Job Sosiaalityöntekijä Kainuu Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaalityöntekijä

Työnkuvaus:
Lastensuojelun sijaishuollon sosiaalityöntekijän virka. Sijoituspaikkana tehtävän alkaessa on lastensuojelun sijaishuoltoyksikkö Kajaanin perhekeskuksessa. Virka täytetään 1.11.2016 alkaen. Sijaishuoltoyksikössä toimii kaksi sosiaalityöntekijää sekä sosiaaliohjaaja. Tehtäviin kuuluvat sijais- ja tukiperheiden rekrytointiin liittyvät tehtävät, sijaishuollon kehittäminen ja koordinointi, toimialueena koko Kainuun soten kunnat. Sijaishuoltoyksikön toimintaa ollaan kehittämässä ja työntekijä osaltaan pääsee vaikuttamaan kehittämistyöhön. Työn etuina ovat mm. säännöllinen työnohjaus, joustavuus sekä työparityöskentely. Ajokortti on välttämätön. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005 3 §) mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys (ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä). Mikäli virkaan ei saada sosiaalityöntekijän kelpoisuuden omaavia hakijoita, voidaan virkaan ottaa vuoden määräajaksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot ja käytännön harjoittelun (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöstöstä 817/2015, 12 §). Arvostamme kokemusta sijaishuollon sosiaalityöntekijän työstä, tiimissä työskentelyn taitoja sekä tutkivaa työotetta. Palkkaus on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Koeaika 6 kk. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus (T-todistus) terveydentilastaan sekä todistus rikostaustan selvittämisestä (Laki lasten kanssa työskenteleville rikostaustan selvittämisestä 504/2002) ennen tehtävän vastaanottamista. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun sote) on arvostettu edelläkävijä sote-palvelujen kehittämisessä. Kainuun sote tuottaa seitsemän kunnan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut lasten päivähoitoa lukuun ottamatta, lisäksi yksi kunta on kuntayhtymässä osajäsenenä. Kainuun sote tuottaa alueelleen myös henkilöstö-, talous- ja tietohallinnon palveluja. Kainuun sote työllistää noin 3 700 henkilöä. Kainuun sote on savuton työpaikka.

Työnantajan nimi:
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Työnantajan osoite: 87100 KAJAANI

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Kainuu

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvoja, vastaanottopiste -

Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Haemme Katinkullan golfkentille kahta kenttävalvojaa. Valituilla henkilöillä tulee olla hyvät asiakaspalvelutaidot. Golfiin pelaamiseen liittyvät säännöt tulee tuntea. Mahdollisuus työskennellä myös
Holiday Club Resorts Oy - 2016-04-21 - Kainuu

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Haemme oma-aloitteista ja yhteistyökykyistä erityislastentarhanopettajaa vakituiseen työsuhteeseen. Erityislastentarhanopettajana vastaat koko varhaiskasvatuksen erityispäivähoidosta ja olet myös mukana käytännön
Kuhmon kaupunki - 2016-06-04 - Kainuu

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat

LS Fysioterapia Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Grillikioskiyrittäjä -

Kioski- ja torimyyjät
Myytävänä/vuokrattavana Vaalan kunnassa grillikioski. Kioski sijaitsee vilkaan valtatie 22 varrella Jaalangassa kauniin Oulujärven rannalla. Paikalla on levähdysalue pöytineeen ja penkkeineen, sekä hiekkapohjainen uimaranta,
Ritojoen matkailu T:mi - 2016-02-15 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Lehtikankaalla asuvalle nuorelle miehelle haetaan henkilökohtaista avustajaa. Tehtäviin sisältyy arjen askareissa, asioinneilla ja harrastuksissa avustamista. Palkataan luotettava henkilö, joka voi sitoutua työskentelemään
Anonyymi työnantaja - 2016-09-10 - Kainuu

Johtaja, lastenhoito -

Lastenhoidon johtajat
Virkasuhteen sijoituspaikka on vuoropäiväkoti Männynkäpy. Päiväkodin johtaja työskentelee lapsiryhmässä ja työ sisältää esimiestyötä. Päiväkodin johtajaksi valittavalta
Paltamon kunta - 2016-05-11 - Kainuu

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät

Kajaanin Sotilaskotiyhdistys r.y. - 2016-07-15 - Kainuu

Karjanhoitaja -

Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat

MTY Tolonen Jukka, Kaija ja Ville - 2016-02-22 - Kainuu

Keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Paltamon kunnan sivistyspalveluissa on haettavana toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen keittiöapulaisen toimi. Keittiöapulaisen työtehtävät koostuvat ateria- ja puhtaanapitopalveluiden tehtävistä. Edellytämme
Paltamon kunta - 2016-03-05 - Kainuu

Kesätyöntekijöitä DNA:lle -

Myyntiedustajat
DNA:lla tehdään monipuolista ja palkitsevaa myyntityötä alan uusimpien tuotteiden ja laadukkaimpien palveluiden parissa. Tarjoamme nyt loistavan mahdollisuuden olla osana innostavaa ja tuloksekasta myyntitiimiä ja yhden alan johtavan
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-19 - Kainuu

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
Kymppi Service Oy on vuonna 2011 perustettu paikallinen henkilöstöpalvelualan yritys. Haluamme olla työnantajan ja työntekijän tukena tarjoamalla käyttöönne osaavan ja vankan kokemuksen alalta omaavat henkilöstökonsultit.
Kymppi Service Pohjois-Suomi Oy - 2016-09-10 - Kainuu

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme maanrakennustyöntekijää. Työhön kuuluu jalkamiehen työtehtävät. Eduksi katsotaan alan koulutus, kokemus ja taito ajaa koneilla. Hakijalta vaaditaan voimassa olevaa työturvallisuuskorttia,
Sihti Pohjois-Suomi oy - 2016-07-15 - Kainuu

Merkkaustyöntekijä, Kajaani -

Painajat
Haemme teollisuuden asiakkaallemme Kajaaniin merkkaustyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen. Merkkaustyöntekijän pääasiallinen työpiste on tampopaino. Edellytämme sinulta Soveltuvaa koulutusta
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Kainuu

Mustesäiliöiden täyttäjä -

Etsimme itsenäistä yrittäjää, joka arvostaa ekologisuutta. Liikeideana on edistää kierrätystä täyttämällä asiakkaille mustesuihku- ja lasertulostimien kasetteja. Kuluttajat ovat kiinnostuneet käyttämään uudelleen tyhjentyneet
Helsingin Suoramyynti Tmi - 2016-06-09 - Kainuu

Myyjä -

Myyjät
Seppälä on ollut jo 85 vuotta osa suomalaisten ihmisten elämää. Nykyään perheyrityksenä toimivalla Seppälällä on myymälöitä yhteensä yli 100: lähes 90 Suomessa ja 20 Virossa.
Seppälä Finland Oy - 2016-06-09 - Kainuu

nuoriso-ohjaaja -

Lastenhoitotyöntekijät

Hyrynsalmen 4H-yhdistys r.y. - 2016-02-15 - Kainuu

Osa-aikainen siivooja (Kuhmo) -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Perheneuvolapsykologi -

Psykologit
Haemme kahta psykologia vakinaiseen tehtävään perheneuvolaan. Toisen sijoituspaikkana on Sotkamo ja toisen joko Kajaani tai Suomussalmi. Viimeksi mainitun psykologin tehtäviin sisältyy työskentelyä Ylä-Kainuun kunnissa
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-02-15 - Kainuu

Siivousesimies/kerroshoito -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Haemme asiakkaallemme kerroshoidon esimiestä hotellikohteeseen Kajaaniin. Toimit kerroshoitajien esimiehenä ja hoidat että siivoustyö sujuu kustannustehokkaasti ja jouhevasti. Toivomme
Kairest Oy - 2016-04-01 - Kainuu

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme sosiaalityöntekijää sijaishuollon sosiaalityön yksikköön sijaisuuteen. Tiimissä työskentelee 10 sosiaalityöntekijää. Tehtävänäsi on toimia lapsen asioista
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Perhe- ja sosiaalipalveluihin sisältyvät terveydenhoito, sosiaalityö, perhetyö, lasten terapiapalvelut, lastensuojelu, työllisyyspalvelut, talous- ja velkaneuvonta, maahanmuuttajapalvelut, vammaispalvelut sekä sosiaali- ja
Espoon kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys päivystää ympäri vuorokauden vastaten Vantaalla virka-ajan ulkopuolella kiireellisten viranomaisille kuuluvien sosiaalipalveluiden järjestämisestä.
Vantaan kaupunki - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Vuosaaren lastensuojelutarpeen arviointi Tehtävän kuvaus: Haemme sosiaalityöntekijää vakinaiseen virkaan Vuosaaren lastensuojelutarpeen arviointiyksikköön alkaen 1.5.2016 . Vuosaaren arviointiyksikköön
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Lapsiperhepalvelujen sosiaalityöntekijän virka laitetaan uudelleen haettavaksi. Aiemmin tulleet hakemukset huomioidaan. Lapsiperhepalvelut, lastensuojelun sosiaalityö sekä sosiaalihuoltolain mukaisen erityisen tuen tarpeessa olevien
SoTe kuntayhtymä - 2016-06-09 - Keski-Suomi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Merikaupunki Kotkan terveydenhuollon vastuualueella, Mielenterveys- ja päihdetyön palvelualueella on haettavana sosiaalityöntekijän virka. Kotkan mielenterveys- ja päihdetyön palvelualue kuuluu Kotkan hyvinvointipalvelualueen
Kotkan kaupunki - 2016-04-27 - Kymenlaakso

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Rovaniemen kaupungin perusturvan toimialueen aikuisten ja työikäisten palvelualueella vammaispalveluissa on haettavana sosiaalityöntekijän virka tämän hetkisenä sijoituspaikkana sosiaalityön palvelut. Kelpoisuusehtona
Rovaniemen kaupunki - 2016-02-15 - Lappi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Pohjoisella lastensuojeluasemalla on haettava SOSIAALITYÖNTEKIJÄN viransijaisuus. Viransijaisuus alkaa sopimuksen mukaan ja kestää 9.12.2016 saakka. Pohjoisella lastensuojeluasemalla työskentelee 14 sosiaalityöntekijää,
Oulun kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Varissuon sosiaalitoimistossa on haettavana sosiaalityöntekijän virka lastensuojelussa. Sosiaalityöntekijän virka sisältää lastensuojelun ja lastensuojeluperheiden sosiaalityön. Työssä tukea antavat työyhteisö,
Turun kaupunki. - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Tuote-esittelijä -

Tuote-esittelijät
Töihin huippubrändien pariin? Etsimme iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme Tuote-esittelijöitä. Tehtävässä sinulla on erinomainen mahdollisuus kartuttaa kokemustasi työelämässä, kehittää
Markkinointitoimisto Johdin Oy - 2016-04-12 - Kainuu

Varustelija -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme Transtech Oy:lle Otanmäen tehtaalle VARUSTELIJOITA kiskokalustotuotteiden varusteluun. Varustelijan tehtävät ovat joko mekaanisen varustelijan tai sähköasentajan töitä.
Transtech Oy - 2016-03-02 - Kainuu

 
 
site syntyy 8.7940108776093 sekuntia