Job Toiminnanjohtaja Varsinais-Suomi Syömishäiriöliitto - Syli Ry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Toiminnanjohtaja

Työnkuvaus:
Valtakunnallinen Syömishäiriöliitto - SYLI ry on perustettu v. 2004 Turussa. Liitto edustaa syömishäiriöön sairastuneita ja heidän läheisiään. Liitolla on Turun lisäksi toimipisteet Oulussa, Kuopiossa ja Tampereella. Henkilökuntaa on yhteensä kahdeksan henkeä. Toiminnanjohtajamme jäädessä eläkkeelle haemme liiton keskustoimistolle Turkuun toiminnanjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Toiminnanjohtaja vastaa liiton strategian mukaisen toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Toiminnanjohtajan esimiehenä toimii liiton hallituksen puheenjohtaja. Tehtävän hoitaminen edellyttää soveltavaa korkeakoulututkintoa ja vankkaa järjestötyökokemusta, johtamis- ja strategiaosaamista. Talousosaaminen sekä RAY:n avustustoiminnan tunteminen ovat eduksi. Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu myös kansainvälistä toimintaa. Tehtävän hoito edellyttää hyvää organisointikykyä, vastuullisuutta, itsenäistä työotetta ja valmiutta matkustamiseen sekä ruotsin- ja englanninkielen taitoa. Lisäksi luemme eduksi kokonaisuuksien hallinnan, delegointitaidot, joustavuuden, kärsivällisyyden, työn tekemisen sydämellä ja hurtin huumorin. Hakemus, cv ja palkkatoivomus lähetetään 17.2.2016 mennessä sähköisesti osoitteeseen info (at) syomishairioliitto.fi. Tiedustelut puheenjohtaja Eija Salo-Rankila puh.040 761 2689 ti 2.2. klo 12 -15 ja to 4.2. klo 9 - 11 tai toiminnanjohtaja Marja-Leena Laiho-Lehto puh. 040 558 5262 to 11.2. klo 13-15 ja ma 15.2. klo 10-13. Työhaastatteluun valitut saavat kutsun tilaisuuteen viikolla 11, haastattelu järjestetään Turussa perjantaina 1.4.2016.

Työnantajan nimi: Syömishäiriöliitto - Syli Ry

Työnantajan osoite: Yliopistonkatu 24 B 27, 20100 TURKU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Järjestöjen johtajat

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: Yli 5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Betonielementtityöntekijä -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Hoitaja -

Lähihoitajat
Paimion kaupungin vanhuspalveluissa on haettavana 2 hoitajan toimea. Toimet täytetään 7.3.2016 alkaen. Työsuhteen alussa hoitajien sijoituspaikka on Paltanpuiston palvelukeskuksessa. Pätevyysvaatimuksena tehtävään
Paimion kaupunki - 2016-02-22 - Varsinais-Suomi

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat
ilmoitusmyyntiin ja kustantamiseen erikoistunut yritys. Myymme ilmoitustilaa vain yrityksille ja yhteisöille. Turun toimistollemme nelja reipasta ilmoitustilamyyjää vakituiseen kokopäivätyöhön. Myös etätyö
Armada Marketing Oy - 2016-04-13 - Varsinais-Suomi

Inside Sales Representative -

Myyntiedustajat
INSIDE SALES REPRESENTATIVE:a vastaamaan olemassa olevien asiakkuuksien kehittämisestä. Tehtävänä on tarjota toiminta-alueensa asiakkaille toimintaa tehostavia koulutus- ja konsultointipalveluja. Organisaatiossa työskentelee
PLM Group Suomi Oy - 2016-02-23 - Varsinais-Suomi

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät

Barona Rakennus Oy, Olkiluoto - 2016-05-19 - Varsinais-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola Lone Star Turussa etsii nuorekkaaseen tiimiinsä kahta kokkia. Etsimme kokkia täysille tunneille sekä toista kokkia 60-90h/3vko. Odotamme hakijoilta: - hygieniapassia - ravintola-alan koulutusta ja/tai työkokemuksen kautta
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Paimion kaupunki hakee lastentarhanopettajaa 1.8.2016 alkaen, ensisijainen sijoituspaikka työsuhteen alussa on Jokelan päiväkoti. Edellytämme lastentarhanopettajan pätevyyttä (laki 272/2005) sekä esiopetuspätevyyttä.
Paimion kaupunki - 2016-05-25 - Varsinais-Suomi

Lastentarhanopettajan sijaisuus -

Lastentarhanopettajat
Lastentarhanopettajan sijaisuus ajalle 11.7.2016-8.1.2017 Ensisijainen sijoituspaikka on Vaahteraportin päiväkoti, alle 3-vuotiaiden ryhmä. Työaika 38,25h, palkkaus KVTES:n mukainen. Valittavalta edellytetään lastentarhanopettajan
Laitilan kaupunki - 2016-05-20 - Varsinais-Suomi

Liikennemyymälätyöntekijä -

Huoltamotyöntekijät
Etsimme ABC Auraan LIIKENNEMYYMÄLÄTYÖNTEKIJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen 30.9.2016 asti. Työtä on 45 tuntia kolmessa viikossa. Oletko Sinä? - asiakaspalvelun ammattilainen eli sinulla on aito
Turun Osuuskauppa - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Liikunnanohjaaja/apuohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Voimistelu- ja Urheiluseura Turun Rientävä ry etsii ohjaajia ja apuohjaajia lasten liikuntatunneille. Seuramme sijaitsee Turussa Kähärin/Pohjolan kaupunginosassa. Pääsääntöisesti tuntimme järjestetään
Voimistelu- ja Urheiluseura Turun Rientävä ry - 2016-04-19 - Varsinais-Suomi

Mainosmyyjä -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haetaan henkilöä, joka yrityksensä tai toiminimensä kautta myy mainostilaa edustamiimme valtakunnallisiin ammattiliittojulkaisuihin. MikaMainoksessa tällä hetkellä yksi henkilö myy mainoksia näihin lehtiin,
MikaMainos Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Muuttomies -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Kuljetusliike M&M Niemi Oy on luotettava muuttoalan toimija. Olemme tehneet muuttoja jo yli 30 vuotta. Haemme muuttomiehiä vakituiseen työhön (pääasiassa arkisin ma-pe). Voimme myös järjestää lauantaille
Kuljetusliike M&M Niemi Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Myyjä, Colornet Turku -

Myyjät
Colornet Oy on vuonna 1965 perustettu perheyritys, joka maahantuo, markkinoi ja myy auto- ja teollisuusmaaleja sekä alan koneita, laitteita ja työkaluja. Toimintamme ydin on tarjota korkealaatuisen pintakäsittelyn osaamista alusta loppuun.
Barona Palvelut Oy - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Takatalo OY Olemme moottoripyörien, offroadpyörien, mopojen, mopoautojen ja mönkijöiden erikoisliike. Haemme: Varaosa / tuotemyyjää Edellytämme Alaamme liittyvää kaupallista koulutusta tai vahvaa harrastepohjaa
Takatalo Oy - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija, kesätyö -

Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ . Täytä lomake nyt, niin lupaamme olla sinuun yhteydessä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Huomio esimerkiksi opiskelija! Etsitkö mukavia lisäansioita? Palkkaamme kaksi henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen Turun keskustaan Iltavuorovastaavaksi. Me koulutamme sinut ja huolehdimme siitä, että saat parhaat mahdolliset
Finnacta Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Opinto-ohjaaja ammatilliseen erityisoppilaitokseen -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Bovallius-ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos, joka järjestää koulutusta Turussa, Jyväskylässä ja Pieksämäellä sekä useilla muilla paikkakunnilla.
Bovallius-ammattiopisto - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi

Palveluvastaava laivojen rantasiivoukseen -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
SOL on suuri suomalainen, vakavarainen palvelualan perheyritys. SOL-konserni toimii siivous-, kiinteistö-, toimitila- ja turva-, henkilöstövuokraus- sekä pesulapalveluiden alalla Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa
SOL Palvelut Oy, - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Projektipäällikkö, digimarkkinointi -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Routa on onnistunut tavoitteissaan. Roudan markkinoinnin palvelut pk-yrittäjälle ovat mitä parhaimmat. Routa on luotettava mobiiliajan markkinointikumppani ja osa Sanoma konsernia. Yrityksessä työskentelee 85 digimarkkinoinnin
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi

Puhelinneuvottelija / sisäänostaja -

Myyntiedustajat
Suomen Jalometallikierrätys Oy on Suomen suurin jalometallien kierrätykseen erikoistunut yritys, markkinajohtaja alallaan, suomalainen osakeyhtiö ja Suomalaisen Työn Liiton jäsen. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden muuttaa
Suomen Jalometallikierrätys Oy - 2016-05-18 - Varsinais-Suomi

Pulverimaalaaja -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, Turku - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Sairaanhoitaja, lasten ja nuorten klinikka -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on haettavana sairaanhoitajan toimi Turun yliopistollisen keskussairaalan Lasten ja nuorten klinikan toimialueen varahenkilössä. Varahenkilöstön sairaanhoitajan tehtäväkenttä
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - 2016-03-22 - Varsinais-Suomi

Sosiaalityön johtajan virka -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Pätevyysvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Hakija
Loimaan kaupunki / Hallintopalvelukeskus - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
OEM Finland Oy kuuluu ruotsalaiseen OEM International -konserniin, joka on listattu Tukholman pörssissä. Konserni koostuu 32 itsenäisestä yksiköstä ja toimimme 14 eri maassa. OEM toimii valmistajan myyntiorganisaationa Suomessa
OEM Finland Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
PRAKTIKPLATS: PROJEKTASSISTENT FÖR NORDJOBB Nordjobb i Finland erbjuder nu en praktikplats som projektassistent i Åbo. Nordjobb är ett mobilitetsprogram som erbjuder sommarjobb i Norden till unga i åldern 18-28 år. Syftet med
Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto/PohjolaNordens Ungdomsförbund - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Toimitusassistentti -

Yleissihteerit
Etsimme asiakkaallemme Metsä Groupin Kyrön, Merikarvian tai Lappeenrannan toimipisteeseen kesälomien ajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen Toimitusassistenttia. Töitä on arkisin 37,5 tuntia viikossa, työajan
StaffPoint Oy - 2016-03-15 - Varsinais-Suomi

Tuotantotyöntekijä -

Pakkaajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Mikäli olet sanavalmis, ahkera, tulet toimeen kaikkien kanssa,etkä
AAA-Palvelut Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Työaikasi on 8:45-16:00. Kokoaikaisena työntekijänä
AAA-Palvelut Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan useampaa yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa (BCE ajokortti) kappaletavarajakeluun ja linjaliikenteeseen mm. Salon, Turun, Tampereen, Helsingin talousalueella. Terminaali on Salossa, josta lähdetään ajoon ja jonne ajot päättyvät.
Kuljetusliike E Haapala Oy - 2016-04-24 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.46317982673645 sekuntia