Job Ständimyyjä Päijät-Häme Rainmaker SalesHow Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä? Pidät esillä olemisesta. Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Celectuksen Shop-in-shop konsepteissa myyjät kohtaavat 3 miljoonaa asiakasta ja tekevät hurjan määrän kappaa vuodessa. Energiapisteet ovat pysyviä liikkeiden tai kauppakeskusten sisällä toimivia myyntipisteitä. Energiapisteellä asiakkaille myydään hänen tarpeeseensa mukaan ratkaisuita Fortumin sähkösopimuksista kattaviin energiansäästö ratkaisuihin. #MitäMyyntiOn? Tarinat synnynnäisistä myyjistä ovat myyttejä. Vaikeinta myyjälle ei ole kaupan saaminen, vaan tilanteeseen hankkiutuminen. Myyntityö ei ole asioiden tuputtamista, tuotetiedoilla briljeeraamista, matematiikkaa tai yleistiedoilla viisastelua. Myyntityö on asiakkaiden kanssa keskustelua, oikeiden kysymysten esittämistä, kuuntelemista ja kuullun ymmärtämistä. #MyyntiOnRakkausLaji Jokaisella myyjältä odotetaan tekemisen vähimmäisvaatimusta. Tekemällä perusasioita vähimmäisvaatimuksen verran, opetamme loput. Tulos kyllä seuraa tekemistä. Myyjämme saavat kattavan alkukoulutuksen lisäksi jatkuvan esimiehen tuen ja myyntivalmennuksen. Celectuksen myynninkorkeakoulu mahdollistaa kasvusi konseptien sisällä uusiin vaativampiin tehtäviin ja osaamisen mitä tulevaisuuden työnantajat arvostavat. Työtä tehdään Lahdessa Kauppakeskus Triossa ja Sykkeessä. Kokoaikaiset työskentelevät n. 30 h viikossa. Palkkamalli koostuu tuntipalkasta ja myyntiin pohjautuvasta provisioista. Kun myyt yhden sopimuksen tunnissa, on tuntipalkkasi 17 euroa. Jokainen myyjä saa vähintään takuupalkan, joka vaihtelee kokemuksestasi riippuen 8,95-11,44 eur/h. Työnantajana toimii Celectus. Lisätietoa tehtävästä saat soittamalla arkisin klo 10-15 välillä Celectuksen rekrytoinnille numeroon 020 7411335.
Työnantajan nimi: Rainmaker SalesHow Oy
Työnantajan osoite: Vesijärvenkatu 9, 15140 LAHTI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Myyjät
Maa: Suomi
Alue: Päijät-Häme
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asentaja, raskas autokalusto -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Pekkalan Korjaamo Oy - 2016-05-02 - Päijät-Häme
Asiakasneuvottelija -
Myyntiedustajat
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Myymme puhelimitse monia erilaisia tuotteita sekä yrityksille että kuluttajille; mm. juridiikan ja liiketoiminnan kirjallisuutta, koulutuksia,
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-03-04 - Päijät-Häme
Automaatiosuunnittelija -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme Lahden toimipisteeseemme AUTOMAATIOSUUNNITTELIJAA Merkittävässä roolissa toimituksissamme ovat automaatioratkaisut, joiden suunnittelu- ja kehitystyössä olet vahvasti mukana. Lisäksi tehtäviisi kuuluvat automaation
Oilon Oy - 2016-06-01 - Päijät-Häme
Autonasentaja, huoltokorjaamo -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
J. Kärkkäinen Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Ensihoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän (PHSOTEY) erikoissairaanhoito tarjoaa kesätyömahdollisuuksia monipuolisesti eri erikoisaloilla. Haemme ENSIHOITAJIA kesätyöhön, perus/hoitotasolle Päijät-Hämeen
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajavälitykseen ja kotihoitoon erikoistunut yritys. Olemme välittäneet hoitoalan ammattilaisia vuodesta 2001 ja nykyisin kauttamme työskentelee satoja hoitajia kuukausittain. Laadukkaan hoitotyön
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa osa-aikaiseen (n. 15 h/viikko) työsuhteeseen. Työhön kuuluu siivous, roskat, ruoanlaitto, kaupassakäynti sekä muu asiointi- ja kodinhoitoapu. Toivon hakijalla olevan oma auto tai ainakin ajokortti.
Jaatinen Ari - 2016-03-04 - Päijät-Häme
Hitsaajia -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakkaallemme Lahteen hitsaajia. Toivomme hakijoilta alalle soveltuvaa koulutusta. Voit olla vastavalmistunut tai jo jonkin verran alalta työkokemusta kerryttänyt henkilö. Tärkeintä kuitenkin on aktiivinen ja reipas asenne
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-15 - Päijät-Häme
Hoitoalan harjoittelija, kesätyö -
Lastenhoitotyöntekijät
Haemme Salpausselän kuntoutussairaala Jalmariin 25 hoitoalan harjoittelijaa. Työtehtäviin kuuluu viriketoiminta ja hoidon avustavat tehtävät. Työn kesto on 1kk (sisältäen 2 lomapäivää) aikavälillä
Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme
Ilmanvaihtoasentaja Lahteen -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Vahvistamme Lahden yksikköämme Haemme nyt ILMANVAIHTOASENTAJAA Ilmanvaihtoasentajana tulet toimimaan osana teknisenpalvelun tiimiämme. Itsenäisessä tehtävässäsi vastaat asiakkaidemme kiinteistöjen ilmanvaihtolaitteistojen
RTK-Palvelu Oy - 2016-04-15 - Päijät-Häme
Kehittämiskoordinaattori -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kehittämiskoordinaattori toimii Asikkalan kunnan kehittämispalvelut -yksikössä vapaa-aikajohtajan alaisuudessa osana kehittämistiimiä. Tehtävänkuvaan kuuluvat kunnan markkinointi, viestintä sekä monipuoliset
Asikkalan kunta - 2016-06-09 - Päijät-Häme
Kevättyöntekijä -
Myyntiedustajat
Oletko jo miettinyt kesätöitä? Koulua riittää vielä kolme kuukautta, ja sen jälkeen pitäisi aloittaa kahden ja puolen kuukauden mittainen kesäduunirupeama. Mitäpä jos viettäisitkin kesän
Finnacta Oy - 2016-03-17 - Päijät-Häme
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Seuturekry Oy - 2016-04-21 - Päijät-Häme
Linja-autonkuljettaja -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Pohjan Matkat Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Myyjä Energiapisteelle -
Myyjät
Energiapisteet ovat Celectuksen ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myynti sinne, missä ihmiset liikkuvat. Shop-In-Shop myyntikanava on nimensä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-28 - Pohjois-Savo
Myyjä -
Myyjät
Hei talvilomalainen. Haemme 9 ahkeraa ja innokasta henkilöä kokoaikaiseen työsuhteeseen tämänhetkisiin myyntiprojekteihimme talvilomaviikon ajaksi. Toimenkuvaasi kuuluu asiakashankinta- ja markkinointi mielenkiintoisten, tunnettujen
Buusteri Oy, Lahti - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Myyjä, Suomalainen Kirjakauppa -
Myyjät
Suomalainen Kirjakauppa on saavuttanut korkeimman AAA luokituksen viimeisimmän henkilöstötutkimuksen tulosten perusteella. Olemme yksi Suomen innostavimmista työpaikoista vuonna 2015. Tunnustuksen saavuttaa noin 6 % niistä sadoista
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-28 - Etelä-Savo
Myynnin lähiesimies -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Millainen On Rainmaker? Me nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija, osa-aikatyö -
Myyntiedustajat
Haluatko saada itsellesi osa-aikaisen työpaikan, jossa pärjäät olemalla oma itsesi? Meillä on sinulle tarjota työtä todella mukavien työkavereiden kanssa. Meillä ei sinun tarvitse tatti otsassa töitä,
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-06-04 - Päijät-Häme
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-05-06 - Päijät-Häme
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme taloushallintoa ymmärtävää MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Lahteen perustettavaan toimipisteeseen Tehtävässäsi huolehdit nykyisistä asiakkaistamme sekä uusasiakashankinnasta Päijät-Hämeen,
Talgraf Oy - 2016-02-26 - Päijät-Häme
Osastonylilääkäri päivystysosastolle -
Erikoislääkärit
MIELETÖN MAHDOLLISUUS; TULE TYÖJAKSOLLE OSASTONYLILÄÄKÄRIKSI SUOMEN KOLMANNEKSI SUURIMPAAN YHTEISPÄIVYSTYSKESKUKSEEN LAHTEEN! Haluatko vaihtelua? Kiinnostaisiko työjakso yhdessä Suomen suurimmista yhteispäivystys-
Päijät-Hämeen Sos.- ja terv.huollon kuntayhtymä - 2016-05-20 - Päijät-Häme
Palvelumyyjä -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Kainuu
Palvelutiskimyyjä -
Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-05 - Päijät-Häme
Puhelinvaihteenhoitaja -
Puhelinvaihteenhoitajat
Haemme asiakasyrityksellemme Vääksyyn sujuvasanaista ja asiakaspalveluhenkistä PUHELINVAIHTEENHOITAJAA. Työssä vastaat kansainvälisen ja alansa johtavan yrityksen puhelinvaihteesta, postien käsittelystä, vierailijoiden
Amiko Lahti Oy - 2016-03-18 - Päijät-Häme
Rakennesuunnittelija -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry-
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy - 2016-05-19 - Päijät-Häme
Tarjoilija -
Tarjoilijat
CMB Ravintolat Oy toimii Lahden talousalueella ja työllistää vakituisesti noin 45 henkeä. Ravintoloitamme ovat Santa Fé, Jackalope, Dublin Irish Pub, Santa Fé Express, Santa Fé Catering sekä lisäksi Lahden
VaGomet Oy - 2016-02-18 - Päijät-Häme
Tarjouslaskija -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Rakennusbetoni- ja Elementti Oy, Hollolan Sora Oy sekä Mikrobetoni Oy muodostavat yksityisen konsernin, joka valmistaa ja palvelee korkealuokkaisilla erikoisbetonituotteilla Suomen ja lähialueiden rakentajia. Konsernin 65 hehtaarin alueet sijaitsevat
Amiko Lahti Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Tietohallintoasiantuntija -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Heinolan kaupungin konsernihallintoon haetaan määräaikaista tietohallintohallintoasiantuntijaa (tehtävä 624031) Määräaikaisen kehittämistehtävän tavoitteena on vuoden 2016 aikana koota yhteen toimenpidesuunnitelma
Heinolan kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme