Job Toimeentulotuen etuuskäsittelijöitä, Kuopio Pohjois-Savo Kela - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton työpaikka. Haemme Kuopioon etuuskäsittelijöitä. Työskentelet Itäisen vakuutuspiirin toimeentuloturvaetuuksien ratkaisukeskuksessa. Keskuksessa käsitellään yleisen asumistuen, työttömyysturvan ja perustoimeentulotuen hakemuksia. Tehtäviisi kuuluu ensisijaisesti perustoimeentulotuen hakemusten valmistelu- ja ratkaisutyö sekä yhteydenpito asiakkaisiin puhelimitse. Toimit tarvittaessa yhteistyössä myös kunnan sosiaalityöntekijöiden kanssa. Sinulla on soveltuva ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto. Pidät nopeatempoisesta työstä, pystyt tekemään itsenäisiä päätöksiä ja puhelintyöskentely on sinulle luontevaa. Osaat myös priorisoida töitäsi ja sopeudut nopeasti muuttuviin työtilanteisiin. Et pelkää rutiineja ja suhtaudut myönteisesti tavoitteiden asettamiseen ja niiden seuraamiseen. Katsomme eduksi kielitaidon ja työkokemuksen vastaavista tehtävistä. Meillä sinut perehdytetään tehtäviisi ja sinulla on osaavan työyhteisön tuki. Käytät ajanmukaisia työvälineitä mukavassa ja kehittyvässä työyhteisössä. Työsuhde-etujamme ovat mm. työpaikkalounas, kattava työterveyshuolto sekä liikunta- ja kulttuurisetelit. Lisätietoja antavat ratkaisukeskuksen päällikkö Juha Torkkeli, p. 040 570 8721 ja 15.8. alkaen ensisijaisesti sähköpostitse ryhmäpäällikkö Tiina Ahponen, etunimi.sukunimi (at) kela.fi. Ensimmäinen haastattelukierros toteutetaan videohaastatteluna. - viimeinen hakupäivä 21.8.2016 - viitekoodi U0716-290 Täytä hakemus eRekry-palvelussamme. Onnistuneesta hakemuksesta saat vastaanottovahvistuksen sähköpostiisi.
Työnantajan nimi: Kela
Työnantajan osoite: Suokatu 40, 70100 KUOPIO
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakashankkija -
Myyntiedustajat
HALLOO!!! KÄVIKÖ NIIN IKÄVÄSTI, ETTÄ SYKSYLLE EI OLE OPISKELUPAIKKAA? Se ei kuule haittaa mitään ja sanotaanko näin, että se on onnenpotku SINULLE! Elokuun alussa meille mahtuu uusia työntekijöitä
Prime Sales Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
BtoB Myyntineuvottelija (Kuopio) -
Myyntiedustajat
Haemme myyntineuvottelijoita Kuopion toimistollemme. Palveluvalikoimamme sisältää laadukkaat puhelinpalvelut niin inbound- kuin outbound-palveluiden osalta. Ajanvaraus, myyntipalvelut, asiakaspalvelu, puhelinhaastattelut ja puhelintutkimukset.
Apec yrityspalvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Elektroniikka-asentaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopioon elektroniikka-asentajaa valmistamaan CNC-ohjauksia. Työ sisältää CNC-ohjauksien kokoonpanoa ja muuta työhön liittyvää, esim. kaapeleiden tekoa ja mahdollisesti myös avustamista
Sihti Sisä-Suomi - 2016-04-12 - Pohjois-Savo
Erityisopettaja -
Erityisopettajat
Tuusniemen yhtenäiskoulu on n. 240 oppilaan viihtyisä ja yhteisöllinen koulu, jonka yhteydessä toimii myös Tuusniemen lukio ja esikoulu. Haemme joukkoomme laaja-alaista erityisopettajaa, jonka pääasiallinen työskentely
Tuusniemen kunta - 2016-04-15 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen MS-tautia sairastavalle 60-vuotiaalle naiselle Kuopion Hirvilahteen. Päivittäistä avustamista olisi enintään
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-03-04 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee reipasta ja motivoivaa henkilökohtaista avustajaa kehitysvammaiselle pojalle Leppävirralle. Avustettava henkilö on liikkuvainen poika, jonka puheentuottaminen on suhteellisen selkeää. Avustajan työtehtäviin
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Savo
Ilmoitusmyyjä -
Muut liike-elämän asiantuntijat
Infonor Oy - 2016-04-16 - Pohjois-Savo
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakkaallemme innokasta ja oppimiskykyistä aloittelevaa kaivinkoneenkuljettajaa Kuopioon. Sinulla on jo jonkin verran kokemusta kaivinkoneen ratin takaa ja mahdollisesti myös maanrakennusalan tutkinto. Oikea asenne on kuitenkin se,
Banssi Keski Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo
Kartoittaja / mittamies -
Kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijat
Suomen GPS-Mittaus Oy on vuonna 1993 perustettu monipuolinen infra-alan palveluita tuottava insinööritoimisto. Yrityksemme päätoimiala on infrahankkeisiin liittyvien mittaus- tutkimus-
Suomen GPS-Mittaus Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo
Lasten liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Varkauden Kenttä-Veikot hakee lasten YLEISURHEILUKOULUN OHJAAJIA. Etsimme sekä vastuu- että apuohjaajia. Työnkuvaan kuuluu yleisurheilukoulujen ohjaaminen 4-13 vuotiaille lapsille 1-2 iltana viikossa. Toiminnan tarkoituksena on tutustuttaa
Varkauden Kenttä-Veikot ry - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Linja-autonkuljettaja -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Innohouse Henkilöstöpalvelut on valtakunnallinen Suomessa toimiva henkilöstöalan osaamista tarjoava yritys. Haemme osa-aikaista linja-autonkuljettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Kuopioon. Työ on keikkaluonteista,
Sublog Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Muu liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
PT BY FITNESS24SEVEN ON FITNESS24SEVENIN PT-ORGANISAATIO, joka tarjoaa laadukkaita Personal Training -palveluita alan parhaaseen hintaan. Tavoitteenamme on asiantuntemuksella ja omistautumisella auttaa ihmisiä saavuttamaan täydet voimavaransa.
PT by Fitness 24Seven Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Myyjä, osa-aikainen / kesätyö -
Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, osa-aikainen/kesätyö Etsitkö töitä opiskelujen oheen tai muuten vain lisätienestejä? Enia Oy markkinoi Saunalahden liittymiä sekä Elisan elämyksellisiä ja monipuolisia palveluja
Enia Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Myyjä -
Myyjät
Myyjä 6h/vko Kuopion Dressmann XL-myymälään & 12h/vko Kuopion Matkuksen Dressmann-myymälään Me Dressmannilla rakastamme iloisia ihmisiä! Uskomme vahvasti, että iloiset ihmiset tuottavat iloisia kokemuksia,
Dressmann Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Savo
Myyntineuvottelija Kuopio -
Puhelin- ym. myyjät
Oletko myynnin ammattilainen vai haluatko oppia myynnin ja asiakaspalvelun taidon. Haemme Kuopion toimistollemme myyntineuvottelijoita. Myyntineuvottelijamme tarjoavat Apec Yrityspalveluiden omia tuotteita puhelimitse yritysasiakkaille. Myymme mainostilaa
Apec yrityspalvelut Oy - 2016-05-13 - Pohjois-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Infonor Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Myyntivalmentaja( Trainee) -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kasvamme vauhdilla ja haemme 3 henkilöä koulutukseen tulevaisuuden myyntivalmentajaksi. Koulutuksessa hiomme myyntitaitosi huipputasolle ja tämän jälkeen pääset näyttämään taitojasi vastuuhenkilönä.
M&J Dynastia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Päätoimisen tuntiopettajan virka -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Varkauden kaupungin sivistystoimen perusopetuksessa on haettavana 11.5.2016 klo 15.00 mennessä PÄÄTOIMISEN TUNTIOPETTAJAN VIRKA ajalle 1.8.2016 - 31.7.2017 Kuoppakankaan koulussa (vuosiluokat 1-9). Tehtävänä on venäjän
Varkauden kaupunki - 2016-04-28 - Pohjois-Savo
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Haemme Kuopion IsoCeen PARTURIIN reipasta ja ammattitaitoisia PARTURIA äitiysloman sijaiseksi Arvostamme: - monipuolista parturi-kampaajan ammattitaitoa, - positiivista asennetta ja asiakaspalvelutaitoa - muodin ja trendien tuntemusta. Tarjoamme:
Tormenta Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Savo
Postinjakaja -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Sairaanhoit.sij., Silmätautien pkl -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kuopion yliopistollisen sairaalan Hoitotyönpalvelu yksikössä, Hoitotyön palvelut 3. osaamisalueella, on haettavana sairaanhoitajan sijaisuus jonka aloituspaikkana on Silmätautien poliklinikka. Silmätautien poliklinikka tarjoaa
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-04-26 - Pohjois-Savo
Security Expert - Kodinturva-asiantuntija -
Myyjät
Haemme nyt joukkoomme Kuopioon SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJOITA parantamaan kanssamme kotien ja perheiden turvallisuutta. Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut palo-
Verisure Finland Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Savo
Taloushallinnon ammattilainen -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Haemme asiakkaallemme TALOUSHALLINNON ammattilaista Leppävirralle kesäloman sijaiseksi! Työtehtävät ovat pääasiassa monipuolisia taloushallinnon - sekä toimistotyön tehtäviä, mm.: - ostolaskujen ja
Go On Yhtiöt, Kuopio - 2016-04-12 - Pohjois-Savo
Taloushallinnon assistentti -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Keitele Forest Oy on vuonna 1981 perustettu perheyritys, josta on kasvanut yksi Suomen suurimmista mekaanisen puunjalostuksen toimijoista. Toimitamme sahatavaraa ja jalosteita 30 maahan. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Keiteleellä, Alajärvellä
ManpowerGroup Oy, Kuopio - 2016-06-22 - Pohjois-Savo
Tekninen kiinteistönhoitaja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme nyt ammattitaitoista TEKNISTÄ KIINTEISTÖNHOITAJAA vaativiin kiinteistönhoidon tehtäviin Kuopioon. ISS:n kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-,
ISS Palvelut Oy - 2016-03-24 - Pohjois-Savo
Tietoliikenneasentaja -
Tieto- ja viestintäteknologian asentajat ja korjaajat
Haluatko mukaan rakentamaan tiedon valtateitä ja tietoyhteiskuntaa? Nyt sinulla on siihen mahdollisuus, jos olet motivoitunut ja innostunut tietoliikennetekniikasta ja valokuituverkkojen rakentamisesta.
JPM CyberService Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo
Tutkimushaastattelija (kesätyö) -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Olemme mukana Vastuullinen Kesäduuni 2016- kampanjassa ja olemme sitoutuneet työllistämään valtakunnallisesti yhteensä 60 kesätyöntekijää. Saimme jakoon vielä 4 kpl suosittuja tutkimushaastattelijan
M&J Dynastia Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo
Tutkimushaastattelija (kesätyö) -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Olemme mukana Vastuullinen Kesäduuni 2016- kampanjassa ja olemme sitoutuneet työllistämään valtakunnallisesti yhteensä 60 kesätyöntekijää. Saimme jakoon vielä 2 kpl suosittuja tutkimushaastattelijan
M&J Dynastia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Vakuutuslajiasiantuntija -
Tilasto-, rahoitus- ja vakuutusalan toimistotyöntekijät
Omameklari Oy on tammikuussa 2016 toimintansa aloittanut uuden ajan palveluyhtiö. Tarjoamme asiakkaillemme tavoitettavuutta ja apua vakuutusasioiden hoitoon ympäri vuorokauden. Lue lisää
Omameklari Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Savo