Job Sosiaaliohjaaja Keski-Suomi Jyväskylän kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaaliohjaaja

Työnkuvaus:
Jyväskylän kaupunki hakee kahta sosiaaliohjaajaa toistaiseksi voimassa oleviin virkoihin 1.5.2016 alkaen Kotouttamispalveluihin. Jyväskylän kaupungin kotoutumispalvelut vastaa kiintiöpakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden alkuvaiheen kotouttamistyöstä kolmen vuoden ajan. Kotoutumispalveluissa työskentelee kolme sosiaaliohjaajaa, kolme kotouttavaa työtä tekevää sosiaalityöntekijää ja yksi lastensuojelun sosiaalityöntekijä, palveluohjaaja, kaksi etuuskäsittelijää ja psykologi. Sosiaaliohjaajan työ käsittää monipuolista asiakkaiden alkuvaiheen opastusta, käytännön ohjausta ja neuvontaa. Tehtävään sisältyy arjen taitojen ohjausta, asumisasioihin liittyvää neuvontaa ja ohjausta, leiritoiminnan organisointia, asiakasinfoja. Työ on moniammatillista tiimityötä ja verkostotyötä.Tarvittaessa työhön saattaa sisältyä myös etuuskäsittelytyötä. Kelpoisuusvaatimuksena on laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 mukainen soveltuva sosiaalialan korkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto (esim. sosionomi (AMK) ja sitä edeltävät koulutusnimikkeet). Arvostamme mahdollista aiempaa kokemustasi maahanmuuttajatyöstä. Edellytämme, että Sinulla on vahvaa kykyä itsenäiseen asiakastyöskentelyyn ja päätöksentekoon sekä tiimityöhön. Lisäksi arvostamme aktiivista työotetta, taitoa toimia sosiaalityön asiantuntijana sekä hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävä alkaa 1.5.2016 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Lisäksi valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi). Yllämainitut todistukset pyritään katsomaan jo haastattelussa.

Työnantajan nimi: Jyväskylän kaupunki

Työnantajan osoite: 40100 JYVÄSKYLÄ

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

2 Asiakas- ja myyntineuvottelijaa (oppisopimus) -

Myyjät
M&J Dynastia on kasvava ja kehittyvä kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Uudeksi vuodeksi uusi ammatti oppisopimuksella?! Haluatko ansaita mukavasti ja hankkia itsellesi samalla ammatin? Meillä se on mahdollista! Pystyt työsi
M&J Dynastia Oy - 2016-02-28 - Keski-Suomi

Asiakas - ja Myyntineuvottelija (osa-aika) -

Myyntiedustajat
Oletko etsimässä osa-aikaista työtä esimerkiksi opiskelujen tai toisen työn ohelle? - Tässä on tilaisuutesi! Klikkaa heti itsesi haastatteluun: http://www.finalistit.com/hae-toihin/ Tai lue ilmoitus ja jätä
Finalistit Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Fortum Energiaratkaisujen myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Vahvistamme Fortumin tiimiämme Fortumin tuotteiden ja palveluiden myyntiin ja edustamiseen kokoaikatyöhön sekä osapäivätyöhön. Töitä voit tehdä viikossa joustavasti. Olemme avoinna ma-la, joten työmahdollisuuksia
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Snell Heikki - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Katsastaja -

Konetekniikan asiantuntijat
Tule meille KATSASTAJAKSI Nisulan Katsastukseen. Meillä pääset tutustumaan autoihin pintaa syvemmältä. Olet myös mukana varmistamassa, että jokainen tiellä vastaantuleva auto on turvallinen. Olethan joustava asiakaspalvelija,
A-katsastus Oy/Yksityiset K-asemat Oy/Ajovarma Oy. - 2016-04-24 - Keski-Suomi

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme kahta laatoittajaa Jyväskylän työmaalle. Hakijalla tuleee olla tuotesertifikaatti vesieristyksestä ja työkokemusta ja ammattitaitoa alalta. Jos kiinnostuit ota pian yhteyttä, hyvällä työntekijällä
Parketti ja Kaakeli Widgren Ky - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja, jossa pääset myös kehittämään työtäsi. Yli 6000 terveydenhuoltoalan
Attendo Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Hei hoitoalan opiskelija tai valmistunut hoitaja. Tule meille kesätöihin! Joutsan Palvelukodissa on 16 palveluasuntoa ja 11 paikkainen koti dementoituneille ihmisille. Haemme kolmea kesätyöntekijää dementia -kotiimme. Työ
Joutsan Palvelukoti ry - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-05-05 - Keski-Suomi

Matemaattisten aineiden tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme toistaiseksi päätoimista tuntiopettajaa matemaattisiin aineisiin (ma, fy ja ke). Opetusta on vähintään 16 vvt. Hakijalta edellytetään kokemusta yläkouluikäisten kanssa toimimisesta, hyviä yhteistyö-
Muuramen kunta - 2016-05-18 - Keski-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Etsimme tulevalle syksylle päivittäistavarakaupan asiakkaillemme asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat voidaan hoitaa kuntoon kätevästi hänen kauppareissulla. Haluamme olla mukana asiakkaidemme arjessa ja siksi olemme sijoittaneet
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-25 - Keski-Suomi

Myyntikonkari -

Myyntiedustajat
Haemme myynnin konkaria Pohjoismaiden suurimpaan häälehteen! Olet -yli 25-vuotias -kokenut B2B myyjä -halukas oppimaan ja kehittymään päivittäin Odotamme sinulta - Huumorintajua, joustavuutta - Avointa mieltä -
Bridal Magazine Group SE - 2016-03-05 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
ManpowerGroup Contact Center Oy on Suomen suurin myyntiin, asiakaspalveluun ja asiakaskohtaamisiin erikoistunut yritys. Asiakaspalvelukeskuksissamme Imatralla, Joensuussa, Jyväskylässä ja Loimaalla työskentelee reilut 650 asiakaspalvelun
ManpowerGroup Oy, Jyväskylä - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Nuoriso-ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Projektityöntekijä Uuraisten 4H-yhdistykseen Uuraisten 4H-yhdistys etsii yrittäjyydestä ja nuorten valmentamisesta kiinnostunutta pro-jektityöntekijää yrittäjyyskasvatuksen kehittämishankkeeseen ajalle 1.8.2016
Uuraisten 4H-yhdistys ry. - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Ostaja -

Ostajat
Haemme ostajaa, jonka vastuualueena on kemikalio, taloustavarat, toimistotarvikkeet ja sisustus- sekä koriste-esineet. Odotamme sinulta kokemusta ostajan tehävästä, kaupallista koulusta ja osaamista, neuvottelutaitoja ja päätöksentekokykyä.
Ale-Makasiini Matti Riikonen Oy - 2016-02-18 - Keski-Suomi

Osto- ja myyntiassistentti, Tikka Spikes Oy -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Tikka Spikes Oy on maailman johtava renkaiden nastoja valmistava yritys, joka on osa kansainvälistä Continental -konsernia. Yrityksen palveluksessa on 65 henkilöä ja sen liikevaihto
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Palkka-asiantuntija -

Palkanlaskijat
OpusCapita nostaa talous-, hankinta- ja dokumenttiprosessit uudelle tasolle. Keskitymme 2 300 asiantuntijamme voimin kehittämään Purchase-to-Pay ja Order-to-Cash -prosesseja, joissa ohjelmistot, alihankinta ja palvelut yhdistyvät markkinoiden
OpusCapita Group Oy - 2016-02-25 - Keski-Suomi

Palvelumyyjä -

Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Projektityöntekijä maakunnalliseen tukiperhetyöhön -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikkö palvelee Jyväskylän kaupungin ohella 22 Keski-Suomen kuntaa. Sijaishuoltoyksikön tukiperhetoimintaan haetaan sosiaalityöntekijää projektityöntekijäksi määräaikaiseen
Jyväskylän kaupunki - 2016-04-19 - Keski-Suomi

Psykologin sijaisuus -

Psykologit
Äänekosken kaupungin perhepalveluissa on haettavana perheneuvolan osa-aikainen psykologin sijaisuus ajalle 15.8.2016-21.3.2017 (työaika 40 % eli 2 pv/viikko). Sijaisuus jatkuu todennäköisesti pidempään. Työ on laaja-alaista
Äänekosken kaupunki - 2016-04-24 - Keski-Suomi

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Haemme kokemusta omaavaa rakennusmiestä (4) määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Etsimme motivoitunutta ja omatoimista henkilöä, joka osaa toimia rakennustyömaalla. Vaadimme hakijalta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-05-02 - Keski-Suomi

Sahatavaran lähettäjä -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
ER-Saha Oy on Viitasaarella toimiva erikois- ja asiakastuotteisiin keskittyvä saha, jonka liikevaihto on 45 milj. euroa ja tuotanto 170.000 m3 vuodessa. Viennin osuus tuotannosta on 80%. Haemme yhtiön
ER-Saha Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Sisustusjulkaisumyyjä -

Myyntiedustajat
Oletko juuri sinä etsimämme "sisustushullu"? Finnacta Oy palkkaa kolme sisustustamisesta kiinnostunutta henkilöä kokopäiväiseen työsuhteeseen osaksi sisustusjulkaisujen myyntitiimiä. Työskentelet
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Sosiaaliohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme sosiaaliohjaajaa lapsiperhetyön avo- ja sijaishuollon palveluihin vakituiseen virkaan. Sosiaaliohjaajan virka sijoittuu lastensuojelun sijais- ja jälkihuollon palveluihin. Keskeisenä tehtävänä on asiakkaiden tukeminen
Lohjan kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Terveydenhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme TERVEYDENHOITAJAA sijaisuuteen ajalle 22.8. - 31.12.2016. Leppäveden äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvolaan. Leppäveden neuvolassa työskentelee myös toinen terveydenhoitaja. Jyväskylästä on matkaa
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Toimistosihteeri -

Yleissihteerit
Haetaan positiivisen asenteen omaavaa toimistosihteeriä. Tehtäviin kuuluu laskutus ja kirjanpidon avustavat tehtävät sekä toimiston päivittäiset juoksevat asiat. Tehtävänkuvaa voidaan laajentaa hakijan osaamisen
JL-Maanrakennus Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Ulkoporealtaiden huoltaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Ulkopore.fi maahantuo, myy, vuokraa sekä huoltaa ulkoporealtaita. Yrityksemme kasvu on ollut nopeaa ja tarvitsemme lisävahvistuksia toimintaamme. Haemme huoltomiestä ylläpitämään sekä huoltamaan Jämsän
Xantium Oy - 2016-03-24 - Keski-Suomi

Vuoropäällikkö/Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme nuorekkaaseen tiimimme ammattitaitoista vuoropäällikkö/kokkia. Työn vaativuus huomioiden edellytetään vähintään 3-5 vuoden kokemusta vastaavanlaisesta tehtävästä. Sinun tulee olla motivoitunut
WF Finland Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 2.4041531085968 sekuntia