Job Tilastohaastattelija Pirkanmaa Tilastokeskus - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Tilastohaastattelija

Työnkuvaus:
TYÖPAIKKA KUVAUS Tilastokeskus on monipuolinen yhteiskunnallisen tiedon tuottaja ja aktiivinen kansainvälisen tilastoyhteisön jäsen. Tehtävänämme on yhdistää tieto tilastoiksi ja tietopalveluiksi kansalaisten, julkishallinnon ja tutkimustoiminnan tarpeita varten. Tilastokeskuksessa työskentelee noin 850 asiantuntijaa eri aloilta. TYÖTEHTÄVÄT Työ on etätyötä, jossa haastatteluja tehdään sekä haastateltavien luona että puhelimitse kotoa. Työ alkaa koulutuksen jälkeen toukokuussa 2016. Tutkimuksemme liittyvät yhteiskunnallisesti tärkeisiin aiheisiin kuten kansalaisten hyvinvointiin, työllisyyteen, työoloihin ja terveyteen. Tulokset palvelevat yhteiskuntasuunnittelua, päätöksentekoa ja tutkimusta. Tarjoamme vaativaa, vaihtelevaa ja mielenkiintoista työtä koulutuksen työhön hyvät työvälineet, mm. kannettavan tietokoneen, langattoman tietoverkkoyhteyden ja työpuhelimen kilpailukykyiset työsuhteen ehdot VAATIMUKSET kykyä itsenäiseen työskentelyyn hyviä vuorovaikutustaitoja halua kehittyä työssä mahdollisuutta oman auton käyttöön ja joustaviin työaikoihin Tehtävän hoito edellyttää erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Työstä maksetaan tuntipalkkaa, joka määräytyy Tilastokeskuksen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Lähtötuntipalkka on tällä hetkellä 12,57€. Työsuhdetta mahdollisesti jatketaan määräajan jälkeen. tuntityö Määräaikainen (yli 12 kk). Viitenumero: 28-85-2016

Työnantajan nimi: Tilastokeskus

Työnantajan osoite: 33100 TAMPERE

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aikakausilehtien myyjä -

Myyjät
SUUNNITELMISSA LEVEÄMPI ELÄMÄ TAI EIKÖ ELÄKKEESI RIITÄ? Palkkaamme nyt Junioreita ja Senioreita tiimiimme... Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme
Turotim Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Baaritarjoilija, Tampere -

Tarjoilijat
Sinä reipas ja ulospäinsuuntautunut, iloisen palveluasenteen omaava, hyvä tiimipeluri, baarityöstä kokemusta omaava BAARITARJOILIJA Etsimme nyt osaavaa baarityöntekijää Tampereelle. Työtä olisi tarjolla
StaffPoint Oy - 2016-02-28 - Pirkanmaa

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Erikoissiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme työntekijää nuorekkaan ja reippaan tiimin jäseneksi. Työ on keikkaluonteista erikoissiivousta ja työnkuvaan kuuluu mm. huonekalujen ja tavaroiden puhdistamista erilaisin menetelmin. Työhön perehdytetään.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-03 - Pirkanmaa

Henkilöstöassistentti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Valtakunnallisesti toimiva teollisuuden alan asiakasyrityksemme etsii kauttamme henkilöstöassistenttia määräaikaiseen sijaisuuteen. Henkilöstöassistentin tehtävässä
Eilakaisla Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista rautarakennetyöntekijää. Työtehtäviisi kuuluvat pääsääntöisesti hitsattavien rautarakenteiden ja runkojen valmistus. Hakijalta odotamme: - Mig/Mag- ja puikkohitsaus
RenttneR Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa

Huoltokorjaamotyöntekijä -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Vianor hakee Tampere Sarankulman toimipaikkaan Sesonkihenkilöstöä syksyn 2016 rengassesonkiin Tulee tekemään Vianorista maailman mukavin Pitstop asiakkaillemme! Sesonkihenkilöstön työ painottuu rengasasennuksiin,
Vianor Oy, Tampere - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Keittiö-ravintolatyöntekijä huoltoasemalle -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Ylöjärvelle itsenäiseen työhön pystyvää, kahvila-ravintolan keittiö- ja asiakaspalvelutehtäviin reipasta ja asiakaspalvelutaitoista henkilöä. Työtä tehdään
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa

Kokenut Lukkoseppä -

Työkaluntekijät ja lukkosepät
AM Lukkoasema Oy on kotimainen, valtakunnallisesti toimiva lukitus- ja turvallisuusalan yritys, joka työllistää n. 80 henkilöä viidellä paikkakunnalla. Liikevaihtomme oli vuonna 2014 noin 15 m€. Olemme osa AM Security -konsernia.
ManpowerGroup Oy, Tampere - 2016-03-25 - Pirkanmaa

LVI- suunnittelija, projektinjohtaja, pientalot -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Suomen LVIS- Suunnittelu on asuinrakennusten LVIS- suunnitteluun ja projektinjohtoon erikoistunut asiantuntijatoimisto. Asiakkaamme ovat yksityisiä rakentajia, talotehtaita sekä rakennusliikkeitä. Yhtiömme toiminta perustuu avoimuuteen.
Suomen LVI- Suunnittelu Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Muutostyöinsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
YIT:llä keskitymme olemaan askeleen edellä ja luomaan laatua. Satsaamme avoimuuteen, vastuullisuuteen, yhteistyöhön ja tavoitteiden saavuttamiseen, hyvällä johtajuudella. Siksi työt valmistuvat, ihmiset viihtyvät
YIT Rakennus Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Yrityksemme kasvaa voimakkaasti ja tarvitsemme uusia eri ohjelmistotekniikoiden osaajia esimerkiksi C/C++, C#, Python, SQL, UML, LabView, CoDeSys ja HTML5 -tekniikat sekä Linux - ja Android - ympäristöihin. Plussaa on, jos sinulla on kokemusta
Vision Development Oy - 2016-04-26 - Pirkanmaa

Palveluneuvoja -

Pankki- ym. toimihenkilöt
Punkalaitumen Osuuspankki on OP Ryhmään kuuluva ihmisläheinen pankki. Palvelemme yli 4 900 asiakasta 8 moniosaajan voimin. Pankkitoimintamme volyymi on noin 136 miljoonaa euroa. Punkalaidun sijaitsee Etelä-Pirkanmaalla ja on vahva
OP - 2016-04-21 - Pirkanmaa

Peltiseppä -

Putkiasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Pizzatyöntekijä/lounaskokki -

Pikaruokatyöntekijät

Tmi Ömer Akkoyun - 2016-03-08 - Pirkanmaa

Promootiotyöntekijä -

Tuote-esittelijät
Etsimme asiakkaallemme PROMOOTIOTYÖNTEKIJÖITÄ. Haussa on hymyileväisiä, iloisia ja reippaasti asiakkaita lähestyviä aurinkoisia asiakaspalvelupersoonia. Työtä on tarjolla keikkaluonteisesti Tampereen alueella,
Alen Consulting Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Purkumies -

Talonrakentajat

TAMPEREEN PURKUTYÖT OY - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Tampereen rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden kantaminen.
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme reipasta rakennussiivoojaa vaihteleviin kohteisiin Pirkanmaan alueelle. Sinulla tulee olla: -Aiempaa kokemusta siivouksesta -Työturvallisuuskortti -Työhöntarttuva asenne Oman auton käyttömahdollisuus eduksi. Rekrytointipalvelu
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Ravintola vuoropäällikkö -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme nyt asiakkaallemme Sastamalaan vuoropäällikkö monipuoliseen ravintolatoimintaan. Tehtävään valittavalta edellytetään aiempaa kokemusta ruokaravintolasta ja esimiestehtävistä vastaavan pätevyyttä
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-29 - Pirkanmaa

Siivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsimme asiakasyritykseemme ammattitaitoista siivoojaa. Työsuhde on määräaikainen sairasloman sijaisuus ja alustava kesto on kahdesta viikosta eteenpäin. Tulet pärjäämään työssä jos: - Omaat
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Talousassistentti -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Pirkkalaan TALOUSASSISTENTTIA monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin. Tehtäviisi kuuluu muun muassa palkanlaskenta noin 50 toimihenkilölle sekä kulu- ja matkalaskujen käsittely. Avustat muita taloushallinnon
Arja Raukola Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Tekninen asiakaspalvelija (sähköpostin käsittely) -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-10 - Pirkanmaa

Tuotantotyöntekijä -

Satunnaistöiden tekijät
Linjateräs Oy on Tampereella Myllypurossa toimiva jauhemaalaamo. Tarjoamme asiakkaillemme jauhemaalauspalveluja. Pitkän kokemuksen ansiosta jauhemaalaamomme on tunnettu korkeasta laatutasostaan ja sujuvista toimituksistaan. Haemme ajattelevia
Linjateräs Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Uinninvalvoja -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Tehtävästä noin 2/3 on uinninvalvontaa, 1/3 uinninopetusta ja kunto- ja liikuntaneuvontaa. Tehtävään valittavalta toivotaan ensisijaisesti liikunta-alan koulutusta, liikunnanohjaaja, liikuntaneuvoja, muu alan koulutus tai
Mänttä-Vilppulan kaupunki - 2016-07-15 - Pirkanmaa

VALKEAKOSKI / rakennusmies -

Talonrakentajat
VALKEAKOSKI / Rakennusmies Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta 2005.
Canvas Oy - 2016-06-09 - Pirkanmaa

Vartija -

Vartijat
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-04-21 - Pirkanmaa

Vastaava hoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Yrittäjäpohjainen kalusteasentaja -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme yrittäjäpohjaista Kalusteasentajaa Pirkanmaalle. Elega Oy uudistaa asiakkaiden keittiöt kehittämällään persoonallisella tyylillä - Ovet vaihtamalla. Elegan säästävä keittiöidea on
Elega Oy - 2016-03-09 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 2.4587428569794 sekuntia