Job Tekninen asiantuntija Helsinki-Uusimaa Energiavirasto - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
TYÖPAIKKA KUVAUS Energiavirasto edistää ja valvoo energiamarkkinoita, päästöjen vähentämistä, energiatehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva Energiavirasto huolehtii yhdentyneiden sähkö- ja kaasumarkkinoiden toimivuudesta sekä verkkopalveluiden hinnoittelun kohtuullisuudesta. Toimiva päästökauppa, uusiutuvan energian käyttö ja energiatehokkuus edistävät kustannustehokkaasti ilmastotavoitteiden saavuttamista. TYÖTEHTÄVÄT Teknisenä asiantuntijana osallistut EU:n päästökaupan toimenpanoon ja valvontaan liittyvien viranomaistehtävien hoitamiseen Energiavirastossa. Tehtävässä työskentelet päästökauppaan kuuluvien laitosten päästöjen tarkkailuun ja raportointiin liittyvien tehtävien parissa ja osallistut laitosten kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusuunnitelmien ja parannusraporttien käsittelyyn ja hyväksymiseen sekä hallinnollisten päätösten valmisteluun esittelijänä. Tehtävään kuuluu myös päästöjen todentamiseen ja päästökauppatodentajien hyväksyntään ja valvontaan liittyvät tehtävät. Myöhemmässä vaiheessa, mikäli päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiojärjestelmään liittyvät viranomaistehtävät tulevat Energiaviraston hoidettaviksi, tehtävään kuuluu myös kompensaatioon liittyvien hakemusten käsittely. Tehtävä pitää sisällään yritysten neuvontaa, ohjeistusta ja koulutusta edellä mainittujen asiakokonaisuuksien osalta. Lisäksi tehtäviin kuuluvat muut työnantajan osoittamat tehtävät. VAATIMUKSET Odotamme hakijalta soveltuvaa yliopisto-/korkeakoulututkintoa, mielellään tekniseltä alalta. Arvostamme perehtyneisyyttä laitosten toimintaan päästökaupan piiriin kuuluvilta toimialoilta kuten sähkön- ja lämmöntuotannosta, prosessi- ja kemianteollisuudesta, massa- ja paperiteollisuudesta, mineraaliteollisuudesta tai terästeollisuudesta. Tehtävässä on eduksi polttoaineiden tuntemus, polttoaineiden määrän mittaustekniikan tunteminen sekä laboratoriotoiminnan ja kalibrointimenettelyjen tuntemus. Arvostamme hyvää suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa sekä tiiviissä asiantuntijaorganisaatiossa tarvittavaa avoimuutta, reiluutta, olennaiseen keskittymistä ja yhteisen hyvän puolesta toimimista. Palkkausmuoto: Kuukausipalkka. Tehtävä sijoittuu Energiaviraston palkkausjärjestelmän vaativuustasoon 6, jolloin peruspalkka on 3234 €. Lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanosaa, joka on enintään 45 % tehtävän vaativuuden mukaisesta palkasta. tai sopimuksen mukaan. Vakinainen. Virka on viraston yhteinen. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi. Tarvittaessa rekrytointiprosessissa voidaan käyttää ulkopuolista soveltuvuusarviointia. Voit hakea työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksen oheiseen osoitteeseen. Hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta. Postitse: Energiaviraston kirjaamo Lintulahdenkuja 4 00530 Helsinki. Viitenumero: 32-253-2016
Työnantajan nimi: Energiavirasto
Työnantajan osoite: Lintulahdenkuja 4, 00530 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus:
Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Betoniautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Englannin ja ruotsin kielen lehtori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Porvoon kaupungin suomenkielisissä koulutuspalveluissa on haettavana englannin ja ruotsin kielen lehtori Pääskytien kouluun ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Pääskytien koulu sijaitsee Porvoon länsirannalla, meren tuntumassa peltomaiseman
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
F2F-varainhankkija / Feissari -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
SYÖPÄSÄÄTIÖ ETSII F2F-VARAINHANKKIJOITA Tule mukaan Syöpäsäätiön F2F-kampanjaan Helsinkiin. Etsimme helmi-kesäkuulle (22.2-30.6.2016) tiimeihimme
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtaisen avustajan työ 76-vuotiaan miehen avustajana. Pääasiallisina työtehtävinä avustaminen kotona jokapäiväisissä toimissa, kuten ruuanlaitossa, siivoamisessa, peseytymisessä ja pukeutumisessa
Ahola Antero - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Huolitsija -
Huolitsijat, tulli- ja laivanselvittäjät
TOLL Group Toll Group on yksi Kaukoidän johtavista integroitujen logistiikkapalvelujen tuottajista. Toll Group:n liikevaihto on 8 700m AU$ (n. 7,0 miljardia €) ja yhtiö työllistää yli 45 000 henkilöä 55 eri maassa.
Toll Global Forwarding Ab, filial i Finland - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
JUNIOR KONSULTTI -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Nice-business Consulting Oy (Nico) etsii pankki- ja vakuutusalan asiakkaalleen tulevaisuuden tähteä. Oletko sinä vasta valmistunut tai opinnoissasi loppusuoralle edennyt nuori ammattilainen, ja etsit itsellesi tulevaisuuden työpaikkaa
Nice-business Consulting Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Konditoriamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Kan Cafe on 50 asiakaspaikkainen kahvila erinomaisella paikalla kauppakeskuksessa. Tarjoamme asiakkaille mm. salaatteja, sämpylöitä, suolaisia ja makeita piirakoita sekä kakkuja, nämä kaikki teemme itse. Teemme tuotteita
Kan Cafe Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Koulutusassistentti -
Yleissihteerit
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on turvallisuuden asiantuntija. Tuotamme tietoa erilaisissa tutkimushankkeissa ja kehitämme asumisen ja arjen turvallisuutta. Tuemme palokuntia ja muita turvallisuusalan vapaaehtoisia. Palokuntaosasto
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haemme Hangon kaupungin kotihoitoon lähihoitajia kesälomasijaisuuksia varten. Sijaisuuksiin haetaan viimeistään 5.4.2016 klo. 15.00 mennessä Kuntarekry.fi -sivuston kautta. Lisätiedot: Kotihoidon johtaja Sirpa Råberg,
Hangon kaupunki - Hangö stad - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Lähihoitajan tehtävänä on hoidon suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä tiiminsä kanssa. Toimintamme perustuu asukkaan omista voimavaroista lähtevään hoitotyöhön,
Espoon kaupunki - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee laitoshuoltajaa Peltolan koululle. Tehtävä on määräaikainen 31.5.2016 asti. Puhtauspalvelumme huolehtii tilojen siisteydestä. Viihtyisä, terveellinen ja turvallinen
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Three class teachers The International School of Vantaa is a multicultural comprehensive school with around 480 students. The school provides English-language instruction for grades 1 - 9. The students' home language is English
Vantaan kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Maalari, rakennus -
Rakennusmaalarit ym.
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Muotokuvaaja, fotomyyjä -
Valokuvaajat
Etsitään Fotomyyjää/ kuvaajaa Tarjolla paikka Fotomanin aktiiviseen tiimiin valokuvauksesta ja fotoalasta kiinnostuneelle. Fotoman on perinteikäs (vuodesta 1969) fotoliike markkina-alueella joka kehittää aktiivisesti
Fotoman Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Olemme jo yli 100 vuotta toimineen amerikkalaisen jättikonsernin maahantuojia. Laajennamme nyt yritystämme ja etsimme tuloshakuiseen tiimiimme lisää motivoituneita myyjiä alueelta. Me annamme sinulle - ilmaisen myyntikoulutuksen
Tmi S.Sorsa - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä, Nummela -
Myyjät
Etsimme nyt kaupan alan asiakkaillemme päivittäistavarakaupan myymälöihin Nummelaan ja lähialueille asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat kaikki kaupan työt vaihtuvissa
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 77 eri maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana ja laajennamme nyt Porvooseen.
Ikonen Marketing Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 77 eri maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana ja laajennamme nyt Porvooseen.
Ikonen Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Näyttelijä / esiintyjä / avustaja -
Näyttelijät
ESIINTYJIÄ JA AVUSTAJIA HAETAAN TV-SARJAAN Moskito Television Oy etsii nyt esiintyjiä ja avustajia draama tv-sarjaan. Sarja kuvataan enimmäkseen Helsingin seudulla syys-joulukuussa 2016. Etsimme erityisesti RUOTSIN KIELTÄ (erityisesti
Moskito Television Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Oman äidinkielen opettaja (ranska) -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Osastonlääkäri -
Erikoislääkärit
HYKS psykiatrian psykoosien ja oikeuspsykiatrian linjan Leppävaaran psykoosipoliklinikka hakee osastonlääkärin määräaikaiseen virkasuhteeseen psykiatrian osastonlääkäriä ajalle 1.3.2016 31.8.2016.
HUS - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Etsimme Espoossa kauppakeskus Iso Omenassa sijaitsevaan liikkeeseemme parturi-kampaajia sopimusyrittäjiksi. Olemme kokoperheen parturi-kampaamo/kauneushoitola, joka on toiminut Iso Omenassa sen avautumisesta asti. Olemme juuri muuttaneet täysin
Salon West-Hair Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Putkiasentaja -
Putkiasentajat
Haemme talotekniikkaan erikoistuneelle asiakkaallemme putkiasentajia uudispuolen kohteisiin pääkaupunkiseudulle. Kohteet ovat pääasiassa uusia kerros- ja rivitalokohteita sekä kouluja. EDELLYTÄMME: - vähintään
Maximus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Sähkösuunnittelijoita -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
ALTE Group on vuonna 1969 perustettu, yli 360 henkeä työllistävä insinööritoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Espoossa, Hyvinkäällä, Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Raahessa ja Kempeleessä.
ALTE OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Security Consultant ICT-alan johtavaan yritykseen -
Elektroniikan erityisasiantuntijat
Oletko tietoliikenteen koulutustaustan omaava nuori ammattilainen, jolla on jo hieman aikaisempaa työkokemusta tietoliikenteen tai tietoturvan parista? Palatko halusta päästä toimimaan kehityksen kärjessä kulkevan suomalaisen
Academic Work Suomi Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Security Expert /Kodinturva-asiantuntija -
Myyjät
Etsimme nyt koulutettavaksemme pääkaupunkiseudulle SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJAA Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut murto- palo- ja vuototurvajärjestelmämme
Verisure Finland Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija, kahvilatyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Nummenniityn Kahvila Roosa sijaitsee Nurmijärven kohdalla Tampere-Helsinkin moottoritien Nummenniityn levähdysalueella. Käynti on sekä moottoritien että vanhan 3-tien liittymistä. Roosa on 90 paikkainen kahvila, joka tarjoilee
Monipalvelu Heidi Östring Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Tuotannonsuunnittelija -
Muut taide- ja kulttuurialan asiantuntijat
Kulttuurikeskus, Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoa Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa. Ohjelmistossa on kotimaista ja kansainvälistä nykytanssia ja -sirkusta,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Urheiluvarainhankkija -
Myyntiedustajat
Onko lasten ja nuorten liikunta mielestäsi tukemisen arvoinen asia? Samaa mieltä ovat lähes kaikki suomalaiset! Etsimme joukkoomme kolmea myyntineuvottelijaa. Urheilun Unelma-Arpa on Valo (Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio)
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Vihersisustusmyyjä -
Myyjät
Myyntineuvottelija / vihersisustusmyyjä Asiakkaamme Viherviisikko Oy etsii myyntineuvottelijaa/vihersisustusmyyjää yritysmyyntiin. Viherviisikko on yksi suurimpia puutarha- ja vihersisustusalan palveluyrityksiä Helsingin seudulla.
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa