Job Sosiaalityöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haettavana on SOSIAALITYÖNTEKIJÄN viransijaisuus Pohjoisella lastensuojeluasemalla 28.7.2016-8.6.2017 ajalle. Pohjoisella lastensuojeluasemalla työskentelee 14 sosiaalityöntekijää, toimistosihteeri ja palveluesimies. Sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu lastensuojelulain mukaiset lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävät, muun muassa palvelutarpeen arvioiden tekeminen sekä suunnitelmallinen lastensuojelun avohuollon ja sijaishuollon sosiaalityö yhteistyössä asiakkaan ja moniammatillisen verkoston kanssa. Tarjoamme työn tueksi viikoittaiset tiimipalaverit, säännöllisen työnohjauksen sekä työhön liittyvää koulutusta. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain 272/05 3 §:n mukainen pätevyys. Lisäksi edellytetään kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Eduksi luetaan hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä moniammatillinen työote laajassa palveluverkostossa. Arvostamme myös myönteistä asennetta kehittämiseen. Kokemus sosiaalityöstä ja lastensuojelusta katsotaan eduksi. Viransijaisuuteen valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote valinnan suorittaneelle viranhaltijalle. Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Tehtävää haetaan sähköisesti osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimitetaan hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Torikatu 10 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/5492/2016. Hakemukset on toimitettava 29.6.2016 klo 16.00 mennessä.
Työnantajan nimi: Oulun kaupunki
Työnantajan osoite: 90500 OULU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
ICT-tukihenkilö -
Käytön tukihenkilöt
Oulun Tietotekniikka toimii Oulun kaupunkikonsernin tietojärjestelmien keskitettynä ICT-palvelutuottajana, asiakaslähtöisenä palveluintegraattorina ja kumppanina. Haluamme auttaa asiakkaitamme kehittämään ja tehostamaan
Oulun kaupunki - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsitään kiinalaiseen ravintolaan kokkia. Ravintola sijaitsee Oulun keskustassa ja siinä on 36 asiakaspaikkaa. Hakijalla tulee olla hygeniapassi, mutta yrittäjä tarjoaa mahdollisuuden suorittaa koulutuksen. Työ on 2 vuorotyötä.
Liu Min Oy Kiinalainen ravintola Sheng long - 2016-03-31 - Pohjois-Pohjanmaa
Konepäällikkö -
Laivojen konepäälliköt ja -mestarit
Haemme vakituiseen työsuhteeseen Konepäällikköä Hailuodon lauttareitille. Vaatimuksena on ylikonemestarin pätevyys. Arvostamme myös asiakaspalveluhenkisyyttä ja hyvää yhteistyökykyä.Tarjoamme
Suomen Lauttaliikenne Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoisia Kuorma-autonkuljettajia maansiirtoajoihin Pohjois-pohjanmaalle. Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on vähintään C-ajokortti, kuljettajan ammattipätevyydet, digipiirturikortti,
Sihti Oulu Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Lähihoitajan toimi, yhteispäivystys ja tarkkailu -
Lähihoitajat
Haemme joukkoomme motivoitunutta päivystys- ja ensihoitotyöstä kiinnostunutta lähihoitajaa ensihoidon ja yhteispäivystyksen vastuualueelle. Lähihoitajana työskentelet sekä yhteispäivystyksessä että
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Murskeasematyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme murskeasematyöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työtehtäviin kuuluu murskeasematyöntekijän tehtävät, pyöräkuormaajan ja kaivinkoneenkäyttö on hallittava.
Kone Hyrkäs Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Life on Pohjoismaiden suurin ja monipuolisin terveyden ja hyvinvoinnin erikoisliike. Life Finland on Life Europe AB:n tytäryhtiö, joka toimii yli 100 Life myymälän voimin Suomessa. Joukossamme työskentelee yli 500 terveysalan
Life Finland Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Pakettiautonkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Kuljetus Pikkarainen Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Palveluohjaaja, Erityisryhmien palveluohjaus -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haettavana on PALVELUOHJAAJAN vakinainen virka Erityisryhmien palveluohjauksessa. Erityisryhmien palveluohjauksessa myönnetään vammaisille, kehitysvammaisille mielenterveyskuntoutujille kotiin annettavia kotona asumista tukevia sosiaalipalveluita,
Oulun kaupunki - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Postinjakaja -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Psykologi, opetus ja kasvatus -
Psykologit
Kempeleen kunta - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennus- ja loppusiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme luotettavia ja oma-aloitteisia rakennus- ja loppusiivoojia Oulun alueen kohteisiin. Rakennussiivoojan toimenkuvaan kuuluu pitää siisteyttä ja järjestystä yllä työmaalla. Työtehtäviin kuuluvat mm. pienten
Nordic JobCentre Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennusapulainen -
Rakennusalan avustavat työntekijät
RAKENNUSAPULAINEN - PURKUTYÖNTEKIJÄ Etsimme purku- ja saneeraustöihin erikoistuneelle asiakasyritykselle työtäpelkäämättömiä ja reippaita tekijöitä purkutöihin Ouluun. Eduksi katsotaan rakennusalan
Barona Rakennus Oy, Oulu - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Rokuan Kuntoutus Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolapäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Avaamme kesäkuun 2016 alussa Oulun keskustassa uuden ravintolan. Haemme ravintolapäällikköä vastaamaan ravintolan päivittäisestä toiminnasta, ruokalistan- ja työvuorojen tekeminen. Olet henkilö, joka haluaa
La Grande Strada - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Nelosparkki Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Parners Oy on Pohjois Pohjanmaan alueella toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme 1-2 siivoustyöntekijää/ tiskaajaa Oulun Raksilaan. Iltaisin työ alkaa klo 18.00
Inhouse Partners Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu lasten ja heidän perheidensä ohjaus ja neuvonta, palvelutarpeen arviointi ja tukeminen avohuollon tukitoimilla. Lastensuojelussa toimii lisäksi kaksi sosiaalityöntekijää,
Ilmajoen kunta - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme Myyrmäen lastensuojelun avohuollon yksikköön sosiaalityöntekijää Myyrmäen suunnitelmallisen sosiaalityön tiimiin. Myyrmäen lastensuojelun avohuollon yksikössä on
Vantaan kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haetaan kahta sosiaalityöntekijää Koivukylän lastensuojelun toimintayksikköön. Työn menestyksellistä hoitamista ja omaa jaksamista edesauttavat kokemus lastensuojelun työtehtävistä.
Vantaan kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaalityöntekijä työskentelee palvelutarpeenarviointi-työryhmässä ja lapsiperheiden sosiaalityössä. Kelpoisuusehtona virkaan on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
Heinolan kaupunki - 2016-04-01 - Päijät-Häme
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ lastenpsykiatrian poliklinikalle, Päijät-Hämeen keskussairaalaan Lahteen. Sosiaalityöntekijä tulee työskentelemään osana pikkulapsi-
Päijät-Hämeen Sos.- ja terv.huollon kuntayhtymä - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Yppärin Liuskekivi Ky - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tekninen johtaja -
Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
Pyhäjoen kunta hakee teknistä johtajaa, joka johtaa teknisen osaston toimintaa ja toimii teknisen lautakunnan esittelijänä sekä vastaa osaston kehittämisestä ja yhteistyöstä kunnan organisaation sisällä.
Pyhäjoen kunta - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Telineasentajan apulainen -
Muut rakennustyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme määräaikaiseen työsuhteeseen motivoituneita telineasentajien apumiehiä. Etsimämme henkilö saattaa jo omata kokemusta telineiden kokoamisesta, purkamisesta, tasojen asennuksesta sekä
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Vielä mahtuu mukaan mukavaan porukkaan! AAA-Palvelut Oy laajensi toimintaansa ja avasi uuden toimiston Oulun keskustaan. Tuomme mukanamme Asennetta, Ammattitaitoa ja Ansioita! Ole nopea ja varmista paikkasi menestyvässä tiimissä! 3
AAA-Palvelut Oy - 2016-02-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Kesän 2016 parhaat työpaikat nyt jaossa! Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Mikäli olet
AAA-Palvelut Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Työnjohtaja, asuinrakentaminen -
Rakennusalantyönjohtajat
Lehto (ent. Päätoimija) on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Suosiomme perustuu asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen, kustannustehokkaaseen suunnitteluun ja rakentamiseen. Talousohjattu toimintamallimme
Lehto Group Oyj - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa
Työterveyshoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Selänteen työterveyshuollossa on avoinna työterveyshoitajan sijaisuus ajalle 15.2.-31.8.2016. Ensisijainen työpiste on Pyhäjärven terveyskeskus, mutta tarvittessa tehtäviä voi olla myös muissa Selänteen
Peruspalvelukuntayhtymä Selänne - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Varastoalue- ja pihatyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme rakennuskonevuokraukseen erikoistuneelle yhteistyökumppanillemme varastoalue-/ pihatyöntekijää. Tehtäviisi kuulu työskentely rakennuskonevuokraamon piha-alueella, jossa toimenkuvasi on saapuvan- ja lähtevän
Barona Rakennus Oy, Oulu - 2016-03-23 - Pohjois-Pohjanmaa