempaa kokemusta vaativista hitsauksista.Työ on alkuun määräaikainen, mutta hyvin
Barona Teollisuus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä -

Myyjät
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka on keskittynyt välittämään vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Viimeisimmän tutkimuksen
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kivityöntekijä -

Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
Asiakasyrityksemme etsii kivimiestä. Työtehtäviisi kuuluvat pihateiden, penkereiden ja terassien kivetyksien pohjustukset ja asennukset. Olet aikaansaava ja työjäljeltäsi täsmällinen. Lisäksi sinulta edellytetään
Maximus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäynninohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Koulutuspalvelut hakee työsopimussuhteista KOULUNKÄYNNIN OHJAAJAA (SIV/KOUA10) sijaisuuteen ajalle 9.8.16-3.6.17 Klaukkalan kouluun Koulunkäynnin ohjaajan työaika on 24 tuntia viikossa.
Nurmijärven kunta - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Vallila 1 kotihoito Kotihoito on osa Helsingin sosiaali- ja terveysviraston toimintaa. Tarjoamme asiakkaillemme heidän hoidon tarpeisiinsa perustuvaa moniammatillista, osaavaa ja laadukasta hoitoa, jotta aktiivinen ja
Helsingin kaupunki. - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja hoitorinkiin -

Lähihoitajat
Debora Oy on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva suomalainen perheyritys, joka palvelee asiakkainaan kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Palvelutarjontaamme kuuluu palveluasumista, kuntoutusta sekä monipuolisia asiakkaan
Debora Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Vuosaaren ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
Haemme kokeneita ja motivoituneita LVI asentajia. Työkohteina on saneeraus ja uudistuotannon rakennukset: rivitalot, kerrostalot, hoivakodit ja päiväkodit Edellytämme alan ammattitutkintoa, vähintään kolmen vuoden kokemusta
Maximus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsitkö kiinnostavaa myyntityötä, jossa pääset itse vaikuttamaan työnkuvaasi ja menestymällä työssäsi sinulla on mahdollisuus edetä nopeasti? Etsimme tavoitteellisia myyntiedustajia, jotka haluavat
Tmi T.Helminen - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Talo- ja Teollisuustekniikan kokonaistoimittaja LSK Yhtiöt on yksi alan johtavista toimijoista Etelä-Suomessa. LSK Yhtiöihin kuuluva LSK Talotekniikka Oy tarjoaa asiakkailleen monipuolisia ja kattavia asennuspalveluja sekä talotekniikkakokonaisuuksia
LSK Talotekniikka Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Puutarhatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haemme puutarhatyöntekijää, joka pystyy tekemään kevättöitä. Tehtävänä mm haravointia, mullan levitystä, rikkaruohojen poistoa. Työ sopii
Gumse Rolf - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Rakennuskonevuokraamon työntekijä -

Myyjät
Haemme nyt Helsingin Alppilan toimipisteeseen konevuokrauspuolelle reipasta ja toimeen tarttuvaa RAKENNUSKONEVUOKRAAMON TYÖNTEKIJÄÄ Työtehtäviin kuuluu mm. palautuvan ja lähtevän tavaran keräilyä sekä
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Rakennustyömailla kasvaa kysyntä apumiehistä ? saammeko auttaa sinua löytämään hommia? Sinulta löytyy aikaisempaa työkokemusta rakennuksilta ja rakennusalan koulutus on aina etu, totta kai. Tiedämme sinusta
Jax-Yhtiöt Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennuttajainsinööri -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
HTJ on yksi johtavista rakennuttajatoimistoista Suomessa. Olemme rakennuttamista, työmaavalvontaa, energia- ja ympäristökonsultointia sekä monipuolisia projektinjohtopalveluja tuottava yritys. Meitä on jo lähes 100 rakennuttamisen
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Rekryteringskoordinator -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Som rekryteringskoordinator arbetar du inom teamet för näringslivskontakter och mer specifikt inom Hankens Karriärtjänster. Vi fungerar som en länk mellan studerande och näringslivet genom att erbjuda råd och verktyg
Svenska handelshögskolan - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Haemme asiakkaallemme hyvän ammattitaidon omaavia sähköasentajia vaativaan sairaalakohteeseen Helsingin Meilahteen. Työtehtävinä maadoitusten asennusta, leikkaussalien muutostyöt, valaistuksen uusiminen sekä johdotus.
Maximus Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kyseessä sairaanhoitajan tehtävä, jonka alkusijoituspaikkana 1.4.2016 alkaen on Paloniemen sairaalassa sijaitseva akuuttipsykiatrian poliklinikka. Tehtävään sisältyy potilaiden hoitosuunnitelman mukaisia arviointi- ja
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Yksi päivystävistä sosiaalityöntekijöistämme on virkavapaalla aluksi tämän syksyn. Haemme hänen sijaisekseen sosiaalityöntekijää työyhteisöömme, jossa
Vantaan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Tietokoneasentaja (Rekrykoulutus) -

Tieto- ja viestintäteknologian asentajat ja korjaajat
Tietokeskus tarkoittaa IT-alan tuotteita ja laadukkaita palveluja IT-alan arvostettu palveluntarjoaja Tietokeskus pysyy aina mukana tietotekniikan vauhdikkaassa kehityksessä tai oikeastaan muutaman
Helsingin Tietokeskus Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminjohtaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme tiimimme lisää menestyjiä ja tarvitsemme nyt muutaman oma-aloitteisen, johtajahenkisen ja kunnianhimoisen tiiminjohtajan.
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Työterveyshoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Työterveys Helsinki, Työterveys Helsinki Työterveys Helsinki on maan suurimman työnantajan oma työterveyshuoltoyksikkö. Tuotamme työterveyspalvelut kaupungin koko henkilöstölle, yli 40 000 käyttäjäasiakkaalle.
Helsingin kaupunki. - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.68957686424255 sekuntia