Job Sosiaaliohjaaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaaliohjaaja

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Haemme sosiaaliohjaajaa sijaisuuteen 31.12.2016 saakka Espoon lastensuojelupalveluihin Matinkylä-Olarin ja Tapiolan lastensuojeluun. Uuden sosiaalihuoltolain (1.4.2015) tuomat velvoitteet tuovat muutoksia sosiaaliohjaajien työnkuvaan. Sosiaalityön tehtävät lisääntyvät, kun uusilla asiakasryhmillä on oikeus palvelutarpeen perusteella saada palveluita. Kyseessä on myös strategian mukainen palvelujen painopisteen siirto korjaavista palveluista varhaisempaan vaiheeseen. Matinkylä-Olarin ja Tapiolan lastensuojelussa on yhteensä 13 sosiaalityöntekijää, 9 sosiaaliohjaajaa, 2 johtavaa sosiaalityöntekijää ja toimistosihteeri. Sosiaaliohjaajat osallistuvat palvelutarpeen arviointien tekoon ja lasten, nuorten ja perheitten tukemiseen sosiaaliohjauksen keinoin asiakkaiden tarpeiden mukaisessa toimintaympäristössä. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Tehtävään palkattavalla sosiaaliohjaajalla tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain (272/2005) 6 §:n mukainen pätevyys. Arvostamme kokemusta lastensuojelutyöstä.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Pihatörmä 1 A, 02240 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

AJONEUVOSÄHKÖSUUNNITTELIJA , Tampere -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Microteam Oy on teollisuuden vahva asiantuntija, jonka tuotteet ja alustat ovat nopea ratkaisu tuotekehitys- ja automaatiotarpeisiin. Osaamistamme ovat muun muassa teollinen elektroniikka, liikkuva kalusto, automaatio ja robotiikka. Tutustu meihin www.microteam.fi.
Experis - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Arkistoharjoittelija -

Arkistonhoitajat ja museoalan erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Liikennevirasto on liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka perustettiin vuonna 2010, kun Merenkulkulaitos, Tiehallinto ja Ratahallintokeskus yhdistettiin. Työllistämme
Liikennevirasto - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasneuvoja, puhelin- ja verkkopalvelu -

Puhelinpalveluneuvojat
Asiakkaamme OP Ryhmä on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässä työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista ja ryhmä tuottaa pankki- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle
Opset Oy. - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Autoalan erikoisammattimies -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme autoalan erikoisammattimiestä määräaikaiseen tehtävään 1.8. 2016 - 12.6.2017 väliseksi ajaksi tai sopimuksen mukaan. Edellytämme asentajana hankittua käytännön työkokemusta ja autosähköalan
Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Eräsuunnittelija -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Työtehtävä: Työhön kuuluu Eräkummihankkeen eräkasvatusmateriaalin kehittäminen, uuden materiaalin laadinta ja opetusmateriaalin tuotanto sekä yhteistyön kehittämien muiden Pohjoismaisten eräkasvatusalan
Metsähallitus - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Olemme kasvussa oleva tuore maahantuontiyritys, joka on juuri avannut uuden toimistonsa. Kuulumme yli 100 vuotta markkinoilla olleen amerikkalaiseen jättikonserniin, ja tavoitteena on nyt laajentaa tiimiä. Meillä on nyt haussa eteenpäinpyrkiviä
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Hammaslääkäri -

Hammaslääkärit
MediPower Oy välittää koko Suomen laajuisesti terveydenhuollon ammattilaisia; erityisesti olemme keskittyneet hoitohenkilöstön välitykseen. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi terveyskeskukset, sairaalat, hoivakodit, palvelutalot
MediPower Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Elämäsi Adato Oy, är ett finskt företag som har specialiserat sig på personlig assistans i 10 år. År 2006 grundade vi vårt första personliga assistans företag i Sverige. Elämäsi Adato Oy
Elämäsi Adato Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

IT-Trainee, Applications -

Systeemisuunnittelijat
Haemme nyt Empowerin konsernitietohallintoon IT-traineeta Helsingin toimipisteeseemme. IT-Traineena tehtävänäsi on toimia osana Business Applications-tiimiä, joka tuottaa liiketoimintasovellusratkaisut kaikkiin konsernin toimintamaihin.
Empower Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä Keski-Uudellemaalle -

Myyjät
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka on keskittynyt välittämään vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Viimeisimmän tutkimuksen
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme ammattitaitoista KIRVESMIESTÄ Pukinmäkeen saneerauskohteeseen! Odotamme sinulta: - Monipuolista kokemusta timpurin töistä, sekä saneeraus- että uudiskohteista - Tarkkuutta ja siistiä työnjälkeä
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivous-yrittäjä alihankintaan -

Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Vantaan
Kotirinki Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kurottaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

RTJ-Siivous Ky - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lääkäri -

Yleislääkärit
Sosiaali- ja terveysvirasto, Palvelualueiden lääkäripalvelut Tehtävän kuvaus: Helsinki panostaa kotihoitoon - neljä vakituista uutta lääkäriä geriatriseen työhön! Etsimme vanhustyöstä
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyjä -

Myyjät
Hei sinä myyjä, puhelinmyyjä, imitaattori tai näyttelijä, etsitkö osa- tai kokoaikaista työtä? Tarjoamme puhelinmyyntityötä jossa saat vapaasti toteuttaa itseäsi. Voit kehittää vaikka joka
Orapi Nordic Oy Ab - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Leikkisä ja joustava työ laadukkaiden ja oppimista tukevien tuotteiden parissa Suomalainen, opettavaisiin leluihin ja peleihin erikoistunut Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen.
Leikkien Group Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Haemme asiakkaillemme Palvelutiskimyyjiä Vantaa Aiempi kokemus päivittäistavarakaupan alalta katsotaan eduksi, annamme koulutuksen tehtäviin. Tärkeintä on iloinen ja reipas asiakaspalvelu sekä hyvät vuorovaikutustaidot.
Joblink Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutorimyyjä -

Myyjät
Etsimme kokenutta myyjää asiakasyrityksemme palvelulinjastolle Espoon alueelle keikkaluonteiseen työhön. Halutessasi voit työskennellä myös Helsingin ja Vantaan alueen asiakasyrityksissämme. Toivomme hakijalta:
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Project Manager -

Systeemisuunnittelijat
We are looking for an experienced Project Manager for our customer project. You should have experience in: - IT Project Management/Scrum Master - Team leading Koodaripalvelut.com Finland provides professional IT consultants for various customer projects.
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Projektinhoitaja -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Sähköurakointiliikkeen työmaiden hoitaminen pääkaupunkiseudulla, työnjohto tehtävät sekä urakkalaskentaan liittyviä töitä. Erittäin monipuoliset työtehtävät mahdollistavat
Uudenmaan Sähkömestarit Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennesuunnittelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Oletko urasi alkuvaiheessa oleva rakennusinsinööri, joka etsii tilaisuutta päästä näyttämään taitonsa ja kehittymään osana kiinnostavaa yritystä? Omaatko jo hieman työkokemusta alalta ja
Academic Work Suomi Ab - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Ruokapalvelutyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Liikelaitos Porvoon tilapalveluiden ruokapalvelyksikkö hakee määräaikaiseen työsuhteeseen kahta ruokapalvelutyöntekijää ajalle 1.5.-31.9.2016 Johannisbergin aluekeittiöön (1) ja Epoon aluekeittiöön
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme sähköalan asiakkalleemme reipasta ja urakkatahtiin taipuvaa SÄHKÖASENTAJAA vakituiseen työsuhteeseen rentoon ja huumorintajuiseen työporukkaan! Työmaat sijaitsevat pk-seudulla ja ovat pääsääntöisesti
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Sales Team Member -

Myyntiedustajat
Bambora on kansainvälinen maksuratkaisujen tuottaja ja Visa- ja Mastercard korttimaksujen tilittäjä. Eteenpäin meitä ajaa halu helpottaa yritysten arkityötä. Haluamme palvella kaikkia yrittäjiä, myyvätpä
Poolia Suomi Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Service desk -asiakaspalvelija -

Käytön tukihenkilöt
Etsimme asiakasyrityksellemme Service desk -asiakaspalvelijaa. Tehtävät alkavat ensi kuun aikana ja jatkuvat kesäkuuhun saakka. Työtehtäviin kuuluu asiakkaiden IT-ongelmiin liittyvien palvelupyyntöjen vastaanottaminen, luokitteleminen
Sihti IT Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Asiakkaamme etsii kauttamme toimistotyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Kyseessä on kiinteistövälitystoimisto. Toimistotyöntekijän työtehtäviä ovat yrityksen kirjanpito, tilinpäätökset,
VMP GROUP / Tiinaliisa Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Tuetun asumisen- ja työtoiminnan esimies -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan päihdepalveluissa haetaan Tuetun asumiseen - ja työtoiminnan esimiestä. Esimiehen tehtäviin kuuluu henkilöstöjohtaminen, toimintojen koordinointi sekä arviointi, talouden suunnittelu
Vantaan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Työterveyshoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii seniorien, nuorten, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. Missiomme on etsiä, löytää ja auttaa yksinäisiä kaupunkilaisia sekä haastaa kaikki toimimaan
Helsinkimissio ry, Helsingforsmission rf - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kaarna baari & keittiö on rento suomalainen ravintola pohjoismaalaisella mausteella. Helsingin sydämessä sijaitsevan ravintolan monipuolisessa juomatarjonnassa korostuvat suomalaiset sekä pohjoismaalaiset pienpanimotuotteet. Keittiömme
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.59856390953064 sekuntia