Job Toiminnanjohtaja Helsinki-Uusimaa Eläkeliitto ry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Toiminnanjohtaja

Työnkuvaus:
Eläkeliitto ry on Suomen suurimpia sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Toiminta perustuu vahvasti vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Järjestö valvoo ikääntyvien etuja, toimii monipuolisesti yhteistyössä ikäihmisten kanssa sekä kehittää uusia toimintamuotoja ikääntyvien hyvinvoinnin tukemiseksi. Eläkeliitossa on 130 000 jäsentä, 20 piiriä ja 404 yhdistystä. www.elakeliitto.fi Haemme osaavaa ja tavoitehakuista TOIMINNANJOHTAJAA johtamaan ja kehittämään Eläkeliiton toimintaa sekä vaikuttamaan liiton ajamien asioiden puolesta yhteiskunnassa. Edellytämme valittavalta henkilöltä - soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa - kokemusta johtamisesta sekä strategista kehittämisotetta - laaja-alaista ikäpoliittista osaamista - valtakunnallisen kansalaisjärjestötoiminnan tuntemusta - vuorovaikutustaitoja ja innovatiivisuutta - matkustusvalmiutta Nykyinen toiminnanjohtaja jää eläkkeelle loppuvuodesta 2016. Toimi on otettava vastaan 1.9.2016 tai erikseen sovittavalla tavalla. Vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo palkkatoivomuksineen on toimitettava 7.3.2016 mennessä osoitteeseen jukka.salminen (at) elakeliitto.fi tai kirjeitse osoitteeseen Kalevankatu 61, 00180 Helsinki, kuoreen maininta "toiminnanjohtaja". Hakemuksia ei palauteta.

Työnantajan nimi: Eläkeliitto ry

Työnantajan osoite: Kalevankatu 61, 00180 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Järjestöjen johtajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelija -

Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
MyFit on suomalainen kuntokeskus , joka on avoinna klo 05-24 vuoden jokaisena päivänä. Tarjoamme alan parhaan hinta-laatusuhteen kuntoiluun, edullisin hinnoin. Keskuksemme sijaitsevat Vantaan Myyrmäessä sekä Espoon Tapiolassa.
Prosperus Finland Oy / MyFit Kuntokeskus - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

ATK-laitteiden käsittelijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Kiinnostaako työ päivävuorossa viihtyisässä varastossa hyvien kulkuyhteyksien varrella? Asiakkaamme etsii kauttamme Itä-Vantaalla sijaitsevaan varastoonsa työntekijää erilaisiin varaston ja tuotannon työtehtäviin
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Financial analyst / consultant -

Rahoitusanalyytikot
Financial analyst / consultant Työtehtäviisi kuuluu osallistuminen konsultaatiotyöhön ja asiakasprojekteihin erityisesti tase- ja riskienhallinnan näkökulmasta. Tehtävässä toimitaan tiiviisti asiakasrajapinnassa
ALM Partners Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Huoltoasentaja -

Muut sähköasentajat
Etsimme Espoon alueelta itsenäiseen työhön pystyvää Huoltoasentajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Sinulla on vähintään sähkö tai sähkö ja automaatioalan ammatillinen peruskoulutus
Mesvac Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Ilmaislehtien jakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Jakelujuniorit on toimialueensa (Vantaa, Keski-Uusimaa, Hyvinkää ja Riihimäki ympäristöineen) johtava kaupunkilehtien sekä kaupallisten ja kunnallisten tiedotteiden jakelua hoitava yksityinen yritys. Tuotteiden jakelupäivät
Jakelujuniorit Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät

Rakennusliike H. Vainio OY - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät

Pajunen Ossi - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

BAGUS - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Kokoonpanija -

Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Haemme yhteistyökumppanillemme Karjaalle reippaita työntekijöitä tuotantoon. Työtehtäviin kuuluu tunnettujen kuluttajatuotteiden valmistukseen liittyvät erilaiset kokoonpano- ja tuotantotyöt. Olet etsimämme
VMP Group / Rimark Oy, Lohja - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Kosmetologi -

Kosmetologit ym.
Vuokrataan erillinen huone KOSMETOLOGILLE. Studio Jemiza on hyvien kulkuyhteyksien varrella, Järvenpään Pajalassa, K-supermarketin yhteydessä toimiva parturi-kampaamo/kauneushoitola. Olemme toimineet Pajalassa 4 vuotta ja asiakasmäärät
Jemiza Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Etsimme joukkoomme sitoutunutta lastentarhanopettajaa. Päiväkodissamme on viisi ryhmää 1-5 -vuotiaille lapsille sekä esiopetusryhmä. Opinmäen kampus Suurpellossa on kansainvälinen ja monikulttuurinen
Espoon kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Mattoasentaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Merivalvonta-aliupseeri -

Aliupseerit
TYÖPAIKKA KUVAUS Puolustusvoimat on arvostettu, nykyaikainen valtion työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia ja haasteellisia tehtäviä 12 000 työntekijälle eri puolilla Suomea. Tutkimusten mukaan henkilökunnan keskuudessa
Puolustusvoimat - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Alepa on pääkaupunkiseudun johtava lähikauppaketju S-ryhmän suurimmassa alueosuuskaupassa, HOK-Elannossa. Alepa-myymälöitä on noin 90 ja henkilökuntaa yli 1000. Etsimme kokeneita kaupan alan tähtiä Alepan
Opteam Vantaa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myynnillinen maalintekijä -

Myyntiedustajat
Nyt roikkuisi Pääkaupunkiseudun Bravo joukkueen pukukopissa vapaa pelipaita - Sinulleko? Drafti on päällä viime kauden Fortumin ständimyyntikonseptin hopeajoukkueeseen - tule kirkastamaan mitali. Olit sitten koko peliä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
RestaKoti Oy on 2010 vuonna perustettu suomalainen kattoremontteihin, kattopinnoituksiin sekä hormipinnoituksiin keskittynyt yritys. Työllistämme tällä hetkellä noin 200 kotimaista ammattilaista. Olemme vahvassa kasvussa,
Restakoti Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustajia -

Myyntiedustajat
Tule mukaan menestystiimiin! Kymppi-Katto kasvaa vauhdilla. Meillä on tarjota asiakkaille toimivin paketti, siksi meillä kauppa käy: Teemme katot, ulkoverhoukset, ikkunat ja ovet - kaikki kerralla kuntoon! Kymppi-katon ja sisaryrityksen
Kymppi-Katto Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusammattimies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme joukkoon ahkeran ja vastuullisen työntekijän, jolla on kokemus saneeraustyömaista, kokemusta sisäremonteista ja maanrakennuksesta. Työturvallisuus- ja tulityökortti pitää olla. Ginola Oy on vuonna 1997 perustettu
Ginola Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Rekrytointikonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Briko Oy on rakentamiseen, viher- ja maarakentamiseen, rakennustuoteteollisuuteen sekä talotekniikkaan erikoistunut suomalainen henkilöstövuokrausyritys. Toimintamme kasvaessa haemme nyt
Briko Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Arvomme ovat osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen - olemme joustava ja kannustava työnantaja ja pääset myös kehittämään
Attendo Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävän kuvaus: Tule sairaanhoitajaksi kotiutustiimiin! Kotiutustiimin toimipiste sijaitsee Jorvin uudessa päivystysrakennuksessa. Kotiutustiimissä sairaanhoitajan tehtävänä on varmistaa potilaan turvallinen ja sujuva
Espoon kaupunki - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Jorvin sairaalan leikkaus- ja anestesiaosastolla K leikataan synnytysten, vatsaelinkirurgian, plastiikkakirurgian sekä ortopedian ja traumatologian erikoisalojen potilaita. Vuoden 2016 alusta olemme hoitaneet myös palovammakirurgisia leikkauspotilaita.
HUS - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja HYKS Kirurginen päivystysosasto -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Meilahden tornisairaalan HYKS Vatsakeskuksen päivystysosastolla hoidetaan vuoden 2016 alusta kahdessa kerroksessa verisuonikirurgisia, urologisia ja gastrokirurgisia päivystyspotilaita 59 paikalla. Etsimme päivystyspotilaan hoitotyöstä
HUS - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tieto- ja viestintätekniikan kouluttaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Edupoli on monipuolinen aikuisten ja organisaatioiden osaamisen kehittäjä. Sen tarjontaan kuuluvat käytännönläheiset koulutukset ja ammatilliset tutkinnot 22 osaamisalalla
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Tutkimushaastattelija Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Mikäli etsit puhelimitse tapahtuvaa työtä,
Armada Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vakuutusmyyjä -

Myyntiedustajat
Etsimme kokopäiväiseen myyntitiimiimme Helsingin Vallilaan myynti- ja palveluhenkistä vakuutusmyyjää vakituiseen työsuhteeseen. Avarra käsitystäsi puhelimella tehtävästä työstä; puhelin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haluatko työllistyä nopeasti? Kiinnostaako sinua työskentely varastossa iltavuorossa? Haemme asiakkaallemme Tuusulaan reippaita ja ahkeria varastotyöntekijöitä moderniin ja osittain automatisoituun varastoon. Työ pitää
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vastaanottovirkailija, hotelli -

Hotellin vastaanottovirkailijat

Tammisaaren Kaupunginhotelli Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 7.4763901233673 sekuntia