Job Tietoliikennesuunnittelija unspecified Instam Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Instam Oy tarjoaa tietoliikenne -ja sähköverkkojen suunnitteluun, rakentamiseen, ylläpitoon ja dokumentointiin sekä laiteasennuksiin liittyviä palveluita. Palvelujamme käyttävät muun muassa valtakunnalliset ja paikalliset operaattorit, teollisuus- ja energiayhtiöt, kaupungit sekä kunnat. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli n. 8 miljoonaa euroa ja tällä hetkellä työllistämme 30 alan huippuosaajaa. Etsimme liiketoiminnan kasvaessa Instam Oy:lle Verkkosuunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen tietoliikenne- ja sähköverkkojen suunnitteluun sekä rakennuttamiseen. Edellytämme tehtävään vahvaa osaamista kupari- ja valokuituverkkojen suunnittelusta, dokumentointijärjestelmistä, maanrakennusurakoitsijoiden ja asentajien ohjaamisesta kentällä sekä matkustusvalmiutta. Osaat toimia niin itsenäisesti kuin osana tiimiä ja työjälkesi perustuu asiakaslähtöisyyteen sekä huolellisuuteen. Eduksi lasketaan laiteosaaminen sekä kokemus sähköverkkojen suunnittelusta ja rakennuttamisesta. Toimipisteesi voi sijaita teleliikennealueilla 015, 017 tai 013
Työnantajan nimi: Instam Oy
Työnantajan osoite: Työ useassa osoitteessa tai etätyö
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Elektroniikan erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
APUMIES -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
APUMIES Porin Maastotyö Oy on Porilainen maanrakennusalan yritys, joka on toiminut jo vuodesta 1994. Olemme erikoistuneet alitustyöhön. Nyt haemme kasvavaan joukkoomme apumiestä. Yrityksen pääpaikka on Pori, mutta työmaat
Porin Maastotyö Oy - 2016-07-15 - unspecified
Hammashoitaja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Etsimme keikkailevia hammashoitajia eri paikkakunnille ympäri Suomea. Työn kestot päivästä kuukausiin. Vaatimuksena sosiaali- ja terveysalan perustutkinto suuntautuen hammashoitoon,sekä hyvä asenne työhön.
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-02-15 - unspecified
Hautausauton kuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haemme hautauspalvelumme hautaus-auton kuljettajaa. työ tapahtuu keski-uudellamaalla ja Kantahämeessä. Rauhallisuus, järjestelykyky ja empaattisuus ovat luontaisia ominaisuuksiasi. Autonjen sijoitus paikka on tällä hetkellä
KT-Yhtymä Oy - 2016-07-15 - unspecified
Head of Front-End Development -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Haemme nyt joukkoomme uutta kiintotähteä johtamaan Front End kehitystämme. Tehtävässäsi johdat yrityksemme Front End kehitystä joukkojen edessä, et takana. Osa työstäsi tulee valitettavasti kulumaan ns.
Digia Oyj - 2016-02-18 - unspecified
HSE Supervisor -
Ympäristöterveyden ja työsuojelun erityisasiantuntijat
We are currently looking for an HSE Supervisor for our client in Poland. Tasks: - Preliminary review of the risk assessment/Method Statement submitted by the contractors. - Preliminary review of the risk
Enersense International Oy - 2016-08-02 - unspecified
IV-asentaja/eristäjä -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Lehto (ent. Päätoimija) on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Suosiomme perustuu asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen, kustannustehokkaaseen suunnitteluun ja rakentamiseen. Talousohjattu toimintamallimme
Lehto Group Oyj - 2016-07-28 - unspecified
Kalusteasentaja -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Osaavalle kalusteasentajalle töitä tarjolla pääkaupunkiseudulla. Edellytetään piirrustusten lukutaitoa, aiempaa kokemusta keittiöasennuksista ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Työturvallisuuskortti
ReilaPRO Oy - 2016-08-02 - unspecified
Kassamyyjä -
Myyjät
Kassamyyjiä Lintuvaaran alueelle Henkilöstöpartneri on erityisesti palvelu- ja kaupan alan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys Toimintamme laajenee ja etsimme nyt asiakasyrityksillemme
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-05-03 - unspecified
Kattoasentaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Oletko sosiaalinen ja ammattitaitoinen? Haluatko työskennellä rennossa ja osaavassa porukassa? Odotamme työntekijöiltämme oma-aloitteisuutta, oikeanlaista asennetta työntekoon sekä ryhmässä toimimisen taitoa.
LLK House Oy - 2016-08-02 - unspecified
Keittiötyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme keittiötyöntekijää erilaisiin keittiön työtehtäviin Järvenpäähän ja sen lähialueille. Työnkuvaan sisältyy salaattien ja sämpylöiden tekoa sekä astiahuoltoa. Työsuhteet
VMP Group, Järvenpää - 2016-03-19 - unspecified
Kunnossapidon esimies -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Kunnossapidon esimies vastaa kunnossapidon resurssien ja ennakkohuoltotöiden suunnittelusta sekä kunnossapitotöiden operatiivisesta toteutuksesta. Uuden kunnossapitojärjestelmän käyttöönotossa ja investointiprojekteissa
Savopak Oy - 2016-06-04 - unspecified
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-08-17 - unspecified
Levyseppähitsaaja -
Ohutlevysepät
Kasvamme voimakkaasti ja vahvistamme osaajajoukkoamme. Tule kanssamme rakentamaan teollisuuden parasta palveluyritystä Helsingin toimipisteeseen. Haemme nyt joukkoomme kokeneita levyseppähitsaajia. Etsimme ammattilaista jolta löytyy yhteistyötaitoja,
Empower Oy - 2016-04-15 - unspecified
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Vahvistamme toimintaamme hakemalla palvelukseemme LVI-ASENTAJIA asuntotuotantoon Pirkanmaan alueelle Päätehtäväsi on OK-, rivi- ja luhtitalojen LVI-asennukset. Odotamme Sinulta tehtävään soveltuvaa koulutusta (mielellään
Sievitalo Oy - 2016-02-15 - unspecified
Mainostenjakaja -
Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Haemme jakajia ilmaisjakelulehtien ja mainosten jakeluun Jalasjärvelle, Seinäjoen keskustaan ja Huhtalaan. Töitä kaksi kertaa viikossa keskiviikkoisin ja lauantaisin. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Suomen Suoramainonta/Jakelu-Ässät Oy - 2016-04-12 - unspecified
METSÄN- JA LUONNONHOIDON ASIAKASNEUVOJA -
Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
Suomen metsäkeskuksen tehtävänä on metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen, metsiä koskevan lainsäädännön toimeenpano ja metsätietoihin liittyvien
Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral - 2016-03-24 - unspecified
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Etsimme edutajaa/yrittäjää Itä-Suomeen CardGroup on kortti- ja lahjatarvikkeiden franchising-ketju, jonka perusarvo on erilaisuus. Oman tuotekehityksemme ansiosta tuotteet, teemat, materiaalit ja palvelukonseptimme ovat perusarvomme
NIK Consulting Oy - 2016-03-23 - unspecified
Pakettiautonkuljettaja, Vantaa -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haemme kuljetusalan asiakkaallemme pakettiautonkuljettajaa itä-Vantaalle. Työtehtäviin kuuluu monipuoliset kuljetustehtävät. Kuljetettava materiaali riippuu asiakkaiden tilauksista alkaen pakettilähetyksistä. Potentiaalisella
HR Yhtiöt Oy - 2016-05-22 - unspecified
Palveluasiantuntija -
Puhelin- ym. myyjät
Suomen Yhelp Osk on yksi Suomen johtavista asiakaspalvelu -ja palkanmaksupalveluita hoitavista yhtiöistä. Hoidamme useiden yhtiöiden asiakaspalvelutoimintoja, sekä palkanmaksupalveluita. Etsimme PALVELUASIANTUNTIJOITA ASIAKASPALVELUTEHTÄVIIN
Suomen Yhelp osuuskunta - 2016-02-19 - unspecified
Raudoittaja -
Betonirakentajat ja raudoittajat
"Ajelehditko vailla työtä? Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo.
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-07-15 - unspecified
Ruiskumaalaus- ja sisustuslaastin asentaja -
Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
JP Coating Solution Oy - 2016-04-12 - unspecified
Sähkö- ja automaatioasentajia -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Insta Automation Oy on täyden palvelun sähköautomaatiotalo. Huolehdimme teollisuuden ja prosessien sähköautomaation koko elinkaaresta aina suunnittelusta ylläpitoon. Asiakkainamme ovat prosessi-, energia- ja meriteollisuuden
Insta Automation Oy - 2016-03-01 - unspecified
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Pohjolan Werkonrakennus Oy on palveluyritys, joka on erikoistunut sähkö- ja tietoliikenneverkkojen, aluevalaistuksen, kiinteistömuuntamoiden ja -kojeistojen rakentamiseen, huoltoon ja ylläpitoon. Meitä on tällä hetkellä
POHJOLAN WERKONRAKENNUS OY - 2016-04-12 - unspecified
Senior SW Designer - Cloud services & Architecture -
Ohjelmistokehittäjät
Teleste is an international technology company that develops and offers video and broadband technologies and related services. In Europe, we are the market leader for cable access products. Our engineering knowhow is based on experience of manufacturing
Teleste Oyj - 2016-03-01 - unspecified
Service Engineer -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Service Engineer (Helsinki / Hangzhou) Avain Technologies is Finnish software Company with 19 years of experience in digital products. 2016 we will increase our focus on customer experience. We believe in service design, quality software and quality delivers.
Talente Consulting Oy - 2016-04-15 - unspecified
Site Engineer / Electrical Fitter -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-09-10 - unspecified
Työnjohtaja, rakennusala -
Rakennusalantyönjohtajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - unspecified
Työnjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
Relacom Finland Oy on valtakunnallisesti toimiva palveluyritys, joka auttaa asiakkaitaan saamaan enemmän etua verkko- ja järjestelmäinvestoinneistaan. Olemme yksi Suomen ja Pohjoismaiden johtavista kumppaneista verkkojen ja järjestelmien
Studentwork Sharper Oy - 2016-03-18 - unspecified
Vastaava ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Vöyrin kunnan pakolaislautakunta hakee VASTAAVAN OHJAAJAN VIRAN Sijoituspaikkana Oravainen. Edellytämme sinulta: -työkokemusta, mielellään alalta -kiinnostusta kehittää itseäsi haastavalla työsaralla -kykyä
Oravais flyktingförläggning - Oravaisten vastaanottokeskus - 2016-08-17 - unspecified
Yrittäjä -
unspecified
RAKTEO Oy - 2016-02-15 - unspecified