Job Sosiaalityöntekijä Varsinais-Suomi Turun kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Sosiaalityöntekijä

Työnkuvaus:
Oletko kiinnostunut edistämään ihmisten hyvinvointia ja tekemään merkityksellistä työtä? Onko aikuisten ja lapsiperheiden kanssa tehtävä sosiaalityö sinulle entuudestaan tuttua tai haluatko kehittyä siinä ammattilaiseksi? Pohjoisessa sosiaalitoimistossa on avoinna aikuis- ja lapsiperhesosiaalityöntekijän virka. Keskeisiä työtehtäviä ovat palvelutarpeen arviointi yhdessä asiakkaan, hänen läheistensä ja muiden viranomaisten kanssa. Suunnitelmallinen aikuis- ja lapsiperhesosiaalityö sisältää tukitapaamisia, muutos- ja motivointikeskusteluja, ohjausta ja neuvon sekä monipuolista yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Työhön kuuluu myös päihdetyötä sekä ehkäisevän toimeentulotuen käsittelyä. Tämän lisäksi työ sisältä sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden järjestämistä omien asiakasperheiden erityistä tukea tarvitseville lapsille yhteistyössä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa. Työkuva on laaja, joten odotamme hakijalta monipuolista sosiaalityön osaamista ja asiantuntijuutta. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia muuttuvissa ja ennalta-arvaamattomissa tilanteissa itsenäisesti mutta myös osana moniammatillista yhteistyötä. Pohjoisen sosiaalitoimiston tiimiin kuuluu neljä aikuis- ja lapsiperhesosiaalityöntekijää, kahdeksan lastensuojelun sosiaalityöntekijää, johtava sosiaalityöntekijä ja toimistosihteeri. Pohjoisessa sosiaalitoimistossa on hyvä ja kannustava työilmapiiri. Tarjoamme sinulle paikan kehittää aikuis- ja lapsiperhesosiaalityötä sekä kehittyä itse sosiaalityöntekijänä. Työn tueksi on järjestetty työnohjaus sekä mahdollisuus osallistua täydennyskoulutuksiin. Kelpoisuusvaatimus määräytyy sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/05) 3 § mukaan.

Työnantajan nimi: Turun kaupunki.

Työnantajan osoite: 20100 TURKU

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-15 - Varsinais-Suomi

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat
ilmoitusmyyntiin ja kustantamiseen erikoistunut yritys. Myymme ilmoitustilaa vain yrityksille ja yhteisöille. Turun toimistollemme nelja reipasta ilmoitustilamyyjää vakituiseen kokopäivätyöhön. Myös etätyö
Armada Marketing Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Jalkojenhoitaja -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Yrittäjäpaikka vapaana esim. jalkojenhoitajalle, jalkaterapeutille, lymfa- tai vyöhyketerapeutille, hierojalle tai muulle vastaavalle terapeutille katutasossa n. 3 pv viikossa. Tiloissa työskentelee osa-aikainen jalkojenhoitaja. Ota
Jalkahoitokeskus - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme lämpimän keittiön ammattilaista joukkoomme vastaamaan kanssamme kesäsesongin haasteisiin. Pooki on hyvän ruuan ja iloisen palvelun ravintola sekä neljän huoneen majatalo Uudenkaupungin keskustassa. Vanhassa pankkikiinteistössä
Ravintola ja Majatalo Pooki Oy - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi

Koulupsykologi -

Psykologit
Pöytyän kunnassa julistetaan haettavaksi koulupsykologin virka 1.8.2016 alkaen. Koulupsykologin tehtäviin kuuluvat oppilas- ja opiskelijahuollosta annetussa laissa (1287/2013) määriteltyjen koulupsykologin palvelujen antaminen.
Pöytyän kunta - 2016-03-08 - Varsinais-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Validia Asuminen tarjoaa asumispalveluita ja kotiin vietäviä palveluita vammaisille henkilöille sekä ikäihmisille. Toimimme 1500 ammattilaisen voimin yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Kokonaan kotimainen Validia Asuminen
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Turun Validia-palvelut - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Laivatarjoilija -

Tarjoilijat
M/s Kerttu aloittaa liikennöinnin Uudenkaupungin saaristossa toukokuussa, ja alus siirtyy tilausliikenteestä säännölliseen risteilyliikenteeseen 29.6.2016 (risteilyt Uusikaupunki-Isokari). Aluksen kotisatama on Uusikaupunki. Haemme
Sektoriloisto oy - 2016-03-09 - Varsinais-Suomi

Media- ja Markkinointikonsultti -

Myyntiedustajat
Medialuotsi Oy on digitaaliseen markkinointiin erikoistunut mediatoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Etsimme kasvavasta kysynnästä johtuen yrityksemme palvelukseen yritysmyynnin Media- ja Markkinointikonsultteja
Medialuotsi Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijä -

Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Haemme Laitilassa toimivalle muovialan yritykselle kokoonpanotyöntekijää. Työ on tarkkaa ja huolellisuutta vaativaa työtä. Hakijalta edellytetään näitä ominaisuuksia sekä hyvää ja reipasta
HR Sata Henkilöstötalo / Partners Help Satakunta Oy - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Tavoite on nyt laajentaa toimintaa. Kasvatamme nyt tiimiämme ja etsimme tuloshakuisia myyjiä.
rk marketing - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Osa-aikainen myyjä, Raisio Etsimme määräaikaiseen ja osa-aikaiseen työsuhteeseen luomusta ja asiakaspalvelusta lumoutunutta myyjää Raision Myllyn myymälään. Työtehtävät ovat kassatyöskentely,
Ruohonjuuri Oy - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi

myyjä -

Myyjät
Tarvitsemme nyt joukkoomme ahkeran ja iloisen henkilön valmistamaan myymään laadukkaita pikaruoka-tuotteitamme mukavassa tiimissämme. Tämän lisäksi tarvitsemme yhden henkilön touko-elokuu ajalle kesätöihin.
Turun Kuningas-Kebab Oy - 2016-03-22 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja kotitalouksille -

Myyntiedustajat
Suomen Ilmakuva Oy:n kuva-arkistoon kuuluu yli 4 miljoonaa ilmakuvaa 1950-luvulta alkaen. Kuvaamme myös jatkuvasti uusia ilmakuvia. Etsitkö työtä? Vai haluatko vaihtaa alaa? Koulutamme myös tiimipäälliköitä.
Suomen Ilmakuva Oy - 2016-03-01 - Varsinais-Suomi

NDT-tarkastaja -

Konetekniikan asiantuntijat
Haemme Turun seudulle NDT-tarkastajaa. Tehtävänäsi ovat NDT-tarkastukset pääsääntöisesti Turussa ja tarvittaessa myös muilla paikkakunnilla. Odotamme sinulta NDT-toimialan tuntemusta, NDT-pätevyyksiä
Inspecta-konserni - 2016-06-01 - Varsinais-Suomi

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Familar Oy on Mehiläinen-konsernin sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö, joka keskittyy tuottamaan kunnille ostopalveluina sekä ennaltaehkäiseviä sosiaalihuoltolain mukaisia perhepalveluja että lastensuojelulain mukaisia
Familar Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Opettaja, l. ja pk:n yläl.. taito- ja taideaineet -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kotitalouden lehtorin virka (0137), Puistokadun koulu Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaan. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden
Loimaan kaupunki/ Sivistyspalvelukeskus - 2016-04-28 - Varsinais-Suomi

Parturi-kampaaja (yrittäjä) -

Kampaajat ja parturit
Etsin kanssani työskentelemään itsenäistä yrittäjää PARTURI-KAMPAAJAKSI joko yksin tai yhdessä. Kiinteä kuukausivuokra, joka kattaa tilan, sähkön jne. Myös vastavalmistuneet otetaan huomioon
Parturi-Kampaamo Teija. - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä jatkossa Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme PUTKIASENTAJAA Haemme henkilöä
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-07-28 - Varsinais-Suomi

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme 2 kpl rakennusapumiestä Työmaat ja paikkakunnat
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-07-28 - Varsinais-Suomi

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Etsimme betonielementtitehtaille Turkuun ja ympäristökuntiin raudoittajia. Toivomme hakijoilta rakennusalan koulutusta tai työkokemusta raudoittamisesta. Tarjolla on vakituinen työsuhde tehdasmiljöössä. Mikäli olet
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Ryhmäavustaja/ päiväkotiapulainen -

Lastenhoitotyöntekijät
Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja ja perusopetuksen iltapäivätoimintaa tarjoava yritys. Tällä hetkellä toimimme Pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.
Lasten Päiväkoti Sinikello Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Someron kaupungin kesätyöpaikat -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Someron kaupunki tarjoaa kesätyöpaikkoja vuosina 1996-2000 syntyneille nuorille. Kesätyöntekijät palkataan 3-5 viikoksi 6.6. - 5.8.2016 välisenä aikana. Työaika
Someron kaupunki - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kallion lastensuojelu Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun palveluihin kuuluvat
Helsingin kaupunki. - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Suuhygienisti -

Suuhygienistit
Haemme Turun ydinkeskustassa sijaitsevalle yksityisvastaanotollemme reipasta ja oma-aloitteista suuhygienistiä osa-aikatyöhön. Työ sisältää suuhygienistin työtehtävien lisäksi välinehuoltoa sekä
Inmed Consulting Oy, Hammaslääkärikeskus Denta - 2016-02-22 - Varsinais-Suomi

Toimittaja -

Toimittajat
Vakka-Suomen Sanomat on Vakka-Suomen Media Osuuskunnan julkaisema sitoutumaton aluelehti, joka ilmestyy kolme kertaa viikossa kahdeksan kunnan levikkialueella ( Kustavi, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Taivassalo, Uusikaupunki, Vehmaa).
Vakka-Suomen Sanomat - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme kierrätysalan johtavalle edelläkävijäyritykselle varastotyöntekijää Turkuun. Tavoitteena on vakituinen työpaikka. Ensi alkuun teemme määräaikaisen työsopimuksen vuoden loppuun. Työ
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Vastaava asumispalveluohjaaja (sosiaaliala) -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haluatko olla mukana edistämässä hyvää elämää? KVPS Tukena Oy on omaisjärjestötaustainen kehitysvammaista ja erityistä tukea tarvitsevaa ihmistä ja hänen läheisiään auttavien
KVPS Tukena Oy - 2016-06-09 - Varsinais-Suomi

Viherrakentaja -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Pihateam on vuodesta 2009 lähtien rakentanut yksityisten ja yritysten pihoja Turussa ja sen ympäristökunnissa. Haemme joukkoomme ammattitaitoista ja monipuolista viherrakentajaa. Työtehtäviin
Piha Group Oy - 2016-04-15 - Varsinais-Suomi

Vuorovastaava, ravintola -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola L Escale, Nauvon vilkkaassa vierasvenesatamassa, etsii nyt KEITTIÖMESTARIA Toivomme että sinulla on tehtävään sopiva kokemus ja/tai ammatillinen koulutus. Järjestämme tarvittaessa majoitusta henkilökunnan
OY L'ESCALE AB - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.44788980484009 sekuntia