Job Terästyönjohtaja Helsinki-Uusimaa Banssi etelä Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin työsuhteisiin. Toiminnassamme olemme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijöiden arvostamiseen sekä avoimuuteen. Olemme kuluvan vuoden aikana vakiinnuttaneet paikkamme pääkaupunkiseudun talousalueella luotettavana työnvälittäjänä ja etsimme osaajia jatkuvasti kasvavaan joukkoomme. Kaikki avoimet työpaikkamme löydät osoitteesta www.banssi.fi. Etsimme asiakkaallemme terästyönjohtajaa Helsingin Kalasatamassa sijaitsevalle työmaalle. Kyseessä on aluillaan oleva vuoden mittainen työmaa, mutta hyvälle työnjohtajalle on luvassa pitkäaikainen työsuhde myös tulevilla työmailla. Työnjohtajalla on työmaan alussa 3-4 alaista, mutta kesää kohti mentäessä alaisten määrä tulee kasvamaan. Työntekijät tulevat EU:n alueelta, joten englannin kielen taito tehtävässä on välttämätön. Hakijoilta odotamme, aikaisempaa kokemusta työnjohdollisista tehtävistä ja/tai hitsausteknikon koulutusta voimassa olevaa työturvallisuus- ja tulityökorttia oma-aloitteisuutta joustavuutta ja huolellisuutta tiimityöskentelytaitoa rehtiä ja reipasta asennetta työtä kohtaan suomen JA englannin kielen taitoa Mikäli kiinnostuit tehtävästä, niin jätä hakemus nettisivujemme kautta mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään sopivan henkilön löytyessä! Olemme yhteydessä haastatteluun kutsuttaviin henkilöihin.
Työnantajan nimi: Banssi etelä Oy
Työnantajan osoite: 00540 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Rakennusalantyönjohtajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvottelija aamu- tai iltavuoroon -
Puhelin- ym. myyjät
Oletko työtön työnhakija tai kenties olet päättänyt viettää välivuoden opiskeluistasi ja tarvitset töitä? Tule meille töihin Vantaan Tikkurilaan! Palkkaamme 8 hyvän asenteen omaavaa henkilöä
Finnacta Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Autonasentaja, huoltokorjaamo -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme jo muutaman vuoden työssä ollutta ajoneuvoasentajaa jolla työkalut pysyy kädessä ja ajatus työtehtävässä. Etsimämme henkilö osaa normaalit autonasennustehtävät ja plussana tuulilasin
Kenttälän Autohuolto Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Barista -
Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme baristoja lentokentällä toimivaan Johan&Nyström-kahvilaan! Oletko ulospäin suuntautunut, iloinen ja avoin tiimipelaaja, joka nauttii kansainvälisessä ympäristössä työskentelemisestä? Sinulla
HMSHost Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Hammashoitaja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Etsimme Vantaalle keikkailevia hammashoitajia. Vaatimuksena sosiaali- ja terveysalan perustutkinto suuntautuen hammashoitoon sekä iloinen ja asiakaspalveluhenkinen asenne työhön. Kerrothan myös hakemuksessasi mitkä potilastietojärjestelmät
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kerho-ohjaaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Tule kerhonohjaajaksi! Ikimuistoisia kokemuksia, luonnon havainnointia ja retkeilyä, askartelua, aistiharjoitteita, taiteilua, siilinpönttöjen nikkarointia ja lumoavia satuja... Nyt on aika hakea ohjaajaksi ensi syksynä alkaviin luontokerhoihin!
Luonto-liiton Uudenmaan Piiri Ry - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Haemme Helsingissä sijaitsevalle asiakkaallemme kirjanpitäjää määräaikaiseen työsuhteeseen. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä ja kestää 28.2.2017 saakka. Työsuhde solmitaan
Eilakaisla Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Laattamies -
Lattianpäällystystyöntekijät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lähihoitajan tehtävät pitkäaikaishoidon osastolla. Asiakaslähtöinen ja toimintakykyä ylläpitävä työote näkyy toiminnassasi. Olet positiivinen ja kannustava tiimityöntekijä. Näet
Kaunialan Sairaala Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Koneurakointi J.Leinonen - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Prisma Sello on perinteikäs hypermarket Leppävaarassa, Kauppakeskus Sellon yhteydessä. Prisma Sellossa työskentelee n. 180 kaupan alan ammattilaista. Haemme nyt myyjää monipuolisiin päivittäistavaraosaston tehtäviin,
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Etsitkö kiinnostavaa myyntityötä, jossa pääset itse vaikuttamaan työnkuvaasi ja menestymällä työssäsi sinulla on mahdollisuus edetä nopeasti? Etsimme tavoitteellisia myyntiedustajia, jotka haluavat
Tmi T.Helminen - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Nuorempi rakennusautomaatiosuunnittelija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Wise Group Finland Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja uudis- ja korjauskohteisiin. Meillä työskentelee yli 420 ammattilaista neljällätoista eri paikkakunnalla.
Wise Group Finland Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Opintokuraattori -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme Luksiaan, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän opiskelijapalveluihin opintokuraattoria määräaikaiseen sijaisuuteen 1.8.2016- 19.2.2017 väliseksi ajaksi. Sijaisuus voi mahdollisesti jatkua myös pidempään.
Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Osastopäällikkö -
Myymälän esimiehet
Haemme nyt Vantaan tavarataloon energistä ja ammattitaitoista OSASTOPÄÄLLIKKÖÄ LVI- / KYLPYMAAILMAOSASTOLLE toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen, keskimäärin 37,5 h vko. Olet kaupan alan ja esimiestyön
Bauhaus & Co Ky - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-Kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Hei! CLIPS toimii Hyvinkäällä, Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Meillä on palveluksessamme 64 rautaista hiusalan ammattilaista. Haluatko Sinä motivoitunut, ammattitaitoinen ja nuorekas Parturi-Kampaaja
Kampaamo-Myymälä CLIPS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
PIENKONEASENTAJA -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Hyvinkään Konetalo Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Exoteriko Oy on vuonna 1994 perustettu julkisivukorjauksiin erikoistunut rakennusliike. Yritys toimii pääasiassa Länsi- ja Etelä-Suomen alueella. Yrityksessä on vakituisia työntekijöitä n. 25 hlöä ja meidät
Exoteriko Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Tarjoamme maaliskuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme uuteen myyntitiimiimme 2 myyntineuvottelijaa Helsingin ytimessä starttasi uusi helposti myytävä
Riafi Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Rahdin turvatarkastaja -
Vartijat
Rahdin turvatarkastaja, Vantaa Oletko tarkka ja vastuuntuntoinen tiimipelaaja ja haluaisit työskennellä lentokenttäympäristössä? Tässä olisi sinulle loistava mahdollisuus tulla osaksi ammattitaitoista työyhteisöämme.
G4S Security Services Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapulainen -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Rakennuspalvelu Kyösti Vesterinen Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Sillin Talli Ky - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Saliapulainen -
Tarjoilijat
Ravintola Regina on laadukas 24as paikkainen illallisravintola Helsingin Ullanlinnassa. Etsimme saliapulaista. Työtehtäviin kuuluu ruokasalin avustavat tehtävät (tiski, blokkaus, ruoka-annosten tarjoilu jne) Etsimämme henkilö
Gastronomique Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Sementtityöntekijä -
Betonirakentajat ja raudoittajat
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Kh-Kiinteistöpalvelut Oy on asumisympäristöjen kiinteistöhuollon ja sitä tukevien palveluiden ammattilainen. Työllistämme pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Jyväskylässä yli 600 työntekijää
Kh-kiinteistöpalvelut Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Trukinajotaitoinen tuotantotyöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Oletko ahkera ja oma-aloitteinen työntekijä, jolla on kokemusta trukilla ajamisesta? Jos vastasit kyllä, jätäthän hakemuksesi heti, sillä voit olla etsimämme henkilö asiakasyritykseemme Vantaalle. Työtehtäviin
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Kiinnostaako monipuolinen ja viihtyisä varastotyö? Asiakkaamme Espoosta hakee kauttamme työntömastotrukinajotaitoista, ahkeraa ja oma-aloitteista varastotyöntekijää. Työtehtävät koostuvat teollisuustuotteiden
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Web-kehittäjä -
Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
Are you an aspiring web developer talent in search of new challenges and learning opportunities? Are you interested in web development in a fast growing company specialized in Bio-IT and genomic data software? You can be finishing your studies or a recent
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa