Job Sosiaalityöntekijä Keski-Suomi Jyväskylän kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaalityöntekijä

Työnkuvaus:
Jyväskylän kaupunki hakee sosiaalityöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.6.2016 alkaen Mattilan perhetukikodin Tuetun asumisen perheyksikköön. Sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu asumisjaksolla olevien perheiden tavoitteellinen ja yksilöllinen ohjaus terapeuttisella työotteella. Työskentely perheiden kanssa on suunnitelmallista ja käsittää myös mahdollisuuden avoimeen kontrolliin ja spontaaniin tuen tarpeisiin vastaamiseen akuuteissa tilanteissa. Sosiaalityöntekijä työskentelee sekä vanhempien että perheen lasten kanssa, yhdessä ja erikseen. Keskeistä tehtävässä on perheen sisäisen vuorovaikutuksen tukeminen, perhetapaamisten järjestäminen, lasten kanssa työskentely lasten kokemusten ja näkökulmien esiintuomiseksi ja perheen tarkoituksenmukaisten palvelujen piiriin ohjaaminen ja motivointi. Työtä tehdään asumisjaksoa ennen, sen aikana sekä asumisjakson jälkeen niin perheen kotona kuin tuetun asumisen perheyksikön ja päiväkuntoutuksen tiloissa. Sosiaalityöntekijä työskentelee osana perheen verkostoa. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on sosiaalityöntekijän pätevyys. Tehtävässä tarvitaan vahvaa lastensuojelun erityisosaamista, menetelmällistä osaamista niin lasten kuin vanhempienkin kanssa työskentelyyn, vahvaa palveluverkoston hallintaa, hyviä vuorovaikutus-, viestintä- ja yhteistyötaitoja sekä tietoteknistä osaamista. Eduksi katsotaan perheterapeuttinen osaaminen, sitoutuminen asiakastyöhön ja innokkuus kehittää lastensuojelun perhekuntoutusta. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävä alkaa 1.6.2016 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi). Yllämainittu todistus pyritään katsomaan jo haastattelussa. http://www.jyvaskyla.fi/sosiaalipalvelut/lastensuojelu/avohuollontuki/perheidentuettuasuminen

Työnantajan nimi: Jyväskylän kaupunki

Työnantajan osoite: 40100 JYVÄSKYLÄ

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asbestityöntekijä -

Muut rakennustyöntekijät
Haemme rakennusalan asiakkaillemme ammattitaitoisia ASBESTITYÖNTEKIJÖITÄ Jyväskylän alueelle. Odotamme hakijalta: - rakennusalan koulutusta ja työkokemusta (min. 2 v.) - voimassa olevaa asbestipurkulupaa - ammattitaitoa ja
Go On Yhtiöt/ Jyväskylä - 2016-05-11 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Anonyymi työnantaja - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjauksen ja neuvonnan kautta haetaan ja välitetään henkilökohtaisia avustajia jyväskyläläisille henkilökohtaisen avun työnantajille. Haetaan
Jyväskylän kaupunki/ Henkilökohtaisen avun palveluohjaus - 2016-06-27 - Keski-Suomi

Hoitaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kangashoiva Oy on 2010 perustettu perhehoitotyyppinen hoiva-alan yritys Kinnulassa. Yritys toimii kahden perheen kotien yhteydessä, entisellä Kangaskylän koululla. Asiakkainamme on tilapäishoidon asiakkaita eri mittaisilla lomajaksoilla,
Kangashoiva Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Huoltamokahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Shell HelmiSimpukka Kyyjärvi hakee joukkoonsa iloista ja työtä pelkäämätöntä keittiötaitoista huoltamokahvilatyöntekijää Shell Helmisimpukka Kyyjärvi on 13-tien varrella oleva liikenneasema
Restel Oy - 2016-02-19 - Keski-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Jyväskylässä sijaitsevaan henkilöstöravintolaamme työssään joustavaa, ammattitaitoista ja vastuullista kokkia, joka seuraa ruoka-alan trendejä ja viihtyy myös asiakkaiden keskellä. Päivittäinen
Antell-Ravintolat Oy - 2016-03-30 - Keski-Suomi

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat

Kuhmoisten Siivouspalvelut - 2016-08-17 - Keski-Suomi

Koulunkäynnin ohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Jyväskylän kaupunki hakee koulunkäynnin ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2016 alkaen Mankolan yhtenäiskoululle. Työaika on 30 h/vko. Mankolan yhtenäiskouluun etsitään koulunkäynnin
Jyväskylän kaupunki - 2016-05-20 - Keski-Suomi

Kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kotimuuttojen, yritysmuuttojen ja ulkomaanmuuttojen ohella olemme erikoistuneet tapahtuma-, logistiikka- ja messupalveluihin. Huolehdimme vuosittain noin 22 000 muuttoa ja noin 35 000 muuta palveluprojektia. Palveluksessamme on noin 1000 palvelutehtävien
Muuttopalvelu Niemi Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Kunnossapitäjä, Jyväskylä -

Muut sähköasentajat
Valio Oy Jyväskylän meijeri hakee vakituiseen työsuhteeseen sähkö/automaatio kunnossapitäjää kiinteistön kunnossapitoon. Työ on mahdollista aloittaa välittömästi/sopimuksen mukaan. Työ
Valio Oy - 2016-05-28 - Keski-Suomi

Kuntosalivastaava Fitness24Sevenille -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Fitness24Sevenin toiminta sai alkunsa Ruotsissa, kun ensimmäiset Fitness24Seven-kuntokeskukset avattiin Etelä-Ruotsin Malmöön ja Lundiin vuonna 2003. Ensimmäinen Suomen Fitness24Seven-kuntokeskus avattiin tammikuussa 2012 Vantaan
Adecco Finland Oy - 2016-06-27 - Keski-Suomi

Kurottajakuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakkaallemme Keski-Suomeen, KUROTTAJAKUSKIA. Kokemus katsotaan eduksi. Voimassaoleva työturvakortti vaaditaan. Työnkesto 1-3kk. Hyvälle työntekijälle voi olla töitä pidempääkin. Työt alkaa heti
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Attendo Oy tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 100 hoivakodissa, ja 250 kunnan kumppanina. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja, jossa pääset kehittämään työtäsi. Yli 6000 terveydenhuoltoalan ammattilaista
Attendo Oy - 2016-03-09 - Keski-Suomi

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme Jyväskylään ammattitaitoista MAANRAKENNUSMIESTÄ Olet rautainen ammattilainen. Kykenet itsenäiseen työhön kaivinkoneen kuljettajan perämiehenä. Osaat käyttää taso-ja putkilaseria. Työkohteinasi
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-16 - Keski-Suomi

Metallityöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Etsimme asiakasyrityksellemme Äänekoskelle metallityömiehiä. Työt alkavat sopimuksen mukaan, mahdollisuuksien mukaan nopeallakin aikataululla. Edellytämme hakijalta ammattitaitoa sekä voimassaolevaa työturvallisuus-
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-14 - Keski-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Etsimme myyjiä päivittäistavarakaupan asiakasyrityksiimme Jämsään, Jämsänkoskelle ja lähialueille. Työnkuvaan kuuluu kaupan työtehtäviä: kassatyöskentelyä, asiakaspalvelua ja hyllyttämistä.
StaffPoint Oy - 2016-02-22 - Keski-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Brinex Medic on työpaikkojen ensiapuvalmiuteen ja työturvallisuuteen keskittynyt maahantuonti- ja markkinointiyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Kuopiossa. Asiakkaitamme ovat yritykset, yhteisöt, julkishallinto, ammattikäyttäjät
Rexram Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Osastonhoitaja -

Johtavat kätilöt
Jyväskylän kaupunki hakee osaavaa ja työhönsä sitoutunutta osastonhoitajaa avoterveydenhuoltoon Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveysasemalle. Osastonhoitaja toimii hoitohenkilökunnan lähiesimiehenä
Jyväskylän kaupunki - 2016-05-12 - Keski-Suomi

Palvelumyyjä -

Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-23 - Keski-Suomi

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Aamukammassa on tarjolla avoin työpaikka parturi-kampaajalle tai ekokampaajalle. Käytämme työssämme hajusteettomia, suomalaisia Simin värejä sekä kasvivärejä ja Elumenia. Meiltä saat puhtaat ja raikkaat
Aamukampa - 2016-07-28 - Keski-Suomi

Perusopetuksen ja lukion lehtori, tekninen työ -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Äänekosken kaupungin opetuspalveluissa on haettavana perusopetuksen ja lukion lehtorin virka, jossa opetettavana aineena yläkoulun tekninen työ, sijoituspaikkana Telakkakadun koulu. Haemme tehtävään henkilöä,
Äänekosken kaupunki - 2016-05-15 - Keski-Suomi

Projekti-insinööri -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Projektoinnin ja suunnittelun moniosaajaa Karibu Oy on konsultoiva insinööritoimisto Jyväskylässä, jonka toimialaan kuuluvat mm. kone- ja teollisuustekniikka- sekä projektinhoitopalvelut. Etsimme teollisuustekniikka-teamiimme
Karibu Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Rakennusapumies -

Talonrakentajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme Jyväskylän rakennustyömaille KOKENUTTA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehet tekevät esimerkiksi rakennusten runko- ja vesikattotöitä, sisustus- ja viimeistelytöitä
Selekta Rakennus Oy - 2016-04-15 - Keski-Suomi

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-05-05 - Keski-Suomi

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme vaativan kuntoutuksen osastolle kahta sairaanhoitajaa. Kuntoutusosastolla hoidetaan ja kuntoututetaan usean erikoisalan (neurologia, geriatria, fysiatria, kirurgia) kuntoutuspotilaita moniammatillisessa tiimissä. Potilaat siirtyvät kuntoutusosastolle
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri - 2016-05-02 - Keski-Suomi

Sisustuskirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Jyväskylän rakennustyömaille KOKENUTTA SISUSTUSKIRVESMIESTÄ Työ tapahtuu saneeraus kohteessa. Sisustuskirvesmiehen tehtäviin kuuluvat mm. ikkuna- ja oviasennukset, ulko- ja sisäseinäverhoukset erilaisia materiaaleja
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-16 - Keski-Suomi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
HYKS Nuorisopsykiatriassa Osastohoidon klinikalla Helsingissä on sosiaalityöntekijän perhevapaan sijaisuus 30.4.2017 saakka. Tehtävä täytetään sopivan sijaisen löydyttyä. Sosiaalityöntekijä työskentelee
HUS - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Kotimuuttojen, yritysmuuttojen ja ulkomaanmuuttojen ohella olemme erikoistuneet tapahtuma-, logistiikka- ja messupalveluihin. Huolehdimme vuosittain noin 22 000 muuttoa ja noin 35 000 muuta palveluprojektia. Palveluksessamme on noin 1000 palvelutehtävien
Muuttopalvelu Niemi Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Viikonloppusiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-03-03 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 4.2177770137787 sekuntia