Job Sosiaalityöntekijä Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Lastensuojelu on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista tukea ja moniammatillista työskentelyä. Kehitämme lastensuojelua yhdessä asiakkaiden ja muiden perhepalvelujen toimijoiden kanssa. Tehtävän kuvaus: Haemme Leppävaaran lastensuojelun avopalveluihin sosiaalityöntekijää määräaikaiseen virkaan ajalle 19.9.2016 - 31.7.2017. Leppävaaran lastensuojelussa on yhteensä 15 sosiaalityöntekijää, 10 sosiaaliohjaajaa, 3 johtavaa sosiaalityöntekijää ja toimistosihteeri. Toimimme tällä hetkellä tiimirakenteella, jossa yhteydenottojen käsittely ja palvelutarpeen arviointien sekä lastensuojelun tarpeen arviointien tekeminen on eriytetty omaksi työskentelyprosessikseen. Näitä tehtäviä hoitaa selvitystiimi, jossa työskentelee 5 sosiaalityöntekijää ja 3 sosiaaliohjaajaa. Palvelutarpeen arvioinnin jälkeinen työskentely jatkuu suunnitelmallisessa lastensuojelutyössä ja näitä tehtäviä hoitaa kaksi tiimiä, joissa on molemmissa 5 sosiaalityöntekijää ja 3 sosiaaliohjaajaa. Avoinna oleva virka tulee sijoittumaan selvitystiimiin. Lastensuojelun virka-aikaista päivystystä hoitavat toimistomme kaikki sosiaalityöntekijät. Työ on monipuolista ja haastavaa. Tarjoamme hyvän perehdytyksen, ryhmätyönohjauksen, Espoon henkilöstöedut kuten työmatkaedun, liikunta- ja kulttuuriedun, ateriatuen, työterveyshuollon yms. Työyhteisössämme on hyvä ja jaksamista tukeva yhteishenki. Teemme asiakastyötä pääasiassa työparityönä. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen pätevyys. Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja dokumentointitaitoja, kykyä toimia sekä itsenäisesti että tiimissä ja verkostoissa. Arvostamme aiempaa kokemusta lastensuojelun sosiaalityöstä.
Työnantajan nimi: Espoon kaupunki
Työnantajan osoite: Lintuvaarantie 2 A, 02650 ESPOO
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava markkinointitalo, jossa myyntiasiat hoidetaan perinteistä hieman poikkeavalla, mutta hyvällä tavalla. Meillä saat todella kattavan koulutuksen tulevaan työhösi, varmasti ajantasalla
Finnacta Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Astiahuoltaja / Tiskari -
Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme Astiahuoltajaa / Tiskaria pääkaupunkiseudulla sijaitseviin asiakasyrityksiin. Haemme henkilöä, joka on valmis sitoutumaan tehtävään ja on valmis lähtemään töihin nopeallakin varoitusajalla.
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Baaritarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme asiakkaallemme baaritarjoilijaa vilkkaisiin toimipisteisiin Helsinkiin kesäkaudelle 2016. Kyseessä ovat Avecra Oy:n toimipisteet Helsingin rautatieasemalla: Pullman Bar sekä Minuuttibaari. Pullman Bar on englantilainen olutbaari
HR Solutions Finland Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ketjumyyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kotimainen perheyritys Saarioinen on helpottanut suomalaisten arkea ja luonut merkittäviä makumuistoja jo 60 vuoden ajan. Tänä päivänä olemme yksi Suomen johtavista ruokataloista noin 260 miljoonan euron liikevaihdolla.
Saarioinen Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Kotimaan ajojärjestelijä -
Kuljetuksen toimistotyöntekijät
Kuljetus ja muutto O. Jylhä Oy on vaativien lämpösäädeltyjen kuljetusten edelläkävijä. Hoidamme asiakkaidemme kukka- ja hevikuljetuksia Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Tanskassa ja Ruotsissa omalla nykyaikaisella
Kuljetus ja muutto O.Jylhä Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Pilke päiväkotien tärkein tavoite on tarjota lapselle hyvä päivä - joka päivä. Koska hyvään päivään ei ole yhtä kaavaa, turvallinen ja ilmapiiriltään kannustava hoitopaikka
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Varhaiskasvatusvirasto Tervetuloa Jakomäki-Puistola-Suutarila varhaiskasvatusalueelle! Toimintaympäristömme tarjoaa lapsille monipuoliset ulkoilu- ja liikkumismahdollisuudet; metsät, urheilu- ja leikkipuistot.
Helsingin kaupunki. - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Lounastarjoilija -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Lisäpalvelu Oy tarjoaa henkilöstö- ja siivouspalveluita. Olemme aloittaneet vuonna 2002. Työllistämme palvelualalla ja teollisuudessa satoja henkilöitä kuukausittain. Asiakkaitamme ovat mm. palvelualan yritykset, ravintolat
Lisäpalvelu Helsinki Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Malvila Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Alepa on pääkaupunkiseudulla toimiva pienmyymälä, joka on asiakkaita lähellä. Alepat palvelevat asiakkaitaan kaikkina viikonpäivinä ja ovat avoinna klo 7-23 (su klo 9-23). Avaamme uuden Alepan Vantaan Päiväkumpuun
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme Helsingin Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Myyjiä, S-Market Söderkullaan S-Market Söderkulla hakee myyjiä vakituiseen työsuhteeseen, yksi ka 25 h/vko ja yksi 5 h/vko työskentelevä. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien omistama Uudellamaalla
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
Jysk Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija iltatiimiin -
Myyntiedustajat
mySafety on toiminut Suomessa vuodesta 2008 lähtien. Tavoitteemme on pysyä parhaana arkiturvaa tarjoavana yrityksenä, jonka pääarvot ovat asiakaspalvelussa ja asiakkaiden auttamisessa. Palveluksessamme on noin sata henkilöä
Celectus Telepalvelu Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Peltiseppiä -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Peltiseppiä Haemme asiakasyrityksellemme kokeneita peltiseppiä. Sinulla On aikaisempaa ja monipuolista työkokemusta peltisepän töistä. Pystyt itsenäiseen työskentelyyn. Työt alkaa heti sopivien henkilöiden
Aputeam Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Porrassiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakkaalle huhtikuun lopussa alkavaan työhön tekijää. Tehtävä pitää sisällään porrassiivousta. Sinulla on aikaisempaa kokemusta samanlaisesta työstä, olet luotettava ja itsenäiseen
TP Avuksenne Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Puhdistustyöntekijä -
Jätteiden kerääjät
Etsimme puhdistustyöntekijää vaativiin puhdistustöihin telakoille, teollisuuteen, rakennustyökohteisiin ja liikennöiviin aluksiin. Valittavien henkilöiden tulee olla ripeäotteisia ja oma-aloitteisia. Valittavalta
Innolink Staff Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Purkutyöntekijä -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista PURKUTYÖNTEKIJÄÄ pääkaupunkiseudulle. Odotamme sinulta: - Kokemusta purkutöistä - Kokemusta betonipiikkauksesta - Voimassaolevaa työturvallisuuskorttia - Hyvää
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivous- ja rakennusapu SRK Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolakokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Huhtikuussa 2014 avattu Passio -keittiö ja baari- on lyhyessä ajassa noussut Helsingin suosittujen ruokaravintoloiden joukkoon. Täyden palvelun kokonaispakettiin kuuluvat tuoreuteen nojaava keittiö, oman panimon oluet, oman maahantuonnin
H2 Ravintolat Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Ravintola HSF on perinteinen osa Hankoa ja sen kesää jo vuodesta 1938. Kirjainyhdistelmä tulee sanoista Hangö Segelförening. Tänään upea ja perinteikäs Ravintola HSF palveluee asiakkaitaan Hangon vierasvenesataman
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Kanresta Oopperaravintolat hakee väliaikatarjoilijoita Kanresta Oy on valtakunnallisesti toimiva ravintola-alan yritys, joka toimii mm. isojen tapahtuma- ja kokoustalojen ravintoloitsijana. Olemme Suomen Kansanterveysyhdistyksen tytäryhtiö,
Kanresta Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkalleemme SÄHKÖASENTAJAA pk-seudulle Odotamme sinulta: - alan koulutusta - jonkun verran kokemusta sähköasennuksista - oma-aloitteisuutta, luotettavuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn - voimassaolevia
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Perusturvakuntayhtymä Karviaisen ikäihmisten linjalla kotihoidossa on avoinna sairaanhoitajan toimi ja ensisijaisena tehtävänä on toimia kotiutushoitajana. Sairaanhoitajan ensisijainen sijoituspaikka on Vihdin kotihoito ja ensisijaisena
Perusturvakuntayhtymä Karviainen - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme kolmea sairaanhoitajaa HYKS Psykiatriakeskuksen 17-paikkaiselle neuropsykiatriselle vuodeosastolle määräaikaiseen työsuhteeseen. Osastolla tutkitaan ja hoidetaan neuropsykiatrista erityisosaamista tarvitsevia potilaita, joilla
HUS - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalialan ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haetaan keikkatyöntekijöitä 6-paikkaiseen monikulttuuriseen lastenkotiin Hyvinkäälle. Työ sisältää hoito- ja kasvatustyötä, sekä kodinhoidollisia tehtäviä. Ajokortti välttämätön.
Yhteiset Lapsemme ry - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Taloushallinnon osaaja -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Oletko palveluhenkinen tiimipelaaja ja kiinnostunut toimimaan monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä kasvavassa terveyspalveluja tuottavassa yrityksessä? Tässä tehtävässä pääset työskentelemään
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Tutkinnonvastaanottaja -
Konetekniikan asiantuntijat
Tule meille Heisinkiin KULJETTAJATUTKINTOJEN VASTAANOTTAJAKSI Olethan joustava asiakaspalvelija ja pidät tiimityöskentelystä. Työsi sisältää monipuolisesti erilaisten ajotutkintojen vastaanottoa. Olet suorittanut liikenneopettajan
A-katsastus Oy/Yksityiset K-asemat Oy/Ajovarma Oy. - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Yrittäjä -
unspecified
Kirpputori-Tuikku - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa