Job Talouspäällikkö Etelä-Pohjanmaa Muovilami Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Talouspäällikkö

Työnkuvaus:
Lami Doors Group, yksi Euroopan kokeneimmista lujitemuovisten erikoisovien valmistajista, on vuonna 1966 perustettu vakavarai-nen suomalainen perheyritys. Yritys on vahva toimija Euroopassa ja Pohjoismaissa sekä alansa markkinajohtaja Suomessa. Yrityksen valmistamien LAMI -ovien käyttökohteita ovat mm. elintarvike- ja lääketeollisuuden tuotantotilat, sairaalat, laboratoriot, kylpylät ja uimahallit. Yritys panostaa voimakkaasti tuotteen laatuun ja jatkuvalla investointiohjelmalla tähdätään hyvään kilpailukykyyn. Kon-sernin palveluksessa on yli 40 henkilöä. Muovilami- konserniin kuuluvat Muovilami Oy Suomessa, Lami Doors UK LTD Englannissa ja Lamidoors AB Ruotsissa. Lisäksi yrityksellä on myyntitoimisto Venäjällä sekä suoraa vientiä useaan muuhun maahan. Etsimme nyt Ähtäriin aktiivista ja osaavaa TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ Otat merkittävän roolin konsernin taloushallinnon päivittäisestä tekemisestä. Tartut käytännöntasolla niin sisäisen kuin ulkoisen laskennan haasteisiin. Sinulla on osaamista kirjanpidon, maksuliikenteen ja tilinpäätöksen osa-alueilta. Vastuullesi tulet saamaan sekä taustaasi sopivan taloushallinnon kokonaisuuden että toimitusjohtajan assistentin tehtävät. Toimenkuvaasi tullaan kehittämään lähivuosina vahvasti oppimisen, haltuunoton ja aktiivisuuden kautta. Olet henkilö, jonka toimintatyyliin sopivat perinteikkään perheyrityksen kulttuuri ja arvomaailma. Sinulla on tehtävään sopiva korkeakoulututkinto tai vastaava. Sinulla on hyvät tiimityötaidot ja otteesi työhön on aktiivinen sekä ennakoiva. Olet analyyttinen, oma-aloitteinen ja tarvittaessa jämäkkä. Hyödynnät tehokkaasti nykyaikaisia tietojärjestelmiä ja pystyt työskentelemään sujuvasti myös englannin kielellä. Ruotsinkielen taito luetaan eduksi.

Työnantajan nimi: Muovilami Oy

Työnantajan osoite: 63700 ÄHTÄRI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus:
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustaja naistyönantajalle. Työaika 20 h/kk. Työtehtävinä kodinhoitotyöt, ruoanlaitossa avustaminen sekä asiontiapu ja ulkoilu. Työantajalla on käytössä pyörätuoli.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 13-vuotiaalle pojalle. Työaika 30 h/kk, pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin. Työtehtävinä on avustaminen harrastuksissa (esim. uinti, elokuvissa käynti, erilaiset tapahtumat).
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa '74 syntyneelle miestyönantajalle. Työaika on n. 3 tuntia viikko, (12-15 tuntia kuukausi). Työtehtävänä harrastuksissa käynneillä avustaminen, eli jääkiekko-otteluihin
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-21 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
15-vuotias Ville hakee henkilökohtaista avustajaa harrastusten ja vapaa-ajan vietossa avustamiseen.Työtehtävänä on avustaa uimassa, luistelemassa, myös elokuvissa ja tapahtumissa. Tärkeintä on osata uida, koska
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-03-03 - Etelä-Pohjanmaa

Hyllyjen täyttäjä -

Hyllyjen täyttäjät
Haemme reipasta ja oma-aloitteista hyllyttäjää määräaikaiseen työsuhteeseen. Työsopimus tehdään aluksi yhden vuoden jaksolle, mahdollinen aloitus välittömästi / niin pian kuin mahdollista.
VWR International Oy - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Johtaja, lastenhoito -

Lastenhoidon johtajat
Kauhavan kaupunki julistaa haettavaksi määräaikaista täyttämistä varten ajalle 1.8.2016-31.12.2017 Päivähoidon ohjaajan viran Viran tehtäväalue on esiopetuksen päivähoito ja koululaisten aamu-
Kauhavan kaupunki - 2016-05-20 - Etelä-Pohjanmaa

Kanttorin viransijaisuus -

Muusikot, laulajat ja säveltäjät
Seinäjoen seurakunnassa on avoinna kanttorin viransijaisuus 9.5.2016 -29.3.2017. Viran sijoituspaikka on Seinäjoen alueseurakunta. Seinäjoen seurakunnassa on 8 kanttorin virkaa, joista neljä on sijoitettu alueseurakuntaan. Etsimme
Seinäjoen seurakunta - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

Laaja-alainen erityisopettaja -

Erityisopettajat
Kauhavan kaupunki julistaa haettavaksi laaja-alaisen erityisopettajan viran nro 3135 vakinaisesti 1.8.2016 alkaen. Viran sijoituspaikkana on Kauhavan kaupungin perusopetus. Kelpoisuusvaatimuksena on Perusopetuslain 16 §:n 2 momentin mukainen erityisopetusta
Kauhavan kaupunki - 2016-04-16 - Etelä-Pohjanmaa

Liikenneasemakokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Onko suussa sulavan ruuan valmistaminen sinulle kunnia-asia? Onko sinulla taito valmistaa herkullisen makuisia lounaita ja ala' carte annoksia? Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Lapualle ammattitaitoisia liikenneasemakokkeja kesäsesonkiin. Mikäli
StaffPoint Oy - 2016-03-08 - Etelä-Pohjanmaa

Liikkuva Elisan ständimyyjä -

Tuote-esittelijät
Elisan myyntipisteiden myyntitiimiin mahtuisi uusi myynnin taitaja! Reipas ja tuloshakuinen, aktiivisesta ständimyynnistä innostunut, MYYJÄ on siis haussa! Tehtäväsi on toimia liikkuvana ständimyyjänä Seinäjoen
Barona Palvelut Oy - 2016-02-24 - Etelä-Pohjanmaa

Logistiikkatyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Kauhavan kaupunki julistaa haettavaksi luokanopettajan viransijaisuuden ajalle 1.8.2016-19.5.2017. Hakijalta toivotaan valmiuksia opettaa käsityötä tekstiilityön työtavoilla sekä liikuntaa. Sijoituspaikka on Hakolan koulu.
Kauhavan kaupunki - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Muu liikunnanohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Yleisurheilun erikoisseura Seinäjoen Seudun Urheilijat ry hakee ohjaajia kesän yleisurheilukouluun Seinäjoen Keskuskentälle, myös Peräseinäjoelle, Nurmoon ja Ylistaroon. Kesäkauden yleisurheilukouluun on paikka
Seinäjoen Seudun Urheilijat ry - 2016-02-18 - Etelä-Pohjanmaa

Ohjaaja -

Lähihoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-03-11 - Etelä-Pohjanmaa

Palvelutyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kauhavan kaupunki julistaa haettavaksi 31.3.2016 klo 15:00 mennessä 2 PALVELUTYÖNTEKIJÄN TOINTA Tämänhetkiset sijoituspaikat ovat Kortesjärven päiväkoti / Poutapilven eskaritilat ja Hakolan päiväkoti.
Kauhavan kaupunki - 2016-03-01 - Etelä-Pohjanmaa

Pe lehtori, MA-TIETOT. /Sjoen yhteiskoulu -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Perusopetuksen lehtori, (404054 matematiikka ja tietotekniikka) Seinäjoen yhteiskoulu Palkkaus on OVTES:n mukainen ja virat täytetään vakinaisesti 1.8.2016 alkaen. Edellytykset: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimukset
Seinäjoen kaupunki - 2016-02-28 - Etelä-Pohjanmaa

Psykologi -

Psykologit
Haemme PSYKOLOGIA sijaisuuteen JIK ky:n perheiden palvelujen vastuualueella haetaan psykologin sijaista Ilmajoen perheneuvolaan 2.6.2016−10.4.2017. Sijaisuus saattaa jatkua pitempäänkin. Perheneuvolan psykologin työkuvaan kuuluvat lasten,
JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme Etelä-Pohjanmaan työmaille REIPPAITA RAKENNUSAPUMIEHIÄ. Toivomme sinulta käteviä käsiä, erinomaista fyysistä kuntoa, ryhmätyöskentelytaitoja sekä reipasta otetta työhön. Työssä
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Jobio Henkilöstöpalvelut on räätälöityihin henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Toimimme Pirkanmaalla, Pohjanmaalla ja Uusimaalla. Etsimme asiakkaallemme Seinäjoelle, Tarjoilijaa Edellytämme Sinulta:
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-04-15 - Etelä-Pohjanmaa

Rehtori -

Opetusalan johtajat

Järviseudun koulutuskuntayhtymä - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Terveyskeskuslääkärin virka -

Yleislääkärit
Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksessa julistetaan haettavaksi 5.8.2016 klo 12.00 mennessä TERVEYSKESKUSLÄÄKÄRIN VIRKA 1.9.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan Virkaan vaaditaan lailllistetun lääkärin pätevyys sekä
Alajärven kaupunki - 2016-06-14 - Etelä-Pohjanmaa

Tiedottaja -

Tiedottajat
Haemme tiedottajaa viestinnän monipuolisiin tehtäviin. Tiedottaja vastaa kuntayhtymän ulkoisten ja sisäisten verkkosivujen sekä sosiaalisen median kanavien ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Tiedottaja
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Työmaapäällikkö -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme työmaapäällikköä rakentamisen liiketoimintaan sähkörakentamisen yksikköön, jonka vastuulla on radan sähkölaitteiden rakentaminen. Yksikön vakituisen henkilöstön määrä
VR Track Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Vastaava ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
VASTAAVA OHJAAJA Opintovalmennusyksikkö AAKE on Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen nuorille suunnattu 8-paikkainen opinto- ja asumisvalmennusyksikkö koulutuskeskus Sedussa opiskeleville nuorille. Seinäjoella sijaitsevassa
Etelä-Pohjanmaan Sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Vastaavan hammaslääkärin virka -

Hammaslääkärit
Järvi-Pohjanmaan terveyskeskus tuottaa suun terveydenhuollon palvelut 1.1.2017 alkaen alueen n.13.300 asukkaalle. Yhteistoiminta-alueen pääterveyskeskus sijaitsee Alajärvellä, jonne on valmistumassa uudet hammashoidon tilat v.
Alajärven kaupunki - 2016-05-05 - Etelä-Pohjanmaa

Verkostosuunnittelija /Maastosuunnittelija -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme Verkostosuunnittelijaa Seinäjoen alueelle. Keskeiset työtehtävät tulevat olemaan: - Maastosuunnittelu, Maankäyttö- ja sijoituslupien neuvottelu/hankinta yksityisiltä ja yhteisöiltä, Työsuunnitelman
Exsane Oy - 2016-03-05 - Etelä-Pohjanmaa

Vuorovastaava, ravintola -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Mallaskosken panimoravintola etsii vuoropäällikköä/jokapaikan taitajaa/ ehkä ravintolapäällikköä... huhti-toukokuusta eteenpäin.Työtä on tarjolla kesällä ja syksyllä enemmän
Mallastupa Oy - 2016-02-24 - Etelä-Pohjanmaa

Yksikön päällikkö -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Esperi avaa Ilmajoelle uuden hoivakodin ikäihmisille elokuussa 2016. Hoivakoti Ilkassa on 31 asukaspaikkaa ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille ja muistisairaille. Vakituisen asumisen ohella hoivakoti tarjoaa myös
Esperi Care Oy - 2016-03-08 - Etelä-Pohjanmaa

Yrittäjä -

Kapasity Oy on jätteiden ja jakeitten tiivistäjä. Niitä voidaan tiivistää murskaamalla, paalaamalla, puristamalla ja briketöimällä ja meiltä löytyy laitteita kaikkiin näihin tekniikoihin. Rakennamme asiakkaillemme toimivia järjestelmiä,
Kapasity Oy - 2016-08-10 - Etelä-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 2.7612619400024 sekuntia