Job suunnitteluinsinööri, kunnallistekniikka Helsinki-Uusimaa Järvenpään kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: suunnitteluinsinööri, kunnallistekniikka

Työnkuvaus:
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2300 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön työhyvinvointiin. Haemme Kaupunkikehityksen kunnallistekniikan suunnittelupalvelut -yksikköön suunnitteluinsinööriä määräaikaiseen tehtävään ajalle 10.10.2016 - 30.4.2018. Suunnittelupalvelut -yksikössä laaditaan yleisten alueiden yleis-, katu-, puisto- ja rakennussuunnitelmia sekä niihin liittyviä teknisiä selvityksiä. Yksikkö on tiivis seitsemän työntekijän asiantuntijayhteisö, jossa on vahva osaaminen. Tehtävän keskeisiä osa-alueita ovat kunnallistekniikan yleis- ja rakennussuunnittelu, alaan liittyvien päätösten ja lupien valmistelu sekä suunnitteluprosessiin sisältyvien ulkopuolisten suunnittelijoiden ohjaus. Uudet työntekijät perehdytetään tehtäväkuvan mukaisiin töihin ja uransa alussa olevia suunnittelijoita ohjataan projektien vaativuustason mukaan. Edellytämme valittavalta riittävää kunnallistekniikan suunnitteluosaamista ja suunnitteluohjelmistojen hallintaa, sekä suunnitteluprosessin, rakennus- ja maankäytön lainsäädännön tuntemusta. Myös vastavalmistuneet huomioidaan. Arvostamme tietoteknistä osaamista, sujuvaa kirjallista ja visuaalista ilmaisukykyä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelupäällikkö Matti Sulonen, puh. 040 315 3963, matti.sulonen (at) jarvenpaa.fi. Hakuaika päättyy 8.9.2016.2016 klo 15. Kelpoisuusehdot Soveltuva alempi korkeakoulututkinto (AMK) tai vastaava aikaisempi opistoasteen koulutus yhdyskuntatekniikan opintosuunnalta ja riittävä työkokemus kunnallistekniikan suunnittelutehtävistä. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palvelussuhteen ehdot Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät TS:n mukaan. Koeaika on neljä kuukautta. Järvenpään kaupunki on savuton työpaikka.

Työnantajan nimi: Järvenpään kaupunki

Työnantajan osoite: 04400 JÄRVENPÄÄ

Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelija -

Puhelinpalveluneuvojat
Haemme nyt asiakaspalveluhenkisiä palveluneuvojia päivä- ja iltavuoroihin ISS 24 h Asiakaspalvelukeskukseen Espooseen. Asiakaspalvelukeskus on asiakkaidemme ensisijainen yhteydenottokanava ISS:n palveluihin. Palvelemme sisäisiä
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelija -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme reipasta asiakaspalvelijaa lounasravintolaan Vantaalle. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelua kassalla sekä avustavia keittiöpuolen työtehtäviä, kuten sämpylöiden ja salaattien valmistusta.
VMP Group, Järvenpää - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Beskrivning av jobbet: Det svenskspråkiga resultatområdet inom bildningsväsendet i Vanda utgör en helhet där fostran och utbildning går som en röd tråd från
Vantaan kaupunki - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Yrityksemme on Suomen suurimpia ja maailman suurin suoramyyntialan yritys. Edustamme kansainvälistä Lux Internationalia, jolla on toimintaa yli 35 maassa ympäri maailmaa. Suomessa emoyhtiömme Hedengren on 1918 perustettu sähköalan
Oy Hedengren Direct Ab - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Grillikioskityöntekijä -

Pikaruokatyöntekijät
Ruoan valmistus, asiakaspalvelu, siivous ja kaikki toimipaikkaan kuuluvat tehtävät. Sopii opiskelijalle. Työvoroihin ja tuntimääriin voi itse vaikuttaa. Koeaika 3 kk. Suomenkielen taito myös ehdoton. Kysessä ei ole kesätyöpaikka
Profinale Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Haemme ensisijaisesti henkilöä, joka on töissä meillä henkilökohtaisena avustajana yhden asiakkaan luona, mutta voi myöskin esiintyä töitä muissakin kohteissa. Henkilökohtaisena avustajana olet töissä
Lunacare Oy Ab - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Iltapäivätoiminnan ohjaaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja ja perusopetuksen iltapäivätoimintaa tarjoava yritys. Tällä hetkellä toimimme Pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme pääkaupunkiseudulle KOKENUTTA KAIVINKONEENKULJETTAJAA Haemme kaivinkoneenkuljettajaa, joka osaa ajaa pyörä alustaista 25- tonnista konetta. Työtehtäviin kuuluu putkilinjojen tekoa. Kaivinkoneenkuljettaja suunnittelee
Selekta Rakennus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät

Nika OY LKV - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokoonpanija, sähkö- ja elektroniikkalaitteet -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Etsimme asiakkaallemme Länsi-Vantaalle kokoonpanijaa mahdollisesti vakinaistuvaan työsuhteeseen. Edellytämme sinulta automaatio-, sähkö- tai elektroniikka-asentajan koulutusta tai vastaavaa sekä työkokemusta kokoonpanotöistä.
Opteam Vantaa Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Koneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
TOIMINTAMME KASVAESSA HAEMME JOUKKOOMME KONEENKULJETTAJIA INFRAPROJEKTEIHIN Etsimme kokeneita koneenkuljettajia mukaan infraprojektit -liiketoimintasegmenttiimme. Tehtävissä vaaditaan monipuolista kokemusta maanrakennuskoneiden kuljettamisesta.
Lemminkäinen Infra Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa

Laatuassistentti, materiaalit -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
Etsimme assistenttia kesän ajaksi toimittajalaatutiimiimme Vantaalle. Tulet työskentelemään osana tiimiä, jonka vastuulla on materiaalien laatu ja toimittajaan liittyvä laadunhallinta, sekä niihin liittyvät dokumentointi,
Murata Electronics Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Laboratoriohoitaja/bioanalyytikko -

Laboratoriohoitajat
Etsimme osaavaan joukkoon iloista, huolellista ja palveluhenkistä laboratoriohoitajaa/bioanalyytikkoa. Ammattitaitoasi tarvitaan Pikkujätin työntekijänä ensisijaisesti Tapiolassa ja tarvittaessa muissakin Pikkujätin yksiköissä.
Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme Hyvinkään kotihoitoon sekä laitos- ja asumispalveluihin viittä (5) varahenkilöä määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.5.2016-31.12.2017 (tai aloitus sopimuksen mukaan). Myös lyhyemmät
Hyvinkään kaupunki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Laitekokoonpanija (sähkölaitetuotanto) -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Haemme asiakasyrityksellemme Vantaalle oma-aloitteista ja tarkkaa tuotantotyöntekijää järeään sähkölaitekokoonpanoon. Hakijalta toivomme - oma-aloitteisuutta, täsmällisyyttä ja erityistä tarkkuutta
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Tehtävän kuvaus: Haemme lastenhoitajaa hoitoapupalvelupisteeseen Illenpihan päiväkotiin. Illenpihan varhaiskasvatusyksikkö sijaitsee Pakkalassa, Kartanonkosken alueella. Yksikköön kuuluu 3 päiväkotia, avoin
Vantaan kaupunki - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Varhela, Päivähoitoyksikkö Tunturi-Varhela Tervetuloa monien mahdollisuuksien Mellunkylään! Tule varhaiskasvattajaksi kasvavalle ja kehittyvälle varhaiskasvatusalueelle. Olemme
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Mansikan pakkaaminen ja työnjohdolliset tehtävät -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Työn kuvaus: Mansikan punnitsemista ja pakkaamista mansikan poimintakaudella juhannuksesta eteenpäin. Työ sisältää erilaisia poimijoiden ohjaus- ja työnjohdollisia tehtäviä.
Marjatila Juhmo - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Me etsimme työlle tekijää. Tuore kirkkonummelainen maahantuoja etsii uusia vahvistuksia kasvavaan tiimiinsä. Kuulumme 102-vuotiaaseen amerikkalaiseen suoramarkkinointikonserniin, joka toimii yli 55 eri maassa ympäri maailmaa.
Haapasaari Marketing Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Nuorisotalotyöntekijä (6), osa-aikainen -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2 300 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön
Järvenpään kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Raportoinnin asiantuntija -

Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
Wihuri on teollisuutta ja kauppaa harjoittava kansainvälinen suomalainen monialakonserni. Wihurin neljä toimialaa ovat pakkausteollisuus, päivittäistavaratukkutoiminta, tekninen kauppa ja liikelentotoiminta. Konsernin liikevaihto on
Wihuri Oy Tekninen Kauppa - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Ripsiteknikko -

Kampaajat ja parturit
Viihdyt kauneuden maailmassa ja kauneushoitola on Sinulle luonteva toimintaympäristö. Olet rehellinen, luotettava ja suomenkielentaitoinen. Haemme iloiseen tiimiinsä kahta ripsiteknikkoa. Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään
Golden Eyelashes ltd, Suomen sivuliike Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tekisikö mielesi vaihtaa kesäksi maisemaa? Vietä kesä kauniissa Loviisassa ajalla 16.5-18.9.2016. Tarjolla kaksi sairaanhoitajan paikkaa vanhustenhoidon parissa. Me autamme sinua asunnon hankkimisessa ja kalustamme sen puolestasi,
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Service and Software Consultant -

Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
HiQ:n palvelut kattavat asiakkaan ohjelmistoratkaisujen koko elinkaaren. Haemme jatkuvat palvelut -tiimiimme motivoitunutta ja asiakaspalvelukykyistä Service & software -konsulttia rakentamaan ja kehittämään jatkuvia palveluita
HiQ Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Service Manager, Connectivity Services -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Description of unit: Orion Information Management (IM) employs 80 people, of which approximately two thirds are located in Espoo. Other locations are Turku, Kuopio, Hanko, Mumbai and Nottingham. Our responsibilities include managing 3600 workstations,
Orion Oyj - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Siivoja -

Kiinteistöhuollon työntekijät

Siivouspalvelu Hartlin - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija, osapäivä -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
AAA-Palvelut Oy laajentaa toimintaansa ja avaa uuden toimiston Helsingin keskustaan. Tuomme mukanamme Asennetta, Ammattitaitoa ja Ansioita! Ole nopea ja varmista paikkasi menestyvässä tiimissä! 3 vuotta sitten perustettu telemarkkinointiyritys
AAA-Palvelut Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
MaxBuild on korjaus- ja uudisrakentamiseen erikoistunut rakennusliike, jonka referenssit kattavat kaiken kerrostalon täyssaneerauksesta uusien asuinalueiden rakentamiseen. Vuonna 2015 MaxBuild :n liikevaihto oli 15,5milj€ ja tilauskanta vuodenvaihteessa
MaxBuild Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Vastuullinen kesäduuni -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Jäitkö ilman kesätöitä? Ei hätää, meillä on vielä paikkoja jäljellä! Tulemme palkkaamaan vielä yhteensä peräti 5 uutta kesätyöntekijää
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Avustavat keittiötyöntekijät
HMSHost on kansainvälinen lentokenttien ravintolapalvelujen tuottaja, joka palvelee matkustajia ympäri maailman sekä omien että franchising -konseptien nimissä. HMSHost operoi useita toimipisteitä Helsinki-Vantaan lentokentällä,
HMSHost Finland Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.36833691596985 sekuntia