Job Testausasiantuntija Helsinki-Uusimaa StaffPoint Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Testausasiantuntija

Työnkuvaus:
Haemme julkishallinnon asiakkaallemme testausasiantuntijaa määräaikaiseen projektiin. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä, mielellään jo huhtikuun alussa. Sopimus solmitaan työntekijän ja Staffpointin välille vuoden 2016 loppuun saakka. Työajat ovat arkisin virka-aikaan ja käytössä on liukumat. Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella lähellä Helsingin keskustaa. Testausasiantuntijan tehtävänkuvaan kuuluu asiakkaan tuoteomistajan kanssa tehtävä hyväksymistestaus, joka kattaa muun muassa testitapausten suunnittelun ja testauksen. Testaustehtävät liittyvät asiakasyrityksen sähköisen asioinnin, asianhallinnan ja asiakkuudenhallinnan järjestelmäkokonaisuuden uudistamiseen. Aiempi kokemus asiointipalvelujen, asiakkuudenhallinnan tai asianhallinnan järjestelmien testauksesta on eduksi hakijalle. Toivomme kokenutta henkilöä, joka omaa hyvät vuorovaikutustaidot ja kykenee työskentelemään tiiviissä yhteistyössä tuoteomistajan ja kehitystiimin kanssa. Edellytämme sinulta - Soveltuvaa tutkintoa (esimerkiksi tietojenkäsittelyn ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinto) - Riittävää tietoteknistä osaamista seuraavista osa-alueista: integraatiotestaus, käytettävyystestaus, testitapausten suunnittelu ja testausautomaatio - Kokemusta ketteriä menetelmiä soveltavista työtavoista - Sujuvaa kirjallista sekä suullista suomen ja englannin kielen taitoa - Kykyä itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn osana kehitystiimiä Kiinnostuitko? Mikäli koet olevasi etsimämme henkilö, hae paikkaa rekisteröitymällä hakijaksi osoitteessa www.staffpoint.fi. Liitä hakemukseen CV:si palkkatoiveineen. Huomioithan, että tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja Annika Kuivalainen Rekrytointikonsultti StaffPoint Oy, Ruoholahdenkatu 14, 00180 HELSINKI 020 7206 339 annika.kuivalainen (at) staffpoint.fi

Työnantajan nimi: StaffPoint Oy

Työnantajan osoite: 00530 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Systeemisuunnittelijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakkuuspäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Talousplus Oy Talousplus on enemmän kuin tilitoimisto - olemme uudenlainen taloushallinnon kumppani pk-yrityksille. Keskitymme osakeyhtiöihin, joiden liikevaihto on yli 0,5 miljoonaa euroa. Toimintatapamme on täysin sähköinen
Poolia Suomi Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Seure är ett bemanningsbolag som är samägt av Helsingfors, Esbo, Vanda, Grankulla stad och HNS. Vi förmedlar personal till städernas sjukhus, skolor, daghem och andra arbetsplatser. Ungefär 1500 personer arbetar via oss varje
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Bitumieristäjä -

Eristäjät
Haemme asiakkaallemme kokeneita ja itsenäiseen työhön kykeneviä bitumieristäjiä pääkaupunkiseudun kohteisiin. Edellytämme kokemusta monipuolisista bitumitöistä, sekä työ- ja tulityöturvallisuuskortteja.
Maximus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Olemme yli 100 vuotta myynnissä olleen kodin monitoimilaitteen maahantuojia Kirkkonummella, joka laajentaa nyt toimintaansa. Rekrytoimme nyt kasvavaan tiimiimme urallaan eteenpäin pyrkiviä esimiesharjoittelijoita. Odotamme sinulta ulospäin
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme Raaseporiin henkilökohtaista avustajaa . Työ sopii henkilölle joka koulutuksensa, työ- tai elämänkokemuksensa myötä tuntee hoiva-alan omakseen. Koulutus ja kokemusta hoiva-alalta. Työssä vaaditaan
CityWork Uusimaa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilöstösihteeri -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Opetusvirasto, Stadin ammattiopisto, yhteiset palvelut Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto ovat monialaisia ammatillisia oppilaitoksia, joissa opiskelee yhteensä 16 000 nuorta ja aikuista. Tarjoamme ammatillista perus- ja lisäkoulutusta,
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lapland Hotel Sirkantähti sijaitsee keskeisellä paikalla Levin tunturikylässä, lähellä rinteitä, kiinnostavia tapahtumia ja aktiviteetteja. Lämpimin sävyin uudistettu vastaanotto, kahvila ja ravintola ovat
StaffPoint Oy - 2016-03-08 - Lappi

Kiinteistöhuoltomies -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Rewest Oy etsii motivoitunutta sekä aikaansaavaa kiinteistönhoitajaa asuinkiinteistöjen ulkoalueiden hoitoon Espooseen. Hallitset erilaisten työkoneiden käytön, olet oma-aloitteinen ja tartut toimeen. Olet luonteeltasi asiakaspalveluhenkinen
Rewest Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Asiakkaamme Binderholz Nordic Oy etsii Joensuun alueelle KIRJANPITÄJÄÄ/TALOUSHALLINNON ASSISTENTTIA vakituiseen työsuhteeseen. Tehtäviisi kuuluvat osto- ja myyntireskontran hoito, käytännön kirjanpito sekä
StaffPoint Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Karjala

Koukkuautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme nyt asiakkaallemme lähinnä pääkaupunkiseudulle pidempiaikaiseen työsuhteeseen ammattitaitoista kuljettajaa vaihto- lava-ajoon.Työt alkavat kun sopiva henkilö on valittu. Odotamme Sinulta: Itsenäistä
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autokuski - Tiiminvetäjä -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Asiakkaamme etsii kauttamme maalareita pitkiin työsuhteisiin PK-seudulle. Kohteet ovat erilaisia sisämaalauskohteita, kuten asuntouudis- ja saneerauskohteita. Työt alkavat vaikka heti ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden
Briko Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Täyden palvelun autoliikeketju Delta Auto myy ja huoltaa Kia-, Mitsubishi-, Mazda- ja Opel-autoja paikkakuntakohtaisesti 26 toimipisteessään. Delta Autoon kuuluu myös yksinomaan BMW-palveluihin keskittynyt Delta Bavaria. Lisäksi
Delta Auto Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Ompelija -

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
Andiata Oy on kotimainen naistenvaateiden valmistaja. Haemme nyt joukkoomme kokenutta malliompelijaa. Malliompelijalta odotamme vankkaa kokemusta laadukkaiden naisten vaatteiden ompelun parista. Tehtäviisi
Andiata Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Palkkahallinnon asiantuntija -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Projektikuvaus: Palkkahallinnon prosessien ja tietojärjestelmien kehittäminen. Vaadittava osaaminen: - Mepco-tietojärjestelmän käyttäjäkokemus min 2 vuotta - Yksityisen
eWork Nordic Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa

Product Manager, Installation materials -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
ABB (www.abb.com) is a leader in power and automation technologies that enable utility, industry, and transport and infrastructure customers to improve their performance while lowering environmental impact. The ABB Group of companies operates in roughly
ABB Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Purkumies -

Talonrakentajat
Rewolt Henkilöstöpalvelut on kotimainen, yksityisomistuksessa oleva nuorekas henkilöstöpalveluita tuottava yritys. Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoisia purkumiehiä pääkaupunkiseudun kohteisiin. Odotamme hakijoilta,
Rewolt Henkilöstöpalvelut - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme rakennusalan asiakkaillemme vaihteleviin keikkaluonteisiin tehtäviin rakennusapulaisia. Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu vaihtelevasti erilaisia avustavia ja itsenäisiä tehtäviä, esimerkiksi tavaroiden kantaminen,
HR Yhtiöt Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Talonrakentajat
Haemme asiakkaallemme reippaita rakennusapumiehiä Helsingin työmaille. Työkohteina pääasiassa toimitiloja ja kerrostalotyömaita, uudis- ja saneerauskohteita. Työt sisältävät tavaran siirtämistä,
Maximus Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa

Rekrytointiassistentti -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Restel haluaa olla Suomen paras ravintola- ja hotellialan työnantaja ja elää tällä hetkellä keskellä energistä uudistusta. Restelille tärkein menestystekijä
Restel Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Senior Sales Associate -

Myymälän esimiehet
Senior Sales Associate for the Victoria's Secret Beauty & Accessories Store at FORUM, HELSINKI OVERVIEW OF ROLES AND RESPONSIBILITIES Optimizes sales results with specific focus on modeling, enhancing and coaching selling and sales support behaviors.
Agora Trading Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Software Engineer -

Ohjelmistokehittäjät
Vilant Systems Oy One of Europe's leading suppliers of RFID solutions Installations in over 33 countries on 5 continents 1000 sites in production 1 800 000 daily RFID tracking events Headquarter in Espoo Finland, offices in Sweden, Germany and in Switzerland
Vilant Systems Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Kiratax Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Teknisten tarvikkeiden myyjä -

Myyntiedustajat
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin teknistä myyjää. Yritys on suomalainen teknisen alan tukkuliike, joka tarjoaa laajan valikoiman nimekkäitä kaupan ja teollisuuden tuotteita yrityksille suunnatun B2B-verkkokauppansa kautta.
Alrekry Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Terveystarkastaja -

Terveys- ja työsuojelutarkastajat
Tehtävän kuvaus: Espoon seudun ympäristöterveys toimii Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkönä. Toiminta-alueellamme on asukkaita n. 315 000 ja valvontayksikössä
Espoon kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Toimistosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Helsingin keskustassa sijaitsevaan kohteeseemme itsenäistä kokoaikaista iltasiivoojaa. Työaika on klo 22-06. Edellytämme vähintään vuoden kokemusta siivoustehtävistä ja suomen kielen taitoa. Lisätietoja
Coor Service Management Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Varastomyyjä -

Myyjät
Päävastuualueena on vastata tavaran vastaanotosta ja lähettämisestä, varaston siisteydestä ja asiakaspalvelusta. Hakijalta toivomme kokemusta varastotyöskentelystä, puupohjaisista rakennusmateriaaleista ja asiakaspalvelusta.
OP-Puu Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 7.3889060020447 sekuntia