Job Tohtorikoulutettava (teollisten operaatioiden joht Pirkanmaa Tampereen teknillinen yliopisto - Työtarjoukset
Tohtorikoulutettava (teollisten operaatioiden joht
Työnkuvaus:
Tampereen teknillisenä yliopistona (TTY) toimiva TTY-säätiö on noin 2000 työntekijän ja yli 10 000 opiskelijan aktiivinen tiedeyhteisö ja haluttu tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän kumppani. Monilla TTY:n tutkimus- ja koulutusaloilla on keskeinen rooli globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Kansainvälisyys on osa kaikkea TTY:n toimintaa. Tule kehittymään huippuosaajien joukkoon! Teollisuustalouden laitos on osa TTY:n Talouden ja rakentamisen tiedekuntaa. Laitoksen opetus tarjoaa kansainvälisessä liike-elämässä tarvittavaa osaamista. Teollisuustalouden laitos tarjoaa laaja-alaisen näkemyksen yrityksen eri toiminnoista sekä yrityksen roolista yhteiskunnassa ja globaaleilla markkinoilla. Laitoksella on pitkät perinteet teollisuuden yhteistyökumppanina tutkimuksessa, sillä sekä tutkijat että opettajat työskentelevät akateemisen yliopiston ja yritysmaailman rajapinnassa. Teollisten operaatioiden johtamisen yksikkö CROPS on teollisuustalouden laitoksen tutkimusryhmä, joka tutkii ja opettaa teollisten operaatioiden johtamista projekteissa, palveluissa ja tuotannossa etenkin taktisesta ja strategisesta näkökulmasta. Painopisteenä ovat sellaiset teollisten operaatioiden ilmiöt, joita organisaatiot kohtaavat uudistaessaan ja tehostaessaan toimintaansa menestyäkseen kiristyvässä kilpailussa ja kansainvälisessä liiketoiminnassa. Tutkimuksen kautta yksikkö tukee organisaatioita niiden uudistaessa liiketoimintaansa teollisia operaatioitaan kehittämällä sekä luo uutta osaamista kansainvälisellä tiedekentällä. Teollisuustalouden laitos (Teollisten operaatioiden johtamisen yksikkö CROPS) etsii tohtorikoulutettavaa elokuun alussa käynnistyvään tutkimushankkeeseen. Työtehtävät käsittelevät seuraavia asioita: - Projektiliiketoiminnan, yritysverkostojen johtamisen, ja kiertotalouden ilmiöiden tutkimus (aiheen tarkka rajaus sovitaan tehtävään valittavan henkilön kanssa) - Tutkimusaineiston kerääminen mm. toteuttamalla haastatteluja tutkimushankkeeseen osallistuvissa organisaatioissa - Tulosten analysointi ja raportointi (ml. kirjalliset raportit, esitykset) - Yhteydenpito tutkimukseen osallistuviin yrityksiin - Konferenssi- ja journaalijulkaisujen tuottaminen - Osallistuminen teollisuustalouden laitoksen opetukseen (mm. luennoimalla) Tehtävien sisältöä täsmennetään työn alussa. Tehtävät sisältävät monipuolista yhteistyötä kumppaniyritysten ja -tutkimusryhmien kanssa ja tavoitteellista julkaisutoimintaa. Tehtävät mahdollistavat henkilökohtaisen, mahdollisesti pitkäjänteisenkin, kehittymisen uravaiheen mukaisesti. Tehtävään valittava henkilö osallistuu lisäksi projektiryhmän, teollisten operaatioiden johtamisen (CROPS) yksikön ja teollisuustalouden laitoksen muuhun toimintaan. Tohtorikoulutettavan tehtävään edellytetään diplomi-insinöörin tutkintoa tuotantotaloudessa tai vastaavalla alalla. Lisäksi edellytetään tutkinnon suorittamisen yhteydessä ja muutoin osoitettua kykyä ja motivoitumista jatko-opintoihin ja jatko-opintojen tutkimussuunnitelman tekemistä koeajalla. Lisäksi tehtävä edellyttää yhteistyökykyä erilaisten ihmisten ja organisaatioiden kanssa ja itsenäistä otetta haastavissakin projektitehtävissä. Aiempi tieto tai kokemus projektiliiketoiminnasta sekä oma innostus tieteelliseen tutkimustyöhön, yritysyhteistyöhön ja kansainvälisen tason tieteelliseen kirjoittamiseen katsotaan eduksi. TTY:llä on monipuoliset henkilöstöedut, jotka sisält
Työnantajan nimi: Tampereen teknillinen yliopisto
Työnantajan osoite: 33720 TAMPERE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Ekonomistit
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asbestinpurkaja -
Muut rakennustyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Asiakaspalvelun moniosaaja -
Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Haetaan henkilöä kesälomittajaksi; tarvittaessa töihin kutsuttavaksi asiakaspalvelun moniosaajan työtehtäviin. Työtehtäviin kuuluu mm. lipunmyynti, kioski- ja kahvilapalvelut, kassatyöskentely ja pakettipalvelu.
Oy Matkahuolto Ab - 2016-05-11 - Pirkanmaa
Audionomi -
Muut terveydenhuollon asiantuntijat
TAMPEREEN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Avoin toimi: 29) 1 AUDIONOMIN toimi, korva- ja suusairauksien vastuualueella, ensisijainen sijoituspaikka kuulokeskuksessa. Kelpoisuusehtona on laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto ja audionomin erikoistumisopinnot.
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Espanjan tulkki -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Etsimme espanjan tulkkia. Hakijoilta edellytämme kokemusta tulkkauksesta ja/tai soveltuvaa koulutusta. Tarvittaessa koulutamme tehtävään. Suomen yhteiskunnan hyvä tuntemus ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa ovat tärkeät
Global Service Finland Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-06-09 - Pirkanmaa
Järjestelmäinsinööri -
Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
Haemme järjestelmäinsinööriä järjestelmäkeskukseen Tampereelle. Järjestelmäinsinööri toimii asiantuntijana järjestelmäympäristöjen kyberturvallisuuteen liittyvissä tehtävissä
Puolustusvoimat - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Jäteautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
RenoNorden Finland Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Jauhekaarihitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle jauhekaarihitsaajaa. Työtä tehdään hallilla ma - pe päivävuorossa. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä. Osaavalle työntekijälle on tarjoilla vakituinen
Job Services Finland Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa
Kiinteistönhoitaja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Sastamalan koulutuskuntayhtymä - 2016-05-15 - Pirkanmaa
Kirjanpitäjä (NetTikon-osaaja) -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme KIRJANPITÄJÄÄ. Työsuhde on aluksi määrä-aikainen (2kk), mutta työsuhteen jatko on mahdollinen ja selviää työsuhteen kuluessa. NetTikon-ohjelman osaaminen on ehdoton edellytys
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-04-21 - Pirkanmaa
Kivityöntekijä -
Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Rengasravintolat Oy/ - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Lastentarhanopettaja (20147) -
Lastentarhanopettajat
Haemme vakituiseen työsuhteeseen 1.8.2016 alkaen LASTENTARHANOPETTAJAA (vakanssi nro 20147) Sijoitusyksikkö on palvelussuhteen alkaessa Palmurinteen varhaiskasvatus. Tehtävään valittavalla tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen
Valkeakosken kaupunki - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Mattoasentajan etumies -
Lattianpäällystystyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Mig-hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme MIG HITSAAJAA Hitsaamaan kuvin perusteella 5-10 mm mustaa rautaa. Osaat piirustusten perusteella kasata koneiden komponentteja. Hitsausluokkien voimassaolo ei ole välttämätöntä. Edellytämme: - Työkokemusta - Ammattimaista
Selekta Industry Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt Siwa Lukonmäkeen Tampereelle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja (Proman) -
Myyntiedustajat
Suomen Teollisuusvaate Oy kehittää, tuo maahan ja markkinoi turvakenkiä, henkilösuojaimia sekä yksilöiviä työ- ja mainosasuja ammattikäyttöön. Asiakkaitamme ovat mm. teollisuus, maatalous, koneyrittäjät
Suomen Teollisuusvaate Oy - 2016-03-04 - Pirkanmaa
Palkanlaskija -
Palkanlaskijat
Etsimme sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden alalla toimivalle suurasiakkaallemme vakituista palkanlaskijaa. Palkanlaskijan tehtäviin kuuluu sekä tunti- , että kuukausipalkkojen laskeminen. Odotamme hakijalta: -Muutaman vuoden kokemusta
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Palveluvastaava Parkano -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoista PALVELUVASTAAVAA PARKANO ILTAKOHTEISEEN Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme palveluvastaavaa siivoustyöhön Parkano alueelle. Tehtävä on osa-aikainen ja työtä tehdään työvuorolistan
SOL Palvelut Oy, Tampere - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Perusopetuksen lehtori, englanti ja ruotsi -
Muut kieltenopettajat
Sastamalan kaupungin perusopetuksessa on haettavana perusopetuksen lehtorin sijaisuus ajalle 09.08.2016-31.1.2017, opetusaineina englanti ja ruotsi. Tehtävän hoito jatkunee kevätlukukauden 2017. Viran ensisijainen sijoituspaikka on Sylvään
Sastamalan kaupunki - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Porrassiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-02 - Pirkanmaa
Rakennusapumies / Tampere -
Talonrakentajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Rakennustyöntekijä (kesätyö) -
Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme RAKENNUSMESTARI opiskelijaa kesäksi työmaalle haalariharjoitteluun. Edellytämme hakijalta: - Työturvallisuuskorttia - Vähintään vuosi työnjohtopuolen opintoja - Reipasta asennetta Eduksi kokemus
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-23 - Pirkanmaa
Siivooja, illat- ja viikonloput -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-13 - Pirkanmaa
Software Developers -
Ohjelmistokehittäjät
Kalmar offers the widest range of cargo handling solutions and services to ports, terminals, distribution centres and to the heavy industry. Kalmar is the industry forerunner in terminal automation and in energy efficient container handling, with one
Cargotec Finland Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Tekninen kiinteistönhoitaja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme kokeneita telineasentajia määräaikaiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta: - Aiempaa kokemusta telineasennuksista - Työturvallisuuskorttia Rekrytointipalvelu Sihti Oy on henkilöstöhallinnon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme kokeneita telineasentajia määräaikaiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta: - Aiempaa kokemusta telineasennuksista - Työturvallisuuskorttia Lisätietoja antaa: Pasi Reijonen
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-19 - Pirkanmaa
Timanttiporaaja -
Muut rakennustyöntekijät
Mansen Timanttisaha Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Yrittäjä -
Apukolmio Oy on tamperelainen yritys, jonka toiminta koostuu monipuolisten henkilöstöpalveluiden lisäksi myös koti- ja hoivapalveluista. Teemme tiivistä yhteistyötä mm Tampereen kaupungin ja Tampereen Kotitorin kanssa. Tuotamme kotipalveluja mm palvelusetelillä.
Apukolmio Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa