Job Suunnitteluasiantuntija Varsinais-Suomi NCC Suomi Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Suunnitteluasiantuntija

Työnkuvaus:
HAEMME tilauskannan kasvaessa vakituiseen työsuhteeseen suunnitteluasiantuntijaa eri urakkamuodoilla uudis- ja saneerauskohteita toteuttavaan Turun yksikköömme. Suunnitteluasiantuntija osallistuu kohteiden suunnittelun ohjaukseen ja ratkaisujen kehittämiseen hanke-, luonnos- ja toteutusvaiheissa sekä kohteiden suunnittelun hankintaan. Tehtäviin kuuluu myös suunnittelun lähtötietojen sekä erilaisten dokumenttien luominen yhteistyössä asiakkaidemme/ toimeksiantajiemme kanssa sekä osallistuminen kvr- ja projektinjohtourakoiden tarjousmateriaalien laadintaan. Tehtävänä on varmistaa, että suunnittelu tukee hankkeelle asetettujen laatu-, aikataulu- ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamista kaikkien hankkeeseen osallistuvien osapuolten näkökulmasta. Meille on tärkeää, että suunnitteluasiantuntijalla on myös halua olla aktiivisesti kehittämässä tietomallintamisen sekä kestävän kehityksen mukaisten ratkaisujen hyödyntämistä suunnittelussa. Suunnitteluasiantuntijan tulee olla ennakkoluuloton, nykyteknologiasta kiinnostunut henkilö, jolla on rohkeutta ajatella asioita myös uudella tavalla. TOIVOMME suunnitteluasiantuntijalta aiempaa kokemusta työmaa- ja/tai suunnittelutehtävistä, suunnittelunohjauksesta tai -johtamisesta. Koulutus tulisi olla rakennusarkkitehti/ -insinööri tai DI. Työssä menestyminen edellyttää itsenäistä ja vastuullista työskentelytyyliä, yhteistyö- ja neuvottelutaitoja sekä asiakaslähtöisyyttä. Työskentelytavan tulee olla aktiivinen ja osallistuva sekä tarvittaessa jämäkkä. Hyvät IT-taidot ja kokemus tietomallinnushankkeista katsotaan eduksi. Suunnitteluasiantuntijalla tulee olla kyky hallita ja viedä eteenpäin monia asioita yhtäaikaisesti sekä tarttua uusiin tehtäviin reippaasti. TARJOAMME Monipuolisen, itsenäisen ja haastavan tehtävän. Työ tarjoaa mielenkiintoisen näköalapaikan vaihtelevien hankkeiden parissa ja mahdollisuuden kehittyä yhdessä pohjoismaiden suurimmassa rakennusalan yrityksessä. NCC saa kiitosta työntekijöiltään ihmisläheisestä otteesta ja hyvästä ilmapiiristä sekä työmailla että toimistolla. Tarjoamme myös kilpailukykyiset henkilöstöedut.

Työnantajan nimi: NCC Suomi Oy

Työnantajan osoite: 20100 TURKU

Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Yleissihteerit
Ajanvaraajien tehtäviin kuuluu varata aikoja edustajillemme puhelimitse suositusten perusteella. Työ tapahtuu ilta-ja viikonloppuisin 4h/ilta 3-4 pvä/vko tai sopimuksen mukaan. Työ sopii hyvin myös opiskelijoille. Tuntipalkan
K-World Wide Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
TH-Media hakee erilaisiin myyntiprojekteihin asiakaspalveluhenkisiä, sosiaalisesti lahjakkaita työntekijöitä! Kyseisessä työssä pääset asiakasrajapintaan, neuvottelemaan asiakkaiden kanssa ja ratkaisemaan ongelmia.
TH-media - 2016-02-26 - Varsinais-Suomi

F2F-Varainhankkija / Feissari -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Suomen Luonnonsuojeluliitto etsii F2F-VARAINHANKKIJOITA Turkuun Tule mukaan Suomen luonnonsuojeluliiton F2F-kampanjaan Turkuun. Etsimme tiimiimme kolmea F2F-varainhankkijaa tekemään arvokasta
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Fysiikan opettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Valmennustiimi Eximiassa valmentaa vuosittain yli 200 eri alojen osaavaa ja innostunutta asiantuntijaa, joiden ohjauksesta sekä kurssisuunnittelusta vastaa Eximian vakituinen valmennustiimi. Etsimme nyt motivoituneeseen joukkoomme fysiikan opettajaa
Valmennustiimi Eximia Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Hallinnollisen osastonhoitajan virka -

Johtavat kätilöt
Pätevyysvaatimuksena on terveystieteen tai terveydenhuollon maisterin tutkinto tai terveydenhuollon opistoasteen tutkinto ja riittävä kokemus esimies- ja hallinnollisista tehtävistä tai alansa ammattikorkeakoulututkinto täydennettynä
Loimaan kaupunki / Hallintopalvelukeskus - 2016-03-18 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Lounais-Suomen Avustajakeskus/TSLY ry välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Yhteyshenkilönä toimii Avustajakeskuksen työntekijä, mutta avustajan valinnasta päättää
Turun seudun lihastautiyhdistys r.y. - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Kaksi hoitajaa -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme vakituisiin työsuhteisiin hoitajia. Sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on kotihoito. Hakijoilta edellytämme vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa tai alan aikaisempaa kouluasteista ammatillista perustutkintoa.
Liedon kunta - 2016-05-15 - Varsinais-Suomi

Katsastaja -

Konetekniikan asiantuntijat
Tule meille KATSASTAJAKSI Saloon. Meillä pääset tutustumaan autoihin pintaa syvemmältä. Olet myös mukana varmistamassa, että jokainen tiellä vastaantuleva auto on turvallinen. Olethan joustava asiakaspalvelija,
A-katsastus Oy/Yksityiset K-asemat Oy/Ajovarma Oy. - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Kattoasentaja -

Talonrakentajat
Haemme Kattoasentajia Kohteesi tulevat olemaan yksityiset omakotiasujat ja as.oy kohteet Varsinais-Suomessa. Omaat aktiivisen työasenteen ja olet oma-aloitteinen. Alan kokemus on eduksi muttei välttämätön. C-ajokortti katsotaan
Hämeen Laaturemontti Oy, Lieto - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Ab Huli Oy / Ravintola Hus Lindman - 2016-04-19 - Varsinais-Suomi

Laatoittaja / tasoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät

R.V. GROUP OY - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Leipuri -

Leipurit ja kondiittorit
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme motivoituneita työntekijöitä eri aloille. Olemme saavuttaneet hyvän maineen työntekijöidemme ja asiakkaidemme keskuudessa.
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

LV asentaja -

Putkiasentajat
Haemme LV-asentajaa vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävä pitää sisällään LV-laitteiden huolto- ja kunnossapitotehtäviä, asennus- ja korjaustehtäviä sekä päivystystyötä. Tehtävässä
Arkea Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Maahanmuuttajien verkko-opettaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Koulutustoimintamme laajentuessa haemme verkko-opettajia aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksiin vuosille 2016-2019. Kouluttajan työtä voi tehdä etätyönä kotona
Arffman Consulting Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Myyntiagentti -

Myyntiedustajat
Jäitkö ilman kesätöitä? Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa kesällä siistissä sisätyössä? Ei hätää, sillä tarjoamme paikan vielä kolmelle "mattimyöhäiselle"
Finnacta Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustajia -

Myyntiedustajat
Tule mukaan menestystiimiin! Kymppi-Katto kasvaa vauhdilla. Meillä on tarjota asiakkaille toimivin paketti, siksi meillä kauppa käy: Teemme katot, ulkoverhoukset, ikkunat ja ovet - kaikki kerralla kuntoon! Kymppi-katon ja sisaryrityksen
Kymppi-Katto Oy - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Nosto-ovien asentaja -

Muut muualla luokittelemattomat
Haetaan yrittäjää, autotallien oviremontteihin pääasiallisesti, sopii myös muun toiminnan ohessa tehdä. Työ opetetaan tarvittaessa, arvostetaan monitaitoisuutta, työalueena Turusta katsottuna n.200km sisällä,
Nalle-ovet ky - 2016-03-24 - Varsinais-Suomi

Ostosihteeri -

Ostajat
BELTTIE OY on vaatteiden suunnitteluun, maahantuontiin ja tukkukauppaan keskittynyt yritys, perustettu v.1983. Etsimme OSTOSIHTEERIÄ äitiysloman ajaksi vastaamaan ulkomaiden ostotilauksista, tuotannon valvonnasta sekä rahdinkuljetuksen
Belttie Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Perheterapeutti/terveydenhuollon ammattilainen -

Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Merikratos on yhteiskuntavastuullinen ja täysin kotimainen yritys, joka kantaa sosiaalista vastuuta asiakkaistaan. Olemme osaavien ja välittävien ihmisten yhteisö, joka on tukena elämän solmukohdissa. Vuodesta 1999 toiminut,
Merikratos Oy - 2016-03-23 - Varsinais-Suomi

PHP- Ohjelmoija -

Sovellusohjelmoijat
Tact Finance Oyj on osa vuonna 2006 perustettua Tact Groupia, joka on toimintansa aikana myöntänyt lainaa yli 400 miljoonalla eurolla yli 400 000 asiakkaalle. Tact Group on yksi nopeimmin kasvavista ja kannattavimmista FinTech -yrityksistä
Experis - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Rakennusapumies -

Talonrakentajat
Etsimme reippaita rakennusapumiehiä ja rakennusmiehiä saneeraus- ja uudisrakennuskohteisiin Turkuun Hakijalta edellytämme: rakennusalan koulutusta aiempaa työkokemusta rakennusalalta työturvallisuuskorttia kykyä itsenäiseen
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haetaan reippaita, oma-aloitteisia ja asiakaspalveluhenkisiä tarjoilijoita ravintola Ankkuripaikka Loimaan Kauppatorille. Hakijoilla tulee olla anniskelu- ja hygieniapassi. Hakijoilta odotamme positiivista asennetta, kielitaitoa ja kokemusta ravintola
Loimaan Ankkuripaikka Oy - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat

Filter Partner Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Tiimipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava savolainen asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Toimintamme kivijalka on myyntineuvottelijoiden
Finnacta Oy - 2016-03-22 - Varsinais-Suomi

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Biotop Oy on vuonna 1991 perustettu suomalainen bioalan maahantuontiyritys. Tällä hetkellä Biotop Oy edustaa noin kolmeakymmentä Life Science -alan yritystä useasta eri maasta. Etsimme osa-aikaiseen työsuhteeseen (noin 20
Biotop Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Tukkiauton/täysperävaunun kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme tukkiauton/täysperävaunun kuljettajaa Paraisten seudulle. Tehtävä edellyttää aiempaa kokemusta alalta. Työ on kokopäiväistä, kaksivuorotyötä ja aluksi määräaikaisena (toukokuun
SRJ Logistics Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Vakituisia työpaikkoja myyntineuvottelijoille. -

Puhelin- ym. myyjät
Onko vaikea löytää vakituinen työpaikka. jossa oikeasti on mukavat työkaverit? Haluatko ansaita itsellesi 1500-2500€ kuukaudessa? Meillä molemmat on mahdollista, sillä nyt on tarjolla viidelle nopealle hakijalle vakituinen
Finnacta Oy - 2016-03-18 - Varsinais-Suomi

Valimotyöntekijä -

Muotin- ja keernantekijät
Suomen Teräsosaajat Oy tarjoaa palveluita pienistä korjaustöistä aina suurten projektien johtoon. Laadun takaa yli kahdenkymmenen vuoden kokemus terästeollisuuden alalta. Osaavat ammattilaiset toimivat tarvittaessa missä
Suomen Teräsosaajat Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Yksilövalmentaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Salon kaupungin nuorisopalveluissa julistetaan haettavaksi nuorten työpajojen starttipajan YKSILÖVALMENTAJAN toistaiseksi voimassa oleva työsuhde Starttipajalla tarjotaan ryhmämuotoista matalan kynnyksen valmennusta, jonka tavoitteena
Salon kaupunki - 2016-04-24 - Varsinais-Suomi

Yliopisto-opettaja, purentafysiologia -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Turun yliopisto on maailmanluokan monialainen tutkimusyliopisto, joka tarjoaa haasteellisia työtehtäviä ja ainutlaatuisen näköalapaikan suomalaiseen ja kansainväliseen tiede- ja koulutusmaailmaan. Turun yliopiston lääketieteellisessä
Turun yliopisto. - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.79101920127869 sekuntia