Job Sosiaaliohjaaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaaliohjaaja

Työnkuvaus:
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kustaankartanon monipuolinen palvelukeskus M-talo. Kustaankartanon monipuolinen palvelukeskus tarjoaa ikääntyneille helsinkiläisille pitkä- ja lyhytaikaista laitoshoitoa, päivätoimintaa, kotiinkuntoutus- ja palvelukeskustoimintaa. Asiakaspaikkoja on noin 460. Osastomme ovat profiloituneet muistisairaita, psykogeriatrisia ja toiminta- ja liikuntarajoitteisia hoitaviksi yksiköiksi. Viime vuosina kehittämisen kohteina ovat erityisesti olleet yhteisöllisyys ja iäkkäiden ihmisten aktiivinen arki. Kustaankartanon visiona on olla gerontologisen hoidon innovaatio- ja osaamiskeskus. Kustaankartanossa työskentelee n. 400 ammattilaista, joista valtaosa on hoitotyöntekijöitä. Kustaankartano on kehittämis- ja koulutusmyönteinen työpaikka. Meillä on mahdollisuus kehittyä ja kehittää. Kustaankartano palkittiin vuonna 2013 parhaana työyhteisön kehittäjänä ja nimettiin vuonna 2014 vetovoimaiseksi työpaikaksi. Tehtävän kuvaus: Haemme Kustaankartanon monipuolisen palvelukeskuksen kotiinkuntoutusyksikköön sosiaaliohjaajaa opintovapaan sijaisuuteen. Yksikkömme on 28 paikkainen, joka on jakautunut kahteen soluun. Kuntoutujat ovat yksikössä keskimäärin 20 vrk:tta. Työtämme ohjaa asiakaslähtöisyys ja kuntoutumisen tukeminen. Teemme kehittämisyhteistyötä kotihoidon kanssa. Sosiaaliohjaajan työhön kuuluu kuntoutujien merkityksellisen arjen mahdollistaminen erilaisia ryhmiä pitämällä, palveluohjaus sosiaalietuuksiin liittyvissä asioissa ja yhteisöllisyyden tukeminen. Työ sisältää noin 40% hoitotyötä. Toivomme, että olet joustava, innovatiivinen ja koet ikääntyvien auttamistyön omaksesi. Työ alkaa 12.9.16 tai sopimuksen mukaan. Kustaankartano on kehittämis- ja koulutusmyönteinen työpaikka. Meillä Sinulla on mahdollisuus kehittyä ja kehittää. Helsingin kaupungilla työnantajana on hyvät työsuhde- ja henkilöstöetuudet. Avustamme tarvittaessa työsuhdeasunnon saamisessa. Hakemukset ovat julkisia eikä niitä palauteta. Hakemukset toivomme ensisijaisesti Helsingin kaupungin rekrytointijärjestelmän www.helsinkirekry.fi kautta. Kelpoisuusehto: Edellytyksenä on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, esimerkiksi sosionomi (AMK) tai tehtävään soveltuva opistoasteinen tutkinto (laki 272/2005). Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Luemme eduksi: Lähihoitajan tutkinnon Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Oltermannintie 32, 00620 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Application Manager -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Fennovoima is a nuclear power company established in 2007. Our power plant will be constructed in Pyhäjoki, Northern Ostrobothnia. We are looking for our remarkable and unique project several development-oriented professionals. Now you have the opportunity
Fennovoima Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

B2B Myyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat
Ebook Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen myyntipalveluyhtiö. Toteutamme yritysasiakkaille myynti- ja markkinointikampanjoita lähinnä B2B-tuotteiden ja palveluiden parissa. Työllistämme tällä hetkellä toistakymmentä
Ebook Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Baaritarjoilija -

Tarjoilijat
Etsimme baaritarjoilijoita PK-seudulle. Työtä on tarjolla pääsääntöisesti iltaisin / viikonloppuisin. Vastaavan pätevyys katsotaan eduksi. Osaaville ja aktiivisille tekijöille tiedossa reilusti tunteja. Edellytämme
Kairest Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Digimediamarkkinoija -

Puhelin- ym. myyjät
Etsimme asiakasyrityksemme palvelukseen digitaalisen median markkinointiratkaisumyyjiä Facebookin yritysmyyntiin. Toivomme, että olet hyvällä itsetunnolla varustettu henkilö, joka omaa hyvän sosiaalisen pelisilmän. Työ
Arena Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Executive Chef -

Keittiöpäälliköt
Suomen Radisson Blu Hotellit hakevat työntekijöitä jotka haluavat onnistua. Etsimme sitä parasta talenttia, jolla on energiaa ja motivaatiota tuottaa elämyksiä ja tuloksia. Palvelufilosofiamme Yes I Can! on paljon muutakin
Sokotel Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Huoltamotyöntekijä/Palvelumestari -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haemme ripeää ja oma-aloitteista työntekijää Shell Käpylään. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, kassanhoito, aseman siisteydestä huolehtiminen sekä yleiset huoltamon tehtävät. Arvostamme
DCity Stations Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Järjestelmäasiantuntija -

Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen ja asiantuntijalaitos, jonka palveluksessa työskentelee noin 340 eri alojen asiantuntijaa. STUKin toiminnan tarkoitus on ihmisten, yhteiskunnan,
Säteilyturvakeskus - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilatyön moniosaaja -

Kahvila- ja baarimyyjät
Kulmakonditoria on suomalainen vuonna 1996 perustettu yritys. Kahvilat sijaitsevat Järvenpäässä, Keravalla, Riihimäellä sekä kauppakeskuksissa Hyvinkäällä, Myyrmäessä sekä Tikkurilassa.
Kulmakonditoria Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivisia ja asiakaspalveluhenkisiä palveluvastaavia kerroshoitoon Karjalohjalle. Tehtävä on osa-aikainen (noin 15-37,5h/vko). Työajat vaihtelevat seuraavanlaisesti: klo 6-14, 6-12 ja 10-18.
SOL Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Kh-Kiinteistöpalvelut Oy on asumisympäristöjen kiinteistöhuollon ja sitä tukevien palveluiden ammattilainen. Työllistämme pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Jyväskylässä yli 600 työntekijää
Kh-kiinteistöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäynninohjaaja, Hyrylän yläaste -

Koulunkäyntiavustajat
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Tuusulan kunta hakee: Hyrylän yläasteelle koulunkäynninohjaajaa
Tuusulan kunta - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee laitoshuoltajaa Laajavuoren päiväkotiin. Tehtävä on osa-aikainen. Puhtauspalvelumme huolehtii tilojen siisteydestä. Viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Lounashovimestari / Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
BW-Restaurants Oy on Tomi Björckin ja Matti Wikbergin omistama yrityskokonaisuus, johon kuuluu neljä huippuluokan ravintolaa Helsingin keskustassa: Kaakkois-Aasiaan keskittyvä Farang, Pohjois-Aasialainen Gaijin sekä Boulevard Social,
BW-Restaurants Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Seuraatko intohimoisesti muotia, oletko asiakaspalvelun ammattilainen ja haluatko työskennellä kaupan alalla? Sinä saatat olla etsimämme henkilö osaksi Järvenpään Lindex-myymälän tiimiä! Me tarjoamme
Lindex Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Nets on erikoistunut digitaalisten arvojen hallintaan tuottamalla strategisia konsultointipalveluja ja IT-ratkaisuja. Mahdollistamme yhteiskunnan tehokkaamman toiminnan ja asiakkaidemme liiketoiminnan optimoinnin käsittelemällä rahaa, tietoa
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija, osapäivä -

Myyntiedustajat
AAA-Palvelut Oy laajensi toimintaansa ja avasi uuden toimiston Helsingin keskustaan. Tuomme mukanamme Asennetta, Ammattitaitoa ja Ansioita! Ole nopea ja varmista paikkasi menestyvässä tiimissä! 3 vuotta sitten perustettu telemarkkinointiyritys
AAA-Palvelut Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Organisationsassistent -

Toimistoavustajat
ORGANISATIONSASSISTENT för tiden 1.11.2016 -31.10. 2017, med möjlighet till förlängning. Tekniska Föreningen i Finland (TFiF) är en svenskspråkig intresseförening för diplomingenjörer, arkitekter och
TEKNISKA FÖRENINGEN I FINLAND RF - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Product Developer -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
K. Hartwall is a privately-owned company founded in 1932 in Söderkulla, Finland. Over the years we have generated in-depth knowledge of logistics processes and their financial and environmental impacts.
Barona Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Saliapulainen -

Tarjoilijat
VMP Horeca yhdistää ravintola-alan ammattilaiset ja asiakkaat toimialatuntemuksella: - Alan arvostetuimmat asiakasyritykset - Luotettava ja osaava työnantaja - Vuokratyöntekijöiden osaamista kehittävä ja tukeva toiminta
VMP Group / Bework Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tankotanssinohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Suomen ensimmäinen tankotanssikoulu Rock the Pole - tanssikoulu hakee joukkoonsa innokasta ja joustavaa tankotanssiohjaajaa. Odotamme sinulta hyvää motivaatiota sekä joustavuutta työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin.
Bright Bodies Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tapahtumakoordinaattori -

Muut liike-elämän asiantuntijat
Suomen Cheerleadingliitto ry (SCL) on vuonna 1995 perustettu lajiliitto, jonka alaisuuteen kuuluu 53 jäsenseuraa, joissa harrastaa yli 6300 cheerleaderia. Liiton toiminta koostuu koulutustoiminnasta, jäsenpalveluista, tapahtumajärjestämisestä
Suomen Cheerleadingliitto ry - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminjohtaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme tiimimme lisää menestyjiä ja tarvitsemme nyt muutaman oma-aloitteisen, johtajahenkisen ja kunnianhimoisen tiiminjohtajan.
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminjohtaja -

Henkilöstöjohtajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia työntekijöitä joukkoomme. Tarvitsemme motivoituneita, tavoitteellisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, joita kiinnostaisi oman tiimin vetäminen.
Tmi S.Sorsa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Toimintaterapeutti -

Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Hei toimintaterapeutti, tervetuloa Foibekartanoon! Me Foibekartanossa vahvistamme joukkojamme ja keräämme ympärillemme uuden työnteon mallin ihmisiä, joilla on tahto rakentaa Hyvää Elämää, tuottaa arjen
Foibe Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava mestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme asiakkaallemme VASTAAVAA MESTARIA pääkaupunkiseudulle. Vastuullasi on mm. työmaan aikataulutus ja sen laadukkaan suorittamisen valvonta, yhteydenpito sidosryhmiin sekä liiketaloudellinen näkökulma. Toimit esimiehenä
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Asiakasyrityksemme etsii kokenutta VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA asuntorakentamisen puolelle. Muu uudispuolen kokemus katsotaan eduksi( toimitila, hoiva, päiväkoti, teollisuus) Tehtävään valittava henkilö rekrytoituu suoraan
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Verkko-opetuksen koordinaattori -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Helsingin yliopiston opetusteknologiapalvelut palvelee opetushenkilökuntaa tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytössä. Yksikkö tarjoaa verkko-opetuksen välineet ja tukipalvelut yliopistossa. Yksikkö myös
Helsingin yliopisto - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö kesäksi terassille -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Vuoropäällikkö kesäterassille Staff Plus Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva auktorisoitu ravintola-alalle erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Haemme ammattitaitoisia, asiakaspalveluhenkisiä, iloisia, nuorekkaita
Staff Plus Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.4041810035706 sekuntia