Job Sosiaaliohjaaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaaliohjaaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Leikkipuisto Vähätupa STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle arjelle ja kasvatuskumppanuudelle. Meillä laadullisen kehittämisen kulmakiviä ovat lasten, vanhempien ja henkilökunnan osallisuus ja vuorovaikutus sekä hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuuden ja monikulttuurisen varhaiskasvatuksen jatkuva kehittäminen. Tehtävän kuvaus: Sosiaaliohjaaja toimii tiiminvetäjänä leikkipuistossa.Tehtäviin kuuluvat toiminnan suunnittelu,arviointi ja kehittäminen yhdessä tiimin kanssa. Tehtäviin kuuluvat ohjaustoiminta lapsiperheiden kanssa sekä koululaisten iltapäivätoiminta. Yhteistyö alueen eri toimijoiden ja asukkaiden kanssa. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Tehtävään soveltuva sosiaalialalle suuntautuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, esimerkiksi sosionomi(AMK) (laki 272/2005 6 §). Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Luemme eduksi: Hyvät yhteistyö-ja vuorovaikutustaidot. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Vähätuvantie 4, 00390 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Darin kielen tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Kasvava yrityksemme hakee uusia ammattilaisia. Palkkaamme jatkuvasti päteviä tulkkeja ja kääntäjiä. Hae meille töihin mikäli osaat darin kielen sujuvasti suomen kielen lisäksi. Suomen yhteiskunnan hyvä
Suomen Tulkkauspalvelut - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Energiaratkaisujen myyjä -

Myyntiedustajat
Celectus on Shop-In-Shop -konseptin merkittävimpiä osaajia Suomessa. Ammattimaisen, pitkäaikaisen Shop-In-Shop -konseptin rakentaminen vaatii panostuksia, mutta oikein toteutettuna sillä voidaan tavoittaa kymmeniä tuhansia uusia
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Etämyyjä / Kotimyyjä -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etämyyjä / Kotimyyjä Etsimme nyt osaavia puhelinmyyjiä etänä tai kotoa tehtävään työhön. Tuotteina meillä on kuluttajille kustantajan aikakausilehdet, sähkösopimukset, terveystuotteet,
Eira Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Etuputsari -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Johdon assistentti -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
BW-Restaurants Oy on Tomi Björckin ja Matti Wikbergin omistama yrityskokonaisuus, johon kuuluu neljä huippuluokan ravintolaa Helsingin keskustassa: Farang, Gaijin, Boulevard Social sekä Ravintola Bronda. Toimintamme perustuu ammattitaitoon
BW-Restaurants Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Keittiömestari -

Keittiöpäälliköt
Kerro meille miten Sinä rakentaisit Päivän Parhaita Hetkiä asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja leijonatiimillesi Keittiömestarina Helsingin lounas- ja tilausravintolassamme, ravintola Aitiossa osoitteessa Mannerheimintie
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kivimies -

Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry-
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Kokki/Keittäjä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme reipasta, vastuuntuntoista sekä yhteistyökykyistä kokki/keittäjää, joka valmistaa lounaan arkisin kotiruokakonseptilla. Vankka kokemus ruuan valmistuksesta on välttämätön. Yhteydenotot Juha Relander,
Juclare oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Kustannuslaskija -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen, ja meidät on valittu Kauppalehden Menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Vihdin kunta järjestää joustavasti monipuolisia varhaiskasvatuspalveluja vihtiläisten lapsiperheiden tarpeisiin vastaten. Tavoitteena on mahdollistaa lapselle hyvä ja huoleton arki huomioiden hänen ainutkertaisuutensa. Tarjoamme
Vihdin kunta - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Maaseutuekonomisti -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Maa- ja metsätalousministeriö turvaa kotimaisen ruuan tuotannon ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön sekä luo edellytyksiä niihin
Maa- ja metsätalousministeriö - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Markkinointipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme yrittäjää/yhteistyökumppania myymään/markkinoimaan ja organisoimaan valmiin markkinointisivuston www.paipal.fi myyntiä Nurmijärven alueella. Voit olla myynnin/markkinoinnin tai erityisesti tieto- ja viestintätekniikan
Nurmijärven kirja Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Mattoasentaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin MATTOASENTAJAA Mattoasentaja päällystää lattioita eri materiaaleista valmistetuilla kokolattiamatoilla. Ennen maton asentamista mahdollinen vanha päällyste poistetaan ja lattia siivotaan
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme osa-aikaista/ tarvittaessa työhön kutsuttavaa kosmetiikkamyyjää pääkaupunkiseudun The Body Shop myymälöihimme. Olet aktiivinen, oma-aloitteinen ja rakastat asiakkaita sekä asiakaspalvelua. Kohtelet jokaista
Bodim Port Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme asiakasyrityksellemme FunFood Oy:lle rautaista myyjää, joka rakastaa ruokaa ja arvostaa eettisyyttä ja parhaita raaka-aineita. FunFood on kotimainen Start-Up yritys, jonka liikeidea on myydä laadukasta, kotimaista lähi-
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -

Myyjät
Mitä Sinulle kuuluu? Olet vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Nursery Teacher -

Lastentarhanopettajat
European Schooling Helsinki is a state school which started its operation in autumn 2008. There are three language sections in the school: English, French and Finnish. The two-year nursery cycle starts at the age of four, the five-year primary cycle at
Helsingin eurooppalainen koulu - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Paikallisvartija -

Vartijat
Uskomme, että työlläsi on merkitystä. Entä sinä? Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme. Tällä
Securitas Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Palvelukotiavustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Palvelupäällikkö siivouspalveluihin -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Etsimme nyt Helsinkiin PALVELUPÄÄLLIKKÖÄ SIIVOUSPALVELUIHIN Tehtäväsi on johtaa noin 200 henkilön palvelutuotantoaluetta. Vastuullasi olevan henkilöstön tuloksellisen
RTK-Palvelu Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Perhetyöntekijä -

Muut terveydenhuollon asiantuntijat
Metsätähdessä on vankkaa kokemusta perhepalveluiden tarjoamisesta jo useiden vuosien ajalta. Tuotamme laadukkaita perhepalveluita perheen ja etenkin lapsen yksilölliset tarpeet huomioiden. Metsätähti toimii useiden kuntien
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Nurmijärvi - elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme perhe- ja sosiaalipalveluihin Perhekeskukseen PUHETERAPEUTTIA määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 6.10.2016 - 18.8.2017. Tämän hetken sijoituspaikka on Klaukkalan
Nurmijärven kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Muutos haettavaksi julkaistuun sairaanhoitajan tehtävään: Tehtävästä on aiemmin julkaistu hakuilmoitus työavain 160000S2, jossa tehtävä oli määräaikainen (sijaisuus). Tehtävästä
HUS - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Senior Java Backend Developer -

Sovellusohjelmoijat
We are looking for a Senior level Java Backend Developer for our customer project. Technical requirements - The Spring boot -framework - Java 8 - Hibernate - Cryptographic operations (signing, verification, key handling) with the BouncyCastle library
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Suunnitteluinsinööri -

Kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijat
Tekninen ja ympäristötoimi luo päivittäisellä työllään asumiselle ja yrittämiselle toimivat ja viihtyisät edellytykset. Kaupunkisuunnittelukeskuksen tehtävänä
Espoon kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Välinehuoltaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme oma-aloitteista välinehuoltotyön ammattilaista työskentelemään joukkoomme. Työ on pääosin osa-aikaista tai keikkatyötä. Tehtäviin kuuluvat potilaan tutkimuksessa ja hoidossa käytettyjen
EMA Group Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Valmennusmyyjä -

Myyntiedustajat
Uudenmaan Koulutuskeskus on korttikoulutuksiin, yritysvalmennuksiin ja kiinteistöturvallisuuden asiantuntijapalveluiden parissa toimiva suomalainen yksityisomistuksissa oleva yhtiö. Toimimme koko Suomen alueella yhteensä yli 20 kouluttajan
Uudenmaan Koulutuskeskus - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Valvoja -

Rakennustoiminnan tuotantojohtajat
Osaat vaatia laatua paitsi itseltäsi, myös muilta. Tulet toimeen ihmisten kanssa ja saat asiat sujumaan jouhevasti. Haemme Aarno Insinööritoimistoon Espooseen rakennusten saneeraustöiden valvojaa monipuolisiin korjaushankkeisiin
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava mestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen ja meidät on valittu Kauppalehden menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.55640411376953 sekuntia