Job Sosiaalityöntekijän viransijaisuus Pirkanmaa Nokian kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Sosiaalityöntekijän viransijaisuus ajalle 18.4.2016-31.8.2016, jonka jälkeen osa-aikainen (50 %) viransijaisuus 31.12.2018 asti. Viransijaisuus täytetään 18.4.2016-31.12.2018 tai sopimuksen mukaan. Ensisijainen sijoituspaikka on perhepalvelut/lapsiperheiden sosiaalipalvelut. Työaika 37 h/vko. Sosiaalityöntekijän työtehtäviin kuuluvat sosiaalihuoltolain mukaiset palvelutarpeen arvioinnit ja lapsiperheiden sosiaalityö sekä virka-aikaiset sosiaalipäivystystehtävät. Sosiaalityöntekijä työskentelee osana moniammatillista, kehittämismyönteistä tiimiä, johon kuuluu kolme sosiaalityöntekijää, lastenvalvoja, neljä sosiaaliohjaajaa, kaksi perhetyöntekijää ja johtava sosiaalityöntekijä. Lisäksi tiimi tekee tiivistä yhteistyötä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja perhetyöntekijöiden kanssa. Odotamme sinulta kokemusta lasten ja perheiden parissa työskentelystä sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:n mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys: ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Kelpoisia sosiaalityöntekijän tehtäviin ovat myös sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (608/2005) 3 §:n mukaiset henkilöt. Kelpoisuusehdot täyttävien ja soveltuvien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös sosiaalityötä opiskelevat henkilöt, jotka ovat suorittaneet hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun. Valitun on toimitettava nähtäväksi rikostaustaote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Haastattelut pidetään 14.4.2016 Nokian perusturvapalveluissa. Hakemukset sähköisesti osoitteessa: http://www.nokiankaupunki.fi/asiointi-ja-neuvonta/rekrytointi Tarvittaessa hakulomakkeen voi noutaa Nokian perusturvapalveluista os. Harjukatu 21, 37100 NOKIA., Perusturvapalvelut, http://www.nokiankaupunki.fi/asiointi-ja-neuvonta/rekrytointi
Työnantajan nimi: Nokian kaupunki
Työnantajan osoite: Harjukatu 21, 37100 NOKIA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
Energiaratkaisuiden myyjä, Fortum, Tampere -
Myyntiedustajat
Celectus on Shop-In-Shop -konseptin merkittävimpiä osaajia Suomessa. Ammattimaisen, pitkäaikaisen Shop-In-Shop -konseptin rakentaminen vaatii panostuksia, mutta oikein toteutettuna sillä voidaan tavoittaa kymmeniä tuhansia uusia
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-23 - Pirkanmaa
Erikoishammaslääkäri -
Hammaslääkärit
Haettavana on ylihammaslääkärin virka. Toimipaikka sijaitsee Lempäälän keskustan 12/2015 käyttöönotetussa hammashoitolassa. Ylihammaslääkäri vastaa suun terveydenhuollon toiminnan johtamisesta
Lempäälän kunta - 2016-03-30 - Pirkanmaa
Full Stack Developer -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Oletko jo kokemusta kartuttanut ohjelmoinnin ammattilainen, jolta löytyy sekä front-että back-end puolen osaamista? Etsimme nyt HappyOrNot Oy:lle Full Stack Developeria, joka palaa halusta päästä työskentelemään
Academic Work Suomi Ab - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Mettiäinen Milga - 2016-05-25 - Pirkanmaa
Kahvila-/leipomotyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme ammattitaitoista ja kokenutta tela-alustaisen tai pyöräalustaisen kaivinkoneen kuljettajaa maarakennustyömaille. Koneiden kokoluokka 3,5 tn - 25 tn. Työmaat ovat pääsääntöisesti Pirkanmaan alueella.
Hervannan Kaivin Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kattoasentaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Nurmix Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa
Kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
Mahtava tilaisuus eläinrakkaalle! Nyt on elämäsi tilaisuus aloittaa unelmiesi työ ja toimia kauppiaana omassa myymälässäsi, lemmikkieläinten ja mukavien asiakkaiden parissa. Faunatar on vuodesta 1980 toiminut lemmikkieläinliike-ketju,
Eläinsoppi - Animalshop Oy / Faunatar - 2016-03-03 - Pirkanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme Pirkanmaalle ammattitaitoisia, monipuolisia ja luotettavia kirvesmiehiä uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijalta työturvallisuuskorttia, tulityökortti eduksi. Oma auto helpottaa liikkumista,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kundbetjänare, BTOB-försaljare, Elisa Oyj -
Yleissihteerit
Elisa är ett företag som erbjuder telekommunikations-, ICT- och onlinetjänster. Företagets kunder består av 2,3 miljoner konsumenter, företag och organisationer inom den offentliga förvaltningen. Elisa erbjuder tjänster
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Markkinointiharjoittelija -
Muut muualla luokittelemattomat toimistotyöntekijät
Harjoittelupaikka tulevalle markkinointihelmelle! Nyt on miljoonan dollarin mahdollisuus päästä näyttämään taitonsa ja luomaan uutta. Tilaisuus toteuttaa Sihdin uusi
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa
Mekaniikkasuunnittelija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Sandvik Mining on johtava kaivosteollisuuden laitteiden ja työkalujen sekä huolto- ja teknisten palveluiden tuottaja. Sen tuotteita ovat mm. poralaitteet, mekaanisen louhinnan laitteet, murskaimet, lastaus- ja kuljetuslaitteet sekä materiaalinkäsittelyn
Sandvik Mining and Construction Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa
Myyjä (kauppa) -
Myyjät
Olemme tunnettuja hyvästä ja laadukkaasta asiakaspalvelusta ja haemmekin iloisen henkilökuntamme täydennykseksi myyjää kauppamme etenkin tuoreosastoille. Sinulla on jo kokemusta päivittäistavarakaupasta taikka ravintolamaailmasta.
A. ja E. Ruissalo Oy /K-Supermarket Länsiportti - 2016-04-21 - Pirkanmaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme draivia, intohimoa, uskallusta ja periksiantamattomuutta. Haemme myyntitykkiä! Edututor Oy hakee intohimoisia ja motivoituneita myyjiä (2-3) edustamaan LED-valaistuksen BtoB tuotteitamme. Yrityskulttuurimme perustuu kovaan tekemisen meininkiin,
Edututor Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Myynnin assistentti -
Myyntiedustajat
Alexandria Pankkiiriliike Oyj on jo 20 vuotta toiminut valtakunnallinen, Suomen kolmanneksi suurin sijoituspalveluyhtiö. Alexandria-konsernin muodostavat Alexandria Pankkiiriliike, Alexandria Rahastoyhtiö sekä strukturoituihin sijoitustuotteisiin
Alexandria Pankkiiriliike Oyj - 2016-03-17 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja (IDG) -
Myyntiedustajat
Suomen Teollisuustyökalut Oy myy työkaluja, koneita ja tarvikkeita teollisuudelle, koneyrittäjille, korjaamoille ja maataloudelle. Meillä on yli 100 esittelyautoa pohjoismaissa. Suomessa olemme toimineet vuodesta 1997 Haemme MYYNTIEDUSTAJAA
Suomen Teollisuustyökalut Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
TULE TÖIHIN SUOMALAISEEN KASVUYRITYKSEEN ProMart on yksityisessä omistuksessa oleva tekninen tukkuliike. Palvelemme yritysasiakkaita rakentamisen, teollisuuden ja korjaamojen aloilla. Toimitamme tunnettuja merkkituotteita yli 100.000 nimikkeen
ProMart Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa
Myyntihaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
AAA-Palvelut Oy on vuonna 2012 perustettu telemarkkinointiyritys, jonka toiminta perustuu kolmeen A:han. Asenteeseen, ammattitaitoon ja ansioihin. AAA-Palveluiden toimistot sijaitsevat Tampereella, Turussa ja Oulussa, keskeisillä sijainneilla. Etsimme
Lammervo & Torikka Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Nuoriso-ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kyröskosken Setlementti on Hämeenkyrössä ja lähialueilla toimiva opetus- ja sosiaalityön järjestö, joka ylläpitää yksityistä kansalaisopistoa ja järjestää ostopalvelusopimuksin
Setlementti Kyröskoskela ry - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Prosessityöntekijä, muovituoteteollisuus -
Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme muovityöntekijää Parkanoon. Työtehtäviin kuuluu muoviasentajan töiden lisäksi konelinjan hoito ja valvonta. Työssä on mahdollisuus 2-vuorotyöhön. Tarvittavat ominaisuudet:
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-11 - Pirkanmaa
Psykiatrisen sairaanhoitajan toimi -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistettu sairaanhoitaja ja suuntautuminen psykiatriseen hoitotyöhön. Päiväosastomme on 6-paikkainen, jossa potilaan hoitoa
Nokian kaupunki - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Rakennusapumies -
Talonrakentajat
Haemme osaavia ja omatoimisia rakennusapumiehiä Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijoilta työturvallisuuskorttia, kokemusta rakennustyömailta sekä reipasta asennetta. Tulityökortti sekä oma auto katsotaan eduksi. Rekrytointipalvelu
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
raskaankaluston asentava työnjohtaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Apukolmio Oy on vireä tamperelainen henkilöstöpalvelualan yritys. Tarjoamme luotettavasti ja ammattitaidolla työntekijät useimmille toimialoille. Työntekijöille etsimme oman alansa töitä niin lyhyt - kuin pitempiaikaiseenkin
Apukolmio Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Siivooja leipomoon -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-21 - Pirkanmaa
Takalogin tulkki -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Etsimme takalogin tulkkia. Hakijoilta edellytämme kokemusta tulkkauksesta ja/tai soveltuvaa koulutusta. Tarvittaessa koulutamme tehtävään. Suomen yhteiskunnan hyvä tuntemus ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa ovat tärkeät
Global Service Finland Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa
Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme kokeneita telineasentajia määräaikaiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta: - Aiempaa kokemusta telineasennuksista - Työturvallisuuskorttia Rekrytointipalvelu Sihti Oy on henkilöstöhallinnon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-01 - Pirkanmaa
Timanttiporaaja -
Talonrakentajat
Haemme ammattitaitoista Timanttiporaajaa asiakasyrityksemme työkohteisiin Tampereen seudulle. Hakijalta edellytämme vahvaa työkokemusta vastaavista tehtävistä, B-korttia sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia. Eduksi
RenttneR Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Toimintaterapeutti (2) -
Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Avopalvelut/Mielenterveys- ja päihdepalvelut TOIMINTATERAPEUTTI (2) 1-21-16 Mielenterveys- ja päihdepalveluihin haetaan kahta toimintaterapeuttia, jotka sijoittuvat psykoosi- ja mielialahäiriöiden hoitolinjoille. Kelpoisuusvaatimuksena
Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Turvallisuustuotteen myyjä -
Myyntiedustajat
Pez Media Oy on tammikuussa 2015 perustettu myynnin ammattilaisyritys joka toimii tällä hetkellä Helsingissä ja Tampereella. Taustalla Pez Mediassa toimii mm PPMediassa, Suomen Matkapuhelinkeskuksessa, Donetossa ja Enissa vaikuttaneita
PEZ Media Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa
Yksikön päällikkö -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Liekolakoti on syyskuussa 2014 avautunut kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö. Liekolakoti sijaitsee Sastamalan keskustassa, kaikkien palveluiden äärellä. Tarjoamme ympärivuorokautista autettua asumista sekä päivätoimintaa
Esperi Care Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa